Vauhtia viikolla 16

Olen hämmästyttänyt itsenikin sillä, miten helpolta ja mukavalta vauhtivedot ovat tuntuneet ja myös yllättynyt siitä, että vauhdit ovat alkaneet niin upeasti kasvaa treeneissä ja sykekin pysyy kohtuullisen maltillisena. Jo nyt voin sanoa, vaikka en tekisikään ennätyksiä tällä ”kisakaudella”, että tämä oikeasti peruskestävyyteen panostaminen peruskestävyyskaudella, vaikuttaa aika ihmeellisesti vauhtien muodostumiseen tällä vauhtikestävyyskaudella! 

Maanantai oli poikkeuksellisesti työpäivä ja koska minulla oli vain pari palaveria keskustassa, menin töihin pyörällä. Olipa muuten virkistävää pyöräillä töihin, matkalla ehti herätä ja kerätä energiaa ulkoilmasta tulevaa päivää varten. Toivoisin, että voisin useamminkin pyöräillä töihin. Iltasella vuorossa oli vauhtitreeni, kahdeksan viiden minuutin vetoa vajaan kolmen minuutin palautuksilla. Ajatuksena treeni tuntui rankalta, mutta juostessa fiilis vei mennessään ja nautin todella vedoista. Vauhtikin oli vedoissa yllättävän hyvä. Kokonaisuudessaan treeni kesti lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen 1:12:50, matkaa karttui 12.8 kilometriä ja keskisyke oli 150 bpm.

Treenin vedot vauhteineen kuvassa:

Tiistaina suunnitelmiin tuli vähän muutoksia, juoksin ensin lyhyen juoksun kotikutsuille (11:35, 1.61 km, avg 122bpm) ja sieltä vielä vähän pidemmän palauttavan lenkin (45:20, 6.55 km, avg 131 bpm). Ihanan rentoa ja löysää lenkkeilyä :). Illalla rullailin vielä jalkoja varttitunnin ajan. 

Keskiviikkona juoksin toisen vauhtitreenin, tasavauhtisen kovan juoksun. Kokonaisuudessaan treeni oli 36:42, kilometrejä 5.76 ka keskisyke 146 bpm. Minut yllätti se, että tasavauhtisen 20 minuutin juoksun keskivauhti oli minulle yllättävän kova; 4:44 min/km ja sykekin oli juuri anaerobisella tasolla (avg 164 bpm), mutta ei sen yli. Ennen vanhaan tuolla vauhdilla sykkeet olisivat olleet reilusti maksimin puolella.

Torstaina piti lähteä palauttavalle lenkille, mutta kroppa ja erityisesti jalat olivat aivan jumissa. Miehen, joka laittaa järkeä päähäni, kehotuksesta kävinkin vain pienellä kävelylenkillä (31:03, 2.07 km, avg 102 bpm). Se oli kyllä aivan loistava päätös perjantain pitkistä ajatellen.

Perjantaina oli siis pitkiksen vuoro. En jaksanut tarkkailla sykkeitä juuri ollenkaan, en miettinyt matkaakaan, juoksin vain. Aikaa toki seurasin ja reilun tunnin jälkeen käännyin paluumatkalle. Juoksu tuntui hyvältä ja jalat vain veivät - ajassa 2:10:47 olinkin sitten juossut 20.2 kilometriä, keskisykkeellä141 bpm. Illalla oli ihana vielä venytellä varttitunnin ajan juoksusta nauttineita jalkoja.

Lauantaina kävin salilla, jossa tein pääasiassa keskivartalotreeniä ja yläkroppaa (1:00:10, avg 117 bpm). Palauttavasta liikunnasta kävi kyllä myös lauantain siivoussessio, johon meni vähän vajaa puolitoista tuntia aikaa.

Sunnuntaina kävin upeassa kevätauringon paisteessa juoksentelemassa mukavan kevyen lenkin (1:21:48, 12.13 km, avg 133 bpm). Kotipihalla oli lumi sulanut jo sen verran, että pääsin tutkailemaan kukkalaatikon talvenjälkeistä elämää. Lenkin jälkeen lähdin vielä pienelle palauttavalle pyrähdykselle (10:12, 1.32 km, avg 126 bpm), rehellisesti sanottuna siitä syystä, että saan 60 kilometriä täyteen tälle viikolle... :D

Tällä viikolla juoksua on siis tullut hieman päälle 60 kilometriä (60.4 km) ja liikuntaa, ainakin liikunnahkoa 10 tuntia ja 12 minuuttia. Oikein mahtava treeniviikko takana, juoksu tuntuu kulkevan koko ajan paremmin ja kevyemmin, aika Mukavata :D 

Kuinka sinun treeni on tällä viikolla sujunut? Joko vauhtitreenit on kovasti menossa?

- Maijaliisa

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin'
Blogkeen

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.