Polkujuoksuhehkutusta ja suuria unelmia

Viime viikonloppuna juostiin lapsuuden maisemissani NUTS (Northern Ultra Trail Service) Ylläs Pallas pulkujuoksukilpailu, jossa matkoina olivat Ylläksen maastossa 30 kilometriä, Ylläkseltä Hettaan UTWT:n discovery race 134 kilometriä (niin sanottu perusmatka...) ja Buff trail tour-osakilpailu Pallakselta Hettaan 55 kilometriä. Istuin lähes koko perjantain ja lauantain IPad kädessä, seurasin palluroita, väliaikoja, Facebook-päivityksiä ja videoita kisasta. Aivan mahtavaa oli seurata erityisesti tuttujen nimien ja muutamien ystävien matkaa kohti ääretöntä ja yli :). Olisin niin halunnut itse olla tuolla 55 kilometrin matkalla, tänä vuonna se ei vain millään sopinut aikatauluun. 

Ensi vuoden kisakalenteriin olen päättänyt sovittaa tämän reissun ensimmäisenä! Näitä palluroita en halua enää olla seuraamassa, vaan liikuttamassa! Pienessä mielessä kaihertaa ajatus, että joku päivä olisin itsekin pisimmällä matkalla kokeilemassa rajojani, mutta se jääköön vielä sinne mieleen muutamaksi vuodeksi kytemään, eikö ?!? 

Netti; blogit ja erityisesti Facebook-foorumit, ovat olleet täynnä kisassa juosseiden päivityksiä. Osalla porukasta kisa on sujunut kuin unelma, osa on juossut itsensä vaikeuksien kautta voittoon ja osalle kisasta jäi käteen keskeytys ja merkintä DNF (did nyt finish). Siitä olen kuitenkin varma, että jokaiselle kisa on ollut unohtumaton kokemus. 

Olen lukenut innolla, haikeudella, ihailulla ja antaumuksella näitä raportteja kisasta, osa niistä on varsin koskettavia itsensä voittamis-ja selviytymistarinoita, osa riipaisevia ja raastavia taisteluja, osa kaikkea tätä ja vielä paljon muutakin. 

Tässä linkkejä muutamiin lukemiini kisaraportteihin; halutessanne pääsette mukaan autenttiseen tunnelmaan:

Omasta polku-ultrastani voit lukea täältä ja mitä siitä opin täältä.

Uusia blogipostauksia tulee koko ajan lisää, niitä löytyy esim. Northern Ultra Trail Servicen Facebook-sivuilta. Sieltä suosittelen lukemaan erityisesti Karo Hämäläisen aivan loistavan, koskettavan, suorastaan eeppisen :) kisaraportin! 

Jos ei näistä kisarapsoista tartu kipinä polkujuoksun kokeiluun, niin sitten ei mistään ;D

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Kommentoi