Ladataan...

Vaikka moneen rautakankeen verrattuna olenkin näppärän notkea jo alkujaan :P, niin minun heikko kohta tai jäykkä kohta, kummin vain, on ehdottomasti takareidet.

Alkutilanne 27.1.2017 oli mielestäni yllättävän heikko suoritus! Luontaisesti notkeahkona ja lievästi yliliikkuvin nivelin kuvittelin helposti melkein tekeväni spagaatin... suuret on luulot :) Tulipahan sekin todistetuksi, että kyllä venyttely on tarpeen, vaikka joskus on luontaisesti ollutkin notkea, ei se notkeus näköjään ilman ylläpitävää treeniä pysy minullakaan ikuisesti hallussa. 

Parin venyttelykerran jälkeen tilanne on jo huomattavasti parempi (30.1.2017) ja oivalsin, että myös ylävartalon asento vaikuttaa spagaattihaaveeseen. Kun painopiste ylävartalolla on enemmän keskellä tai jopa hieman takajalan pakaralla niin spagaattivenyttely onnistuu paremmin, auttoi ainakin minua...

Tässä muutama takareiden venyttely, jotka edesauttavat myös spagaatin toteutumista:  

Myös lonkan koukistajaa on hyvä venytellä:

Ja tässä vielä venyttelysarja spaagaattia varten, tämän tein molemmille puolille hyvän lämmittelyn jälkeen ja johan alkoi paikat aueta :) 

Share

Ladataan...

Silloin, kun liikunnallinen elämäni taas alkoi, lapset olivat vielä aika pieniä, nuorin alle kaksivuotias. Olin kuitenkin päättänyt, että nyt saa riittää tämä mutku- ja sitku- elämä ja aktiivinen, liikunnallinen elämä on aloitettava nyt eikä sitten joskus. Yhden lapsen kanssa vaunulenkkeily onnistui vallan mainiosti mutta kun lapsia on useampia vaunulenkkeily alkaa olla huomattavan paljon haasteellisempaa. Lyhyempiä niistä ainakin tulee jos vaunuissa on kiinni seisomalauta ja kolmas lapsi vikisee pyörällään vieressä... :)

Meillä lapset ovat vieläkin aika pieniä, sen verran pieniä ettei yhteiselle juoksulenkille voi lähteä, mutta kuitenkin jo sen verran isoja ettei vaunulenkkeily enää onnistu. Mitä lasten kanssa tai lasten ollessa kotona sitten voi tehdä? 

Tässä muutama vinkki siihen miten treenaamisen saa upotettua lapsiperheen elämään:

1. Liiku kun lapsikin liikkuu

Ajatuksen tasolla voit toki leikkiä lapsen kanssa seuraa johtajaa ja kulkea lapsen perässä tekemässä kaiken saman mitä lapsikin... Hmm... toimii yhden lapsen kanssa mutta ei kaikkien kolmen ;) Meillä tämä vinkki toimii niin, että kun lähden lasten kanssa esimerkiksi puistoon, niin liikun myös itse samalla. Keinua työntäessä voi tehdä syväkyykkyjä ja hämähäkkikeinua työntäessä kädet saavat hyvän jumpan. Isoihin liukumäkiin kannattaa jo lapsen turvallisuudenkin takia kiivetä myös itse ja nykyään pystyn juoksemaan leikkipuistoa ympäri, kun lapset leikkivät/kiipeilevät puistossa. Leikkipuiston vieressä on myös pieni kukkula, jonne on kiva kiivetä kilpaa, nuorin usein reppuselässä - alkaa olla jo aika kova reeni :D

2. Pikku Kakkonen

Olen jo pitkään käyttänyt Pikku Kakkosen hyödyksi omaa liikkumistasi ajatellen. Nykyään käyn usein siihen aikaan lenkillä, jolloin mies on kotona. Kun liikun tuohon aikaa, liikunta ei ole pois ajasta lasten kanssa. Silloin kun olen kotona Pikku Kakkosen aikaan, minulla on huippumahdollisuus tehdä esim. lihaskuntotreeniä, hiit- tai tabata-harjoituksia YouTubesta. Omaan kirjastooni olen ladannut kattavan kokonaisuuden eri treenejä ja sieltä ne löytyvät nopeasti ja helposti. Hyviä treenejä löytyy esim. XHITdaily-, POPSUGAR Fitness- POPSUGAR Living- ja Zuzka Light-kanavilta. Joskus lapset innostuvat niin kovin äidin jumppailusta, että hetken päästä treenataan porukalla ja lastenohjelmat unohtuvat, hyvä niin :)

3. Nukuttaminen

Meillä lapsia ei varsinaisesti tarvitse enää nukuttaa, mutta iltalaulujen jälkeen yläkertaan pitää jäädä siksi aikaa, että kaikki nukkuvat. Tämänkin ajan käytän usein juuri noilta em. YouTube-kanavilta tuleviin jumppavideoihin. Yleensä illalla teen jonkun käsipainoilla tehtävän treenin, en sitä kaikkein hikisintä ja vauhdikkainta... nyt juuri käytän ajan hyödyksi tätä blogipostausta kirjoittaakseni ja kohta siirryn spagaattihaasteen venytteilyihin (http://www.lily.fi/blogit/maija-meinaa-maralle-and-beyond/spagaattikuntoon-kesaksi)

4. Hampaiden harjaus aamuin illoin

Hampaita harjatessa ehtii hyvin tehdä kyykkysarjat 3x12 ja meikkaamisen välissä punnerrukset 3x12 sekä lankutuksen 3x30sek. Joskus enemmän, joskus vähemmän mutta usein kuitenkin jotain. Yleensä käytän tämän ajan hyödyksi juuri aamuisin.

 

5. Pieni hetkikin riittää

Tuossa edellä onkin jo tullut esille, ettei reenaaminen vaadi pitkää aikaa, lähinnä se vaatii sen naksahduksen päässä, että alkaa ajatella asiaa ja haluaa huomata mahdollisuuden liikkumiseen. Viidessä minuutissa saa jo kovan hien pintaan ja minuutin treenikin on parempi kuin ei mitään! 

Ai niin! Suosittelen myös hyödyntämään isovanhempia, jos se vain on mahdollista! Kun isovanhemmat tulevat lapsenlapsiaan tapaamaan, niin pikaiset kuulumiset ja ovenraosta moikat: "Käyn nopsasti lenkillä, kai te täällä pärjäätte hetken, moi!" :D

Liikunnallista arkea! Mitä muita ideoita lapsiperheessä liikkumiseen olette kehitelleet? 

Aikaisemmin postasin treenirytmityksestä lapsiperheessä - http://www.lily.fi/blogit/maija-meinaa-maralle-and-beyond/viikon-treenirytmitys-lapsiperheessa

Share

Ladataan...

Lueskelin tuossa vanhoja Sport-lehtiä erääseen projektiin liittyen ja bongasin sieltä treeniohjeet spagaatin harjoitteluun; wau!

Tässä haaste johon haluan juuri nyt tarttua!

Entisenä jumppakärpäsenä (se oli sellaista semitelinevoimistelua :D) ja lievästi yliliikkuvin nivelin spagaatti onnistui helposti ilman minkäänlaista venyttelyä reilu parikymppiseksi. Sen jälkeen vaadittiin hieman venyttelyä ja rehellisesti sanottuna viimeiseen viiteen vuoteen en ole oikein uskaltanut edes yrittää... 

Nyt tytär on alkanut venytellä tavoitteena spagaatti, joten kyllähän se täytyy minultakin vielä onnistua! 

Yksityiskohtaiset ohjeet treenaamiseen löytyvät Sport-lehdestä 3/2016. Säännöllisellä treenillä spagaatin pitäisi onnistua kolmessa kuukaudessa, lupaan kertoa väliaikatietoja ja venytellä!

Kuka lähtee mukaan haasteeseen?!? Kolmen kuukauden päästä postaillaan sitte kilpaa spagaattikuvia :D

P.s. Liikkuvuusharjoittelu on todella tärkeää juoksijalle oikean juoksuasennon ylläpitämiseksi tai sen löytämiseksi.

Share

Ladataan...

Neljänkympin villitys lähestyy uhkaavasti (toim.huom. en ole aivan vielä täyttänyt neljääkymmentä). Tunnen olevani elämäni kunnossa ja tavoittelen suuria tuloksia! Silti kavereiden WhatsApp-ryhmässä keskustellaan siitä, että me kohta nelikymppiset ei ilmeisesti kaikkien mielestä olla enää aivan nuoria... ystävien luvalla muutama kommentti keskustelusta:

T: Tänään just työkaverin kanssa puhuttiin siitä, kun joka paikassa vihjaillaan iästä. Silmälääkärissä kävin kuivasilmäisyyden vuoksi, joka mulla on ollu aina, niin "vanhemmitenhan se on aika tyypillinen vaiva"

     S: Joo! Huh. Pitääkö keski-ikäisen juosta, kysyi lääkäri minulta kun valitin selkääni. Ja suositteli vesijuoksua... omg...

         R: Apua!

      S: Ihan mummo-liigassa kohta. Mutta toisaalta, töissä jotku pitää minua ihan tyttösenä... kun ovat itse eläkeiässä. Se on suhteellista, kato.

T: Meillä vaan on käynyt jo niin, että "käännytäänpäs näiden kokeneiden konkareiden puoleen" ja mie kuulun niihin!

              H: Voi meitä nelikymppisiä <3 Mie olen vakuuttunut, että elämää on 40 jälkeenkin! 

Olen H:n kanssa niin samaa mieltä! 

Hetken päästä...

              H: Reenattiin just käsillä seisomista tyttären kanssa, näytin miehen avustuksella mallia ja nyt tuntuu selässä, voihan vidun 4 ja 0 :,D

No siis, kyllähän ne vuodet väistämättä kropassa tuntuu, eikä ehkä minkään ikäisenä kannata käsiseisontaa aivan kylmiltään lähteä testaamaan... :D

Onko nelikymppinen siis oikeasti jo niin vanha, että kaikki vaivat voi laskea ikään kuuluviksi ja siksi niihin ei juurikaan tarvitse puuttua?!? Tai että ei kannata enää yrittää panostaa kunnon kohottamiseen, urheiluun tai liikuntaan kun on jo näin vanha, että paikat väistämättä rapistuvat?!? 

Olen niin toista mieltä! Itse olen omasta mielestäni vallan elämäni kunnossa ja nyt kun lapset ovat jo hiukan vanhempia, minulla on aikaa panostaa omaan hyvinvointiin (siihen pitäisi kyllä olla aikaa aina) ja jopa tavoitteelliseen treenaamiseen. En todellakaan suostu sammaloitumaan, vaan aion todistaa itselleni ja muille, että vielä nelikymppisenäkin tehdään ennätyksiä :) 

 

Share

Ladataan...

Tässä flunssasta toipuessa ja liikuntataukoa potiessani, aloin miettiä asettamiani tavoitteita tälle vuodelle ja niiden toteuttamista. Mietin sitäkin, että mitäpä jos en saavutakaan tavoitteitani, mitä sitten?

Ei mitään. Päätän silti olla tyytyväinen omaan suoritukseeni ja siihen hurjaan määrään liikuttuja tunteja, jotka olen viettänyt nauttien liikunnasta. Miksi näin? 

Reilu kuusi vuotta sitten, keskimmäisen lapsen ollessa noin neljä kuukautta, sairastuin mystiseen tautiin. Oli todella lämmin kesä, nukuin poikamme kanssa kahdestaan alakerrassa, koska yläkerrassa oli liian kuuma. Heräsin yöllä ja tajusin, että kaikki niveleni olivat niin kipeät etten oikein pystynyt edes vaihtamaan asentoa. Siinä lyhyessä hetkessä ajattelin, että mitä jos poika herää nälkäänsä, en saa häntä edes nostettua viereeni syömään... ihmeekseni poika ei herännyt koko yönä. Aamulla odotin jo kohtuullisen paniikissa miestäni ja esikoistamme alas, jotta pääsisin vessaan, koska en itse kyennyt nousemaan ylös. Mieheni talutti/kantoi minut vessaan ja joutui nostamaan ylös pöntöltä, en itse kyennyt edes siihen. Meille tuli aika kova kiire päivystykseen, tulehdusarvot huitelivat yli kahdensadan, silmiin ilmestyi verenpurkaumia, minut otettiin akuuttiosastolle ja ihmeteltiin. Ehdin jo käydä mielessäni kauhuskenaarioita ja pohtia miehelleni uutta vaimoa tai paremminkin hyvää äitiä lapsilleni... Seuraavana päivänä vointi oli kuitenkin parempi ja oireet huomattavasti hellittäneet. Tässä vaiheessa aloin jo haaveilla, että ehkä selviänkin taudista hengissä ja mielessäni tein vakaan päätöksen, että jos joskus vielä kävelen, niin lupaan pitää itsestäni parempaa huolta ja alkaa urheilla ja liikkua enemmän. Diagnoosia 'sairauteeni' ei koskaan varsinaisesti löydetty mutta oletuksena oli ehkä virustaudin jälkitauti...

Urheilullinen elämäni ei aivan vielä tuolloin lähtenyt täysillä käyntiin, mutta tämänkin kokemuksen siivittämänä olen oppinut nauttimaan liikkumisesta ja urheilusta. Terveys ja mahdollisuus urheiluun ja liikkumiseen ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys minkään ikäisenä.

Välillä tässä tavoitteiden, suunnitelmien ja suorittamisen elämässä unohtuu oleellinen ja tärkeä; se että pystyy ja pääsee liikkumaan, on jo itsessään palkinto! Kiitollisena elämästä, terveydestä ja rakkaista  <3

 

Share

Ladataan...

Edelliseen postaukseen liittyen; nyt vähän ärsyttelee nuo muiden ihanat ja upeat pitkispäivitykset... itse makaan sohvalla kaikki lihakset hellänä ja pää täynnä räkää :(

Onneksi mahtavat lapseni ovat viihdyttäneet itseään koko päivän leikkimällä keskenään aivan upeasti, vain muutaman kerran on tarvinnut toimia erotuomarina ;D 

Pari edellistä päivää olin vielä kohtuullisessa kunnossa ja silloin jaksoin rakentaa legoja lasten kanssa... sain oikein rakenteluvimman ja tämä äippä rakenteli legoja ku lapset oli jo nukkumassa!

Tänään iski totaalinen tauti, enkä tästä sohvalta ole juuri liikahtanutkaan. Herättelin kuitenkin vanhaa harrastusta henkiin ja kyllähän ne puikot vielä  kädessä pysyy aivan mukavasti, pitkävartista sukkaa ajattelin... 

Mitä te muut touhuatte, kun ette pääse liikkumaan sairastumisen vuoksi? Lepääminen olisi varmaan viisainta... :D

Share

Ladataan...

Viime päivinä on taas mediassa kohtistu ärsyttävistä sporttipäivityksistä. Kun hieman tsekkasin ilmiön taustoja, huomasin, että vuoden alku ja uusien harrastusten haaliminen aiheuttaa piikin myös innokkaissa urheilupostauksissa, vuosittain. Ja vuosittain siihen kiinnitetään mediassakin huomiota. Mikä niissä urheilupostauksissa sitten ärsyttää? No usein ehkäpä juuri se, että ei voi itse valita näkeekö niitä vai ei. 

Itse olen ratkaissut asian niin, että olen luonut itselleni toisen instagram-tilin, joka on julkinen, ja johon postailen liikkumisiani ja urheiluhehkutuksiani. Henkilökohtaisella tililläni pidän ne aika minimissä ja julkaisen niitä sinne vain, jos ne liittyvät selvästi koko perheen elämään. Facebookissa julkaisen urheilulliset iloni ryhmässä, jossa niistä oletettavasti ollaan kiinnostuneita (kiitos kpk 24/7-ryhmälle). En myöskään ole lähtenyt kalastelemaan julkiselle instagram-tililleni ystäviäni. Ajattelen, että ne jotka haluavat bion luettuaan seurata julkista tiliäni, ovat sitten itse tietoisia siitä, millaisia päivityksiä tililleni laitan. Näillä keinolla pyrin välttämään sen, että täyttäisin ystävieni feedin liikuntapäivityksilläni.

En myöskään ole markkinoinut tätä liikkumiseen keskittyvää blogiani ystäville, koska ajattelen, että jos joku on siitä kiinnostunut, hän kyllä löytää blogini ilman hehkutustanikin. Hmm, ja ehkä haluan pitää tämän jopa hieman salassa... ;)

 Näin toimiessani koen antavani ystävilleni mahdollisuuden valita haluavatko he saurata urheilullista innostustani netin kautta vai eivät. Vallitkoon valinnanvapaus :)

Miksi toiset sitten niin herkästi ärsyyntyvät toisten urheilupostauksista? Se asia on mediassa jopa psykologien toimesta käsitelty, joten siihen en puutu tässä postauksessani.

Miten te muut urhelusta innostuneet koette toisten sporttipostaukset?Teettekö kuvailemiani järjestelyjä, jotta kavereiden feedit eivät täyty teidän urheilupäivityksistä?

 

Share

Ladataan...

Olen aivan selvästi ja ilman muuta kesäihminen! Aikaisemmin nuoruudessa olen elänyt talvet vähän niinkuin säästöliekillä odottaen kesää, lämpöä ja aurinkoa.

Nyt aikuisena elämän rajallisuus tulee vastaan ja mielikin älyää, että ei puolta vuotta voi vain odotella kesää, vaan elämästä voi ja pitää nauttia kaikkina vuodenaikoina. Oikealla asenteella olen oppinut nauttimaan talvistakin, erityisesti talvijuoksusta on tullut lähes intohimo. Mikä sen mahtavampa kuin lumen narina jalkojen alla ja ihana piristävä pakkanen kasvoilla. Kerrospukeutumisen avulla tämmöinenkin vilukissa juoksentelee kovimmillakin pakkasilla vallan mainiosti. Mukavia pakkaskelin juoksuja!

 

Share