Kiireitä ja koulutusta, treeniviikko 20

Viime viikko oli kiireistä aikataulutusta, junamatkailua, koulutusta, syntymäpäivää, synttärijuhlaa ja vaikka mitä! Ihme, että kaiken tämän hulinan ja hullun myllyn keskellä olen ehtinyt vielä lenkillekin muutaman kerran. Tällä viikolla olin myös ajatellut keventää treeniä ja lenkkeilyä kohti Karhunkierrosta, mutta aikataulutkin ovat sitä kyllä vaatineet.

Maanataina kävin peruskuntolenkillä, kun fammo oli meillä lasten kanssa. Mies oli alkuviikon reissussa. Siis lyhyttä peruskuntolenkkiä, matkaa kertyi 8.02 kilometriä ja aikaa sain siihen kulumaan 59:58, keskisykkeen ollessa 137.

Tiistai-ilta meni päiväkodin kevätjuhlassa, jossa meidän pojasta kuoriutui yllättäen breikkaaja! Aivan mahtavia esityksiä koko porukalla.

Keskiviikkona lähdin aikaisin aamulla junalla kohti Jyväskylää ja kaksipäiväistä koulutusta. Päivä istuttiin tiiviisti koulutuksessa mutta illalla lähdin viimeiselle pitkikselle ennen tulevaa Nuts Karhunkierrosta. Juoksin Jyväskylän keskustan upeita rantareittejä yhteensä 18.04 kilometriä aikaan 2:11:53, keskisykkeen ollessa 137 bpm. Kävin lenkin lopussa nappaamassa Mäkkärin pekonihampurilaisen iltapalaksi, koska yövyin koulutuspaikan asuntolassa, jossa ei ollut illalla ruokaa saatavana. Oli muuten ihana hampurilainen, pitkästä aikaa :)

Torstaina koulutus päättyi ja palasin myöhään illalla junalla kotiin. Tulin tien varteen taksilla ja jo auton ikkunasta näin, kuinka olohuoneen verhot heiluivat, kun koko kolmikko odotti innolla äitiä kotiin <3.

Perjantaina kävin juoksemassa Kajaani Street Runilla kymmenen kilometrin kisan, siitä voit lukea täältä. Huomasin etten ollut kyseiseen postaukseen laittanut kisan sykkeitä ollenkaan, joten tässäpä vielä se tieto; keskisyke matkalla oli mahtavat 173 bpm, mutta maksimi ei ollut kuitenkaan enempää kun 178 bpm. Välillä minua mietityttää se etten tahdo enää oikein millään saada sykkeitä nousemaan maksimiin (joka mittauksen mukaan on 186 bpm) mutta en koko juoksun aikana tuntenut olevani aivan lopussa, joten ehkä se johtuu siitä.

Kengät järjestyksessä juhlan kunniaksi :P

Lauantaina käytiin esikoisen kanssa shoppailemassa  ja palauttavaa treeniä tuli pihahommissa yhdessä lasten kanssa.

Sunnuntaina kävin lasten kanssa lenkillä niin, että lapset pyöräilivät ja minä juoksin vieressä. Oli se välillä aika haastavaa vielä pyöräilyä opettelevan kanssa, mutta kohtuudella siitäkin selvittiin. Hetken lapset olivat kolmestaan puistossa ja kävin kiertämässä pienen lenkin. Palatessani takaisin nuorimmainen työnsi keskimmäisen huppuun kaksin käsin hiekkaa... Totesin, että nyt on aika alkaa muihin hommiin ja lähdettiinkin sitten yhdessä kiipeämään viereistä mäkeä ja mutkan kautta kotiin. Yhteensä kilometrejä tuli 5.74, aikaan 55:45, keskisykkeen ollessa maltillinen 117 bpm.

Tällä viikolla on sitten se suuri koitos! En meinaa malttaa odottaa :D 

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Kommentoi