Ladataan...

 

Olin eilen lauantaina Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa Savoy-teatterissa. Tapahtuma järjestettiin toista kertaa, ja viime vuonna en päässyt paikalle, vaikka esiintyjänä olisi ollut supersuosikkini, Tanskan lahja maailmalle Peter Høeg. Tänä vuonna korjasin erheeni, ja viiletin pyörällä paikalle juuri ennen ohjelman alkamista. Kiinnitin pyörän aitaan Esplanadilla ja sain jo harppoa Savoy-teatteriin, jotta olin ajoissa paikalla. Tapahtumassa ovet laitetaan kiinni keskustelun alkaessa, ja aikataulussa pysytään tarkasti, koska keskustelut myös televisioidaan Ylellä.

Ensivaikutelmani koko tilanteesta oli, että keski-ikäiset naiset todella pitävät Suomen kulttuurikenttää pystyssä. Tilastojen mukaan naiset lukevat enemmän kuin miehet, ja Helsinki Litin yleisöstä naisia oli varmaan 90 prosenttia. Vaikka nuoret kyllä tilastollisesti lukevat siinä missä keski-ikäisetkin, ehkä parikymppiset eivät jaksa sankoin joukoin valua paikalle kuuntelemaan kirjallisuuskeskusteluita lauantai-aamupäivänä klo 11. Paikalla näkyi myös paljon kirja-alan ihmisiä, ja tunnistin yleisöstä puolituttuja kustannustoimittajia ja graafikoita.

Helsinkin Litin konsepti on pääosin toimiva. Kaksi kirjailijaa keskustelevat lavalla 45 minuutin ajan. Taustalla ei ole kirjamessuilta tuttua hälinää, vaan kirjallisuudesta kiinnostuneet voivat rauhassa keskittyä kuuntelemiseen. Kun lavalla kohtasi oli ulkomainen ja kotimainen kirjailija, niin keskustelun idea ei oikein toteutunut, koska ulkomaiselle kirjailijalle suomalainen kirjallisuus on tietenkin vierasta. Sadie Jonesin ja Juha Itkosen kohtaamisessa keskustelu tuntui onnistuvan, mutta Helen MacDonaldin ja Sirpa Kähösen kohdatessa, Kähönen toimi lähinnä haastattelijana.

Lauantain kaikkein kiinnostavin kirjailija oli minusta brittiläinen Helen MacDonald, jonka haukankouluttamisesta kertova kirja H niin kuin haukka ilmestyi juuri suomeksi. MacDonaldilla tuntui riittävän jännittäviä anekdootteja haukkojen kouluttamisesta. Parhaiten mieleeni jäi kuvaus Cambridgen yliopistomaailmasta, jossa on täysin luvallista pukeutua rikkinäisiin tweed-vaatteisiin ja puhua vain latinaksi. Sallitun eksentrisyyden rajan kuitenkin ylittää, jos tulee illalliskutsuille haukkansa kanssa. Siinä vaiheessa on vain hullu haukkanainen.

Helsinki Litissä kirjailijat pääsevät kunnolla parrasvaloihin. On kiinnostavaa kuulla hauskoja juttuja, ajatuksia kirjailijan työstä ja teräviä kannanottoja. Kuitenkin kirjallisuus kuuluu ennen kaikkea lukijoille, ja olisin mielelläni nähnyt jonkinlaista vuorovaikutteisuutta lukijoiden suuntaan. Kyllä muutkin kuin kirjailijat voivat puhua kirjallisuudesta. Televisioinnin takia on varmasti vaikea ottaa yleisökysymyksiä, mutta voisihan lukijakysymyksiä pyytää vaikka etukäteen netissä ja esittää niistä valikoidusti muutaman tilaisuudessa.

Jos jotain kirjamaailmassa vierastan, niin se on kirjailijan työn mystifiointi. Siitä pitäisi minusta pyrkiä eroon kaikin mahdollisin keinoin ja antaa sen sijaan painoarvoa lukijoille ja heidän kokemuksilleen. Koska kirja-alla menee oikeasti huonosti, lukijoiden unohtamiseen ei yksinkertaisesti ole varaa. Sen sijaan pitäisi rakentaa tilanteita, jossa kirjailijat ja lukijat pysytyisivät luontevasti kohtaamaan. Helsinki Lit on hieno tapahtuma, mutta se voisi olla tässä suhteessa vieläkin parempi.

Helsinki Litin keskusteluja voi katsoa Yle Areenasta.