The Maraton - ensikertalaisen tarina

Taustaa tarinalle: Juoksun aloitus lähes nollista reilu kolme vuotta sitten - puolikkaita muutama ja polkujuoksuun hurahtaminen, ikinä ei pitänyt maantiemaratonia juosta, liian rankkaa, liian kovaa, liian kaikkea - neljänkympin villitys - yhtäkkiä haave maratonin juoksemista ennen neljänkympin täyttämistä - siitä se sitten lähti lapasesta, ilmoittautuminen Kempele Z-maratonille :) 

Maraton-tarina alkaa tässä postauksessa siitä, kun kävin perjantai-iltana hakemassa juoksunumeron, chipin ja tuotekassin kisakeskuksesta. Menin ennakkoon ilmoittautuneet-kyltin luokse, jossa vanhempi mies kyseli, mille matkalle olen tulossa siirtyen jo vaivihkaa toisen laatikon luokse. Kun sanoin meneväni maratonille, mies vaihtoikin kesken liikkeen suuntaa ja alkoi etsiä numeroani siitä toisesta laatikosta... Melkein meinasin kysyä ettenkö muka näytä maratonille aikovalta, mutta en kuitenkaan viitsinyt piinata miestä :) Hieman tuo elekieli horjutti luottamustani omiin kykyihini, toisaalta nosti myös sisua, kyllähän minä vielä näytän mikä on homman nimi! 

Kovin luottavaisena en silti osannut seuraavaa päivää ajatella, kesäkuun hyvin vähäiset juoksutreenit, polvivaivat ja pisin matka ikinä maantiellä juosten, nostivat ison kysymysmerkin ilmaan. Ennen tuota polviepisodia ja juoksutaukoa salaa mielessäni haaveilin neljän tunnin alituksesta, nyt tavoite oli päästä maaliin. Toinen tavoite oli se (jos polvi alkaisi kovasti vaivata), että tajuaisin keskeyttää ennen kuin rikkoisin itseni lopullisesti.

Tuotekassista löytyi sirkusaakkospussi, josta nostin kirjaimet M (maraton) I (ilman) F (farssia) L (lupaan) :D

Illalla somessa sain paljon ihania tsemppausviestejä ja kehotuksia nauttia kokemuksesta ja matkasta, ensimmäinen maraton on aina ensimmäinen, ainutlaatuinen kokemus. Lupasin nauttia, jos tuskalta ehdin...

Aamu valkeni mukavan pilvisenä kylläkin höystettynä aika voimakkaalla tuulella. No, ainakaan helle ei vaivaisi, kaikki muu ilma sopisi hyvin, vesisadekin. Puuroa, leipää ja kahvia, aamupala syötynä kaksi tuntia ennen lähtöä. Urheilujuomaa reilu puoli litraa, juotuna noin tunti ennen lähtöä. Kisapaikalle tunti ennen lähtöä. Vaatetuksen viimehetken arpominen, lopulta päädyin caprimittaisiin juoksuhousuhin, hyvä valinta. Pientä panikointia, verryttelyä ja kutkuttavaa jännitystä.

Lähdössä pientä säätöä, muutama sana vieruskaverin kanssa, jollekin tämä olisi sadas maraton! Lähtöön viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, PAM! Se PAM ihan oikeasti huudettiin :).

Spotify soitti korviin Semmareitten sata jänistä-biisiä (sä oot parempi kuin muut), aivan loistava fiilis, nauratti. Alku tietysti liian kovaa, ensimmäiset kilometrit jännityksen piikkiin, ei juurikaan mitään mielikuvaa, joku meni ohi ja jonkun taisin ohittaa. Vähitellen juoksu asettui omiin uomiinsa ja vauhti vaihteli jossakin välillä 5-6 min/km. Juoksu tuntui hyvältä, kivalta, rennolta ja todellakin - myös nautinnolliselta. Oikeastaan koko ensimmäinen puolikas oli yhtä nautintoa, ihailin maisemia, kuuntelin hyvää musiikkia ja fiilistelin. Juoksin lähes koko ensimmäisen puolikkaan huikean vanhemman herrasmiehen seurassa, jonka kanssa vaihdoin silloin tällöin muutaman sanan, mutta saimme molemmat myös juosta rauhassa toisiltamme. Sellaista sielujen sympatiaa <3. Eniten koko kisassa harmittaa se, etten maalissa enää nähnyt häntä enkä päässyt kiittämään yhteisestä matkasta. 

Juoksu kulki "suunnitellusti" noin 25 kilometriin, mutta siinä vaiheessa vasen polvi alkoi uhkaavasti kipeytyä. Kerroin juoksukaverilleni, että tästä lähtien juoksen kilometrin kerrallaan ja katsotaan mihin asti polvi kestää. Puolikkaan juoksijoita (lähtö kaksi tuntia maratonin lähdön jälkeen) alkoi puskea ohi oikealta ja vasemmalta. Vauhtini alkoi polvivaivan vuoksi hiipua ja mies jatkoi omaa juoksuaan hieman minua edellä. Muutaman kerran hän kääntyi katsomaan, miten jaksan ja minä huutelin "kaikki kunnossa, anna mennä vain!" Eihän kaikki tietenkään ollut kunnossa, piti keskittyä polveen, askellukseen, joka kerta vasemman jalan iskeytyessä asfalttiin, piti keskittyä "kääntämään" polvi oikeaan asentoon. Myös ihanan tutun puolikkaan juoksijan tsempit ohi juostessa nostivat mielialaa ja hiipunutta juoksuintoa. Ihme kyllä aivotyöskentely auttoi ja polven kipu ikään kuin puutui pois reilun viiden kilometrin jälkeen.

Niinhän sitä sanotaan, että maraton alkaa kolmenkymmenen kilometrin jälkeen - alkoi se - ja jatkui vain! Hirmuinen vastatuuli pitkällä suoralla noin kolmenkympin paikkeilla oli kyllä aika kohtuuton koettelemus niille kilometreille... tuntui siltä, että vauhti pysähtyi kuin seinään, eteenpäin taisin silti mennä. Jossakin tässä vaiheessa, ennen tai jälkeen kolmenkympin,  juoksin hetken myös toisen vanhemman miehen kanssa, hänellä kyseinen maraton oli 178. Käsittämätöntä!

Matemaattinen lahjakkuuteni tuli varsin mallikkaasti esiin laskelmissani... 30 kilsaa, enää noin kymppi maaliin... 31 kilsaa, vielä noin kymppi maaliin, tässä vaiheessa otin paniikkigeelin, tajusin että laskelmani eivät nyt oikein natsaa ja matka ei tunnu lyhenevän ollenkaan. 32 kilsaa, edelleenkin ja yhä vieläkin kymppi maaliin... tässä vaiheessa laitoin laskelmat uusiksi ja totesin, että 37 kilometrissä on sitten oikeasti enää pikkusen reilu viis kilsaa maaliin ja jos sinne asti selviän, niin loput viisi kilsaa menen vaikka kulmakarvoilla :D

Matka eteni kuitenkin ihmeelisen vakuuttavasti ja aloin vähitellen olla varma maaliin pääsystä. Sain kiinni aiemmin pitkän matkan kanssani juosseen herrasmiehen ja menin ohi. Totesin hänelle, että täältä mä kuitenkin tulen. Hän totesi siihen, että kyllä hän sen tiesi, nyt hänellä tuntuu meno vaikealta. Yritin tsempata ja huikkasin moikat. Jojoilin loppuvaiheessa erään puolikkaan juoksijan kanssa, joka innoissaan yhden kerran minut ohittaessaan naurahti, että aika menee alle kahden tunnin. "Hienoa" - hymähdin, mutta samalla tajusin, että niinpä saatan minäkin juosta maratonini alle neljään tuntiin. Sellainen pieni aavistus oli kytenyt mielessä koko matkan, mutta nyt se näytti jo kohtapa mahdolliselta! Sain vielä viimeisille kilometreille pienen pienen kiihdytyksenkin vedettyä ja todellakin tulin maaliin alle neljän tunnin haamurajan alittaen!!!

 

Juoksu Polarflow:n tallentama, matka ja aika hieman toiset kuin virallisessa taulukossa... 

Maalissa kuuluttaja totesi minun tulleen toiseksi naistet 40 -sarjassa!!! Meitähän oli siis koko sarjassa kolme... Lapset olivat enemmän kuin innoissaan äidin valtavasta pokaalista ja tuntuihan se aivan huikealta päästä elämänsä ensimmäisen kerran podiumille juoksukisoissa :)

Tavoite saavutettu, maraton alle neljä tuntia, enää ei tartte ikinä juosta maratonia jos ei taho :D

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Kommentit

Raita / Lenkillä pilkkujen kanssa (Ei varmistettu) https://pilkkujenkanssa.blogspot.fi/

Vautsi, hieno juoksu! Isot onnittelut! Naurattaa aina nämä "huomaamatta alle neljän tunnin" - juoksut, kun itellä se oli kovan harjottelun ja useamman yrityksen takana. :D Minkälainen oli Kempeleen reitti?

Maijaliisa

Kiitos! Eihän se toki aivan huomaamatta mennyt, onhan tälle vuodelle juoksutreenejä takana reilut 1300 kilsaa. :) Kyttäilin tuossa juoksutilanteessa toki myös vauhteja. Toisaalta, kyllä se sillä tavalla se meni vähän niinkuin huomaamatta alle neljän tunnin, että en oikein itsekään uskonut siihen pystyväni ensimmäisellä maratonillani. Kempeleen reitti oli mielestäni oikein mukava, ei kovin vaihteleva, yksi loiva ylämäki ja alikulkutunneleista loput ylä-ja alamäet. Minusta oli yllättäen mukava juosta pitkiä suoria. Huoltopisteitä oli noin 3,5 kilometrin välein, se oli kyllä ruhtinaallista - huoltopistettä ei ehtinyt kovin montaa kertaa edes odottaa, kun se jo tuli :) Pienimuotoinenhan tuo Kempeleen kisa on, mutta jotenkin tosi lämminhenkinen ja suurella sydämellä tehty. Suosittelen lämpimästi <3

Suvi K.
Sisunainen

ONNEA! Hurjan hieno saavutus, todellakin näytit niille! Visti oot kova. :D 

Maijaliisa

Kiitos <3 Vähän ehkä näytin itsellenikin, minusta todellakin on tähän! Matkalla silti ajattelin, että kyllä minulla taitaa kuitenkin olla selvästi polkujuoksijan sielu. Yksi huoltopiste oli NUTS-porukan ja sinne ensimmäisen kerran saapuessani, tuntui kuin olisin kotiin tullut. Huikkasinkin huoltojoukoille, että kylläpä tuntuu kotoisalta, kun huoltopisteellä on sipsiä ja keksiä. Sipsien syöminen juostessa on muuten aika haasteellista... :D

Jonna / Lenkkareiden viemää (Ei varmistettu) https://lenkkareidenviemaa.blogspot.fi

Wau, mahtava juoksu! Onnittelut!

Salla76 (Ei varmistettu) http://juostenolenjoperilla.blogspot.fi

Onnittelut ensimmäisestä maratonista! Upea suoritus :) Meinasinkin kysyä, että miltä matka sileällä tuntui, mutta vastasitkin jo. Mitä on seuraavaksi suunnitelmissa? :D

Maijaliisa

Kiitos :) Palaan taas poluille, Vaarojen Maraton 43 km on seuraavana 'kisakalenterissa' 7.10. Sitä odotan jo innolla! 

Kommentoi