Ladataan...

 

Shakespearen näytelmistä on ilmestynyt elokuvaversioita tasaisin väliajoin. Joulun jälkeen Suomessa tuli ensi-iltaan Justin Kutzelin ohjaama versio Macbethistä. Vaikka elokuva on saanut hyviä arvioita, se on väistämättä jäänyt uuden Star Warsin varjoon (en ole nähnyt sitä vielä, älkää kiltit kertoko mitään). Aiemmin omat versionsa Macbethistä ovat ohjanneet muun muassa Roman Polanski ja Orson Welles, mutta uusi tulkinta ei kuulemma juuri kalpene vanhoille. Lähinnä sitä ihmettelee, miten joku uskaltaa tarttua klassiseen tragediaan, josta on jo olemassa vaikka minkälaisia tulkintoja.

Lukaisin näytelmän läpi ennen elokuviin lähtemistä. Näytelmien lukeminen on siinä mielessä hulluutta, että ne on tarkoitettu näyttämöille, ja niistä suurimmaksi osaksi puuttuu miljöön ja henkilöiden kuvaus. Ne täydentyvät vasta esityksessä, kun ohjaaja, näyttelijät, lavastaja, äänisuunnittelija ja muut osaajat tekevät omat tehtävänsä ja herättävät tekstin henkiin. Hienoa dialogiahan tuo on, mutta kertomukseen on vaikea samaistua vain vuorosanoja lukemalla.

Tragedia alkaa Macbethin kohdatessa kolme noitaa palatessaan voitokkaasta taisteluista. Noidat ennustavat, että Macbethistä tulee Skotlannin kuningas. Pian nykyinen kuningas tulee onnittelemaan urheaa soturiaan taisteluvoitosta ja jää yöksi Macbethin linnaan. Vallanhimo ja noitien ennustukset alkavat kumista Macbethin ajatuksissa, ja hänen vaimonsa Lady Macbeth heittää bensaa liekkeihin. Yhdessä he kehittävät suunnitelman murhata yöllä kuningas ja lavastaa syyllisiksi kuninkaan henkivartijat. Näin tehdään ja kuninkaan kuoleman jälkeen Macbeth saa kruunun.

Syyllisyys alkaa kuitenkin riivata Macbethiä. Hän näkee aaveita ja pelkää häneen kohdistuvia juonia. Lady Macbeth yrittää teititellen puhua tolkkua miehelleen ja saada hänet rauhoittumaan:

Parempi murhattujen luona Manan mailla
kuin murhaajana mielen rauhaa vailla.
Miksi käyttäydytte noin?
Miksi aina yksin, aaveet seurananne,
miksi nuo ajatukset joiden piti kuolla
heidän kanssa joita muistelette?
Mikä on mennyttä, ei muutu.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Piinaavien ajatustensa pakottamana Macbeth palaa noitien luo, jotka sanovat, ettei hänen valtansa muserru, ennen kuin "metsä nousee Birnhamissa". Murhatun kuninkaan tukijat ja hänen poikansa ovat kuitenkin jo hiomassa kostoiskuaan. He kokoavat Englannin sotajoukot ja lähtevät kohti Macbethin linnaa. Sotajoukot piiloutuvat Birnhamin metsään, ja pian palvelija tuo Macbethille tiedon, että sotilaat marssivat metsästä kohti linnaa. Viimeiset kohtaukset ovat sitä mitä tragedialta sopii odottaa.

Justin Kutzelin elokuvassa Skotlannin nummet peittyvät synkkään sumuun, puvustus on tarkasti mietittyä ja pahaenteinen musiikki tukee tarinaa. Ennen kaikkea näyttelijät osoittavat lahjansa. Michael Fassbender Macbethin rooliin ja erityisesti Marion Cotillard Lady Macbethinä ovat nappivalintoja. Kummaltakin nähdään valkokankaalla kylmääviä roolisuorituksia.

Joitain Shakespearen näytelmät kohtauksia on jätetty pois elokuvasta, ja näytelmän dialogia on selvästi karsittu. Dialogi tuntui minusta osin vieraalta, mutta se luultavasti johtui siitä, että elokuvan tekstitys mukaili Yrjö Jylhän vanhempaa suomennosta, kun itse olin lukenut uudemman Matti Rossin suomennoksen. Rossi tuntui ainakin omaan korvaani verevämmältä kieleltä.

Kaikkein eniten odotin sitä, miten Justin Kutzel oli tulkinnut noitien ja aaveiden osuuden tarinassa. Ainakin osa noitakohtauksista on myöhemmän haamukirjailijan kynästä eivätkä kuulu Shakespearen alkuperäiseen näytelmään. Heidän roolistaan on esitetty monenlaisia tulkintoja. Jotkut antavat noitien olla noitia, jotkut ovat versioissaan muuttaneet noidat esimerkiksi teinitytöiksi tai gooteiksi. Kutzelin elokuvassa noitia kutsutaan hengiksi ja vihjataan siihen suuntaan, että ne ovat olemassa vain Macbethin päässä.

1600-luvulla kirjoitetun Macbethin teemat ovat edelleen ajankohtaisia, vaikkeivät vallanpitäjät enää otakaan toisistaan mittaa miekkataisteluissa. Kun valtaa saa hieman maistaakseen, se juovuttaa ja sekoittaa pään. Pelko synnyttää tyranniaa, ja tyrannin tie voi päätyä vain tuhoon. Nykyinen Ison-Britannian kuningasperhe tuskin pelkää vallankaappausta, mutta valvookohan Vladimir Putin öisin? Pitävätkö häntä herellä ihmiset, joita hän on syrjäyttänyt tieltään?

 

 

William Shakespeare: Macbeth

Suomennos Matti Rossi

Love Kirjat 1983

122 sivua

Lainattu kirjastosta