Ladataan...

Olen aikaisemmin vähän hämmästellyt blogipostauksia joissa on pelkästään kuvia, mutta tämä päivä on ollut niin lumoavan kaunis ja aurinkoinen, että en voi sitä sanoin kuvailla, kuvat siis puhukoot puolestaan;

Perus pk-lenkin statistiikkaa Polar M400:

kesto: 1:26:32

matka: 12.03 km

keskisyke: 144, maksimisyke: 155

kalorit:629

keskivauhti: 7:12 min/km

Share

Ladataan...

Hiihtämisestä joko innostui tai sitä alkoi vihata. Tyttöjen liikunnallisia harrastuksia kotipaikkakunnalla olivat hiihto tai telinevoimistelu, jumppakärpänen. Osa oli hiihtäjätyttöjä, minä olin jumppatyttö. Rakastin jumppaamista ja kilpailinkin jumppakärpäsessä, aina jäin kuitenkin maakunnallisissa kisoissa sijoitukselle, jolla ei päässyt valtakunnallisiin, kerran oli hilkulla, olin ensimmäinen putoaja. Oli se silti hienoa :) Siitä tie jatkui yläasteikäisenä aerobiciin; ohjaajaksi asti - koulujen hikisiä liikuntasaleja, kansalaisopiston aerobictunteja...  Opiskeluaikana punttisalille, jumppaan, tanssiin, seinäkiipeilyyn jne. Kestävyysurheilua en pakkopullahiihdon jälkeen juurikaan harrastanut. En siis laske aerobicia ja tanssia varsinaisesti kestävyysurheiluksi, yhtäjaksoiseksi pitkäkestoiseksi liikunnaksi.

Ensimmäisen puolimaratonin juoksin 2006, samana keväänä, kun menin kesällä naimisiin. Kevään juoksentelin Töölönlahtea ympäri, lenkit olivat varsin lyhyitä, kaikki pääosin alle kymmenen kilometriä ja Helsinki City Runissa juoksin sitten puolikkaan noin 2t12min aikaan. Se oli silloin kertakokemus ja juokseminen jäi, ylipäänsä aktiivinen liikkuminenkin jäi  - lapset 2008, 2010 ja 2012 veivät aikaa ja voimia, liikuin silloin tällöin joskus jotakin, Zumbaa tai kävelyä, ei oikein mitään kovin aktiivisesti. Täältä voit lukea miten juoksu sai minut koukutettua

Kun lähes täydellisen liikunnan karttamisen jälkeen aloin miettiä, mikä olisi minulle hyvä ja toimiva tapa liikkua, juokseminen valikoitui lajiksi monesta syystä. Juokseminen on harrastuksena aikatehokasta, kun laitan lenkkarit jalkaan ja astun ulos ovesta, voin aloittaa treenin eikä minun tarvitse siirtyä harrastamaan liikuntaa. Juoksu ei ole myöskään aikasidonnaista, ei tarvitse mennä tiettyyn aikaa johonkin, vaan juosta voi juuri silloin, kun itselle tai perheelle sopii. Juoksemisessa nautin erityisesti vapauden tunteesta, olen yksin itseni kanssa ja saan tilaa omille ajatuksilleni. Yllättäen nautin myös siitä, että voin kehittyä juoksemisessa ja voin treenata monipuolisesti ja tavoitteellisesti.

Jos joku olisi kertonut parikymppiselle minulle, että alan harrastaa aktiivisesti juoksua, olisin pitänyt häntä lähinnä sekopäänä. Vielä pari vuotta sitten, olin vahvasti sitä mieltä, että puolikasta pidempää matkaa en tule koskaan kisaamaan. Olin vakaasti sitä mieltä ettei minusta tule koskaan maratoonaria ja että miksi ihmeessä ihmisen pitäisi sillä tavalla itseään rääkätä, paikatkin hajoaa aivan väistämättä, jos ei treenaamisesta niin ainakin kilpailussa varmasti... Ja kuinkas sitten kävikään? Tässä sitä kovasti harjoitellaan ultramatkaa varten ja kesän maratoonikin on jo buukattu kalenteriin elokuulle. Näin siinä vain pääsi käymään, juoksu vei mukanaan ja minusta on hyvää vauhtia tulossa kestävä. Toivottavasti kesän jälkeen olen sekä maratoonari, että ultrajuoksija. Ainakin matkasta tavoitteeseen olen nauttinut todella! 

 

Share

Ladataan...

Lehdissä ja mediassa on puhuttu viimeaikoina ja jo pitkään siitä, miten paras tapa palautua liikunnan aiheuttamasta rasituksesta on kunnon yöuni. Kova liikuntasuoritus voi myös stressata elimistöä, unen aikana elimistö korjaa kudosvaurioita ja toimii näin loistavana palautuskeinona. Riittävä uni vahvistaa myös immuunijärjestelmää ja auttaa painonhallinnassa monien muiden hyötyjen lisäksi.

 Tutkimusten mukaan aikuisen riittävä unen määrä on 7 - 9 tuntia mutta unen tarve on yksilöllistä. Itse mietin näitä tutkimustuloksia lueskellessani, että myös unen laatu varmasti vaikuttaa siihen, miten levänneeksi itsensä tuntee. Alla on kuvattuna minulle kohtuullisen tavallinen unen määrä. Vaikka kokonaisuudessaan unen määrä näyttää riittävältä, levollisen unen määrä jääkin kauaksi riittävästä! Tieto lisää tuskaa tässäkin asiassa. Olen aina kokenut olevani hyvä nukkuja, nukahdan helposti ja jos minun unenlahjoista olisi kiinni, nukkuisin heräämättä koko yön kellon soittoon asti. 

 

​Voi miten mielelläni palautuisin nukkumalla, mutta lapsiperheen elämässä riittävät unet todellakin tuntuvat olevan utopiaa... Nuoruudessa paljon käytetty sanonta "kuolema kuittaa univelat" alkaa kuulostaa hetkittäin enemmänkin piinaavalta totuudelta, kuin hauskalta heitolta pitkäksi venyneen illan jälkeen. Kuopus kömpii edelleen väliimme nukkumaan joka yö. Yritin saada häntä nukkumaan omassa sängyssään mutta siinä vaiheessa kun kannoin häntä kahdeksatta kertaa omaan sänkyynsä, totesin, että ehkä nukumme molemmat paremmin kuitenkin nykyisellä järjestelyllä :D. Onhan sitä kättä ja jalkaa välillä vähän joka suunnassa, mutta ei kuitenkaan tarvitse nousta vähän väliä ylös sängystä. Toisinaan kaulaan puristuvat pienet kädet saavat kaiken heräilyn ja kylkeen tökkimisen tuntumaan pieneltä vaivalta <3. Toinen syy liian vähäiseen uneen on itsestäni kiinni - aivan liian helposti jään lasten nukahtamisen jälkeen valvomaan ja viettämään omaa aikaa televisiota tuijottaen tai vaikkapa blogia kirjoittaen...nyt nukkumaan!

Share

Ladataan...

En ehkä haluaisi kertoa saamattomuudestani, venyttely on vain niin vaikeaa ja satuu! Viime viikolla juoksin 67.6 kilometriä, tällä viikolla koulutusmatkan vuoksi kilometrejä kertyi "vain" 43.6... mutta aikaa venyttelyyn ei silti muka juurikaan ollut... putkirullaus onnistui kuitenkin muutaman kerran, sekin on jo saavutus minulle. Kehitystä ei ole tainnut juurikaan tapahtua... Ja PUM! Kuvia vertailemalla huomaan, että edistystä on kuitenkin muutamia millejä tullut, ilmeisesti ajatustyön voimalla ja päättäväisyydellä :D

Kävin pari päivää sitten hierojalla, joka oli sitä mieltä, että kaikki ääriliikkeet venyttelyssäkin ovat keholle iso rasitus eikä ääriliikkeitä kannata turhaan lähteä tavoittelemaan. Onko spagaatti sitten jo ääriliike? Siitä voidaan olla montaa mieltä eri näkökulmista katsottuna; kankea juoksija voi hyvinkin pitää spagaattia omalle keholleen täysin mahdottomana ääriliikkeenä, kun taas balettitanssijalle se on perusvenytys, josta lähdetään vasta hakemaan niitä ääriliikkeitä. Kuinka paljon nivelet ja lihaksisto sitten kestävät näitä baletin ääriliikkeitä, hierojan näkökulma oli, että tämä on varsin selkeä syy sille, miksi balettitanssijoiden eläkeikä on neljäkymmentä vuotta... Tästä huolimatta aion todellakin spagaatin vielä kerran elämässäni vetää näin lähes nelikymppisenä, joten eipä tässä muuta voi, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa venyttely selkeästi harjoituskalenteriin ainakin kolmesti viikossa ja pysyä päättäväisesti tavoitteessa, näköjään myös ajatuksen voimalla saa tuloksia aikaan!

Miten teillä muilla haasteeseen osallituneilla on venyttely pysynnyt harjoitusohjemassa?

 

Share

Ladataan...

Luin artikkelin, jossa kerrottiin talvella ulkona liikkumisen hyödyistä.

 

Todellakin hyötyjä on, mutta hämmästelen kovasti sitä, että ensimmäiseksi on nostettu juuri ulkotreenin kaloreita kuluttava vaikutus. Tuskin ketään saadaan ulos liikkumaan kovinkaan pitkäksi aikaa sillä, että ulkona liikkuminen kuluttaa enemmän kaloreita kuin sisällä liikkuminen. Kyllä ulkona liikkuminen talvella on sen verran vaivalloista, että siitä täytyy nauttia, jotta jaksaa päivä toisensa jälkeen pukeutua kyseisen sään mukaan ja lähteä ulos hillumaan pakkasesta ja viimasta huolimatta tai juuri niiden vuoksi. Marakatri kirjoitti osuvasti kalorinpolttotreenistä ja siitä mikä liikkumisen motivaatio pitäisi oikeasti olla.

Talvella ulkona liikkumisen hyötyjä on myös se, että keho jaksaa paremmin pidempää harjoitusta, koska ihmiskeho pystyy paremmin kontrolloimaan kehon lämpötilaa kylmällä säällä ja kylmä sää parantaa sydämen pumppaustehoa. Kuulostaa kyllä hyvältä, mutta saako tämäkään tieto vastahakoista ulkonaliikkujaa hankkiutumaan ulos pakkasella?

Ulkona liikkuminen kylmällä ilmalla tekee meistä artikkelin mukaan onnellisempia, sehän alkaa jo kuulostaa hyvältä, haluaisitko kokeilla?

Itselleni talvijuoksu on todellinen nautinto, en tee sitä siksi, että kaloreita kuluu enemmän, tai että sydämen pumppausteho kasvaa. Juoksen ulkona talvella juuri siksi, että nautin juoksemisesta ja nautin juoksemisesta erityisesti myös talvella. Nautin siitä, miten jokainen päivä on erilainen, toisinaan kirpeä pakkanen on tervetullut vaihtelu ja toisinaan pikkupakkanen saa posket ihanasti punoittamaan. Nautin myös suunnattomasti luonnon seuraamisesta ja siitä miten erilaiselta sama maisema voi näyttää eri talvisäässä. Jotenkin juuri ulkona talvella juostessa sielu ja mieli lepäävät ja saavat aivan toisella tavalla uutta virtaa ja voimaa <3 Talvijuoksu on niin mahtavaa etten sanotuksi saa, suosittelen itse kokeilemaan :) 

 

 

Share

Ladataan...

Juokseminen on aika yksinäistä touhua, vai onko?

Koen olevani sosiaalinen ihminen, mutta nautin kovasti myös yksin olemisesta ja omasta seurastani. Juoksulenkeillä kuuntelen usein tai lähes aina musiikkia, joskus jotain muuta, mutta yleensä kuulokkeet on aina korvissa. Olen yksin omassa kuplassani ja nautin siitä.

Toisinaan  tähän kuplaan kaipaa vaihtelua, yhteislenkillä juoksusta tulee sosiaalinen tapahtuma, ihanan erilaista ja hauskaa. Yhteislenkkiporukoita on moneen lähtöön. Jos joku porukka ei toimi sinulle, kokeile toista porukkaa, ehkä siitä ryhmästä löytyy sinun heimosi, ei kannata antaa heti periksi. Yhteislenkkiporukka, johon olen itseni saanut mukaan, on rempseä, iloinen ja vauhdikas kokoonpano juoksusta nauttivia ihmisiä! Yhteislenkeillä pyritään usein peruskuntoharjoitteluun mutta minulle ne ovat toisinaan vauhtilenkkejäkin; pitää juosta ja puhua samalla, sykkeet nousee taivaisiin jo ajatuksesta :) 

 Olen tutustunut yhteislenkeillä vain ja ainoastaan huipputyyppeihin ja julkaisen tämän oodin yhteislenkille oman yhteislenkkiporukan luvalla: 

(jos haluat hyräillä mielessäsi säveltä, voit mukailla J. Karjalaisen yhtä biisiä...)

 - Oodi yhteislenkille -    

Keitä ne on ne yhteislenkin laumanjohtajat, jotka reittisuunnitelmat tarjoavat,

keitä ne on ne juoksijat, laumanjohtajat, jotka polkuja muillekin aina raivaavat.

Keitä on ne yhteislenkin kaikkien kaverit, jotka uudenkin porukkaan halaavat,

keitä ne on ne juoksijat, kaikkien kaverit, jotka yhteishenkeä ylläpitävät.

Keitä ne on ne yhteislenkin duracell-pupuset, jotka juosta loputtomasti jaksavat,

Keitä ne on ne juoksijat, duracell-pupuset, jotka porukan yhteiset tapahtumatkin suunnittelevat.

Keitä ne on ne yhteislenkin stand up-koomikot, joiden jutut hauskimmat kaikkia naurattavat,

keitä ne on ne juoksijat, stand up-koomikot, jotka saavat muut loppuun asti jaksamaan.

 

Me ollaan yhteislenkillä kaikki, kenkiin katsomatta, me ollaan sankareita polkujen, ihan jokainen.

Me ollaan juoksijoita kaikki, vauhdista riippumatta, ketään jälkeen jätetä ei, tässä porukassa.

 

Keitä ne on ne yhteislenkin todelliset tietäjät, jotka sykeanalyysit meille jakavat,

keitä ne on ne juoksijat, todelliset tietäjät, jotka apuaan kunnon kasvattamiseen antavat.

Keitä ne on yhteislenkin luonnonlapsoset, jotka fiiliksen mukaan juosta osaavat,

keitä ne on ne juoksijat, luonnonlapsoset, jotka juoksunautinnon ilosanomaa jakavat.

Keitä ne on ne yhteislenkin oivalliset tarkkailijat, jotka tilaa toisille antavat,

keitä ne on juoksijat, oivalliset tarkkailijat, jotka kaikkien juttuja kuunnella haluavat.

 

Me ollaan yhteislenkillä kaikki, polkuja tallaamassa, me ollaan huipputyyppejä kaikki, tämän porukan.

Me ollaan juoksijoita kaikki, mittareihin katsomatta,

ketään jälkeen jätetä ei, tässä porukassa  <3

 

Suosittelen lämpimästi ainakin kokeilemaan yhteislenkkeilyä, saatat yllättyä iloisesti :) 

 

Share

Ladataan...

 

Seurailin vähän aikaa sitten Kestävyyttä pintakaasulla 24/7-facebookryhmässä keskustelua, jossa ihmeteltiin ja kyseltiin valokuvauksesta lenkillä. Toisille se oli aivan nou, nou, miksi ihmeessä kuvailla lenkillä itseään, toiset nauttivat itse valokuvauksesta ja toisille se oli kivaa lenkkeilyn tallentamista. Vinkkejä saatiin siitä, mihin kamera kannattaa asetella, jos kuvaa itseään (esim. kannon päälle, maahan, puun oksaan, mättäälle jne.) ja paljon muustakin.

Ajattelin tässä postauksessa laittaa muutaman vinkin kännykkäkameran käytöstä, jotka ovat minua auttaneet parempien kuvien ottamisessa... tai no ehkä edes kohtuullisten.... anyway, jospa näistä oivalluksista olisi jollekin apua ;)

Kännykkäni on Huawei P9, jossa on tuplakamera Leican objektiiveilla ja kamera on ollut kyllä todella positiivinen kokemus, voin suositella sitä aivan jokaiselle, joka toivoo kännykän kameralta ammattitasoista optiikkaa ja mukavia lenkkikuvia.

Lenkit, joilla kuvailen, ovat tietysti peruskuntolenkkejä. Nopeimmilla lenkeillä pysähtyminen ei useinkaan tule kysymykseen ja ne on tarkoitettu kunnon raastoon... onneksi suurin osa lenkeistä on juuri tuota pk:ta, joten aikaa  riittää myös kuvailuun ja maisemista nauttimiseen.

NYT niihin oivalluksiin:

1. Jos haluat saada tarkkoja kuvia liikkuvasta kohteesta, kameran suljinaika (s-arvo kuvassani) kannattaa asettaa mahdollisimman suureksi jolloin valotusaika on hyvin lyhyt esim. tuossa kuvakaappaksessa 1/1058 sekuntia! Lyhyt suljinaika vaatii paljon valoa, joten liikkuvat kuvat onnistuvat huomattavasti paremmin ulkona.

 

2. Jos haluat ottaa tarkkoja kuvia yksityiskohdista ja häivyttää taustan, silloin kannattaa ottaa kuvat suurella aukolla (kuvassa valkoisen ympyrän sisällä oleva kuvake). Itse käytän myös eloisat värit-toimintoa lähes kaikissa kuvissani, koska mielestäni se tuo värit esiin samoin kuin ne näen, kirkkaina ja täyteläisinä.

3. Kannataa ehkä yrittää löytää kamerasta sarjakuvaus, mulla se on edelleen hukassa... hyppykuvien/tiettyjen asentojen kuvaaminen helpottuu huomattavasti, jos kamera ottaa vaikkapa kymmenen kuvaa peräkkäin. Himpun verran haasteellista oli saada kuvaa hyppelyistäni itselaukaisimella... 

 Mutta onnistuihan se lopulta <3

Näihin riemuhyppytunnelmiin, muikeaa maanantaita!

Share

Ladataan...

Toim.huom. Blogipostauksessa esiintyvät kommentoijat ovat oikeasti ihania ja sydämellisiä ihmisiä... mutta siis aiheeseen...

Olen parin päivän aikana ollut tilanteissa, jossa olen kuullut itselleni hyvin hämmentäviä kommentteja. 

Olimme yhden lapsemme asioiden vuoksi palaverissa. Palaverin päätyttyä mies totesi, että lähtee hieman aikaisemmin kotiin, että ehtii tehdä ruuan. Minä olin lähdössä hakemaan lapsia päiväkodista. Palaverin pitäjä kommentoi tilannetta: "Vau, teillä mies tekee ruokaa"... Minä siihen söpöttämään, että joo, no kun minä käyn töissä toisinaan ja kun mies tekee töitä kotona, niin todellakin hänkin tekee ruokaa silloin tällöin. Meillä ei siis lapset ja mies istu pöydän ääressä nälkäisinä odottamassa, että palaan töistä tekemään heille illallista... Ja jotenkin piti vielä selitellä, että usein teen valmiiksi ruokaa moneksi päiväksi, että miehen tarvitsee vain lämmittää se... Miksi ihmeessä minulle tuli tunne, että minun  pitää puolustella itseäni, no koska naisten töitä.

minun tekemä pekonimakaronilaatikko ;)

Olen tänään lapioinut meidän pulpettikaton lumesta, hikistä hommaa ja mahtavaa treeniä :) Kävin välissä hakemassa lapsen eskarista ja sanoin hänelle, että äiti on nyt aika uupunut, kun on pitkään lapioinut lunta katolta - siihen yksi täti ihmettelemään: "Eikö teillä mies puhdista katolta lumia?" Minä taas selittelemään ja puolustamaan nyt mieheni kunniaa, että toki se olisi voinut, mutta kun minä itse halusin, kun on niin hyvää peruskuntotreeniä.... siis oikeasti?!? No, koska miesten töitä.

Minä ja lumentyönnin katolla :D

Olemmeko me jotenkin erityisen moderni perhe? Oletteko te muut saaneet tällaisia kommentteja? Siis edelleenkö ruuanlaitto kuuluu naiselle ja lumenluonti miehelle? Eikö olisi vain niin, että se perheessä tekee, joka ehtii ja haluaa, kykenee, pystyy tai osaa? Että ei olisi erikseen naisten töitä ja miesten töitä, olisi vain töitä, jotka tehdään yhdessä tai erikseen ihan omalle perheelle sopivalla tavalla <3

 

Lumihommien statistiikkaa (sisältää lapsen hakemisen eskarista) Polar M400:

kesto: 2:18:36

keskisyke: 132, maksimisyke:156

kalorit: 878

Share