Polkuilua Arppen muistometsässä

Kävimme viime sunnuntaina koko perheellä tutustumassa Arppen muistometsään. 2.2 kilometrin pituinen metsäpolku kiertää rauhoitetulla luonnonsuojelualueella, joka muodostuu harvinaisista vanhoista luonnontilaisista metsistä. Muistometsä on perustettu Kajaanin kaupunginmetsänhoitajana toimineen Niilo Sakari Arppen toiveesta. Arppen muistometsä sijaitsee 5-tien varrella noin 8 kilometrin päässä Kajaanin keskustasta. 

Reitti soveltuu oikein hyvin perheille tai vaikkapa polkujuoksutreeniin. Reitillä ei ole jyrkkiä nousuja eikä laskuja, mutta polku on pääosin aika kapea ja tarjoaa erityisesti juostessa mukavasti haastetta tasapainolle. Polku on osin juurakkoinen ja vaatii kyllä keskittymistä hetkittäin myös kävellessä. Aikuisilla rietin kulkemiseen kuluu reippaasti kävellen ilmeisesti n. 40 minuuttia, mutta meidän perheellä aikaa reitin kiertämiseen meni reilu tunti... :) Nuorimmainen, 5-vuotias, alkoi olla reitin loppupäässä jo vähän väsynyt taivaltamiseen, mutta olihan niillä pikkujaloilla otettu hurjan paljon enemmän askeliakin. 

 

Metsässä oli paljon nähtävää ja ihmeteltävää pienelle mielelle. Lapset näkivät monta kelottunutta kantoa hevosen päänä, muina eläiminä tai maahisina pitkine partoineen. 7-vuotias osoitti "lukeneisuutensa" tietämällä heti alla olevan puun nähtyään, että puussa kasvaa kääpiä.

Metsä todellakin oli paikoin kuin satumetsä. Polku kiemurteli puiden lomassa ja saimme kiipeillä kaatuneitten puidenkin yli polkua seuratessamme. Polku oli merkitty hyvin sinisillä reittimerkeillä ja muutamalla nuolella risteyskohdissa, eksymisen vaaraa ei ollut. Osa perheestä samoili hieman polun viertäkin, pientä seikkailua kun ei vain voi vastustaa :)

 

Esikoinen totesi näitä pitkospuita kulkiessaan ettei ole aikaisemmin kävelytkään pitkospuilla, aivan tottako?!? Arppen muistometsän polkulenkki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, erityisesti lasten kanssa. Lyhyellä reitillä pääsee kokemaan upeasti metsäretken tunnelman, satumetsän <3

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram

Kommentit

Kirsi N. (Ei varmistettu) http://kirsberry.blogspot.fi

Ihania kuvia. Tosi usein metsässä itsekin kulkiessani, juostessa tai pyöräillessä tai koiran kanssa lenkkeillessä, aina ihailee metsän erilaisia ihanuuksia ja ulottuvuuksia. Aina tuntuu näkevän jotain uutta ja ihmeellistä. Niitä ei vaan saa tallennettua kameralla ihan todenperäisesti, siis kännyllä...pitäisi juostessakin olla mukana joku kunnon putki :)

Maijaliisa

Kiitos Kirsi <3 Minä nappailen kaikki kuvat kännykän kameralla, joskus onnistuu, joskus ei... Mutta ehdottomasti parhain kamerani on tuossa tämänhetkisessä kännykässäni Huawei P9:ssä. Kunnon kameraahan mulla ei ole koskaan ollutkaan :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.