Mikä olikaan tärkeää?

Tässä flunssasta toipuessa ja liikuntataukoa potiessani, aloin miettiä asettamiani tavoitteita tälle vuodelle ja niiden toteuttamista. Mietin sitäkin, että mitäpä jos en saavutakaan tavoitteitani, mitä sitten?

Ei mitään. Päätän silti olla tyytyväinen omaan suoritukseeni ja siihen hurjaan määrään liikuttuja tunteja, jotka olen viettänyt nauttien liikunnasta. Miksi näin? 

Reilu kuusi vuotta sitten, keskimmäisen lapsen ollessa noin neljä kuukautta, sairastuin mystiseen tautiin. Oli todella lämmin kesä, nukuin poikamme kanssa kahdestaan alakerrassa, koska yläkerrassa oli liian kuuma. Heräsin yöllä ja tajusin, että kaikki niveleni olivat niin kipeät etten oikein pystynyt edes vaihtamaan asentoa. Siinä lyhyessä hetkessä ajattelin, että mitä jos poika herää nälkäänsä, en saa häntä edes nostettua viereeni syömään... ihmeekseni poika ei herännyt koko yönä. Aamulla odotin jo kohtuullisen paniikissa miestäni ja esikoistamme alas, jotta pääsisin vessaan, koska en itse kyennyt nousemaan ylös. Mieheni talutti/kantoi minut vessaan ja joutui nostamaan ylös pöntöltä, en itse kyennyt edes siihen. Meille tuli aika kova kiire päivystykseen, tulehdusarvot huitelivat yli kahdensadan, silmiin ilmestyi verenpurkaumia, minut otettiin akuuttiosastolle ja ihmeteltiin. Ehdin jo käydä mielessäni kauhuskenaarioita ja pohtia miehelleni uutta vaimoa tai paremminkin hyvää äitiä lapsilleni... Seuraavana päivänä vointi oli kuitenkin parempi ja oireet huomattavasti hellittäneet. Tässä vaiheessa aloin jo haaveilla, että ehkä selviänkin taudista hengissä ja mielessäni tein vakaan päätöksen, että jos joskus vielä kävelen, niin lupaan pitää itsestäni parempaa huolta ja alkaa urheilla ja liikkua enemmän. Diagnoosia 'sairauteeni' ei koskaan varsinaisesti löydetty mutta oletuksena oli ehkä virustaudin jälkitauti...

Urheilullinen elämäni ei aivan vielä tuolloin lähtenyt täysillä käyntiin, mutta tämänkin kokemuksen siivittämänä olen oppinut nauttimaan liikkumisesta ja urheilusta. Terveys ja mahdollisuus urheiluun ja liikkumiseen ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys minkään ikäisenä.

Välillä tässä tavoitteiden, suunnitelmien ja suorittamisen elämässä unohtuu oleellinen ja tärkeä; se että pystyy ja pääsee liikkumaan, on jo itsessään palkinto! Kiitollisena elämästä, terveydestä ja rakkaista  <3

 

Share

Kommentoi