polkujuoksuviikko 29

Ladataan...

Tämä viikko piti olla vauhtilenkki-viikko, mutta toisin kävi... Polkujuoksu vei mennessään ja vauhtitreenit jäi tekemättä. Ensi viikolla olisi kuitenkin hyvä saada muutama kunnon vauhtiveto alle, ennen kuin keventely kohti elokuun ensimmäisen viikonlopun maantiemaratonia alkaa. Toisaalta, tuo maantiemaraton ei enää tunnu kovin tärkeältä kisalta ja valmistautuminen on ensin kärsinyt kesäkuun telakasta ja sen jälkeen motivaation puutteesta. Juoksumotivaatio ei ole hävinnyt minnekään, päinvastoin, mutta enää ei tunnu niin tärkeältä saavuttaa tiettyä titteliä - maratoonarin titteliä, mieluummin miellän itseni polkujuoksijaksi ja vaikkapa polku-ultraajaksi, jos tuota nimitystä voi edes käyttää alle sadan kilometrin polku-juoksijasta... :) Mielessäni tavoite ja treenit on tällä hetkellä asetettu Vaarojen Maratonia varten ja tuo sileän maraton on vähän niin kuin testilenkki, mutta aika huono sellainen, koska - maantie...

Juoksua tälle viikolle kertyi lähes saman verran kuin viime viikolle, 51.7 kilometriä. Salilla en käynyt kertaakaan, koska salikortti meni umpeen ja seuraavalle viikolle on suunnitelmissa lomamatkailua. Voimaharjoittelu on äärimmäisen tärkeää oheisharjoittelua polkujuoksijalle, joten heti kun reissusta palataan, palaan myös salille.

Maanantain liikuntapäivä alkoi ruohonleikkauksella, joka on oikein loistavaa palauttavaa arkiliikuntaa. Tänään siihen meni reilu tunti ja keskisyke oli 108bpm. Juoksulenkkillä kävin Vimepelinvaaralla polkujuoksentelemassa. Kilometrien keräilyn kannalta polkujuoksu on aika kohtalokasta, koska poluilla aikaa kuluu enemmän ja kilometrejä kertyy vähemmän, silti mielelle ja sielulle polkujuoksu on parasta! Eikä minulle juoksuharrastuksessa pääasia olekaan kilometrien keräilyssä (vaikka toki treenin kannalta niitä kilometrejäkin on hyvä saada riittävästi), vaan juoksun riemussa :) Polkujuoksu kesti 1:14:00 ja kilometrejä mittariin tuli 8.25. Keskisyke oli mukavan maltillinen polkujuoksulenkiksi, 141bpm.

Tiistaina olin mukana paikallisen polkujuoksuporukan (Hillers Trail Running Club) yhteislenkillä, jossa treenasimme alamäkijuoksua - siitä oma postaus täällä. Aikaa koko lenkkiin kului tauot ja juttelut poisluettuna ja hiukan omaa treeniä päälle vedettynä 57:43, matkaa kuuden kilometrin verran. Keskisyke oli taas aika korkea 154 bpm, mutta osan siitä laitan jännittävän alamäkitreenin piikkiin :)

Keskiviikkona vietin virallista lepopäivää muutamalla kuminauhaliikkeellä, kävimme myös Suomussalmella Raatteentiellä talvisotamuseossa, siitä enemmän täällä. Ja toki lepopäivään kuului myös eteisen remonttia... Torstaina juoksin himpun alle tunnin (58:50) lenkin, jolle kilometrejä kertyi 9.27, keskisykkeellä 150 bpm. 

Perjantaina lähdimme Vuokattiin viettämään lauantaista hääpäivää polkujuoksun merkeissä <3 Vuokatin poluille ei ole Kajaanista matkaa paljon mitään, ja taas tuli todettua, että pitäisi todellakin useammin hyödyntää Vuokatin upeita polkujuoksumaastoja. Juoksimme osin Piimä-Heikin lenkkiä, Lampi polkua ja Sapporon lenkkiä. Maisemat olivat silmiä hivelevät ja erityisesti Sapporon lenkillä oli jo kohtuullisesti haastavaa lenkkimaastoakin... Tulipa opittuja alamäkikikkojakin lenkin aikana mietittyä :) Polkupitkis kesti ruhtinaalliset 2:29:22 ja matkaa siihen aikaan kertyi 18.04 kilometriä. Vaikka ylämäissä syke tahtoi nousta liikaakin ja kirittäjä piti vauhtia yllä osan matkaa, oli keskisyke kohtuullinen, 144 bpm.

Luantaina palasimme yhden yön parisuhdejuoksulta kotiin :D. Tottahan jotain piti jättää matkamuistoksi Vuokattiin ja sykevyö oli siihen tarkoitukseen näköjään oikein loistava... Oli oikeastaan hurjan vapauttavaa juosta lenkki ilman sykemittausta, tosin tajusin juoksevani liian korkealla sykkeellä silti. Kävin reilun tunnin (1:03:04) lenkillä kotikaupungin rantamaisemissa 9.1 kilometrin verran. Kajaani on upea kaupunki näin kesäisinkin.

Ja hei, täytyy todellakin mainita, että Break Sokos Hotel Vuokatissa on aivan loistava palvelu! Löytynyt sykevyö toimitettiin Kajaanin Sokos Hotelliin, jotta minun ei tarvitsisi lähteä ajamaan Vuokattiin edestakaisin, suuri kiitos siitä! Hmm... tuskin kyseinen nainen tätä tekstiä lukee, mutta saavatpahan joka tapauksessa ilmaista mainosta äärettömän loistavasta asiakaspalvelusta. 

Sunnuntaista tuli lähes totaalilepo, koska istuimme suurimman osan päivää autossa. Kauppakeskus Matkus Kuopiossa kuitenkin mukavasti vetreytti hetken jalkoja :) 

Viikon juoksutreenit Polar Flown grafiikalla.

Seuraava viikko siis lomaillaan kauniissa Suomen kesässä. Odotan jo innolla juoksuja Suomen upeissa maisemissa ja mahtavissa juoksumaastoissa. Ensi viikon siis :) 

Riemullisia juoksuja! 

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Kommentoi

Ladataan...