Ladataan...

Apua, joko vuosi meni?!? Olenko minä jo todellakin vuoden verran horissut tänne näitä epämääräisiä postauksiani? Siltä vahvasti näyttää. Ensimmäinen postaus ilmestyi netteilyn ihmeelliseen maailmaan tasan vuosi sitten, 18.10.2016. Kummallista miten lyhyeltä se aika tuntuu some-elämässä, vaikka vuoden aikana on tapahtunut omassa ja juoksijan elämässä isoja asioita. Tämä vuosi on ollut yhtä ensimmäistä juoksuharrastuksessa: ensimmäinen kuntotesti, haastattelu Sport-lehdessä elämänmuutoksesta, johon itse kirjoitin 'vastineen' :), ensimmäinen ultrajuoksu - NUTS Karhunkierros 53km ja ensimmäinen maantiemaratonikin. Mutta ennen kaikkea olen saanut elämääni juoksuharrastuksen kautta aivan äärimmäisen huippuja kokemuksia, mahtavia kohtaamisia ja aivan järisyttävän upeita ihmisiä! 

Blogin pistin pystyyn juurikaan asiaa sen enempää pohtimatta ja onhan tässä vuodessa jo ehtinyt muutaman kerran ihmetellä, että mitä tulikaan tehtyä... Onneksi tänne Blogimaailman meitä mahtuu moneen junaan ja minunkin mukaan on jokunen kaveri eksynyt. Blogin "suosio" on yllättänyt minut täydellisesti! Tai siis ehkä enemmänkin se, että edes joku lukee postauksiani ja vieläpä toisinaan vaivautuu kommentoimaankin, siitä iso kiitos <3.

Kiitoksena blogini lukijoille ja seuraajille Facebookissa haluan järjestää pikkuruisen pipoarvonnan. Pipot ovat kooltaan one size ja ensimmäinen voittaja saa valita kumman pipon haluaa. Encore Sweden -pipo on väriltään tumman harmaa ja Cross -palmikkopipo vaaleamman harmaa (värit selvennyksenä hieman epätarkkaan kuvaan). 

Arvontaan osallistut kommentoimalla tämän postauksen alle. Jos sinulla ei ole käyttäjätunnusta Lily.fi-sivuille tai blogia, niin laitathan sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden voitettuasi pipon. Ja hei, nyt on aika hyvät tsäänssit voittaa, viimeksi arvontaan tuli viisi kommenttia :)

Osallistumisaikaa arvontaan on sunnuntaihin 22.10.2017 klo 18 asti. Arvonta suoritetaan arvovaltaisen tuomariston (lasten) läsnäollessa ja voittaja julkistetaan saman illan aikana kommentoimalla tähän postaukseen, onnea arvontaan :D 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Elämä on täynnä valintoja, pienessä ja isossa mittakaavassa. Nyt mietin valintoja harrastukseni ja muun elämän välillä. Lapsiperheessä joutuu usein miettimään, mikä määrä liikuntaa on tarpeeksi ja mikä liikaa? Kuinka paljon juoksua antaa perheelle tyytyväisimmän  ja iloisemman äidin ja kuinka paljon juoksua on liikaa ja liian paljon pois perheen yhteisestä ajasta? Liika juoksentelu saa lapset kaipaamaan äitiään ja liian vähäinen äidin hermot kiristymään liian pienestä. 

Vastausta minulla ei taida kuitenkaan olla. Jokaisessa perheessä joudutaan hakemaan tasapaino itse ja luottamaan siihen, että omat valinnat ovat juuri omalle perheelle sopivia. 

Miksi mietin näitä asioita juuri nyt? Suunnittelen kisakalenteria ensi vuodelle ja haluaisin kovasti olla mukana jokaisessa polkukisassa ja vaikka parilla maratonillakin... Mutta ei onnistu. Tosin ei kuntokaan antaisi myöten osallistua aivan kaikkiin kisoihin :) Olemme yhdessä päättäneet, että kauden aikana meillä molemmilla vanhemmille on 'oikeus' osallistua kahteen kauempana olevaan kisaan ja mahdollisesti sitten kauden edetessä lähempänä juostaviin pikkukisoihin. Ensi vuoden päätavoitteeksi olen asettanut NUTS Pallas - Hetta 55 km:n polkujuoksun ja sinne lähdemme koko perheen voimin. Tunsin todellakin pientä haikeutta viime tiistaina, kun valtaosa polkujuoksuporukoista istui sormet näppäimillä, jotta ilmoittautuminen Karhunkierrokselle onnistuisi. Näillä näkymin en itse ole ensi keväänä Kuusamon poluilla, mutta vielä en ole täysin toivomani menettänyt :) Toinen isompi kisa voisi olla vaikkapa tuo revanssi Vaarojen maratonista... Kummallista miten tuosta Kolista tuli kerralla minulle tällainen pakkomielle... :D

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram

Share

Ladataan...

Heti maaliintulon jälkeen olin täysin varma, että nyt nämä polkukisat on nähty! Ikinä enää en kilpaile poluilla, en koskaan ja piste! Hetken tässä itseäni keräilleenä ja rapsan kautta tilannetta analysoineena alkaa velat tuntua saatavilta ja heikkoudet vahvuuksilta :) 

Kisasta palautuminen on ollut lähinnä ruuan mättämistä (mulla on koko ajan aivan karmiva nälkä), kävelyn opettelua ja kuolemanpelkoa, yskä ei ole jättänyt rauhaan. Flunssahan tämä nyt selvästi on, kyljet ja koko rintaranka ovat kipeinä yskimisestä. Toisinaan yskä tuntuu paineena rintakehässä ja pelkään aiheuttaneeni itselleni tuolla Vaarojen keikalla jonkun kuolemantaudin. Tässä sitten pohdin, että oliko ne Vaarat nyt niin tärkeä juttu jos vaakakupissa on kolme äiditöntä lasta...

Ajatukset kisasta tuntuvat varsin kaksijakoisilta. Jotenkin on voittajafiilis, kun ylipäänsä vaikeuksien kautta selvisin maaliin enkä nyt kuitenkaan aivan loputtoman kauan siellä reitillä viipynyt. Odottelimme maalialueella seurakaveria 86 kilometrin matkalta klo 18 aikaan täydessä pimeydessä ja samoihin aikoihin tuli edelleen maratonmatkalaisia maaliin. Minulla ei ollut käynyt pienessä mielessäkään ottaa lamppua mukaan kisaan... Toisaalta tavoite ja ajatus oli, että voisin hyvin juosta reitin noin kuuteen ja puoleen tuntiin. Se tuntui aivan realistiselta tavoitteelta. Kunto tuntui olevan ehkä parempi kuin koskaan ennen, lenkeillä sykkeet pysyi aisoissa ja vauhti senkun kiihtyi. Ja niitä kilometrejäkin kertyi viikoittain ainakin sen reilun maratonin verran, usein enemmänkin. Olin siis mielestäni treenannut hyvin, maltillisesti ja oikein. Kaiken piti olla kunnossa, miksi sitten jäin kauas tavoitteesta? 

Aloin tarkastella suorituksen sykekäyrää ja sain asiantuntijaltakin omaa pähkäilyäni tukevan lausunnon, että sykkeiden lasku suorituksen puolen välin jälkeen vaikuttaa todellakin siltä, että hiilarit ovat päässeet ehtymään, kun tankkausta ei ole ollut riittävästi. Elimistö on siis alkanut hyödyntää rasvoja enemmän energiantuotannossa. Tämä prosessi on hitaampi, mistä johtuen elimistö ei ehdi tuottaa energiaa tarvittavaa määrää yhtä kovilla tehoilla juostessa, ja tästä syystä myös vauhti hiipuu ja myös minulla hiipui.

Myöskään yskän vaikutusta suoritukseen ei voi vähätellä. Huomattavasti vaikeampaa on kuitenkin tietää, kuinka paljon se vaikutti esimerkiksi hapenottoon ja sitä kautta vaikkapa lihasten hapensaantiin. Kärsivätkö lihakset "hapenpuutteesta" ja siitä syystä voimat loppuivat liian aikaisin? Kuinka paljon sitten vaikuttaa stressitasoihin ja kokonaiskuormitukseen samalla viikolla ollut OYSsin keikka esikoisen kanssa? Paljon! 

Alamäkitreeni on mennyt loistavasti, samoin juoksu kulkee kohtuullisesti tasaisella, mutta tunkkaustreenit ovat jääneet aika totaalisesti väliin. Salilla olen tehnyt kyykkyä, mavea ja loikka/hyppyharjotuksia, mutta se ei ilmeisesti riitä. On todellakin lähdettävä treenaamaan lajinomaisesti ylämäkijuoksua, tunkkausta, savoilla ja ilman.

Jotenkin on voittajafiilis, mutta kuitenkin jotain jäi pahasti hampaan koloon. Siitä sisuuntuneena saatan olla vuoden päästä uudestaan viivalla muutamaa asiaa viisaampana...

  • Ennen pitkää suoritusta (useita tunteja kestävä) on tankattava huolella ja oikein.
  • Vähäinenkin flunssan oire - EI viivalle! 
  • Tunkkaustreeniä on tehtävä sauvoilla ja ilman, jos aikoo näissä pippaloissa selvitä kunnialla.
  • Elämän kokonaiskuormitus vaikuttaa myös vahvasti fyysiseen suoritukseen.
  • Joskus kisapäiväksi tulee vain se huono päivä ja siitäkin on selvittävä. Vaikka kaikki asiat olisi tehnyt oikein, kisassa voi tapahtua mitä vain, nyrjähtää nilkka, maha alkaa vaivata jne.

Tämäkin kaikki olisi ollut luettavissa kirjoista, mutta minun pitää näköjään käydä kaikki itse läpi ennekuin uskon, että se on totta. Mutta koska tämänkin reissun tein, jatkan matkaani vahvempana ja erityisesti viisaampana :)

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram, Twitter

 

Share

Ladataan...

Istun kotisohvalla turvonneet jalkaterät ylhäällä ja ihmettelen lauantain taivalta. Jokainen, joka tuolle matkalle lähti oli voittaja, oli lopputulos sitten mikä tahansa.

Vaarojen Maraton, oman mittarini mukaan matkaa kertyi 43 kilometriä ja nuosumetrejä kisajärjestäjän mukaan 1600. Maratonaikaani suhteutettuna minun olisi pitänyt selvitä matkasta 6-7 tuntiin, mutta toisin kävi... silti Vaarojen ensikertalaisena, matkan vaikeudet voittaneena, olo maalissa oli aika käsittämätön, en ole sitä oikein vieläkään sisäistänyt.

Edelliset pari viikkoa olen yrittänyt taistella flunssaa vastaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Keskiviikkona alkoi yskä vaivata ja torstaina olin jo lähes äänetön. Vointi oli koko ajan hyvä, ei kuumetta tai lihaskipuja, ei juurikaan edes nuhaa, mutta ääni lähti. Koko reissu alkoi mietityttää, mutta kun muita oireita yskää lukuun ottamatta ei tullut, lähdin kuitenkin juoksuporukan (Hillers Trail Running Club) mukana Kolille. Vielä Kolilla kuulostelin edellisen illan ja aamun olotilaa. Kun kaikki muuten vaikutti olevan kunnossa, päätin lähteä juoksemaan sillä asenteella, että jos oireita tulee lisää, niin jätän kisan kesken. Matkan varrella yskä vaivasi, mutta yskähän lähtee yskimällä... jossakin vaiheessa hengitys alkoi omaankin korvaan kuulostaa aika karmivalta, lähinnä mieleen nousi astamakohtauksen saanut tupakoitsija, mutta kun muutaman yskäisyn jälkeen ilma taas kulki vapaammin, matka sai jatkua. Ja jatkuihan se, maaliin asti. 

Lähtö ja ensimmäinen puolikas

Aamulla saavuimme mökiltä kisapaikalle kahdeksan jälkeen ja autossa aloin jännittää reissua oikein toden teolla. Kurkun tilanne oli yksi huolenaihe, mutta myös matka, joka oli hyppy tuntemattomaan. Huomasin, että en ollut ehtinyt viikon huolien ja kiireiden keskellä valmistautua kisaan ja nyt se tuntui kostautuvan hillittömänä jännityksenä, vessassakin piti ravata yhtenään. Onneksi älysimme käydä katsomassa Sokos hotellin vessatilanteen, luontokeskuksen puolella jono oli vallan hulppea, kun taas hotellin puolella vessat olivat tyhjillään (pikku vinkki ensi vuodelle). Startissa olin muutamaa minuuttia ennen pamausta ja eikun matkaan.

Alkumatka oli varsin mukavasti juostavaa polkua ja 3,5 kilometrin kohdalla oltiin jo yllättäen Mäkrän päällä. Nousu Mäkrälle ei ollut ollenkaan niin rankka kuin olin kuvittellut, ehkäpä siksi, että se oli niin alkumatkasta eikä nousu ollut niin pitkä kuin olin luullut (loppumatkasta noita loputtomilta tuntuvia ylämäkiä sitten riittikin). Mäkrän päällä, kaltevalla kalliopinnalla, intouduin hieman ihastelemaan maisemia juostessa ja siinä samassa vedinkin osittaiset lipat vasemmalle polvelle. Onneksi maakosketus oli kohtuullisen hellä eikä vaurioita tullut. Mäkrältä alas lasketellessa huomasin olevani alamäissä monia muita vauhdikkaampi ja osan mäkiä päästelin menemään metsän puolelta letkoja ohitellessani. Hiekkatiepätkillä maastossa hitaammin edenneet juoksijat kuitenkin saavuttavat minua, ylämäistä puhumattakaan...

Vesistön ylitykseen tultaessa (vene- tai lauttakyyti salmen yli) olin oikein hyvissä voimissa ja siitä olikin enää lyhyt matka Kiviniemen huoltopisteeseen (n. 18 km). Matkan aikana olin juonut rakosta urheilujuomaa, jonkun verran elektrolyyttijuomaa, syönyt PowerGelin kolakarkkeja ja muutaman suolatabletin. Huoltopisteellä join haaleaa vettä ja jatkoin matkaa. Tässä vaiheessa sain kotijoukoilta viestin, että väliaika näyttää hyvältä, mikä olo? Kirjoitin vastauksen hiekkatienpätkällä: "Ok, tuntuu jo mutta hyvin menee". Vähän tämän jälkeen sain hetkeksi seurakseni iloisen juoksijan, joka oli oikein tyytyväinen juoksuunsa ja sanoi ajatelleensa olevansa puolimatkassa noin kolmen ja puolen tunnin paikkeilla, mutta olikin juossut matkan kolmeen tuntiin. Siinä vaiheessa tajusin, että en ollut edes ajatellut mihin aikaan ja missä kohtaa reittiä minun pitäisi olla, jos aikoisin juosta koko matkan vaikkapa kuuteen ja puoleen tuntiin... Valmistautuminen kisaan oli todellakin ollut aivan surkeaa. Puolimatkassa (21.5 km) olin siis kuitenkin loistavaan aikaan 3:08:36 ja vähän jo elättelin toiveita, että selviän tästä reissusta jokseenkin kunnialla. Vähänpä tiesin siitä mitä oli tulossa... Jälkeenpäin on helppo sanoa, että vedin alun näköjään aivan liian lujaa omaan kuntooni ja vointiini nähden.

Toinen puolikas ja maaliin

Kuten lopussa olevasta Polar Flown käppyrästä näkee, matka vähän niinkuin alkoi kunnolla vasta tuosta puolesta matkasta. Vaikka alkupuoliskollakin oli ollut märkiä kallioita, juurakkoa ja suota, niin ei se kyllä ollut juuri mitään loppumatkan kuravelliin, kuravellin alta hyökkäävään liukkaaseen kallioon ja juurakkoon sekä polveen asti upottavaan suohon verrattuna. Kaiken tämän lisäksi loppupuoliskon nousut Ryläykselle, Peiponpellon huollon jälkeiset jyrkät nousut ja laskut sekä vielä aivan lopun kahden kilometrin nousu satamasta maaliin olivat kyllä jotakin, mitä en ole koskaan ennen kokenut! 

Ryläyksen jälkeen kuvittelin huollon tulevan aivan hetkenä minä hyvänsä mutta sinne olikin aivan liian paljon matkaa minulle. Tässä vaiheessa alkoi olla jo nälkä ja odottelin huoltoa, koska siellä vasta ottaisin repun selästä ja kaivaisin suklaat takataskusta, virhe. Evästä olisi pitänyt saada heti. Peiponpellon huoltoon saapuessani, noin 32 kilometrin kohdalla, kiskoin siis repusta muutaman suklaapalan evääksi ja mietin, että mitähän ***a mie täällä oikein teen. Matkan teko ei napannut enää pätkääkään ja kaikki into koko juoksemisesta oli kadonnut. Energiat oli täysin nollissa, mutta niinpä vain pistelin taas vesimukin jälkeen jalkaa toisen eteen ja eikun ylämäkeen... Alamäissä ja tasaisella sain itseni juoksemaan mutta noissa hillittömissä ylämäissä olin aivan toivoton ja porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta, kävellen! Siinäpä ei auttanut muu kuin käheällä äänellä pihistä tsempit hurjille tyypeille, kun itse ei pystynyt mihinkään. Yhdellä noista lukuisista lopun jyrkistä alamäistä saavutin toisen naisen, jonka matkaa hidastivat krampit. Tarjosin hänelle suolatabletin ja hetken päästä hänestä ei näkynyt kuin varjo vain :). Jospa itsekin olisin saanut jostakin paukkuja, mutta ei, meikäläisen eväät oli syöty tai ehkäpä paremminkin jäänyt syömättä. 

Ja jos se ylämäkiosuus olisikin loppunut siihen Ryläykseen, mutta ehei, ei todellakaan! Yleensä en kuuntele musiikkia polkukisoissa, mutta kun neljän polun risteyksessä, noin 34 kilometrin kohdalla tuli 10 kilometrin kyltti maaliin ja alkoi pitkä ylämäkiosuus, tempaisin kuulokkeet korville ja ulkoistin itseni ja mieleni koko kisasta. Keskityin kuuntelemaan musiikkia, jotta ylipäänsä sain itseni eteenpäin. Kun satamasta käännyttiin kohti ylämäkeä, tuskailin jollekin kannustajalle, että tästäkö se kolmen kilometrin ylämäki nyt alkaa? Johon hän riemastuneena vastasi ettei ylämäki ole kuin kaksi kilometriä. Jotenkin tuossa vaiheessa tämäkään tieto ei juuri lohduttanut... Ylämäessä minut saavutti toinen ensikertalainen, jonka kanssa yhdessä ihmettelimme tovin sitä, että päättyyköhän tämä ylämäki koskaan. Maaliin 500 metriä ja tunkkaus vain jatkuu, aloin olla jo aivan epätoivoinen -  maaliin 200 metriä eikä loppua ylämäelle näy, sitten aivan yhtäkkiä maalikaari ilmestyi eteeni! 

Maaliin saavuin juosten aikaan 7:16:06! Nyt jälkeenpäin loppuaika tuntuu taisteluvoitolta! Raahauduin penkille keräilemään itseäni, vointi oli hetken todella huono ja olin yskiä sekä keuhkoni että vähäiset syömiseni ulos. Molemmat pysyivät kuin ihmeen kaupalla kuitenkin sisälläni ja vähitellen pääsin jopa niin hyvin maalifiiliksiin, että sain jonkun urhean toimitsijan nappaamaan itsestäni kuvan :) Koska jos se ei ole somessa sitä ei ole tapahtunut :D

Vaarojen Maratonin sivuilla varoitellaan reitin haasteellisuudesta useaan otteeseen eikä todellakaan suotta! Täytyy kyllä todeta, että en ollut ollenkaan varautunut näin rankkaan rypistykseen, vaikka olin nuo varoituksetkin lukenut. Tämän hetkisen elämäntilanteen huomioon ottaen, en ollut psyykkisesti enkä fyysisesti valmis tähän koitokseen, mutta siksipä juuri alan koko ajan olla ylpeämpi ja onnellisempi saavutuksestani! 

Näihin voittajafiiliksiin on hyvä päättää tämä raporttini sohvannurkasta tähän :) 

- Maijaliisa 

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram, Twitter

Share

Ladataan...

Syyskuu loppui ja kuukauden viimeinen viikko saatiin myös pakettiin sunnuntaina. Kokonaisuudessaan syyskuu on ollut aivan loistava juoksukuukausi. Sain juoksua kasaan yhteensä 235.6 kilometriä ja lähes 27 tuntia, yhteensä kaikkien treenien tuntimäärä oli noin neljäkymmentä tuntia.

Kilometrejä on keräilty Vaaroja ajatellen ja 'kauden' viimeiseen kisarypistykseen valmistautuen. Olen ollut varsin tyytyväinen kunnon kehittymiseen ja kunto vaikuttaa kaikin puolin valmiilta Vaaroille, mitä nyt vähän pohje jumittaa ja flunssa yrittää iskeä... Mutta mitäs pienistä, ei pienetkään meistä... Flunssaa yritän estää hevoskuurilla C-vitamiinia ja pohkeelle on varattu hieronta.

Maanataina testasin hieman vauhtikestävyyttäkin pidemmällä lenkillä. Viime viikolla kaikki juoksutreenit menivät aivan sattumalta hyvin samoilla peruskestävyyssykkeillä, joten nyt päätin vetää polkujuoksua vähän rivakampaan tahtiin ja hyvinpä se tuokin tuntui onnistuvan :) Aikaan 2:03:25 matkaa kertyi mukavat 21.13 kilometriä 153 bpm:n keskisykkeellä. Tuntuma oli mukavan kevyt, matkaa olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka paljon. 

Tiistaina yhteislenkillä juostiin myös viime viikkoa korkeammilla sykkeillä (keskisyke 147 bpm). Matkaa suomaastossa ja osin tielläkin kertyi 14.1 kilometriä aikaan 1:46:18. Yhteislenkin sykkeitä nostaa toisinaan aivan valtaisa höpöttelyn määrä ja niin kävi kyllä tällä viikolla oikein huolella.

Keskiviikko oli taas täydellisen liikuntalevon päivä ja torstaina vedin peruskestävyystreenin hölkäten. Oikea pohje on tällä viikolla yrittänyt vihoitella, joten hieman kevyempi hölkkä oli paikallaan. Juoksin 8.08 kilometriä aikaan 50:03, keskisykkeellä 139 bpm.

Perjantai on edelleen multisport-päivä, niin tälläkin viikolla. Ajattelin juoksevani kympin ennen salitreeniä, mutta pohje junnasi niin totaalisesti tukkoon viiden kilometrin jälkeen, että oli pakko lopettaa juoksu ja linkuttaa salille... 5.05 kilometriä meni aikaan 32:41 keskisykkeen ollessa 138 bpm. Salilla sain pohkeen ensiapuahoito-ohjeeksi jäävesisuihkun ja sen sitten salin jälkeen toteutinkin. Salilla viihdyin 1:16:23 palauttavalla 103 bpm:n keskisykkeellä. Jalat jätin tänään vähemmälle ja treenasin suosiolla yläkroppaa ja corea.

Lauantaina jätin juoksut kokonaan välistä ja annoin pohkeen rauhoittua. Kävimme perheen kanssa pienellä metsäretkellä, nautimme syksyn raikkaudesta ja nuotiomakkarasta laavulla. Laavulle tuli muitakin juoksukavereita lapsineen, meitähän oli loppujen lopuksi iso porukka koossa! 

Sunnuntaina ajoimme tytön kanssa Ouluun valmiiksi seuraavan päivän toimenpidettä varten. Minä kävin iltasella tuulettamassa päätä ihanan syksyisissä maisemissa 8.22 kilometrin verran aikaan 46:58 ja kohtalaisen järkevällä keskisykkeelläkin, 148 bpm. 

Yhteensä syyskuun viimeiselle viikolle juoksukilometrejä kertyi siis pienestä pohjevaivasta huolimatta 56.6. Oikein hyvät kilometrit viimeiselle kunnon treeniviikolle ennen kisaa. Kisaviikko sitten himmaillaan, palaudutaan ja jännitellään.

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram, Twitter

P.s. Kirjoitan postausta loppuun maanantaina OYSsissa, tytön toimenpide vaikuttaa menneen hyvin, kiitos kaikille myötäelämisestä. Tämän tilanteen suhteen mennään silti päivä kerrallaan. Mutta eipä meistä kukaan muutenkaan huomisesta tiedä. Elämä on kyllä tässäkin tilanteessa opettanut sen, että meillä on vain tämä päivä! Eletään niin, että voidaan olla kiitollisia jokaisesta päivästä <3

Share

Ladataan...

Rimpuilua retkellä lauantain kunniaksi.

Viikko! Enää viikko aikaa Vaarojen maratonille ja viimeiseen BUFF® Trail Tour Finland -osakilpailuun. Itsehän olen osallistunut vain Karhunkierrokselle, yhteensä osakilpailuja on kuitenkin seitsemän. Kolilla julkistetaan kokonaiskisan lopulliset tulokset, jaetaan palkinnot ja vietetään palkintobileet. En ole aikaisemmin ollut polkujuoksijoiden pilleissä, saa nähdä kuinka hurjaksi meno yltyy... :D

Reitti uudistuu tänä vuonna ja ilmeisesti ajatus on, että tämä reitti olisi nyt se "lopullinen" versio. Reittiuudistuksesta löytyy oikein loistava kuvaus TÄÄLTÄ. Minulle tuolla reittiuudiatuksella ei ole niin kovin paljon merkitystä, koska en ole aiemmin juossut Kolilla. Toki se, että iso nousu onkin alussa eikä viimeisillä kilometreillä, helpottaa koko urakan suorittamista, ainakin ajatuksen tasolla. Kun vain muistaisi aloittaa rauhallisesti, se tahtoo yleisesti olla suurin kompastuskiveni. 

Muutama muukin haaste juuri Vaarojen Maratonilla vähän jännittää... juoksuun varsinaisesti liittymätön auton parkkeeraus kun vaikuttaa olevan jo seikkailu itsessään. Jo etukäteen jännitän, että mihinkähän se auto sitten loppujen lopuksi saadaan parkkiin ja ehdinkö niiltä säädöiltä ajoissa starttiin. Juoksuun liittyen mietityttää toki maaston haasteellisuus mutta myös se, että matkalla ei ole tarjolla huoltopisteillä mitään muuta kuin vettä! Miten ihmeessä osaan ottaa riittävästi energiaa mukaan? No, todennäköisesti syötävää on mukana loppujen lopuksi enemmän kuin tarpeeksi :)

Kunto tuntuu olevan kohdillaan, nousukiitoa mennään ja odotan todella innoissani kisaa. Polkukisoissa kaikki on kuitenkin niin pienestä kiinni, että en aseta itselleni turhaan liian suuria odotuksia. Jos kaikki menee hyvin, niin kuntokin antaa lisäpotkua. Jos taas jokin prakaa, vaikkapa polvi, niinkuin kävi Karhunkierroksella (voit lukea sitä tarinaa TÄÄLTÄ), niin siinäpä ei sitten auta enää mikään, tai no, hilpeä mieli ehkä hiukan.

Viikon päästä tähän aikaan toivon olevani hyvävoimaisena, mutta kaikkeni antaneena viettämässä iltaa juoksukavereiden kanssa. Tarina jatkuu ja perästä kuuluu, vain miten se meni ;) No rapsaa pukkaa joka tapauksessa, meni miten meni! 

Taas aivan täpinöissään! 

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram, Twitter

Share

Ladataan...

Uusimmassa Juoksija-lehdessä (7/2017) on artikkeli liikunnan ennaltaehkäisevästä ja jopa hoitavasta vaikutuksesta syöpään. Liikunnan syöpää ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta on saatu yhä vahvempaa tutkimustietoa useimpien syöpien osalta. Syöpä voi kuitenkin iskeä keneen tahansa hyvästä kunnosta tai terveistä elämäntavoista huolimatta. Tuoreimmissa tutkimuksissa on todettu, että liikunta ehkäisee syövän kasvua ja leviämistä adrenaliinin ja tulehdusvälittäjäaineen kautta. Jotta kyseisten aineiden tasot nousisivat veressä, fyysisen rasituksen on oltava kuitenkin vähintään reipasta tai jopa melko raskasta. Vielä ei ole tarpeeksi tietoa siitä, miten matalatehoinen liikunta vaikuttaa syöpäkasvainten ilmaantumiseen ja kasvuun. Liikunnan on kuitenkin todettu torjuvan syövästä/lääkityksestä johtuvaa väsymystä jopa paremmin kuin väsymyksen ehkäisyyn käytetyt lääkehoidot.Vaikka terveellisillä elämäntavoilla ja liiikunnalla ei voi itseänsä täysin suojata syövältä, auttavat ne kuitenkin selviämään paremmin rankoista hoidoista.

Lähipiirissäni on useita syöpään sairastuneita nuoria, vanhoja ja keski-ikäisiä. Suurin osa heistä on parantunut syövästä, kiitos lääkehoidon kehittymisen ja jatkuvan syöpätutkimuksen. Kaikki eivät kuitenkaan parane. Äitini kuoli paksusuolen syöpään hyvin lyhyen sairastamisen jälkeen kolme vuotta sitten maaliskuussa. Äitini liikkui paljon ja oli ikäisekseen todella hyvässä fyysisessä kunnossa.  Kun tauti iskee lähelle, sanat loppuvat - tunteet eivät <3.

Tänään alkaa Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys 2017. Kampanjan avulla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta, syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Keräykseen voit osallistua netin kautta täältä, sivulla on mahdollisuus alkaa myös kuukausilahjoittajiksi. Roosa nauha - keräykseen voit osallistua myös ostamalla Roosa nauhan tai muun Roosa nauha -tuotteen. Tuotteiden hinnasta lahjoitetaan ennalta sovittu lahjoitusosuus syöpätutkimuksen hyväksi. 

Roosa nauha rohkeudelle!

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram, Twitter

 

Share

Ladataan...

Hain vähän salaa mukaan juoksuvalmennuksen testiryhmään, kokonaisvaltaiseen nettijuoksuvalmennukseen! Pienen epätoivoisen hetken luulin jo jääneeni rannalle ruikuttamaan, mutta sitten saapui tämä!!! 

Olen niin inessä!!! Täysillä, kybällä, satasella ja aivan ultrana!

Tarkempaa tietoa ja juoksuvalmennuksen vaiheita tulen aivan varmasti käsittelemään blogissani, pysy siis kärryillä, jatkoa seuraa :D

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram, Twitter

Share

Ladataan...

Sanoin yhdelle ystävälleni, että juoksu on terapeuttini ja terapiaani - hän totesi, että tarvitset ilmeisesti aika paljon terapiaa :D Ehkäpä näinkin, tällä viikolla miehen sairastelu on mahdollistanut superjuoksuviikkoni. Meidän perheessä molemmat vanhemmat harrastavat liikuntaa ja tavallisena viikkona molempien treenit on mahdutettava aikatauluun. Viime ja tällä viikolla miehen treenit ovat jääneet vähemmälle ja minä olen käyttänyt hyväksi vapautuneen treeniajan huolellisesti... :) Tänäänkin olisi tehnyt mieli lähteä lenkille, mutta perjantainen jalkatreeni salilla ja eilinen lenkki painavat lihaksissa sen verran paljon, että järki käskee levätä ja kerrankin ajattelin kuunnella järjen ääntä. 

Maanataina nautiskelin upeista polkujuoksumaisemista ja ihanan pikkusateisesta päivästä rennosti juoksennellen ympäriinsä, niin ympäriinsä, että sain suuntavaistoni hetkeksi aivan sekaisin ja ilmestyin metsästä hiekkatielle aivan eri kohdassa, missä kuvittelin olevani... aikaa tähän sekoiluun sain kulutettua 2:12:28, matkaa kertyi mukavat 18.32 kilometriä keskisykkeellä 140 bpm.

Tiistain yhteislenkillä juoksimme osin poluilla, osin pururadalla ja lisäsin lenkkiin vielä omaa juoksua tiellä. Yhtäkkiä olinkin kerännyt mittariin 18.05 kilometriä aikaan 2:05:12 keskisykkeellä 141 bpm.

Keskiviikko on virallisen juoksuohjelmani (heh!) virallinen lepopäivä ja niin tälläkin viikolla. Torstaina kävin mukavan tavallisen peruslenkin peruslenkkimaisemissa matkana 9.2 kilometriä aikaan 57:18 ja peruskeskisykkeellä 141 bpm.

Perjantaista on kehkeytynyt minulle tämmöinen multisportpäivä. Juoksin ennen salitreeniä 1:04:45, 10.39 kilometriä keskisykkeellä 141 bpm (aika tarkkaa työtä näitten keskisykkeitten kanssa muuten...). Salilla tein koko kropan 'pikatreenin' aikaan 54:11 keskisykkeellä 114 bpm ja kotiin juoksin 2.35 kilometriä aikaan 16:30 keskisykkeellä 147 bpm. Lähdin aika myöhään salilta juoksemaan kohti kotia. Muutaman askeleen jälkeen sain perääni huomattavasti vanhemman miehen pyörineen... hän alkoi kertoa minulle, miten pitää juosta: "älä juokse tuolla tavalla päkiällä, juokse kantapää-päkiä, juokse kantapää-päkiä" :) Kuittasin kommentin "selvä" ja jatkoin matkaani ylpeänä siitä, että selvästikin juoksen päkiäaskelluksella. 

Lauantaina kävimme lasten kanssa eväsretkellä läheisessä puistossa ja nuorimmainen treenasi pyöräilyä... lopputulema olikin sitten tämä :D

Yhteisen ulkoilun jälkeen kävin vielä aivan upeassa syyssäässä 12 kilometrin lenkillä, maantiellä ja pienen kierroksen maastossakin aikaan 1:27:23 ja oikein kunnollisella peruskestävyyskeskisykkeellä 136 bpm.

Sunnuntaina, tänään olisin siis päässyt juoksemaan, mutta keho sanoi muuta. 

Yhteensä tälle viikolle juoksukilometrejä kertyi aivan huippumäärät: 70,3 kilometriä ja juoksutunteja muutaman minuutin päälle kahdeksan tuntia. Huippujuoksuviikko! Olen ehtinyt myös hiukan huoltaa kehoa, rullaillla ja kuminauhajumpata. Oikein hyvä viikko siis kaiken kaikkiaan näin juoksujen ja treenien osalta.

Kuinka sinun juoksuviikkosi? Kuinka paljon on sinun paljon juoksua viikossa? 

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Pages