Hurahdinko liikaa juoksuun?

Joku on saattanut huomata, että minusta on tehty juttu tänään ilmestyneeseen Sport-lehteen otsikolla "Hurahdin liikaa juoksuun". Haluan heti huomauttaa, että ostikko ei ole omani, enkä ole vaikuttanut otsikon valintaan/syntymiseen :) Itse en ole koko muutosprosessin ja juoksuharrastuksen aloittamisen jälkeen kokenut, että olisin hurahtanut liikaa juoksuun/juoksemiseen, mutta joskus mietin, että ehkäpä olen hurahtanut liikaa tähän oheistoimintaan... juoksusta puhumiseen, kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja niin edelleen ja niin edelleen. Otsikon nähdessäni jäin myös pohtimaan, että mikä sitten on liikaa? Missä menee raja liiallisen juoksemisen ja ei liiallisen juoksemisen välillä? Eräässä Sport-lehden artikkelissa kerrotaan, miksi juoksijat jäävät usein koukkuun juoksemiseen ja siihen koukkuun olen kyllä jäänyt, sen myönnän :)

Jos pelkkä juoksu ja juokseminen alkavat määrittää elämääni ja minua ihmisenä, koen, että haruhtaminen on ollut liiallista. Sekin vaara tällaiselle yli-innokkaalle innostujalle on olemassa. Arkielämässä tärkeysjäsrjetys on joskus yllättävän helppokin hetkeksi kadottaa näkyvistä, jos vaikkapa treenaa tiettyä tavoitetta, kuten minä nyt juuri tuota NutsKarhunkierrosta, varten. Läheisten tehtäväksi saattaa tulla maan pinnalle tiputtaminen ja arjen sujumisen kannalta tärkeämpien asioiden esille nostaminen. Koko perheen kannalta on aivan todella tärkeää saada koti järjestykseen joskus, jopa imuroiminen on hyödyllistä silloin tällöin ;), ruokaakin meillä syödään aivan päivittäin. Viimeksi eilen tajusin, että vaikka olin suunnitellut juoksevani pidemmän lenkin, niin sitä oli lyhennettävä, jotta ehdin käydä apteekissa ostamassa lapselle lääkkeitä. Silloin kun tärkeysjärjestys pysyy oikeana, perhe ensimmäisenä, en mielestäni ole hurahtanut liikaa juoksuun.

Eräs rakas ystävä on sanonut minusta, että olen ihminen, jolla on pää pilvissä mutta jalat maassa - minusta se on ihanasti sanottu ja kuvaa kyllä aika oikein mielenlaatuani. Joskus pää pilvissä vie minua kovalla vauhdilla suuriin suunnitelmiin ja unelmiin mutta onneksi jalat maassa vetävät minut taas todellisuuteen ja elämän realiteetteihin lapsiperheessä. Haaveilen täysillä vaikkapa utrajouksuista ulkomailla mutta jalat maassa maadoittavat minut arkitodellisuuteen (osin tämä tehtävä jää kyllä miehelleni :D) ja ymmärrän myös elämäntilanteemme rajallisuuden. Tällä hetkellä mennään koko ajan perhe edelle puuhun ja hyvä niin :)

Mikä on sinun mielestäsi liiallista hurahtamista? Missä raja menee? Koetko itse hurahtaneesi liikaa juoksuun tai muuhun urheiluun? Millaisia korjausliikkeitä olet tehnyt, jos liikunnasta on tullut elämää tärkeämpää? 

Aurinkoa päivääsi <3

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Kommentit

Tanja H. (Ei varmistettu) http://yksipaivaelamasta.blogspot.fi

Hyvää pohdintaa. En vielä ole nähnyt kyseistä lehteä enkä lukenut artikkelia, mutta pitääkin käydä ostamassa lehti.
Itse olin aiemmin todella pedantti kodin siisteyden ym osalta. Nyt, kun olen siirtynyt sohvan pohjalta liikunnan pariin, on ollut pakko välillä olla itselleni armollinen ja muuttaa ajattelutapoja asioista.
Kyllä meillä edelleen siivotaan ja syödään, ihan kuten teilläkin, mutta se että kaiken pitäisi olla tiptop on jäänyt taakse. Käytän mielummin aikaa myös liikkumiseen. Hurahtamisesta en kuitenkaan edes omalla kohdallani vielä puhuisi, koska mun elämästä löytyy paljon muutakin kuin juoksua. Juoksu vaan on osa mun elämää ja mukana muussa arjen tekemisessä hyvällä tasapainolla :)
Pystyn myös samaistumaan tuohon ajatukseen juoksemisesta ulkomailla. Jotenkin se vaan tuntuu niin erilaiselta lähteä reissuun johonkin pidemmälle juoksun takia, kuin juosta kotikulmilla. Toki käyn myös lähellä olevissa tapahtumissa. Itse olen kaksi kertaa juossut Tallinnassa, yhden puolikkaan ja yhden maratonin. Olen myös osallistunut Lontoon maratonin ja Berliinin maratonin arvontoihin, mutta kummassakaan ei käynyt tuuri. En tiedä miksi, mutta juuri tällaiset isot tapahtumat kiehtovat erityisesti. Miten hienoa olisikaan juosta New Yorkissa tai Bostonissa, tai miten olisi Tokio tai joku muu? Oma unelmani on joskus vielä juosta Länsi-Australian Perthissä puolikas tai maratoni, mutta se ihan siitä syystä, että serkku asuu siellä ja rakastan kaupunkia muutenkin. Kuumuus vaan ei ole mun paras juoksukaveri :D

Maijaliisa

Kiitos Tanja! Mukava lukea sinunkin kokemuksistasi. Minä olen vielä aivan noviisi näissä juoksukilpailuissa mutta todellakin haaveilen juuri myös noista juoksuista ulkomailla, se ehkä sitten aikanaan :) 

Kommentoi