Ladataan...

Kesän helteet ovat kuumimmillaan ja palautuminen NUTS Ylläs Pallas 55 kilometrin polkujuoksusta on lähtenyt hienosti käyntiin. Niin hienosti, että ajatukset kääntyvät aivan väistämättä jo syksyn polkujuoksukarkeloihin. Syyskuussa juostaan Kainuun vaaramaisemissa Vuokatti Trail Challenge -polkujuoksukilpailu. Jokainen kisan reiteistä, 22 km, 42 km, 57 km ja 115 km, valloittaa legendaariset 13 vaaraa.

115 kilometrin reitti lähtee Vuokatin Urheiluopistolta ja reitti juostaan edestakaisin välillä Vuokatti - Rumo - Vuokatti. Reitin vaativin osuus juostaan heti alussa 22 kilometrin pätkällä Vuokatista Teerivaaraan ja toki sama toiseen suuntaan. Reitti on sama kuin 57 kilometrin reitti mutta noin kahteen kertaan. 

57 kilometrin reitti lähtee Rumon UKK-majalta, reitin alkupää on mäntykangasmaastoa harjujonon päällä. Reitti nousee ennen Maaselän etapin huoltopistettä kuusi- ja sekametsää ja laskeutuu vielä huoltopisteelle, josta matka jatkuu 42 kilometrin reittiä.

42 kilometrin reitin alkuosassa on pätkiä, joissa polku on vähän kuljettu ja paikoin umpeen kasvanut mutta polku on juostavaa ja matkan jatkuessa polku muuttuu paremmaksi. Reitti kulkee osin erämaamaisemissa ja kuusimetsässä. Reitti kulkee Hanhilammen huoltopisteen kautta Teerivaaran koulun huoltopisteelle, josta matka jatkuu 22 kilometrin reittiä pitkin.

22 kilometrin reitti siis lähtee Teerivaaran koululta ja kulkee 13 Vaaran yli tarjoten upeita vaara-, metsä- ja järvimaisemia. Tämän reittikuvauksen voit käydä lukemassa kesäkuun 13 Vaaran valloitus -postauksestani. 

(tarkemmat reittikuvaukset löydät täältä)

En ole itse vielä osallistunut Vuokatti Trail Challengeen, mutta tänä syksynä aion todellakin parantaa tapani ja osallistua aivan kotinurkilla järjestettävään upeaa polkujuoksutapahtumaan.  Matkaksi valitsen todennäköisesti 57 kilometrin kisan. Yksi tämän mittainen polkujuoksu tuli juuri juostua tunturimaisemissa (kisarapsan voit lukea täältä) ja nyt on mukava lähteä haastamaan itseään täysin toisenlaiseen polkumaastoon saman pituiselle matkalle, saa nähdä kuinka muijan käy :D

Miltä sinusta kuulostaisi juosta upea polkujuoksukilpailu Kainuun vaaramaisemissa?  Yhteistyössä Vuokatti Trail Challengen ja Kainuun Liikunnan kanssa minulla on iso ilo arpoa yksi osallistuminen vapaasti valittavalle matkalle syyskuussa (8.9.2018) järjestettävään Vuokatti Trail Challenge -polkujuoksukisaan! 

Osallistu siis ihmeessä arvontaan kommentoimalla alle, mille matkalle haluaisit lähteä, arvontaan voit osallistua sunnuntaihin 29.7. klo 20 asti. Laitathan kommentin viestikenttään yhteystietosi (en ole blogin ylläpitäjä), mailiosoite riittää, jotta saan ilmoitettua mahdollisesta voitostasi.

Arvontaan voit osallistua myös Facebookissa ja Instagramissa, klikkaa siis itsesi blogin seuraajaksi molemmissa palveluissa ja kommentoi myös näissä arvontapostausta, näin olet arvonnassa mukana kolmella arvalla kolminkertaistat voittomahdollisuutesi :)

Arpaonnea toivotellen, 

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

 

Ladataan...

Olin unelmoinut juoksevani Pallas - Hetta polkujuoksun siitä asti, kun mieheni juoksi kyseisen reitin vuonna 2016 ja pieni ultrajuoksun kipinä istutettiin minuunkin. Halusin erityisesti kokea juuri tämän reitin, koska se tuntuu ihanan kotaisalta, kulkeehan reitti lapsuuteni maisemissa.

Huh! Elämäni pisin juoksu, sykemittarin mukaan 56.88 kilometriä ja aikaa elämykseen kisajärjestäjän mukaan sain kulumaan 8 tuntia 26 minuuttia ja 30 sekuntia! Hämmentävin anti tässä etureisijumien ja rakkojen reissussa oli kuitenkin napa! Napa, joka on ottanut osumaa ja hinkkautunut vereslihalle ja jonka haavoittumisen huomasin vasta suihkussa jäätävän kirvelyn saattelema... 

mutta palataanpa kuitenkin alkuun - 

Lähtö

Saavuimme Pallakselle lasten ja lastenhoitajan (rakas siskontyttö ja esikoisemme kummi) kanssa hieman ennen yhtätoista. Olin jo edellisenä päivänä hakenut kisanumeron Ylläkseltä ja saatellut miehen 134 kilometrin matkalle. Hän oli lähtenyt Pallakselta kohti Hettaa muutamaa tuntia aikaisemmin.

Pallaksella oli täysi tohina päällä ja luontokeskuksen takana ihmisiin tottuneet porot viihdyttivät kansaa ennen lähtöä. Toin hätäapuna eräälle ystävälle urheiluteippiä, jota hän tarvitsi jalkojen teippaamiseen estääkseen rakkojen syntymisen. Lausuin ne kuuluisat viimeiset sanat ”minulle ei yleensä tule rakkoja eivätkä jalat ole koskaan krampanneet”  ja kuinka sitten kävikään... 

Lähtöön kokoonnuttaessa löysin sometuttuja, matkaan oli lähdössä myös Luontoloinen -blogin Sini, Run for Fun -blogin Pia ja aikasen monta muutakin polkujuoksijaa - yhteensä matkalle oli ilmoittautunut 592 juoksijaa joista miehiä oli 349 ja naisia 244 :D Kuuluisa kisa-aalto lähti kärkipäästä liikkeelle ja tunnelma oli huikea, töötistä matkaan, vilkuttelut lapsille vielä lähtökaaren tuntumassa ja siitä kohti Hettaa ”muutaman” keron kautta.

Matkaan ja Hannukurun huoltoon (n. 25 km)

Pian kanssa lyöttäydyimme alkumatkasta yksiin, kisasuunnitelma kuulosti molemmilla olevan kohtuullisen samanlainen ja askelkin osui mukavasti yhteen. Olen usein pilannut kisani omaan tasooni nähden aivan liian kovalla alkuvauhdilla ja nyt sain Pian avuksi hillitsemään menohalujani. Olin toki itsekin päättänyt, että ensimmäinen hissikuilunousu ja nousu taivaskeron päälle (koko reitin korkein kohta, 809 m) on pakko kävellä jos aikoo kisasta mitenkään selvitä, silti olisin saattanut alkaa keulia innostuksissani, jos en olisi saanut Piaa vahvistamaan suunnitelmaani. 

Olen kiertänyt Taivaskeron reitin viimeksi viime syksynä, joten rakkakivikkoinen ”polku” ei ollut yllätys. Yllätys puolestaan oli se, että jo Taivaskerolle nousun jälkeen tunsin molempien jalkaterien sisäsyrjissä jomottavaa kipua ja tiesin rakkojen alkaneen kehittyä. Kenkä ei ollut ilmeisesti tarpeeksi tiukalla tai kahden sukan yhdistelmä ei tällä kertaa vain toiminut. Kivikossa jalka joutui vaikka minkälaisiin asentoihin kengässä ja hiertyi näin kenkää vasten. Tiesin siis jo kolmen kilometrin taivalluksen jälkeen, että rakot tulevat haastamaan matkantekoa.

Juoksun makuun päästiin sitten, kun reitti lähti laskeutumaan Taivaskerolta Pallas - Hetta reitille. Matka taittui mukavasti hyvässä seurassa, alamäkiä juostiin sen minkä kyettiin ja osattiin rakkakivikossa, ylämäkiä taivallettiin suosiolla pääosin reippaasti ja tehokkaasti kävellen. Huomasin nopeasti, että ylämäissä kävely on tehokkaampaa ja turvallisempaa kuin epämääräinen juoksun tapainen yritelmä. Sää oli hieman helteisen tapainen, mutta onneksi kuitenkin pääosin pilvinen. Tuntureiden laella saimme pientä virvoittavaa tuulta ja muutaman kerran pari sadepisaraakin yritti kastella meitä huonolla menestyksellä. Sateen huomasi vain siitä, että kiville tipahteli muutamia pisaroita. Ukkonen jyrähteli silloin tällöin ja salamoitakin näkivät jotkut sellaiset, joiden katse ei suuntautunut pelkästään muutamaa metriä eteenpäin. Niinä hetkinä, kun katseen sai nostettua polusta, maisemat olivat aivan henkeäsalpaavan upeat!

Rakot alkoivat kuitenkin vaivata yhä enemmän ja aloin miettiä, mitä niille kannattaisi tehdä. Pohdin, josko jatkaisin vain tuskaista juoksuani huoltoon asti ja laittaisin sitten rakkolaastarit, uittaisinko jalat jossakin kylmässä tunturipurossa puudutukseksi vai hoitaisinko rakot nyt, kun niille ehkä olisi vielä jotakin tehtävissä. Matka taittui kuitenkin mukavasti juosten ja porukalla edeten. Siinä vaiheessa kun rakot alkoivat oikein toden teolla vaivata, oli taivallettu varmaankin noin 15 kilometriä. Päätin vihdoin, että huoltoon on aivan liian pitkä matka ja seuraavan huipun päällä (17.4 kilometrin perusteella Lumikeron huipulla) tein sen järkevimmän vaihtoehdon - istahdin kivelle, kiskoin sukat jalasta, putsasin jalat desifiointipyyhkeellä ja iskin rakkolaastarit molempien päkiöiden sisäsyrjälle. Alapuolella kuva juuri ennen kivelle istahtamista. Ei näytä rakot hymyä hyydyttävän :). Matkan varrella mietin, että rakkojen aiheuttama kipu taitaa viedä ajatukset pois mahdollisista muista kivuista, jotka ovat viime aikoina vaivanneet (takareiden jumitus, nilkan kipu), koska näitä vaivoja en koko matkalla juurikaan huomannut.

 

Geelejä, shotteja ja blockeja aloin naukkailla heti Taivaskeron huiputuksen jälkeen. Samoin vettä ja urheilujuomaa otin vähän väliä. Ensimmäisen suolatabletin olin ottanut jo aamusella ja suolatablettejakin otin kohtuullisen säännölliseen tahtiin. Muutamaan kertaan alamäessä reisien sisäsyrjät alkoivat nytkähdellä epämiellyttävästi (luulen, että kyse oli todellakin krampeista!), mutta nämä oireet menivät ohi lähes saman tien suolatabletin ottamisen jälkeen. Toisen helpotuksen vaivaan toi yllättäen juokseminen. Alamäkeen juostessa sain pidettyä lihakset rennompina kuin kävellessä ja se selvästi piti krampit loitolla. Ja hei, nuo krampit olivat vain pieni ja hetkellinen vaiva, mutta tulivatpahan nelin seuraksi, kun ennen lähtöä ehdin elvistellä etten ole koskaan niitä saanut...

Olen vaeltanut Pallas - Hetta reitin joskus hamassa nuoruudessani. Siitä mielikuvaksi oli jäänyt retkeily tunturin laelta toiselle, järisyttävä, uuvuttava ja lähes loputon nousu Taivaskerolle ja laskeutuminen metsäisemmälle osuudelle saavuttaessa Hettaan. Alun noin kaksikymmentä kilometriä pitkikin yhtä mielikuvani kanssa, kun juoksimme tunturilta toiselle kivistä ja osin rakkakivistä reittiä pitkin. Olin kuitenkin aivan hämmästynyt, kun jo ennen Hannukurun huoltoa sain puikkelehtia juurakossa, eihän täällä tällaista pitänyt olla, nämä juurakkotaisteluthan kuuluvat Karhunkierrokselle! Juuri ennen Hannukurun huoltopisteelle saapumista tein reitin ensimmäisen ja ainoan pannutuksen eli kaatumisen ylämäkeen noustessa, juurien ja kivikon yhdistelmäpätkällä. Onnekseni molemmat polvet löysivät paikkansa kivien kolosta ja ainoa pienesti nirhautunut kohta oli vasen kämmen. Siihenkään ei juuri jälkeä jäänyt. Selvisin siis säikähdyksellä. 

Hannukurun huollossa porukkaa oli kuin pipoa. Huoltopisteelle piti oikein jonottaa, että sai suklaata ja sipsiä ja pääsi täyttämään lötköpullot urheilujuomalla. Huollossa täytin siis molemmat 500 ml:n lötköt urheilujuomalla, lisäsin rakoon vettä, jossa oli noin litra nestettä jäljellä ja jatkoin matkaa istahtamatta. 

Hannukurusta ”Pyhäkeron” huoltoon (n. 25 - 45 km)

Hannukurun huollon jälkeen matka jatkui juosten taas jonkunlaisella porukalla, hetken matkaa jonkun kanssa taivaltaen. Osa meni ohi, osa jäi jälkeen ja jonkun kanssa jojoiltiin lähes koko matka ees ja taas :). Hannukurun huollon jälkeen tuli enemmän pitkospuupätkiä ja selvästi juostavaa polkua. Pyhäkerolle nousu ei yllättäen ollutkaan niin valtavan hirvittävä, millaiseksi sen mielikuvissa olin maalaillut. Nousua toki jatkui pitkään, mutta polku ei ollut niin rakkakivikkoinen kuin olisi voinut olla ja voimiakin riitti vielä hyvin rinteen tunkkaukseen. Yhtäkkiä oltiinkin jo keron päällä ja lasku lähti mukavasti rullaamaan, juuri tässä vaiheessa huomasin, että rento juoksu pienessä kivikossakin tuntuu jaloissa paremmalta kuin kävely.

Mieheni ollessa Hannukurun huollossa ja minun ollessa vielä kaukana sieltä, sain viestiä, että hän aikoi keskeyttää Hannukuruun. Mutta koska tielle ja autokyydille olisi ollut 10 kilometrin matka, päätti hän jatkaa matkaa reitillä. Pyhäkerolta laskeuduttaessa näin vihdoin tutun hahmon edessäni. Olin jo pitkään odottanut miehen selän tulevan vastaan ja useamman kerran jo luullut jotakin muuta matkalaista kaukaa katsottuna hetken miehekseni. Kohtaaminen oli tunteikas. On vaikea kuvata tuota kohtaamista sanoin, niin täynnä tunteita tuo pieni hetki oli, tuskaa riemua, epätoivoa, varmuutta, kaikkea. Miehelläni oli matkaa takana jo ainakin huimat 115 kilometriä, mutta edessä vielä tuskien taival. Oli rankkaa jättää hänet jatkamaan matkaa yksin. Mies kehotti minua kuitenkin lähtemään eteenpäin ja vakuutti tulevansa maaliin. Siihen luottaen jatkoin matkaani.

Mies huuteli vielä perääni ettei huolto ole Pyhäkerolla, mutta tuo kommentti jäi jotenkin ymmärtämättä... Luulin nimittäin viimeisen huollon olevan heti Pyhäkeron laskun jälkeen ja niin sen olisi pitänytkin olla reittikartan kilometrilukemien mukaan, mutta sainkin juosta juurakko- ja metsäviidakkoa vielä pari kilometriä ennenkuin huolto viimein tuli. Jälkeenpäin kuulin, että Hannukurussa oli ollut lappu kertomassa huollon siirtymisestä Mustavaaralle, mutta se lappu jäi siinä ruuhkassa kyllä täysin huomaamatta. Mustavaaralla nappasin kouraani pari sipsiä ja banaanin ja lähdin jatkamaan matkaa, joka jatkuikin huollosta suoraan hiekkatienä.

Lopun baanaa ja punaista mattoa

Olin odottanut lopun tienpätkää kuin kuuta nousevaa. Ajattelin, että jalka ei tiellä pyöri niin kovin kengässä ja rakkokipu on siedettävämpää ja olihan se. Mutta hiekkatiekään ei ollut täydellinen pelastus, koska osin tie oli todella pehmeää ja upottavaa hiekkaa. Toisille se saattoi olla iloinen yllätys, minun jalkateräni rakot eivät siitä pyörityksestä nauttineet. Kuitenkin viimeisestä huollosta lähdettäessä juoksin hiekkatiellä koko matkan lukuunottamatta paria isompaa mäkeä, joissa kävelin pienen pyrähdyksen. Hiekkatiellä useampi juoksija ohitti minut, mikä tuntui jo aika ihmeeltä, koska itsekin luulin juoksevani kohtuullista vauhtia...

Hiekkatie tuntui loputtomalta ja kun viimein saavuttiin maantielle huokaisin helpotuksesta. Maantien alkaessa kyltti ilmoitti matkaa maaliin olevan 4.8 kilometriä. Tuntuu hullulta sanoa näin polkujuoksukisassa ja itseäni muka polkujuoksijana pitävänä, mutta tien alkaessa tunsin olevani omalla maaperällä. Iso syy tähän tunteeseen oli varmasti rakkokivun lievittyminen ja se, että kengissäni (Hoka One One Challenger ATR 4) oli kunnon vaimennus ja kenkä toimi aivan loistavasti myös asfaltilla.

Ohitin tienpätkällä useita kilpailijoita, myös  useimmat niistä, jotka ohittivat minut hiekkatiellä. Monille huutelin ”lähe völhjyyn”, ”tule peessin” ja sainkin muutaman kaverin mukaan pieneen spurttiin. Oli mukava antaa toisille vielä hieman apua matkalla kohti maalia. Maalia lähestyttäessä sain vielä kirittäjäksi seurakaverin, iso kiitos siitä sinulle Toni ja kiitos myös upeista kuvista! Maaliin tulin suorastaan lentäen ja yllättäen kerrankin hyvävoimaisena mutta kuitenkin kaikkeni antaneena. Neste- ja energiatankkaus oli mennyt kisan aikana ilmeisesti varsin mallikkaasti lämpimästä säästä huolimatta, koska virtaa riitti vielä loppumatkasta pistellä aivan kunnon juoksuaskeleella.

Maalissa, ja jo matkalla, tajusin, että vaikka olin pienessä mielessä haaveillut hieman paremmasta ajasta, tämä aika oli täysin kuntoani vastaava, yhtään parempaan suoritukseen en olisi tällä kunnolla ja näillä rakoilla pystynyt. Kaikkeni reitille annoin, siksi olinkin maalissa täysin tyytyväinen juoksuuni. Ja koska kilpailussa olin niin sijoituksenkin sain - olin 46. matkalle lähteneestä 244 naisesta. Omassa ikäluokkani N40, olin 12. joten ei ollenkaan pöllömpi sijoitus :)

Suuri kiitos NUTSin porukalle taas aivan loistavasti järjestetystä tapahtumasta! Ensi vuonna puhaltatkin uudet tuulet, näistä suunnitelmista voit lukea täältä. Itse hieman harmittelen, jos Pallaksen kerot jäävät isolta osalta kisaajista kokematta, ne ovat reitin ehdottomasti kauneinta osuutta. 

Vielä Polarin statistiikkaa, unohdin yllättäen sammuttaa kellon maaliin saapuessa... kuopat sykkeissä: 1. Rakkolaastareiden laitto, 2. Hannukurun huolto. Kiinnostavinta noissa käyrissä on mielestäni tällä kertaa tuo korkeuskäppyrä, joka näyttää oikein tunturiselta :)

 

- Maijaliisa

P.s. Mieskin saapui maaliin, kaikkensa antaneena <3. Maaliintulon jälkeen hän vietti useamman hetken ensiavussa tarkkailussa nestevajeen ja horkan vuoksi. Onneksi vointi alkoi kuitenkin kohtuullisen nopeasti kohentua ilman tiputusta. 

 

 
 

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

Ladataan...

Olen pari kertaa juossut poluilla vähän pidempääkin matkaa, mutta edelleen varustevalmistautuminen kisaan tuntuu tosi vaikealta. Lisähaasteen ensi viikonlopun juoksuun näyttää tuovan helteinen sää. Helle on ihana asia, mutta juostessa ottaisin mieluummin vastaani vaikkapa kunnon vesisateen kuin helteisen päivän. Nestetankkaus juoksun aikana pitää saada hoidettua huolella, helteisellä ilmalla pienikin nestevaje vaikuttaa helposti jaksamiseen ja saattaa uuvuttaa kokeneemmankin juoksijan, saati sitten tällaisen aloittelijan. Aion siis ottaa juomarakkoon vettä hieman vajaa kaksi litraa ja kahteen lötköpulloon yhteensä litran verran urheilujuomaa. Sen nestemäärn pitäisi kaiken järjen mukaan riittää ensimmäiseen huoltoon, joka on Hannukurussa 24.8 kilometrin päässä lähdöstä. Matkan varrella uitan itseni aivan varmasti vastaan tulevissa puroissa ja vettäkin saatan niistä tarvittaessa täydentää. Pakkaan mukaan myös normaalia enemmän suolatabletteja (parisenkymmentä...) nestetasapainon ylläpitämiseksi.

Pakollisista varusteista repusta (Inov-8, RaceUltra) puuttuu enää muki, jonka olen unohtanut hankkia. Mukin tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta koska se pakollisten varusteiden listassa lukee, on se oltava mukana. Tällä helteisellä säällä tuntuu ehkä tarpeettomalta pakkailla mukaan myös kuoritakkia tai pitkähihaista paitaa, mutta matka on pitkä ja joidenkin ennusteiden mukaan tuntureilla saattaa jopa ukkostaa viikonloppuna. Tunturissa sää voi muutenkin muuttua hetkessä, joten aivan mielelläni varaudun näilläkin pakollisilla varusteilla matkaan. Mukaan lähtee myös rakkolaastarit, pätkä urheiluteippiä ja vessapaperia. Pakkaan mukaan myös kuvasta unohtuneen varavirtalähteen, jonka avulla voin ladata sykemittaria ja tarvittaessa puhelinta, jos matka-aika jostakin syystä venyy oletettua pidemmäksi.

Pohdin kahden polkukengän välillä ja tulin siihen lopputulokseen, että valitsemani kengät, Hoka One Onen Challenger ATR 4, ovat paremmat kivikkoiseen juoksuun vaimennuksensa ansiosta. Toivottavasti tein oikean valinnan. Suolapähkinät ovat mukana energian vuoksi, mutta myös aivan suolan vuoksi :). Pelkistä makeista blockseista, shoteista ja geeleistä tiedän saavani helposti yököttävän olon ja suolaisella purtavalla pyrin tasapainottamaan ällötystä - joka jossakin vaiheessa aivan varmasti iskee. Osa shoteista menee kätevästi FlipBeltiin ja sinne sujautan myös puhelimeni vesitiiviisti pakattuna. Kuulokkeetkin laitan sinne mahdollisia pimeitä hetkiä varten.

Helteisen sään kunniaksi aion uskaltautua tunturiin lyhytlahkeisissa (hieman polven yläpuolelle) trikoissa ja hihattomassa paidassa. Muutaman päivän kokemuksella voin kertoa, etteivät edes sääsket jaksa lennellä tässä paahtavassa kelissä. Dippaan itseni toki ensin 50+ aurinkovoiteeseen. Laitan kaksinkertaisen, hyväksi testatun sukkayhdistelmän juoksukenkään, näin pyrin välttämään rakkoja. Shock Absorber-liiveissä on paikka Polarin sykesensorille, sen vältän sykevyön hinkkauksen topin alla, joka teki Karhunkierroksella huomaamatta ison nirhauman selkään. Aurinkolippa on aivan must helteisen kelin aurinkosuoja. 

Mitähän vielä unohtui? Omasta mielestäni olen tällä setillä kohtuullisen valmis koitokseen :). Saattaa olla, että yksi Snickers eksyy vielä herkkupuolelle... Tuliko yllätyksiä? Mitä vielä pitäisi ottaa mukaan? Kerro ihmeessä! 

Into piukeena jo kisaa odotellen, 

- Maijaliisa

P.S. Olen perjantaina seuraamassa 30 kilometrin ja 134 kilometrin kisojen startteja Ylläksellä, jospa saisin niistä jotakin mukavaa someenkin :D

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

 

Ladataan...

Viikko on mennyt nopeasti. Matka tyhjään mummolaan keskiviikkona ja lauantain itkuntäyteiset ilojuhlat, paljon sukua, halauksia, lämpöä, rakkautta. Niistä oli tämä viikko tehty <3. Blogia en ole ehtinyt viikon aikana juuri edes ajatella, mutta liikkumaan olen kuitenkin päässyt suunnitelman mukaan. Pidän huolen siitä, että pääsen juoksemaan ja keventämään huoliani, purkamaan suruani ja hakemaan voimani poluilta tähän surun ja  kaipuun aikaan.

Maanantaina jynssäsin jo lähes kynittyä nurmikkoa vielä lyhyemmäksi (22:34, avg 107 bpm), koska olimme lähdössä keskiviikkona parin viikon lomalle Lappiin ja pelkään kotipihan muistuttavan viidakkoa palatessamme kotiin. Kävin myös mukavalla polkujuoksulenkillä (1:10:06, 10.08 km, avg 141 bpm).

Tiistaina suurin osa päivästä meni Kainuun rastiviikkojen talkoolaisena jakamassa lounasravintolassa spagetti bolognesea suunnistajien lautasille. Yllättäen siinä saa seisoskella aika lailla ja askeleitakin kerättyä. Illalla tein pienen coretreenin päivän päätteeksi (noin 25 min, avg 105 bpm).

Keskiviikkona istuimme koko päivän autossa ja matkustimme Kajaanista Muonioon. Matka on pitkä ja nyt se oli erityisen vaikea, kun perillä odotti tyhjä mummola, jossa isän/papan avoin syli ei ollut meitä enää vastaanottamassa.

Torstaina minun piti käydä puolentoista tunnin kävelylenkillä, mutta metsässä polku vei aivan väistämättä ja kävelystä tuli hölkyttelyä vähän väliä (1:25:47, 9.44 km, avg 123 bpm). Silti keskisyke pysyi oikein mallikkaasti peruskestävyysalueella. Metsä hoitaa ja sielu lepää.

Perjantaina huonosti nukutun yön ja tulevan päivän valmistelujen jälkeen lähdin maantielenkille, muka kevyelle. Edellä mainituista syistä sykkeet huiteli aivan omilla lukemillaan (57:17, 8.14 km, avg 143 bpm) ja juoksu tuntui raskaalta. Elämän kokonaiskuormituksen vaikutus näkyi kyllä selvästi tämän lenkin vireydessä.

Lauantaina oli suuri päivä, suurien tunteiden, suurien kyynelten ja ison ilonkin päivä <3.

Sunnuntaina lähdimme koko perheellä tuulettumaan pienelle retkelle Särkitunturille. Lasten kanssa kävelimme Särkivaaran laavulle asti (26:33, 1.64 km, avg 101 bpm), josta jatkoin matkaani Särkitunturin päälle. Siskoni oli kertonut upeista tunturilammista sekä Särkivaaralla että tunturin laella, silti kaiken kauneus yllätti ja sai sydämen lähes pakahtumaan. Minä pulahdin tunturin laella pienessä kirjasvetisessä lammessa uintipyrähdyksen ja laskeuduin takaisin Särkivaaran laavulle (30:09, 3.32 km, avg 132 bpm). Siellä lapset ja mies olivat myös käyneet lammessa uimasssa ja paistaneet laavussa makkaraa. Seuraavaksi mies lähti juoksemaan Särkitunturin päälle ja minä lähdin lasten kanssa paluumatkalle (23:38, 1.61 km, avg 96 bpm). Pieni irtiotto oli aivan loistava kaikkien mielestä ja lapsetkin jaksoivat hyvin laavulle asti. Kerrankin saan todeta totuudenmukaisesti, sääskiä ei ollut juuri ollenkaan riesana retkellämme :). 

Yhteensä tälle viikolle tuli kilometrejä siis 35.5 ja aikaa liikuntaan käytin 6 tuntia ja 56 minuuttia. Intoa Hetta - Pallas polku-ultraan on kasvatettu urakalla ja alan jo odotella kisaa. Edelleenkin henkinen valmistautuminen tuntuu hyvin vähäiseltä, mutta onhan tässä vielä muutama päivä aikaa alkaa pohtia asiaa. Jospa saisin viikon aikana tehtyä postauksen kisavarustuksesta, se jos mikä saisi valmistautumisen aluilleen. Toivon todellakin, että viimeistään perjantaina Ylläksellä miehen startatessa 134 kilometrin matkalle, omakin rypistys alkaa painua tajuntaan :D

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebooksivuja tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

 

Ladataan...

Loma alkoi virallisesti maanantaina, mutta koska jo perjantai oli vapaa juhannusta edeltäen, olen kuvitellut olevani lomalla jo viikkokausia. Kuulostaa siis hyvältä, olen päässyt lomafiilikseen heti loman alusta alkaen :). Lomalla olen tainnut olla vähän treeneistäkin, ei ole tullut seurattua kovinkaan tarkkaan suunnitelmaa, olen antanut virran viedä ja kesän kuljettaa, jotakin olen sentään silläkin tyylillä saanut aikaiseksi.

Maanantaina avattiin paikalliset kuntoportaat juhlallisin menoin. Juoksuopiston Mikko ohjasi meille porrastreenin (27:35, avg 147 bpm), joka on muuten kiinnitettynä portaisiin - joten jos et tiedä mitä portaissa tehdä, ohjeet tulevat portaiden mukana ;). Porrastreenin (*8) lisäksi juoksin (21:00, 3.54 km, avg 147 bpm) paikalle juhlallisuuksiin ja juoksukävelin (29:02, 3.12 km, avg 128 bpm) takaisin kotiin.

Tiistaina työntelin tuntitolkulla (1:47:18, avg 101 bpm) ruohonleikkuria pihassa ja illalla tein vielä coretreenin (32:17, avg 106 bpm).

Keskiviikkona tein maksimitreenin, jossa kymmenen minuutin lämmittelyn jälkeen oli viisi kolmen minuutin vetoa kahden minuutin palautuksilla. Kokonaisuudessaan treenin kestoksi tuli 46:27, johon kilometrejä kertyi 8.04, keskisykkeen ollessa 155 bpm. Vetojen keskisykkeet ja vauhdit olivat: 1. 168 bpm, 4:03 min/km, 2. 167 bpm, 4:07 min/km, 3. 170 bpm, 4:42 min/km, 4. 171 bpm, 4:27 min/km, 5. 171 bpm, 4:29 min/km.

Vedoista huomaa, että kaksi ensimmäistä vetoa olivat liian kovavauhtiset ja söivät voimat, koska en pystynyt enää niiden jälkeen pitämään vauhtia yllä. Jos olisin saanut pidettyä ensimmäiset vedot hieman maltillisempina, olisin voinut saada vedoista kiihtyvävauhtisen treenin. Silloin ensimmäisen vedon vaihti olisi kuitenkin pitänyt olla kolmannen vedon luokkaa. Toisaalta kolmannessa vedossa oli selvästi enemmän ylämäkeä kuin kahdessa ensimmäisessä, sekin verotti vauhteja.

Saimme myös vihdoin putsattua ja korjattua kelaleikkurin ja sitä työnnellessä ruohonleikkuu alkaa oikeasti tuntua liikunnalta, sykkeetkin nousevat mukavasti peruskuntoharjoittelun tasolle (40:04, avg 115 bpm).

Torstaina kävin nautiskelemassa kevyen lenkin (1:08:42, 9.36 km, avg 135 bpm), perjantaina pidin totaalisen lepopäivän ja lauantaina kävin vielä mukavalla palauttavalla höntsäilyllä (51:03, 6.85 km, avg 128 bpm).  Lauantaina kävimme myös tutustumassa Kainuun rastiviikkojen tapahtumapaikkaan ja lounasravintolaan, jossa talkoilemme tiistaina.

Sunnuntaina päivä vain yhtäkkiä oli ohi. Olin suunnitellut käyväni vielä lenkillä, mutta aurinko, lämpö ja kaikki muu tohina vei huomioni ja illalla suihkuun mennessä tajusin, että päivän lenkki olikin jäänyt tekemättä. Ei haittaa :) - olen varma, että rentous ennen kisoja ei ole yhtään pahitteeksi. Tässä niin sanotussa viimeistelyvaiheessa, kun kisaan on vajaa kaksi viikkoa, voin kyllä saada itseni jumiin ja piippuun liiallisella rehkimisellä, mutta kuntoani en menetä, vaikka otan pari päivää rennommin.

Juoksua tälle viikolle tuli 31.9 kilometriä ja liikuntaa kaikkineen 9 tuntia 18 minuuttia. Juoksua on tullut niin tiellä kuin poluillakin. Yleensä teen rauhallisemmat lenkit ainakin osittain poluilla ja veto- tai intervallitreenit sitten puhtaasti sileällä alustalla. Kuntoni ja juoksutekniikkani poluilla ei ole vielä tarpeeksi hyvä, jotta voisin siirtää vetotreenitkin poluille. Juoksen siis vauhtitreenit aivan mielelläni sileällä :)

Ihanaa alkanutta viikkoa, 

- Maijaliisa

*Numerot ovat juoksuhaaste 2018:n suoritettuja haasteita: 8. Juokse portaita.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebooksivuja tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

 

Ladataan...

Miten ihmeessä nämä kuukaudet vain juoksevat ohitse?!? Siis juoksenhan minäkin, heh! Joka tapauksessa tämäkin kuukausi vain yhtäkkiä loppui ilman mitään varoitusta ja niin on kesäkuu mennyttä. Kuusi kuukautta tästä vuodesta on jo takana, tuntuu aivan hämmästyttävältä, että ollaan jo heinäkuussa. Elämä on hämmästyttävää.

Kesäkuussa olen treenannut tasan 32 tuntia ja kokonaisuudessaan kilometrejä on kertynyt 201.8, näistä suurin osa on juoksua, 163.5 kilometriä ja aikaa juoksuun on kulunut 22 tuntia ja 25 minuuttia. Aktiivisuutta tutkaillessa huomaan ilokseni liikkuneeni varsin mukavasti, askelten päivittäinen keskiarvo oli nimittäin 16887. Kesäkuu on liikunnallisesti mennyt ensin palautuessa toukokuun lopun maratonista ja sen jälkeen valmistautuessa jo hieman vajaan kahden viikon päästä olevaan NUTS Pallas - Hetta polku-ultraan. Hieman mietityttää kohtuullisen huoleton valmistautuminen... Fyysisesti tiedän olevani koitokseen valmis, enemmän mietityttää henkinen kantti. En ole henkisesti ehtinyt enkä oikein pystynytkään valmistautumaan kisaan, niin paljon on muuta stressiä viime aikoina ollut. Nyt täytyy alkaa ottaa tätä henkistäkin puolta haltuun kisan osalta.

Puolen vuoden aikana olen juossut 923.9 kilometriä ja siihen käyttänyt aikaa 114 tuntia ja 17 minuuttia. Kokonaisuudessaan kilometrejä on kertynyt 1137.2 ja aikaa liikuntaan 210 tuntia ja 7 minuuttia. Mielenkiintoista ja merkillepantavaa on se, että viime vuonna tähän aikaan olin juossut sataviisikymmentä kilometriä enemmän ja vointi ja olo oli huomattavasti uupuneempi. Viime vuonna juoksin alkuvuonna lähes joka kuukausi reilu kaksisataa kilometriä, mutta kesäkuussa juoksua tuli vain 34 kilometriä toukokuun Karhunkierrokselta tuliaisena tuleen juoksijan polven vuoksi. Tänä vuonna koko juoksu- ja treenisuunnitelma on ollut huomattavasti maltillisempi, siitä kiitos Running Academyn valmennukselle. Aina enemmän ei ole paremmin ja usein laatu todellakin korvaa määrän! 

Viime vuonna tähän aikaan olin todella uupunut ja harmistunut loukkaantumisen vuoksi, nyt olen intoa täynnä ja odotan jännityksellä tulevaa kisaa. Tulossa on useampikin iso tavoite vielä tälle vuodelle, niitä odotellessa, riemullista heinäkuun alkua <3

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebooksivuja tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

 

Ladataan...

Juhannuslauantai näytti taas juhannuskelinsä - sateista mutta märkää. Mielikuvissani olin ajatellut juoksevani poluilla auringonpaisteessa, upeiden maisemien avautuessa Vaarojen laelta eteeni... Maisemat olivat toki upeat näinkin ja sainhan nauttia auringosta jopa muutamia minuutteja kerrallaan sateen lomassa :). Lauantaille olin siis suunnitellut polkupitkiksen tutustumalla Vuokatti Trail Challengen 22 kilometrin reittiin. 42 kilometrin ja 57 kilometrin reitit yhtyvät tähän samaan reittiin Teerivaaran koulun kohdalla ja loppumatkan reitti on sama kaikille kisamatkoille. 115 kilometrin matkalla tämä reittiosuus mennään kahteen kertaan, aivan aluksi ja lopuksi. Voin todellakin vain kuvitella, miltä Vaaroille kipuaminen ja jyrkät laskut tuntuvat matkan päätteeksi...

Matkaan valmistauduin ottamalla mukaan reittikartan, kompassin (josta mies ohejisti ottamaan suunnan pohjoiseen jos eksyisin, niin paljon hän luottaa kompanssinkäyttötaitooni :D), vedenpitävän takin, juotavaksi vettä rakoon ja urheilujuomaa lötköihin sekä syötäväksi energiakarkkeja, suklaata ja yhden shotin.

Matkalla kuvasin Vaarat, jotka kohta ylittäisin matkallani Teerivaaran koululta Vuokatin Vaaralle.

 

Teerivaaralta Rönkköön

Lähdin matkaan siis Teerivaaran koulun pihasta, reitti löytyi helposti tien toiselta puolelta. Alkumatkan reitti, noin 7.2 kilometrin kohdalla olleeseen t-risteykseen asti oli merkitty UKK-reitin reittipylväillä, sinisillä nauhoilla sekä viime vuotisilla Halti Outdoor Weekendin kylteillä ja nuolilla. Tuolla merkintämäärällä eksymisen oli täysin mahdotonta alkumatkasta. No nythän on niin, että joko minä olen surkea polkujuoksija tai nämä alkupään polut olivat tällä hetkellä vielä kohtuullisen haastavia juosta, luulen että molemmat ovat osin totta. Alkumatkasta juokseminen tuntui haastavalta siitäkin syystä, että polku oli toisinaan todella kapea ja toisinaan hukassa aluskasvillisuuden alla lähes kokonaan, myös tykkylumen kaatamia puita oli vielä paljon polulla. Matkan edetessä tajusin kuitenkin, että alkumatkan polku olisi ollutkin aivan juostavaa suhteessa siihen, mitä oli luvassa... Toisaalta nautin siitä, että sain raivata reittiä heinikossa, kierrellä kaatuneita puita ja juosta pitkospuita saniaisten keskellä, se teki etenemisestä entistä eksoottisempaa. Useaan kertaan matkalla ajattelin juoksevani lapsuuden mielikuvissani, juuri tällaiselta ajattelin aarniometsän näyttävän.

Noin 3.3 kilometrin kohdalla alkoi metsäautotie, siitä viiteen kilometriin polku oli selvästi paremmin juostavaa. Noin viiden kilometrin kohdalla Vuokatti Trail Challengen reitti kääntyi jatkumaan kiertoreittiä lehmä(?)aitauksen reunaa pitkin. Kiertoreitillä matkanteko hidastui huomattavasti kaatuneiden puiden vuoksi, joita tuolla pätkällä oli vielä todella paljon. Kaatuneita puita piti kiertää ja takaisin reitille löytäminen oli yllättävän haastavaa, koska polku sulautui maastoon täydellisesti. Onneksi puissa oli selkeät reittimerkinnät tälläkin pätkällä. Ensimmäiseen tuntiin olin hölkkytellyt 5.4 kilometriä, kunnioitus kisassa juosseita kohtaan alkoi kasvaa entisestään. Kiertotien jälkeen palattiin takaisin UKK-reitille, joka oli siinä vaiheessa mukavan juostavaa neulaspolkua.

Reitin varrella tuli muutama muistutus siitä, että alamäessä ei kannata laittaa painoa kantapäälle. Reitin parit pienet liukastumiset ja melkein kaatumiset tulivat juuri siitä syystä, että olin liukkaassa kohdassa kaatua selälleni astuttuani liikaa kantapäälle.

Tämän kylttiviidakon kohdalla (noin 7.2 kilometrin kohdalla) Vuokatti Trail Challengen reitti käntyy t-risteyksessä vasemmalle vaikeammalle reitille ja reitti todellakin vaikeutui :). Tässä kohtaa UKK-reitti jatkuu oikealle, mutta vasemmallakin on siniset reittinauhat puissa ja siniset merkit jopa kiviin maalattuna. Ensimmäinen kunnon kivikkonousu tuli eteen lähes heti vaikeammalle reitille käännyttäessä. Nousu ei kuitenkaan ollut kovin pitkä ja Vaaran päältä avautuvat maisemat olivat kyllä kiipeäminen arvoiset. Kisassa näita maisemia ei ehdi kovin pitkään ihailla, harmi.

Rönkköstä Vuokatin Vaaralle

Rönkön laavun (noin 9.3 kilometrin kohdalla) hulppeassa vessassa pidin pissatauon ja suklaankin nappasin liivistä evääksi. Olin likomärkä alkumatkan sateesta ja märästä maastosta johtuen, sormetkin olivat aivan kohmeessa. Onneksi sade taukosi ja aurinkokin näyttäytyi. Uskomattoman nopeasti vaatteet kuivuivat ja lämpenin juostessa, merinovillapaita oli loistava valinta tälle kelille. Jo ennen Rönkön laavulle saapumista reitti yhtyi taas UKK-reittiin, jonka merkkejä seurasin, Halti Outdoor Weekendin kylttejä ei enää näkynyt. Reittimerkkejä kannattikin seurata, sillä useampaan kertaan olisin juossut harhaan, jos olisin vain jatkanut tietä tai polkua eteenpäin, UKK-reitti teki useammankin yllättävän käännöksen matkan aikana. On muuten aika kova homma laittaa reittimerkit taas paikalleen tämän vuoden kisaa varten ja nyt reittimerkinnät täytyy laittaa molempiin suuntiin, koska 115 kilometrin reitti kulkee edestakaisin Vuokatista Rumoon ja takaisin.

Rönkön alikulun jälkeen UKK-reitti kääntyy vasemmalle, siitä alkaa hieman pidempi hiekka- ja metsäautotien pätkä. Kun se loppuu, alkaa taas nousu vaaroille, joka onkin sitten yhtä nousua ja laskua Vuokatin Vaaralle asti, juuri juostavaa pätkää ei tunnu kovinkaan paljon olevan tällaiselle ei niin kokeneelle polkujuoksijalle... Oikeastihan tässäkin maastossa vedellään kisassa kunnon polkujuoksua, tottakai :).

Loppumatkasta nousut ja laskut olivat suurelta osin todella jyrkkiä, joissakin laskuissa jouduin hyppäämään tasajalkaa kalliota alas, jotta pääsin alas kielekkeeltä tai jouduin istumaan kalliolle, jotta jalkani yltäisivät seuraavalle askelmalle (tämä toki johtuu siitä, että olen todella lyhyt). Pieni vinkki muuten tasajalkaa alas hyppäämiseen; jalat kannattaa puristaa tiukasti yhteen alas tullessa, näin jalat tukevat toisiaan ja nilkan muljahduksilta välttyy todennäköisemmin (vinkki saatu laskuvarjohyppääjältä). Ylämäissä menin toisinaan jopa nelivetoa ja osassa mäkiä kiskoin itseäni puiden juurista ylös.

Palasin muuten kuvaamaan tuon pitkospuuristeyksen - en usko, että kovin monta tuollaista risteystä on aikaisemmin tullut vastaan.

Lopun rappuset Vuokatin Vaaralle olivat hulppeat, askelmia on kuulemma reilusti yli 200. Vuokatti Trail Challengen reitti jatkuu tästä vielä pari kilometriä Vuokatin urheiluopistolle, mutta minä lopetin juoksuni Vuokatin Vaaran parkkipaikalle, jossa minulla oli auto odottamassa. 

Sykemittari tilttasi kesken matkan, joten siirryin Polar Beatin käyttöön. Se ei kuitenkaan mitannut sykkeitä, koska oli sitä mieltä, että sykesensorin akku oli liian heikko. Kokonaisuudessaan sain ynnäilemällä kilometrejä kellosta ja sovelluksesta kasaan noin 18.73 ja aikaa sain tuohon matkaan kulumaan todellakin jopa neljä tuntia ja 16 minuuttia! Viivyn matkalla aivan älyttömän pitkään, itsekin hämmästyin, miten sain aikaa kulumaan reitillä niin tolkuttoman kauan... Vuokatin Vaaralle saavuin hyvävoimaisena ja matkasta nauttineena, siinä suhteessa polkuhölkkäily oli kuitenkin varsin onnistunut ”juoksu”retki.

Summa summarum - Miten sen nyt sanoisi... Iso elämys! Vähän kyllä pienessä mielessä kävi, että mitenköhän syyskuussa jaksan vetää tuon reitin, kun olen jo taitä ennen juossut 35 kilometriä, jos lähden 57 kilometrin matkalle... Kuten reittikuvauksessa todetaan "Varsinkin viimeiset 12 km vievät voimat kovimmastakin tossun kuluttajasta, mikäli vauhdin jako ei ole mennyt aivan nappiin… " allekirjoitan tämän täydellisesti!

Vielä hieman polkufiilistelyä videon muodossa

- Maijaliisa

P.s. Minulla on ilo kertoa, että olen saanut blogiyhteistyön kautta arvostavaksi yhden osallistumisen vapaavalintaiselle matkalle Vuokatti Trail Challengelle, arvonta suoritetaan heinäkuussa, pysykäähän siis kuulolla :)

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebooksivuja tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

Ladataan...

Ultrajuoksuharjoittelussa käytetään treenimuotona myös niin sanottua rypäsharjoittelua, jossa juostaan useana peräkkäisenä päivänä joko pitkä lenkki tai useita lyhyitä lenkkejä. Näin pyritään saamaan keholle ja erityisesti jaloille pitkää matkaa vastaavaa iskutusta ja harjoittelua, kuitenkaan joutumatta treenaamaan yhtäjaksoisesti mahdottoman pitkään. Tein tällaisen rypäsharjoittelun tiistai-torstai päivinä kolmella ajallisesti pitkällä lenkillä. Pyrin pitämään sykkeet kohtuullisella tasolla, joten kilometrejä ei kuitenkaan aivan mahdottomia kertynyt. Silti tämä viikko oli pitkästä aikaa aivan loistava kilometriviikkokin :)

Maanantai oli ruohonleikkuupäivä (1:18:55, avg 100 bpm) ja illalla tein aikaisemman postauksen coretreeniä kaksi kierrosta (20:58, avg 108 bpm), sekin oli jo aika rankka setti! 

Tiistaina oli siis rypäsharjoittelun ensimmäinen päivä. Lenkille lähtiessä vähän harmittelin, ettei sadetta voinut oikein rankkasateeksi kutsua, kun olisin samalla saanut napattua juoksuhaaste 2018 kohdan 14*, matkan aikana sade muuttui ”onneksi” rankkasateeksi, joten nyt on tämäkin kohta kuitattu. Ensimmäisen rypästreenin aika oli 1:32:03, matkaa kertyi 12.58 kilometriä, keskisykkeellä 139 bpm.

Keskiviikkona tein pidemmän lenkin maastossa ja samalla testasin uusia kenkiä, jotka mahdollisesti laitan jalkaani heinäkuun polku-ultralle. Matkaa poluilla kahden tunnin ja kahdeksan sekunnin juoksulle tuli 16.02 kilometriä, keskisykkeellä 137 bpm. 

Torstaina oli rypästreenin viimeinen päivä ja tein lenkin maantiellä aikaan 1:20:28, johon mahtui 11.21 kilometriä, keskisykkeellä 138 bpm. Olin oikein tyytyväinen rypästreenin, jalat eivät olleet ollenkaan pahoillaan kolmen päivän setistä eikä viimeisenkään päivän treeni tuntunut rankalta. Olin myös tyytyväinen siihen, ettei syke lähtenyt kipuamaan rypästreenin edetessä, vaan juoksin viimeisen lenkin parhaimmalla keskivauhdilla ja syke pysyi edelleen hyvin hallussa, peruskestävyysalueella.

Perjantai oli täyttä lepoa ja seuraavan päivän polkupitkiksen suunnittelua. Kyttäilin säätiedotuksia ja totesin, että seuraavanakin päivänä sataa enemmän tai vähemmän, siihen oli vain varauduttava asianmukaisella vaatetuksella.

Lauantaina lähdin tutustumaan Vuokatti Trail Challengen reittiin Teerivaaran koululta ja juoksin reitin vaativimman osuuden Vuokatin Vaaralle asti (*29). Matkaa polkujuoksulle kertyi mittareiden mukaan noin 18.73 kilometriä ja aikaa sain siihen kulumaan jopa reilut neljä tuntia (teen tästä polkujuoksusta erillisen postauksen ensi viikolla). Sykemittarista loppui akku reilun kahdeksan kilometrin jälkeen, tuohon asti keskisyke oli 142 bpm, siitä eteenpäin sykemittaus ei toiminut, mutta matkan sain mitattua suunnilleen puhelimen sovelluksella.

Tämä viikko oli aivan loistava treeniviikko - juoksua tuli 58.8 kilometriä ja aikaa urheiluun/treenaamiseen käytin 10 tuntia ja 53 minuuttia. Tästä on hyvä alkaa jo vähän hillitä treenaamista kohti Nuts Pallas - Hetta polku-ultraa :).

Kuinka sinun juhannusviikon treenit ovat sujuneet? 

-Maijaliisa

*Numerot ovat juoksuhaaste 2018:n suoritettuja haasteita: 14. Juokse rankkasateessa, 29. Tee eväsretki juosten.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebooksivuja tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

Ladataan...

Blogeja kiertää tällainen mukavan kevyt kesäinen haaste, jossa vastaillaan kysymyksiin. Bongasin haasteen Destination: Happiness ja  Minnean muruja - blogeista. Vaikka en itse varsinaisesti haastetta saanutkaan, ajattelin näin juhannuksen ja tänään alkavan loman (!) kunniaksi paljastaa pienesti itsestäni jotakin uutta ja ehkä yllättävääkin :D. 

1) Lippis vai lierihattu? 

Haluaisin vastata lierihattu, koska tahtoisin olla tyylikäs, mutta todellisuudessa päähäni eksyy pääasiassa lippis tai aurinkolippa juostessa. Muuten en hattua tai lippistä juuri pidäkään. Sovittelen aina shoppaillessa lierihattuja, mutta pääni on niin pieni, että kaikki lierihatut uppoavat päähäni niin syvälle, että korvat menevät ruttuun :D.

2) Pehmis vai jäätelöpallo?

Vaikea valinta, mutta päädyn jäätelöpalloon, yleensä valitsen lakritsin tai viime vuosina vadelmasorbetin. Tykkään jäätelöstä, mutta mieluummin valitsen kyllä toripöydän marjoja tai kirsikoita. 

3) Herneet vai mansikat?

Tämä on helppo, ehdottomasti mansikat. Rakastan mansikoita ja voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon, kesäisin voisin elää pelkillä mansikoilla. Pienenä olin vanhempien huomaamatta automatkalla syönyt ilmeisesti useamman litran mansikoita ja vanhemmat pelkäsivät minun sairastuvan liiallisesta mansikan syömisestä. Pieni ähky siitä tuli, mutta ei muuta ja mansikka maistuu yhä edelleen herkulliselta.

4) Palju vai järvivesi?
 
Kuulun siihen harvinaiseen porukkaan, joka ei ole vielä koskaan lillunut paljussa, joten valitsen järviveden. Järvivesi on myös hillittömän virkistävää tällaiselle vilukissalle :) En ole montaa kertaa aikuisena uinut järvessä niin, että vesi olisi todellakin tuntunut lämpimältä. Kummallisesti veden lämpötilaan kuitenkin hetken uiskentelun jälkeen tottuu. Lapset puolestaan aivan ihmeellisesti pystyvät uimaan ja polskimaan hyytävässä järvivedessä tolkuttoman pitkään.

5) Grilliherkut vai kesäkeitto?

Grilliherkut! Keitoista tykkään talvipakkasilla ja monesti muutenkin, mutta kesä ja grilli kuuluvat aivan erottamattomasti yhteen. Mies osti meille tänään sähkögrillin, tähän asti olemme selvinneet pienellä pallogrillillä. Onhan siinä tietysti oma tunnelmansa odotella hiilien lämpenemistä, mutta olen oikein tyytyväinen hieman nopeampaan ja helpompaan grilliin. Haluaisin tehdä grillissä kaikkia kasvisihanuuksia, mutta hiiligrillillä se on ollut haastavaa ja oikeastihan minä tykkään kovasti lihamakkaroista, Wilhelmistä ja Kabanossista. Viime vuosina grillissä on paistunut siis lähinnä makkarat ja maissit, ehkä uusi grilli herättää sisäisen kasvisgrillaajani... 

6) Mökki vai teltta?

Mukavuudenhalussasi valitsen mökin, mutta kyllä muutama kesäyö menisi aivan helposti teltassakin. Omaa mökkiä en haluaisi. Meidän perheellä ei ole koskaan ollut omaa mökkiä enkä ole tottunut viettämään kesälomia samassa paikassa mökkeillen. Vanhemmillani oli ensin asuntovaunu ja sitten asuntoauto ja kiertelimme kesäisin auringon perässä leirintäalueelta toiselle, joskus viihdyimme pitkäänkin samassa paikassa. Voisin vuokrata helposti kesäisin jonkun mökin järven rannalta muutamaksi viikoksi tai alkaa karavaanariksi.

7) Varjo vai auringonpaiste?

Auringonpaiste. Olin nuoruudessani auringonpalvoja ja makasin rannalla tuntitolkulla... mutta kun nyt ymmärrän miten huono asia liiallinen aurinko on vanhentuvalle iholleni, olen jättänyt rantamakoilun vähemmälle. Onneksi minulla ei ole siihen juuri aikaakaan. Mieluummin vietän aurinkoisen päivän juosten kuin makoillen. Helteisellä säällä en kuitenkaan halua juosta, silloin valitsen mieluummin alemman kysymyksen riippumaton ja hyvän kirjan.

8) Kesäsade vai kesätuuli?

Kesäsade - rakastan juoksemista kesäsateessa. Mitä helteisempi ilma sadetta edeltää, sitä raikkaammalta sade tuntuu. Kesäsateen jälkeen luonto tuoksuu aivan huumaavalta.

9) Lavatanssit vai festarit?

Lavatansseissa olen käynyt kerran, pari vuotta, sitten ystävieni kanssa, festareilla en koskaan. Luulen silti, että viihtyisin festareilla paremmin ja musiikkikin olisi mieluisampaa.

10) Roadtrip vai riippumatto?

Villissä nuoruudessa olisin valinnut roadtripin hetkeäkään epäröimättä, mutta nyt nelikymppisenä äitinä aloittaessani kesälomaa, haaveilen muutamasta kiireettömästä kesäpäivästä omassa pihassa riippukeinussa loikoillen ja kevyttä kesälukemista lueskellen.

11) Hiirenkorvat vai syreenintuoksu?

Syreenintuoksu! Mielestäni se ei selittelyjä edes kaipaa. Olen asunut lapsuuteni Lapissa ja syreeni kukki usein vasta pitkälti juhannuksen jälkeen. Meillä kotipihassa ei edes ollut syreeniä. Nyt pihallamme kasvaa useampi syreeni ja usein ihmettelen vieläkin sitä onnea, että saan asua talossa, jonka pihalla kasvaa syreeni. 

12) Mato-onki vai golfmaila?

Vaikea sanoa... Jos mato-onki edustaa rauhallista ja pitkäjänteistä harrastamista ja golfmaila peruskestävyystreenaamista, niin valitsen ehdottomasti golfmailan. Molemmat vaativat keskittymistä ja rauhallista otetta ja sitä minulla ei useinkaan ole. Olen varsin nopea liikkeissäni ja sähäkkä sielultani, joten tuskin kumpikaan näistä minulle oikeasti sopisi. Olen muuten kerran kokeillut golfia enkä jaksanut treenata kovin pitkään edes palloon osumista, se on muuten aivan hillittömän vaikeaa. 

Miten sinä valitsisit? Nappaa haaste blogiisi ja tule kertomaan kommentteihin, kun olet postannut vastauksesi, lukisin ne oikein mielelläni. 

Oikein ihanaa ja riemullista juhannusta sinulle, vietit sen sitten kotona grillailen, festareilla telttaillen, lavatansseissa liidellen, metsässä juosten (oma suunnitelmani), mato-ongella laiturinnokassa tai viheriöllä puttaillen <3.

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebooksivuja tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

Pages