Ladataan...

 

Luin Mo Yanin Seitsemän elämääni -romaania lähes päivälleen kolme kuukautta. Yleensä yritän lukea yhtä kirjaa kerrallaan, koska niiden maailmat menevät minulta helposti sekaisin. Tämän kanssa luin kuitenkin rinnakkain muita kirjoja, koska se vaikutti jo kättelyssä sangen tuhdilta tapaukselta. Jossain vaiheessa silti tuntui, ettei Seitsemän elämääni milloinkaan loppuisi - ja tarkoitan tätä vain myönteisessä mielessä. Ajattelin, että jäisin jumiin jälleensyntymisten kiertokulkuun ja seuraisin syntymiä ja kuolemia aina vain uudelleen.

Kirja alkaa Manalan syvyyksistä. Maanomistaja Xiamen Nao on ammuttu kotikylässään Kiinan maareformin aikaan ja päätynyt sen jälkeen Manalan lakeijoiden kattilaan. Kidutuksen lomassa hän yrittää suostutella Manalan ruhtinasta palauttamaan hänet takaisin maan pinnalle. Xiamen Nao saa kuin saakin tahtonsa läpi, mutta ruhtinas irvailee hänen kustannuksellaan. Maanomistaja syntyy kotitilalleen uudelleen aasina. Manalan ruhtinas, mikä kelvoton lurjus!

Näin ovelan hymyn häviävän (Manalan) lakeijoiden kasvoilla, mutta en ehtinyt pohdiskella mitä se merkitsi kun he jo tarttuivat minua käsivarsista ja tuuppasivat minua voimalla eteenpäin. Näkymä muuttui utuiseksi, aivan kuin olisin sukeltanut syvällä vedessä. Äkkiä kuulin aivan korvani juuressa ilahtuneen huudon: ”Nyt se syntyy!” Räpsäytin silmäni auki ja huomasin olevani läpimärkä ja yltäpäältä limainen ja makaavani aasintamman jalkojen juuressa. Taivas varjele! Kukapa olisi uskonut että Ximen Nao, oppinut, hyvätapainen ja sivistynyt mies, voisi muuttua pieneksi aasinvarsaksi, jolla oli neljä valkoista jalkaa ja hennon vaaleanpunainen turpa!

Sen jälkeen kun hän on syntynyt ja kuollut aasina, Xiamen Nao syntyy kerta toisensa jälkeen uudelleen eläimen hahmossa. Näin hän pääsee seuraamaan sivusta ihmisten mellastusta ja sitä, kuinka hänen kotikylänsä käy läpi mullistuksia toisensa jälkeen. Aikakaudet pallottelevat ihmisiä umpimähkäisesti, eikä heidän auta kuin yrittää pitää päänsä pinnalla. Romaanin läpi virtaa niin paljon ihmisiä, että alun henkilöhakemisto tulee todella tarpeeseen. Senkään avulla en pysynyt koko ajan kärryillä siitä, keitä kulloinkin on tarinan keskiössä.

Seitsemän elämääni on vallatonta maagisen realismin tykittelyä, jonka huumori kerrassaan on räävitöntä. Kirjassa possut ajavat toisiaan takaa ja purevat ihmisiä takapuoliin. Aasit rakastuvat toisiinsa, ja koirat organisoivat joukkokokoontumisia. Aina on jokin absurdi hässäkkä meneillään. Koko hullunmyllyllä on silti kolkko jälkimaku, koska kirjan käänteille nauraessaan muistaa, kuinka Kiinan lähihistoriassa on riittänyt todellisia mullistuksia ja oikeita tragedioita. Ihmisiä on palloteltu ja heitelty miten sattuu. Köhöm, eihän tämä ihan pelkkä fiktiota ollutkaan.

Nykyään Ranskassa asuva Mo Yan voitti vuonna 2012 kirjallisuuden Nobel-palkinnon, ja palkitsemisen jälkeen Riina Vuokko on suomentanut hänen kirjojaan muutamin kappalein. Mo Yania on kritisoitu siitä, ettei hän kovin suorasanaisesti ole kritisoinut Kiinan vallanpitäjiä. Tämä vaikuttaa hieman hämmentävältä, sillä ainakin Seitsemän elämääni -romaanissa kaikista tehdään sen verran naurunalaisia, että kritiikkiä lentää vähän joka suuntaan. Eläinhahmoista tulee omalla tavallaan mieleen jopa George Orwellin Eläinten vallankumous, jossa maatilan eläimet alkavat puuhata omaa kommunistista vallankumoustaan.

 

Mo Yan: Seitsemän elämääni (Shengsi pilao)

Suomennos Riina Vuokko

Otava 2013 (2006)

730 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 25. kirjassa on yli 500 sivua

Ladataan...

Tänään lounastauolla oli puhetta siitä, kuinka marraskuu kolkuttaa pian ovelle ja eteiseen jääneitä talvitakkeja on tässä vaiheessa vuotta enää turha siirtää varastoon. Niitä tarvitsee jo kohta kuitenkin. Ajatus aiheutti minussa kieltämisreaktion: Nyt on kesä! Kesäkesä! Vasta elokuun alku!

Syksyn kiireet ja pimenevät illat eivät kauheasti houkuta, mutta jotain hyvää siinäkin vuodenajassa on. Nimittäin a) Rakkautta & Anarkiaa -leffafestari syyskuun lopussa ja b) joulumyyntiin valmistuvat kirjauutuudet. Kustantamojen katalogeja selaillessa tarjonta vaikuttaa tuttuun tapaan runsaalta. Sen kääntöpuoli on toki se, että helmetkin hautautuvat liian helposti massaan.

Kas tässä, valikoima kirjoja joita itse erityisesti odotan - noin muun muassa! Onko teillä omia suosikkeja, joista voisitte vinkata?

 

Kotimainen kaunokirjallisuus

 

1. Seita Vuorela: Lumi (WSOY)

Ihastuin keväällä Seita Vuorelan Karikkoon. Otaksuin sen jääneen kirjailijan viimeiseksi teokseksi, sillä Vuorela menehtyi viime vuonna. Nyt häneltä ilmestyy kuitenkin postyymisti Lumi, joka kertoo maahanmuuttajavanhempien Suomessa varttuvista lapsista ja heidän tasapainoilustaan useamman kulttuurin välimaastossa. Pienoisromaanin on viimeistellyt Vuorelan ystävä Vilja-Tuulia Huotarinen.

2. Johannes Ekholm: Rakkaus niinku (Otava)

Muutamia vuosia sitten Helsingissä kohahdutti teatteritapaus Kaspar Hauser, jota ylistettiin 80-luvun puolivälin tienoilla syntyneiden sukupolviteokseksi. Näytelmän kirjoittanut Johannes Ekholm julkaisee syksyllä esikoisromaaninsa Rakkaus niinku, jolta on lupa odottaa suuria. Kustantamon kuvauksen perusteella en ymmärtänyt juonesta juuri mitään, mutta se on varmasti ihan vetävä.

3. Miika Nousiainen: Juurihoito (Otava)

Miika Nousiaisen edellinen kirja Metsäjätti ilmestyi viitisen vuotta sitten, joten alkaa jo olla aika sen seuraajalle. Uutuus kertoo miehestä, jonka isä on kadonnut kauppareissulla hänen ollessaan lapsi. Aikuisena hän astelee juurihoitoon ja tapaa siellä hammaslääkärinä toimivan veljensä, jonka ei tiennyt olevan olemassa. Juurihoito on syksyllä koettavissa myös Kansallisteatterin näytelmänä.

 

4. Pajtim Statovci: Tiranan sydän (Otava)

Pajtim Statovci voitti esikoiskirjallaan Kissani Jugoslavia Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, ja toisen kirjan kanssa paineet ovat varmasti kovat. Nyt pitäisi todella lunastaa paikkansa kirjallisuuden kentällä. Tiranan sydän kertoo kahdesta albanialaisesta pojasta, jotka ottavat kohtalon omiin käsiinsä ja pakenevat kotimaastaan vain päätyäkseen myöhemmin Suomeen.

5. Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma (Otava)

Minulla on vaikea suhde Riikka Pulkkisen kirjoihin. Tavallaan rakastan inhota niitä, joten pitäähän tämä uutuuskin varmasti lukea. Parhaassa mahdollisessa maailmassa näyttelijä Aurelia on suuren läpimurtonsa kynnyksellä, mutta samaan aikaan hänen vanhempansa salaisuudet nousevat pintaan. Odotan takuuvarmaa riikkapulkkista, niin hyvässä kuin pahassa.

6. Leena Krohn: Kirje Buddhalle (Teos)

Leena Krohn on listallani kirjailijoista, joiden tuotantoon pitäisi ehdottomasti tutustua. Kotimaisen kirjallisuuden elävä legenda julkaisee syksyllä jälleen uuden teoksen: Kirje Buddhalle. Siinä postimestari saa tärkeän lähetyksen, joka pitäisi toimittaa Buddhalle. Vaan missä Buddha mahtaakaan asua? Miten hänet löytäisi?

 

Käännetty kaunokirjallisuus

7. Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (Tammi)

Nopea Haruki Murakamin suomentaminen jatkuu. Sen jälkeen kun Murakami löysi paikkansa suomalaislukijoiden sydämistä, uusia suomennoksia on tullut kerran vuodessa, ja syksyllä saadaan jälleen uutta luettavaa. Miehiä ilman naisia on novellikokoelma, jonka novellit ovat vuosilta 2013-14. Kaikkia niitä yhdistää miespuolinen päähenkilö, joka on lähtenyt tai juuri lähdössä naisen takia.

8. Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia (Tammi)

Pari vuotta sitten Joel Dickerin esikoisromaani Totuus Harry Quebertin tapauksesta nousi Suomessakin lukijoiden suosikiksi. Tiiliskiven hotkaisi kuin ahmien, mutta monen nälkä taisi vielä jäädä tyydyttämättä. Kirjalle ilmestyy nyt jatkoa, ja Baltimoren sukuhaaran tragedia sijoittuu ajallisesti aikaan ennen Totuutta Harry Quebertin tapausta.

9. Mo Yan: Punainen durra (Otava)

Riina Vuokko on suomentanut jo pari kappaletta kiinalaisen nobelisin Mo Yanin tiiliskiviä. Mo Yanista tuskin koskaan tulee suuren yleisön suosikkia, mutta kiinalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille hän on must. Punaisessa durrassa nuori nainen naitetaan viinitislaamon omistajalle. Kun suvun miehet kuitenkin kuolevat, nainen ottaa ohjat käsiinsä. Lisää draamaa saadaan sodan pyyhkäistessä alueen yli.

 

Kuvat: Otava, Tammi, Teos ja WSOY

Ladataan...

 

Viime kesänä luin ehkä yhden dekkarin ja puolet Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Olin hyvin iloinen siitä, että sain edes sen verran luettua. Aina kun lukemisen makuun pääsee, se palkitsee itsensä. Lukeminen on nautinnollista ja minulle ehkä paras keino rentoutua (jos punaviiniä ja peiton alla pötköttelyä ei lasketa).

Tänä kesänä olen ajatellut kuitenkin lukea enemmän kuin viime vuonna. Olen todennäköisesti täysin yliarvoinut lukukykyni, ja luen ehkä puolet siitä, mitä olen suunnitellut. Ainahan on silti mukava tehdä suunnitelmia ja kahmia kirjastosta luettavaa. Parempi överit kuin vajarit!

 

 

Aasialaiset

Kesällä aion lukea mahdollisimman monta aasialaista kirjaa, koska jos jonkun maanosan kirjallisuudessa tapahtuu jotain mielenkiintoista, niin Aasian.

Kiinalaisen nobelisti Mo Yanin Seitsemän elämääni -tiiliskivessä olen jo puolessavälissä, ja se on todella hieno. Muidenkin lukulistalla on ehkä tämän vuoden Booker-palkittu Han Kangin The Vegetarian ja tämän vuoden Pulitzer-palkittu Viet Thanh Nguyenin The Sympathizer, jonka palkitsemisesta olen jo kirjoittanutkin. Odotan kumpaakin mielenkiinnolla.

Olen menettänyt sydämeni yhdysvaltalais-kiinalaisen Yiyun Li'n kirjoille ja lukenut kaiken häneltä suomennetun. Aion lievittää vierotusoireitani A Thousand Years of Good Prayers -novellikokoelmalla, jonka jälkeen joudunkin sitten odottamaan häneltä jotain kokonaan uutta. Jos Yiyun Li on vielä tuntematon kirjailija, niin suosittelen koko sydämestäni!

 

 

Klassikot (ja ihan vaan pari nykykirjaa)

Olen lukenut viime aikoina ehkä liikaakin kotimaisia uutuuksia. On aika tarttua kotimaisiin klassikoihin: Hannu Salaman Juhannustanssit ja Timo K. Mukan Maa on sytinen laulu ovat minulta vielä lukematta. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön, sillä listallani on myös Siri Kolun uutuus Kesän jälkeen kaikki on toisin. Se on nuortenkirja transsukupuolisuudesta ja sellaisena varamasti uniikki.

Käännettyjä klassikoitakin mahtuu listalleni. Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on odottanut lukuvuoroaan jo pitkään, ja Harper Leen muutama vuosi sitten kirjamaailmaa kohahduttanut Kaikki taivaan linnut vaikuttaa erinomaiselta kesäkirjalta. Olen täällä hehkuttanut myös jo monesti Toni Morrisonia, ja hänen tuotantoaan tahdon ehdottomasti lukea lisää.

Jennifer Eganin Sydäntorni ei ehkä ainakaan vielä ole saavuttanut klassikon asemaa, mutta se on seuraava lukupiirini kirja ja odotan sen lukemista innolla. Siinä päähenkilö on ostanut jostain Itä-Euroopasta ikiaikaisen linnan, jota aletaan kunnostaa. Olen jokseenkin rakastunut kaikenlaiseen kauhuromantiikkaan, joten Sydäntorni voi kolahdella kunnolla. 

 

 

Tietokirjat

Tietokirjarintamalla vuoroaan odottaa tämän vuoden tietokirjallisuuden Pulitzer-voittaja Joby Warrickin Black Flags, joka kertoo ISIS-järjestön noususta. ISIS tuli ainakin minulle niin puskista, että tahdon tietää, mistä järjestö on oikein tullut ja mikä heidän agendansa oikeasti on. Joby Warrick ei voittanut Pulitzeria ensimmäistä kertaa, joten en lainkaan epäile kirjan laatua.

Svante Pääbön Neandertalilainen päätyi lukulistalleni sen jälkeen, kun osallistuin koulutukseen narrative non-fiction -genrestä. Sille ei ole vakiintunutta suomennosta, mutta kerronnallisesta tietokirjallisuudesta on kyse. Neandertalilainen on jännityskertomuksen muotoon rakennettu tarina siitä, kuinka ruotsalainen tutkimusryhmä onnistui ensimmäistä kertaa selvittämään neandertalinihmisen koko perimän.

 

Oletteko lukeneet jotain listalta löytyvää tai mitä aiotte ottaa mukaan riippukeinuun? Oma riippukeinuni varmaan rämähtää kirjojen painosta, mutta kelpaahan sitä nurtsillakin sitten köllötellä.