Ladataan...
Madridissa

Tänään nauratti: Sarandan postaus Instagram ei ole elämäni.

Olinhan itse juuri hetkeä aikaisemmin julkaissut Madridin kevättä hehkuttavan kuvan, joka antaa ymmärtää, että tässä sitä vietetään rentoa lauantaita terassilla auringosta nauttien.

Todellisuudessa en suinkaan viettänyt aamupäivääni terassilla vaan samalla aukiolla sijaitsevan kuntosalin kellarikerroksessa bodybalance-tunnilla. Viihdyin kyllä sielläkin ihan hyvin.

Ehkä sitten huomenna ihan oikeasti terassille aamukahveille? 

Ladataan...
Madridissa

Suomesta muistan toukokuun helteet.

Tiedättehän, sen yhden järjettömän lämpimän viikon, jolloin aurinko paistaa täydeltä terältä, kansalaiset ryntäävät kaduille ja valloittavat terassit aurinkolasit nenällään. Se viikko, joka saa luottamaan, että kyllä se kesä pohjolaankin saapuu pitkän ja pimeän talven jälkeen. Se viikko, joka saa uskomaan sääjumalien armoon. Se viikko, joka todellisuudessa on pelkkää illuusiota ja jonka jälkeen tulee satavarmasti räntää niskaan. 

Täällä Madridissa tuo viikko on meneillään nyt. Kaksi kuukautta aikaisemmin kuin Suomessa.

En aio välittää pätkääkään siitä, että ensi viikolla joudun ehkä taas kietomaan kaulahuivin tiukemmin ympärilleni.

Tällä viikolla olen tuntenut syvää onnea istuessani perjantai-iltana terassilla pelkässä t-paidassa, loikoillessani lauantaina puistossa kirjan kanssa ja viimeeksi tänä aamuna nauttiessani aamiaista olohuoneen parvekkeen ovet apposen auki.

Nyt levitän aurinkorasvaa naamaan ja lähden ulos fiilistelemään sitä, kuinka ihanaa onkaan asua kaupungissa, jossa on maaliskuussa yli 25 asteen päiviä.

Aurinkoista sunnuntaita! 

 

Ladataan...
Madridissa

Koko Suomen yhteenlaskettu väkiluku on 5,5 miljoonaa. Madridin metropolialueella asuu 6,4 miljoonaa asukasta. Voisi kuvitella, että todennäköisyys törmätä kaveriin sattumalta olisi Madridissa melkoisen paljon pienempi kuin Helsingissä. 

Kuitenkin nämä reilut kaksi kuukautta täällä ovat osoittaneet asian olevan aivan päinvastoin 

Oikeastaan juttu alkoi jo Helsinki-Vantaan lentokentällä Madridin lennon boardingissa, jossa bongasin samaan koneeseen aikovan kaverini poikaystävänsä kanssa. 

Juttu jatkui eräällä Madridin klubilla, jossa pääsin vessajonossa vaihtamaan kuulumisia entisen kämppikseni kanssa. 

Myöhemmin tapasin entisen pomoni erään näyttelyn avajaisissa. 

Metrossa puolestaan törmäsin espanjalaiseen poikaan, johon olin aikanaan tutustunut Suomessa hänen ollessaan siellä opiskelijavaihdossa.

Kaikista randomein kohtaaminen sattui kuitenkin eilen. Hyppäsin töiden jälkeen tavalliseen tapaan täyteen lähijunaan ja vapaata istumapaikkaa tähyillessäni silmäni pysähtyivät kasvoihin, jotka näyttivät jotenkin kovin tutuilta. Aivoni eivät ensin meinanneet yhdistää naamaa oikeaan henkilöön, sillä kuvittelin tämän tyypin seikkailevan paraikaa Australiassa enkä suinkaan osannut odottaa hänen tupsahtavan vastaan Madridin lähijunassa. Hetken kasvoja tuijoteltuani tajusin niiden kuuluvan suomalaiselle ystävälleni, johon tutustuin vuonna 2015 meidän molempien asuessa Madridissa.

Tällä kertaa kaverini oli matkalla Chileen työharjoitteluun ja Madridissa vain lyhyellä välilaskulla. Hänellä oli muutama tunti luppoaikaa ennen jatkolentoaan, joten kävimme muistelemassa menneitä toissakesän suosikkipaikassamme Takosissa.

Ei auttanut, skoolatessa oli pakko todeta kliseisesti että oijoi, on tää maailma vaan niin pieni.

Takosista (Calle de la Abada, 2) saa muuten Madridin parasta ja halvinta meksikolaista pikaruokaa. Kuvan setti maksoi huimat kuusi euroa. 

Ladataan...
Madridissa

Valmistumisen jälkeen mennään oikeisiin töihin, ostetaan oma asunto ja sisustetaan se suomalaisella designilla. 

Tai vaihtoehtoisesti mennään töihin, muutetaan kimppakämppään ja yritetään sopeutua jonkun muun valitsemiin sisustusratkaisuihin (=suloisessa sovussa antiikkia ja ikeaa).

Suomessa asuin valoisassa yksiössä, jossa oli leveät ikkunalaudat ja vaalea lattia. Täällä jaan asunnon ja kylpyhuoneen kolmen muun henkilön kanssa ja meillä on monta ranskalaista parveketta. 

Suomessa saatoin joskus olla kokonaisen päivän puhumatta kenenkään kanssa, täällä tulee vaihdettua päivittäin kuulumiset kämppisten kanssa.

Suomessa kutsuin usein kavereita kylään, täällä tapaamme ravintoloissa ja kahviloissa. 

Suomessa saatoin jättää likaiset astiat moneksi päiväksi tiskialtaaseen lillumaan, täällä otan tiskiharjan kiltisti käteen jokaisen aterian jälkeen.

Suomessa minulla oli Arabian lautaset ja Riedelin viinilasit, täällä meillä on sekalainen kokoelma kaikenlaisia astioita. 

Suomessa ostin vain harvoin viiniä kotiin, koska ajattelin, etten pysty yksin juomaan koko pulloa ennen kuin se menee huonoksi. Täällä juojia on enemmän, joten kaupassa nappaan usein pullon ostoskärryyni.

 

Suomessa ostin aina itse omat kukkani, täällä kämppis tuli kerran kotiin kahden kukkakimpun kanssa ja sanoi että toinen on meille kaikille ja toinen pelkästään minulle. 

Suomessa känkkäränkkäpäivänä kiukuttelin itsekseni, täällä ei kehtaa olla yhtä mutrusuuna kämppisten edessä.

Suomessa kuuntelin aina niitä samoja biisejä Spotifyista, täällä pyydän aina välillä muita valitsemaan musiikkia.

***

Seuraavassa osassa kerron millaista on olla ainoa nainen neljän hengen kimppakämpässä.

Ladataan...
Madridissa

Julistan kevään alkaneeksi n-y-t nyt! Bongasin tänään ilmiselvän kevään tuntomerkin: suloisesti kukkivan puun. Oksien hennosti punertavat kukat ovat kiistämätön todiste siitä, että talvi on päättynyt. 

(Ei kannata takertua siihen, että kaikki muut puut ovat vielä täysin paljaita ja ruskeita ja aamulla hengitys huuruaa kirpsakassa ilmassa. Pitää keskittyä niihin pieniin positiivisiin juttuihin.) 

Uskon myös vahvasti siihen, että takatalvi ei voi iskeä Espanjaan ja että pian voin jo astella katuja pitkin kevyissä kengissä ja heivata villakangastakin vaatekaapin pohjalle. Bikinit ja muut kesähepeneet olen toki jo siirtänyt kaapin etualalle. 

Kyllä, optimismi on päivän sana.

Ladataan...
Madridissa

Se iski eilisaamuna siivotessani edellisen illan syöminkien jälkiä ruokapöydästä: tätä on arki. Tasainen, normaali mutta ah niin ihana arki. Voi miten sitä olinkaan kaivannut.

Koko alkuvuoden ajan elämäni on ollut yhtä projektia. On ollut päihitä espanjalainen byrokratia -projekti, sisusta oma huone -projekti, uusi työpaikka -projekti, rakenna sosiaalista elämää -projekti, tutustu uusiin kotikulmiin -projekti, näin muutaman mainitakseni. Ei ole ollut juurikaan hetkeä, jolloin en olisi edistänyt jotain näistä projekteista.

Olen raahautunut työpäivän jälkeen Ikeaan, jotta saisin tehtyä huoneestani viihtyisämmän. Olen lähtenyt after workeille työkavereiden kanssa, jotta osoittaisin olevani sellainen kiva ja rento tyyppi. Olen jonottanut kuumeisena virastossa, jotta saisin paperiasiat kuntoon. Olen tehnyt paljon asioita velvollisuudesta, enkä siksi, että olisi oikeasti huvittanut.

Nyt asiaan on tullut muutos. Eilen siivotessani tajusin, ettei minulla ollut viikonlopulle yhtään suunniteltua asiaa. Miten vapauttava tunne!

Fiilistelin rauhallista aamua ja pohdin, etttä mitäs sitä oikein tekisi mieli tehdä. Ensin teki mieli löhöillä, joten valloitin olohuoneen sohvan ja aloitin uuden kirjan. Tarpeeksi löllöteltyäni laitoin ystävälle viestin, että maistuisiko illalla muutama bisse. Puhelin kilahti samantien vastaukseksi että tottakai.

Tällaista spontaaniutta ja helpoutta olen kaivannut elämääni. Että saa tehdä asioita fiiliksen eikä projektiaikataulun mukaan.

Tervetuloa arki, heihei projektit. 

Pages