Ladataan...

Lupailin jonkinmoista kisarapsaa… Matkalla siinä vaiheessa, kun en enää pystynyt juoksemaan polvikivun vuoksi, ajattelin laittaa kisarapsaksi: 'Paska reissu, mutta tulipa tehtyä.' Onneksi en kuitenkaan kirjoittele blogia kesken matkan, joten saatte hieman kattavamman tarinan matkastani ultrajuoksijaksi :), hih, muka ultrajuoksija, ehkä enemmänkin ultrakävelijä…

Ja hei, tästä rapsasta tulee pitkä, aivan liian pitkä – joten kiitos ja anteeksi jo etukäteen…

Lähtö

53 kilometrin lähtö oli Oulangan luontokeskuksella. Ennen omaa lähtöämme saimme fiilistellä 80 kilometrin kärjen vauhtia. Oli mahtavaa hurrata näille upeille urheilijoille, on ne hurjia! Olimme luontokeskuksella hyvän aikaa ennen lähtöä ja siinä ehti aistia jännistystä ja tunnelmaa. Lähdön lähestyessä keräännyimme tiiviiseen porukkaan, hurrasimme Henri Ansiolle, joka vietti juuri kyseisenä päivänä syntymäpäiviään ja saimme aikaiseksi pienet bileet aaltojen kera. 5 – 4 – 3 – 2 – 1 ja eiku matkaan!

Matkalla

Matkasta kertomisen aloittaminen tuntuu tosi vaikealta. Tapahtui niin paljon, oli niin huikeita kohtaamisia, monta mieleenpainuvaa hetkeä, maisemia, tuskia, myötäelämistä, huolehtimista, kannustusta (kannustajia oli reitin varrella yllättävän paljon) niin reitin varrelta kuin muiden juoksijoidenkin antamana, kaikkea. Kaikkea ja kaikkia en saa millään tähän kirjoitettua, mutta jos minut matkalla jututit, jäit lämpönä sydämeeni, Kiitos teille kaikille!

Matka alkoi aika rauhallisesti pitkänä letkana, mutta jo hetken päästä letka venyi niin, että juokseminenkin alkoi olla mahdollista.  Alkumatkasta juoksu luisti aivan loistavasti, niin loistavasti, että 52 minuutin matkan jälkeen huomasin, että en ollut vielä syönyt mitään. Sen jälkeen pidin kohtuullisen hyvin huolen syömisistä ja juomisista, eikä näissä onneksi ollut ongelmia koko matkan aikana. Jo noin kuuden kilsan kohdalla vasemman jalan päkiä alkoi kuitenkin kipuilla. Jälkeenpäin luulen, että se taisi olla alkua näille isommille vaivoille sitten myöhemmin. Otin päkiäkipuun särkylääkettä aika aikaisessa vaiheessa, ajattelin sillä hoitavani kivun pois. Ennen ensimäistä huoltoa polvessa tuntui ulkosyrjässä pientä kipuilua, mutta kuvittelin sen menevän ohi, joskus on mennyt.  Jasu (ystävä jo rippileiriltä), upea 80 kilometrin matkaaja ohitti minut juosten muistaakseni jo ennen basecamphuoltoa ja ehdin nopeat tsempit huikata. Ensimmäistä huoltoa alettiin odotella pari kilometriä aikaisemmin muiden juoksijoiden kanssa ja sieltähän se viimein tuli. Juuman huollossa, basecampissa, olin ajassa 4:15:44 ja aikaa kulutin huollossa noin 8 minuuttia. Siellä minua ”odotteli” juoksukaveri Sanna ja huollosta me sitten lähdimmekin jatkamaan matkaa yhdessä kolmannen naisen kanssa. Tämä nainen ihmetteli freesiä ulkomuotoani, eihän minulla ollut edes hiki :). En ole kovin hikoilevainen yleensäkään, mutta totta oli, että alkumatka oli mennyt loistavasti ja vointi oli hyvä.  Joku toinen nainen huikkasi iloisesti: ”sulla on kiva blogi”, kiitos sinulle, kuka olitkin, lämmitti mieltä kovasti.

Pysyin kohtuullisen hyvin näiden kahden upean juoksijan mukana parisen kilometriä huollosta, kunnes polvi alkoi todella vaivata ja juokseminen muuttui vähitellen yhä tuskallisemmaksi. Lopulta polvi meni melkein alta eräällä pitkospuupätkällä. Viiltävä kipu polven ulkosyrjässä sai minut melkein kaksikerroin ja siihenpä ne juoksut sitten lähes tyystin jäivät. Matkaa seuraavaan huoltoon Konttaiselle oli edellisestä huoltopisteestä noin 17 kilometriä. Tälläkin välillä vastaan tuli useita käsittämättömiä 160 kilometrin matkan sankareita sauvoineen, he olivat tehneet matkaa jo reilusti yli toistakymmentä tuntia. Oli aivan mahtavaa saada kannustaa ja tsempata heitä. Toki myös muita juoksijoita, jotka ohittivat minut upeasti juosten. Siinä vaiheessa, kun ei enää pystynyt itse juosta, toisten juoksua oli tosi upea katsella. Pelleilin siinä letkassa, että ohitusluvan saa vain jos huikkaa, millä matkalla on menossa. Jos matka on 80 km – ohitusluvan saa kumartelujen kera, jos matka on 53 km – saattaa ohitusvaiheessa tulla kampitus ;), jos matka on sprintti, 31 km, niin siinnäpähän ohittelevat mistä tykkäävät… Oikeasti kaikille annettiin polkua oikein mallikkaasti.

Matka Konttaiselle oli yllättävän pitkä ja tuon matkan taivalsin pohtien, että mitäköhän tästä tulee ja pitääköhän minun keskeyttää Konttaiselle… Olin myös huomannut, että kipu tuntui myös lonkassa ja että polvikivun juuret saattavatkin olla siellä tai siinä alkumatkan päkiäkivussa. Tässä vaiheessa kohtasin kisan mustimmat hetkeni, harmitti niin julmetusti, kun menohaluja ja kuntoa olisi ollut, mutta polvi tai oikeammin koko vasen jalka ei antanut myöten. Matkaseura oli kuitenkin oikein loistavaa ja siinä jutellessa ja pelleillessä matkakin taittui loppujen lopuksi aivan mukavasti, ei vauhdilla mutta varmasti.  Vähän ennen Kanttaiselle saapumista päätin, etten jätä matkaa kesken, koska pystyin jalallani kuitenkin varsin kohtuullisesti kävelemään, eikä polvikipu tuntunut juurikaan kävellessä, hieman alamäissä, ylämäissä ei oikeastaan ollenkaan.

Konttaiselle saavuin ajassa 7:38:45, joten edelliseen 17 kilometriin olin käyttänyt reilu kolme tuntia… Teltalle saavuttiin alamäkeä ja voi sitä kannustajien määrää ennen telttaa <3. Konttaisella (noin 12 minuuttia huollossa) yritin saada apua jalan sitomiseen ensiavusta, mutta he eivät voineet sitoa jalkaani, koska en suostunut keskeyttämään kisaa. Ensiavun mies tuli vielä toistamiseenkin pahoittelemaan tilannetta ja ymmärsin sen oikein hyvin, järkevää toimintaa mielestäni. Konttaiselle jäi useampi juoksija, osa itkien, osa turhautuneena. Myös eräs seurakaveri jätti 31 kilometrin kisan siihen, kun ei enää päässyt jalallaan kivuilta juoksemaan/kävelemään. Soitin miehelleni, että Konttaiselta konttaan maaliin, saattaa hetken kestää, hän itse oli noin kilometrin päässä maalista. Sidoin jalkani itse ideaalisiteellä, (käyhän se varsin hyvin minultakin, entiseltä sairaanhoitajalta) nautin huollon antimista, laitoin kellon varavirtalähteeseen ja jatkoin matkaa. Sillä aikaa kun olin huoltoteltassa, ulkona oli alkanut sataa lunta! Matka jatkui siis pienessä lumisateessa, mutta onneksi vain hetken.

Konttaiselta matka todellakin jatkui lähes kontaten ja loppumatka oli pääasiassa ylä- ja alamäkiä, kovin montaa juoksuosuutta tällä viimeisellä pätkällä ei ollut, joten kyllä se matka kannatti lähteä kävelemään polvivaivaisenakin. Ja niitä mäkiähän muuten oli, monta ja monta ja monta… Matkaa ei ollut maaliin enää kuin vaivaiset seitsemisen kilometriä, mutta näköjään sain siihen kulutettua huollosta lähdettyäni tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Matkalla tapasin upean pariskunnan Nivaltasta, miehellä oli muuten kpk 24/7 etanapaita päällä ja siitähän se juttu sitten lähti… ja matkaseuraa olivat myös mies Turusta (en vain millään enää muista nimeä), joka oli matkaseuranani pitkät pätkät ennen ja jälkeen Konttaisen – aivan loistava juttumies, monta naista – olisiko eräs Petra kävellyt takanani pidemmänkin pätkän kunnes lähti juoksuletkan mukaan vauhtia testaamaan, Hannakin piti seuraa hetken matkalla ja moni, moni muu. Kiitos teille jokaiselle! Minä olin se, jonka juttu ei loppunut edes ylämäissä, joku sitä vähän ihmettelikin :D

Maaliin

Yritin vielä ottaa muutaman juoksuaskeleen loppusuoralla ja sillä kuuluisalla, upealla punaisella matolla <3 Juoksu oli lähinnä kinkkaamista ja tuskaista irvistelyä, lähes ulvontaa, mutta maaliin tulin! Aikaa matkaan meni loppujen lopuksi ruhtinaalliset 9:31:05, naisista maalissa 49.  Juuri ennen punaista mattoa kaksi miestä tuli juosten minun takaa ja osoittivat käsittämätöntä urheiluhenkeä ja harrasmieskäytöstä. He halusivat pysyä takanani maaliin tullessa, koska olin tullut loppusuoralle ennen heitä <3 Tätä muistellessa silmät kostuu… Kiitin kavereita maalissa, mutta jotenkin toivon, että olisin osannut sanoa selvemmin, miten paljon heidän eleensä minulle merkitsi!

Maalissa näin useammankin ystävän, sometiimin Marilta sain lämpimän halauksen ja Henriikka kuvasi minut maalialueella, kiitos! Itse en ehkä olisi edes tajunnut koko kuvaa ottaa siinä vaiheessa!

Korpisoturi oli saapunut maaliin jo kauan ennen minua, maalialueella näimme ja sain kuninkaallista kuljetusta autolla paikasta toiseen (kävely oli aika tuskaista polven ja lonkan vuoksi). Suihkussa alkoi selkää kirvellä aivan julmetusti, silloin vasta tajusin, että sykevyö repun alla on tainnut hiertää…  

Päätimme kuitenkin, monista varotteluista huolimatta, lähteä ajamaan Kuusamosta kotiin Kajaaniin heti, kun selvisin suihkusta. Matkalla näimme monta poroa, yhden hirven ja Suomussalmen grillillä paikallista yöelämää. Kotona olimme onnellisesti puolenyön aikaan. Kyllä oli mahtava päästä nukkumaan omaan sänkyyn!

Tässä vielä pienesti nyt päällimmäisenä mielessä olevat miinukset ja plussat kisasta:

- Eniten ehkä koko reissusta harmittaa se, että polvi esti juoksemisen lähes kokonaan viimeiset 20 kilometriä. Voimia ja virtaa tuntui olevan vaikka mihin. Toisaalta, en voi varmasti sanoa, olisiko niitä voimia sitten kuitenkaan ollut jos polvi olisi ollut kunnossa… Voihan se olla, että katkeaminen olisi tullut joka tapauksessa jossakin vaiheessa.

+ Polvi esti juoksemisen, mutta koska en pystynyt enää juosta, ehdin nauttia maisemista, ehdin tutustua aivan mahtaviin tyyppeihin ja vaikka en pystynyt juosta, pääsin silti maaliin, kaikki maalissa ovat voittajia! <3

+ Järjestelyt toimivat joka suhteessa aivan loistavasti, kiitos Nuts-tiimi <3

+ Todella monet kilpailijat matkalla kysyivät vointia ja huolehtivat siitä, tarvitsenko apua.

+ Jututin aivan huipputyyppejä monen monta matkan varrella, osa käveli perässä hetken ja meni sitten ohi, osa jäi taaksekin.

+ Perässä tulevat juoksijat osasivat pyytää tietä, huutamalla ”oikealta/vasemmalta ohi”. Kun takaa kuului juoksuaskelia, osasin myös itse kysyä, haluatteko ohi. Osa porukasta jäi hetkeksi kävelemään taakseni, osa meni tyylikkäästi juosten ohi. Oli aivan mahtavaa nähdä toisten juoksevan.

+Pukeutuminen oli aivan täysin oikea kisaan ja toden totta Sealkinzejä ei tarvittu. Kylmä vesi, muta ja sohjolumi, jota todellakin riitti, olivat vain ihana puudutus, joka kerta.

+ Vaikka loppumatka meni lähes täysin kävelyksi, niin kylläpä se monilla muillakin oli mäissä yhtä hidasta. vaikka olisin pystynyt koko matkan juoksemaankin, aika olisi parantunut todennäköisesti vain reilu puolisen tuntia.

Jopas, tulihan sitä juttua mutta kokemus oli myös sanoinkuvaamattoman mahtava <3

T. Ultrajuoksija :D  

  Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

P.s. Olispa tosi mukavaa, jos kommentoisit, jos tavattiin matkalla <3

Share

Ladataan...

Otsikko oli aluksi viimeistelyä Nuts Karhunkierrokselle, mutta totesin ettei mitään varsinaista viimeistelyä ole tehty... vain valmisteluja, joten näillä mennään :) 

Keskiviikko 23.5.

Paikallisesta Motonetista löytyy Sealkinz-sukkia! Aivan loistavaa! Pakkaan sukat reppuun vesitiiviiseen pussiin, ajattelen, että palautan sukat, jos en tarvitsekaan niitä... 

Torstai 24.5.

Pakkailua ja lisää pakkailua, somepäivitysten ihmettelyä - 'parhaimmillaan' lunta on vyötäröön asti! Panikoin ja muutan lähes kaikki valmiiksi pohditut vaatesuunnitelmat. Pyykin pesua, viikkausta, kesän ensimmäinen grillipäivällinen, tavallisia hommia. Teen lastenhoitajalle listaa lasten lääkkeidenottoajoista ja päiväohjelmasta. Jutellaan lasten kanssa meidän reissusta. Lapset eivät ole olleet aikaisemmin kahta yötä ilman molempia vanhempia. Esikoinen ei ole moksiskaan, vaikka on niin ihana herkkis, sanoo kuitenkin, että jos nuorimmainen alkaa itkeä, häntäkin alkaa itkettää. Voih <3

Illalla "tankkausta" eli liikaa kaikkea herkkua, turvottaa...

Perjantai 26.5.

8.30 Herään torkutettuani kelloa jo useamman kerran. Syödään yhdessä aamupalaa. Kamojen pakkailua autoon, pientä tsekkausta ja säätöä. Jutustelua ja touhuilua.

10.20 Perunoiden ja porkkanoiden kuorintaa, makkarakeiton tekoa - ruuat lapsille ja hoitajille valmiina viikonlopuksi.

Yläkerta on pakko siivota, muuten hoitaja ei mahdu lastenhuoneeseen yöksi... Järkyttävää raivoamista lapsille, kun siivoaminen ei suju... vedän hetken happea - anteeksi. Siivoillaan yhdessä, Fammo tulee vahtimaan lapsia.

Yläkerrasta löytyy Ipanan (kuopus) aamupäivän aikaansaannos; entinen hyppivä pupu on rasvattu, kasteltu vedellä ja turkkia on vähän parturoitu saksilla, otan tämän aika rauhallisesti, ihme kyllä - lähinnä meinaa naurattaa, kun asiasta keskustellaan 'vakavasti'.

Halit ja pusut, olette rakkaita, totelkaa! 

12.20 - Matka kohti Kuusamoa ja Rukaa alkaa.

13.05 Hyrynsalmi - täällähän on kerrostalojakin, hämmentävää. 

13.27 Suomussalmi, järvi täysin jäässä. Huoltoasemamunkki ja laihaa kahvia.

13.48 Poroja tiellä ja monta kertaa myöhemminkin.

14.00 hiljainen kansa.

14.38 Kuusamon kunnassa.

14.59 Sataa lunta!

Autossa seurataan somea ja 160 kilometrin GPS-pallukoita, on ne hurjia! Korpisoturi haaveilee näistä pidemmistä matkoista ja laulaa Kummeliäänellä 'Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo'

15.20 Rukalla, mökin avain ja kaupasta banaania, suklaata ja kivennäisvettä. Mökki on aivan ytimessä, täydellisellä paikalla!

Heti mökissä huomaan, että pyyhe on jäänyt kotiin, joten eiku numerolapun hakuun ja shoppailemaan. Numeron haku onnistuu helposti, ilman pidempiä jonotteluja, pyyhkeen löytäminen ei sitten olekaan aivan niin helppoa... Ajattelin jo, että pyyhin itseni johonkin paitaan mutta löydän viimein retkipyyhkeen yhdestä kaupasta. Torilla kojuja, testaan sekä Hoka One Onen Challengereita että Salomonin Sense Ultria, tällä pikaisella testillä minun jalkaan sopivammat vaikuttavat olevan Salomonit.

17.00 Soitto kotiin, lastenhoitaja on saapunut, kotona kaikki kunnossa.

17.30 Pastapuffet - miten sitä voikaan syödä niin vähän ja tulla silti niin täyteen! 

18.40 Mökkeröisessä pohtimassa huomisen vaatevalintaa, latailemassa kelloja ja puhelimia. Vielä vähän syömistä ja ennen kaikkea juomista, somepäivittelyä, palleroiden seuraamista ja saunomista.

Huh, huomiseen! Päivitän kuulumisia reitin varrelta Instagramiin @maijameinaa ja samalla myös Facebook-sivuille, näkymisiin siis :)

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Ladataan...

Etelässä kesä taitaa olla jo pitkällä, me täällä Kainuussa ihmetellään vasta myöhäistä kevättä ja nyt perjantaina ajelemme miehen kanssa Kuusamoon, jossa lunta riittää vielä paikoin melkein vyötärölle... 

Kuitenkin kevät ja kesä ovat edenneet jo siihen asti, että luonto on herännyt talvestaan ja uutta kasvua puskee milloin mistäkin. Tämän perjantain ja viikonlopun buustiksi ehdotan luontokuvausta. Lähtekää yhdessä kävelylle lähimetsän tai puistoon ja ottakaa jokainen vaikkapa viisi kuvaa haluamistanne kohteista. Kuvat voisivat olla vaikka omista lempikasveista tai kasveista, joita ette tunnista. Yhdessä voitte tutustua toisten kuvaamiin kasveihin tai jopa turvautua Googlen ihmeelliseen maailmaan, jos kukaan teistä ei tunnista kuvattua kasvia. 

Pihaluontokuvauksen antia: 1. Kevätesikko kukkii vieläkin. 2. Humala kurottelee. 3. Lempimarjani, karviainen. 4. Syreeni vielä nupullaan. 5. Sinivuokko. 6. Raparperi.

Mukavaa luontokuvausretkeä! Minun viikonlopun kuvat tulevat Nuts Karhunkierroksen varrelta <3 Instagramiin ja Facebookiin. Ensi viikolla jonkinmoista kisarapsaakin tiedossa. Jaiks, pikkusen on jo jännää!!! 

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Ladataan...

Viime viikko oli kiireistä aikataulutusta, junamatkailua, koulutusta, syntymäpäivää, synttärijuhlaa ja vaikka mitä! Ihme, että kaiken tämän hulinan ja hullun myllyn keskellä olen ehtinyt vielä lenkillekin muutaman kerran. Tällä viikolla olin myös ajatellut keventää treeniä ja lenkkeilyä kohti Karhunkierrosta, mutta aikataulutkin ovat sitä kyllä vaatineet.

Maanataina kävin peruskuntolenkillä, kun fammo oli meillä lasten kanssa. Mies oli alkuviikon reissussa. Siis lyhyttä peruskuntolenkkiä, matkaa kertyi 8.02 kilometriä ja aikaa sain siihen kulumaan 59:58, keskisykkeen ollessa 137.

Tiistai-ilta meni päiväkodin kevätjuhlassa, jossa meidän pojasta kuoriutui yllättäen breikkaaja! Aivan mahtavia esityksiä koko porukalla.

Keskiviikkona lähdin aikaisin aamulla junalla kohti Jyväskylää ja kaksipäiväistä koulutusta. Päivä istuttiin tiiviisti koulutuksessa mutta illalla lähdin viimeiselle pitkikselle ennen tulevaa Nuts Karhunkierrosta. Juoksin Jyväskylän keskustan upeita rantareittejä yhteensä 18.04 kilometriä aikaan 2:11:53, keskisykkeen ollessa 137 bpm. Kävin lenkin lopussa nappaamassa Mäkkärin pekonihampurilaisen iltapalaksi, koska yövyin koulutuspaikan asuntolassa, jossa ei ollut illalla ruokaa saatavana. Oli muuten ihana hampurilainen, pitkästä aikaa :)

Torstaina koulutus päättyi ja palasin myöhään illalla junalla kotiin. Tulin tien varteen taksilla ja jo auton ikkunasta näin, kuinka olohuoneen verhot heiluivat, kun koko kolmikko odotti innolla äitiä kotiin <3.

Perjantaina kävin juoksemassa Kajaani Street Runilla kymmenen kilometrin kisan, siitä voit lukea täältä. Huomasin etten ollut kyseiseen postaukseen laittanut kisan sykkeitä ollenkaan, joten tässäpä vielä se tieto; keskisyke matkalla oli mahtavat 173 bpm, mutta maksimi ei ollut kuitenkaan enempää kun 178 bpm. Välillä minua mietityttää se etten tahdo enää oikein millään saada sykkeitä nousemaan maksimiin (joka mittauksen mukaan on 186 bpm) mutta en koko juoksun aikana tuntenut olevani aivan lopussa, joten ehkä se johtuu siitä.

Kengät järjestyksessä juhlan kunniaksi :P

Lauantaina käytiin esikoisen kanssa shoppailemassa  ja palauttavaa treeniä tuli pihahommissa yhdessä lasten kanssa.

Sunnuntaina kävin lasten kanssa lenkillä niin, että lapset pyöräilivät ja minä juoksin vieressä. Oli se välillä aika haastavaa vielä pyöräilyä opettelevan kanssa, mutta kohtuudella siitäkin selvittiin. Hetken lapset olivat kolmestaan puistossa ja kävin kiertämässä pienen lenkin. Palatessani takaisin nuorimmainen työnsi keskimmäisen huppuun kaksin käsin hiekkaa... Totesin, että nyt on aika alkaa muihin hommiin ja lähdettiinkin sitten yhdessä kiipeämään viereistä mäkeä ja mutkan kautta kotiin. Yhteensä kilometrejä tuli 5.74, aikaan 55:45, keskisykkeen ollessa maltillinen 117 bpm.

Tällä viikolla on sitten se suuri koitos! En meinaa malttaa odottaa :D 

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Ladataan...

Spekulaatioita, pohdintoja, panikointia, jännitystä, odotusta, viime hetken peruutuksia, sukkatestausta, itkun tirautuksia, flunssan pelkoa, tunteita pelosta epätoivoon, hämmennyksestä riemuun. Tätä kaikkea ja paljon muuta pyörii juuri nyt somekanavilla ja paljolti myös omassa päässäni. Päällimmäisenä ajatuksena tällä hetkellä ehkä jopa malttamattomuus, pääsisinpä jo tästä epätietoisesta odotuksesta reitille ja näkemään todellisuudessa kuinka kamalaa eteneminen tulee olemaan... tai sitten ei. Vedenpitävät sukat jäi sitten hankkimatta ja nyt on vain kokeiltava pysyykö varpaat mukana omilla viritelmillä. Vaate- ja kenkäpohdinnat alkavat jo syödä naista, pakkaan laukun täyteen urheilukamoja ja juoksukenkiä. Perjantaina yritän paikan päällä tehdä jotain päätöstä asian suhteen, lauantai-aamuun päätöstä ei kannata jättää... ehkä...

Polkujuoksuporukallamme on kirjeenvaihtaja Kuusamossa ja häneltä olemme saaneet useaan otteeseen kelitietoja reaaliaikaisesti. Viimeisimmät tiedot ovat reitin loppupäästä tältä päivältä ja sanoma kuului: "21 kilometriä juoksua ja 10 kilometriä etenemistä". Pidemmillä matkoilla kannattanee siis jättää voimia tuohon lopun etenemiseen... 

Kuvia 31 kilometrin reitin alkupään juostavasta maastosta  

Tässä sitten sitä ei niin juostavaa....

Mutta näiden maisemien takia kannattaa kyllä hetki rämpiä lumisohjossa ja tulvavesissä ja menettää muutama varvaskin, vai mitä? 

Juuri nyt tuntuu, että reissusta saattaa tulla hetken juoksun jälkeen eloonjäämistaistelua eikä minulla ole hajuakaan siitä, kuinka aion matkasta selvitä. Seikkailumielellä ja sisukkaalla sitkeydellä lähden testaamaan omia rajojani, sittenpähän se nähdään mihin se riittää.

Joko muilla on laukut pakattuna ja suunnitelmat selvillä? 

Kuvat: Viivi Sirkeinen

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Ladataan...

Aikaisemmin jo kerroinkin, että voitin paikallisen sanomalehden arvonnasta osallistumisen Kajaani Street Runille. Sain itse valita matkan ja mahdollisen ajanoton... tietysti siis valitsin pisimmän matkan, kymmenen kilometriä, tottakai ajanotolla... Joskus sitä miettii, että eikö noita kisojakin voisi joskus ottaa vähän rennommin, nyt varsinkin kun tiedossa on kova koitos viikon päästä, mutta ei näköjään...

Kävin hakemassa juoksunumeroni kisatoimistosta, joka oli Kajaanin Intersportissa. Luin jo lehdestä, että kauppassa on nyt myynnissä On Running-juoksukenkiä, joista olen lukenut mm. Katrin Ja Lauran blogeista loistavia arvosteluja ja niiden perusteella olin alkanut haaveilla On runningin Cloudflow mallista. Jos kiinnostut kengistä ja haluat tietää lisää niiden ominaisuuksista, niin suosittelen lukemaan edellä mainittujen blogien postaukset (voit lukea arvostelut täältä ja täältä).

Kun laitoin kengät jalkaan, se oli menoa <3 Kengät istuivat jalkaani täydellisesti, ne olivat todella kevyet ja joustavat. Coudflow on täysin vaimennettu juoksukenkä ja soveltuu näin ollen erityisesti kovalle alustalle. Omien tukipihjallistenkin kanssa kenkä tuntui todella hyvältä, mutta toki vielä paremmalta kengän omalla pohjallisella. Tästäpä yritän saada motivaatiota päkiän holvikaaren jumppaan, jotta en tarvitsisikaan enää tukipohjallisia.

Lähdin kotoa puoli tuntia ennen starttia ja jätin miehen pärjäilemään omien lasten lisäksi kymmenen yhdeksänvuotiaan syntymäpäivävieraan kanssa... Onneksi teidän, että hän kyllä pärjää :)

Kajaani Street Run oli tänä vuonna ysäri-hengessä liikenteessä ja useampi varsin ysäri-porukka oli lähdössä matkalle. Näitä hilpeitä porukoita tulikin sitten vastaan edestä ja takaa, kun kiersimme 2,5 kilometrin lenkkiä. Hetken ehdin fiilistellä tunnelmaa ennen starttia (yllä kuvat siitä ;)) ja sitten eikun matkaan uusilla kengillä. Vauhtikestävyys oli hieman kysymysmerkki, kun interavallit ja tempotreenit ovat jääneet aika vähälle, ehkäpä riittävän vähälle, mutta lähdin silti alusta asti kohtuullisen kovalla vauhdilla liikkeelle, kuntoon nähden varmaan liiankin kovaa... Ensimmäinen kilometri meni aikaan 4:35 min/km, mutta lähes samaan tahtiin pistelin koko kisan virallisen mittauksen mukaan. Oma sykemittarini,  Polar M400, antoi matkaksi 500 metriä vähemmän, joten keskivauhti oli mittarin mukaan huomattavasti enemmän kuin virallisessa tuloslistassa.

Heti alussa huomasin, että nyt on matkalla juoksijoita, joten mitään suuria toiveita sijoittumisen suhteen ei ollut, lähinnä pyrin vain juoksemaan niin kovaa kuin pystyin. Lyöttäydyin ensimmäisen kierroksen alkupuolella kahden hieman vanhemman herrasmiehen peesiin, he juoksivat hyvää vauhtia, juuri sen verran kovaa, että kirittivät minua parhaimpaan. Toisen kierroksen alussa eksyin juomapisteelle ja otin mehukupin (mehua???) käteeni. Sitä hetken ihmetellessäni jäin miesten matkasta ja siitä lähtien sain juosta ilman peesiapua ohitellen kierroksella hitaampia ysäri-ryhmiä :D. Kannustusta sain sitäkin enemmän Kynskillä, kiitos siitä <3 Viimeisellä kierroksella matka alkoi jo tuntua jaloissa ja juoksu oli lähinnä raastoa, mutta onneksi kierros oli lyhyt ja jokainen mutka ja mäki oli tiedossa, joten pystyin tsempata itseni vielä riittävään vauhtiin viimeisilläkin kilometreillä. Maalissa olin yllättävän hyvässä ajassa:

Maaliin päästyä puuskutin hetken vesilasin ääressä ja lähdin tyytyväisenä kotiin. Kotona minua odottivat iloinen synttärisankari ja siivottu koti <3

Ja ne kengät, taisin vähän rakastua! Kengät olivat aivan upeat asfaltilla, älyttömän kevyet ja joustavat, tuntui kuin olisin saanut kenkien sijaan jalkaani eteenpäin työntävät jouset. Kengät istuivat jalkaani kuin sukka, eikä tietenkään hiertymän hiertymää. Kengät toimivat myös loistavasti ilman tukipohjallisiakin näin lyhyemmällä matkalla. Pehmeämmällä alustalla kenkien ominaisuudet eivät päässeet niin selvästi esille ja tänään maahantuojan edustaja totesikin että pehmeämmällä alustalla ei tarvitakaan niin paljon tukea ja joustavuutta, koska alusta antaa itsessään periksi. Selvästi siis nämä kengät on tarkoitettu asfalttijuoksuun ja ovat siinä todella aivan huiput! Ei epäilystäkään, millä kengillä aion juosta elokuussa ensimmäisen maantiemaratonini. Suosittelen todellakin testaamaan, ovat ehdottomasti testaamisen arvoiset! 

P.s. Ajattelin odottaa 'virallisia' kisakuvia ennenkuin julkaisen blogin, mutta olen aika varma ettei minusta saada siltikään yhtään fiksumpaa kuvaa, joten näillä mennään :D

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Ladataan...

Suunnistus nostaa päätään trendikkäänä liikuntamuotona, ainakin se vaikuttaa olevan pinnalla liikuntapiireissä pääkaupunkiseudulla. Monessa blogissa on kerrottu suunnistuskouluista ja innostuttu suunnistuksesta. Suunnistuskouluja on niin aikuisille kuin lapsillekin. Helposti suunnistuksen voi aloittaa lasten kanssa rastireittiradalta. Rastireittiradan voi kiertää seuraamalla maastoon, puihin ja oksiin kiinnitettyä narua ilman kompassia tai karttaakaan mutta kartan saa aina mukaan ja sen avulla reitin pystyy kiertämään huomattavasti nopeammin ja lyhyemmin.

Viime kesänä kävimme lasten kanssa useamman kerran suunnistamassa juuri näitä rastireittiratoja ja ne onkin suunniteltu niin, että lapsetkin jaksavat suorittaa ne. Nuorimmainen, silloin neljävuotias, uupui välillä ja pääsi reppuselkään, mutta yllättävän hyvin koko porukka reitistä yleensä selvisi. Metsässä liikkuminen kehittää upeasti lapsen koordinaatiota puhumattakaan siitä, kuinka hauskaa ja palkitsevaa rastien löytäminen on! 

Kuva:www.suunnistus.fi

Menkää siis suunnistamaan, jokaiselle löytyy omien kykyjen ja taitojen mukainen rata. Rastireittirata yhdessä lasten kanssa ja aikuisille helpompia reittejä, joilla pärjää kartanlukutaidolla ja sitten haastavimpia reittejä, joissa kompassi alkaa olla jo välttämätön. Täällä Kajaanissa järjestetään kuntorasteja, jonne kaikki voivat osallistua pientä korvausta vastaan (rastireitti on maksuton). Kajaanin suunnistajien kuntorastiaikataulun löydät täältä.

Suunnistus on aivan loistava tapa liikkua luonnossa, suosittelen koko perheelle <3

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Ladataan...

Istun junassa matkalla koulutukseen ja löysin blogimaailmassa pyörivän haasteen, jossa muistellaan menneitä Facebook-profiilikuvien kautta. Hämmästyksekseni huomasin, että minullakin on ensimmäinen profiilikuva kymmenen vuoden takaa! Otsikon profiilikuva on heittomerkeissä, koska jokaiselle vuodelle ei kuitenkaan profiilikuvaa löytynyt ja hieman jouduin laajentamaan kuvahakua Facebookin kaikkiin kuviin, mutta eiköhän se sallita :D

2007 - ensimmäinen profiilikuva, myöhäisellä häämatkalla kesän 2006 häiden jälkeen Azoreilla. Raukeana ja onnellisena. Matka oli mahtava, Azorit aivan loistava matkakohde ja se luonto <3 Suosittelen lämpimästi!

2008 - esikoinen Epeli syntyy; onnea, iloa, hämmennystä, väsymystä. Opettelua ja ihmettelyä. Asumme Kauniaisissa, sinne kaipaan. Juuri tänään tämä pieni nyytti, rakas rimpsessamme, täyttää 9 vuotta, minne se aika oikein meni?!?

2009 - muutto Kajaaniin. Väliaikaista asumista, välitilaa. Hyppy tuntemattomaan, yksinäisyyttä, odottelua, sopeutumista. Ja välillä Rokkia :)

2010 - Vesseli syntyy, oma koti löytyy. Oman paikan etsintää, lapsiperheen arkea, vauhdikasta ja riemullista lapsiperheen arkea.

2011 - sumuinen kuva, sumuista aikaa. Elämää lasten kanssa ja lasten ehdoilla, äitiyttä ja vähän töitä.

2012 - Pirpana syntyy; tässä se on, meidän perhe <3. Kolme lasta himpun yli neljässä vuodessa... itsekin vähän järkytyn, kun tajuan :) Rennompaa otetta elämään, on pakko, muuten ei jaksa.

2013 - lapset, koti, perhe - en löydä kuvaa itsestäni, sekin kertoo siitä, että olen laittanut itseni syrjään, olen muita varten, väsyn, hiljenen.

2014 - äiti kuolee, oman elämän rajallisuus iskee tajuntaan! Elämä on tässä ja nyt, minä olen tärkeä, minun on pidettävä itsestäni huolta, jotta voin rakastaa ja huolehtia myös muista. Elämäniloa, voimaa ja valoa! 

2015 - seikkailua, tasapainon ja hallinnan harjoittelua. Töissä, kotona, vapaalla - ammattilaisen roolia, vaimoutta, äitiyttä, eheyttävää kasvua.

2016 - mä vaan juoksen! Juoksen vauhdilla ja kovaa. Herään vihdoin ymmärtämään, että eniten ja koviten ei aina ole parhaiten. Juoksu onkin harrastus, jossa ei koko ajan pidä tuntua pahalta, vaan pääasiassa aina hyvältä. Mitenköhän sen saisi iskettyä tällaisen masokistin alitajuntaan? 

2017 - hei, vaan tänä vuonna nelikymppinen minä! Äitiys muuttuu, lapset kasvaa. Naiseus muuttuu, ei turhaan sanota, että nainen on parhaimmillaan nelikymppisenä, siltä minusta ainakin tuntuu <3. Nautin elämästä, naisena, äitinä, vaimona. Elämä on ihanaa! Tässä matkan varrella olen löytänyt itseni ja oppinut myös rakastamaan itseäni. 

Tämän piti olla kevyttä hömppää, mutta siitä tulikin syvällinen ja tunteikas kymmenen vuoden matka <3 Uskallatko tarttua haasteeseen? Saatat kokea suuria tunteita :)

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Ladataan...

Tämän viikon treeneistä vain 51% on mennyt peruskestävyysalueella, mikä on oikeastaan aivan liian vähän. Sovitaan näin jälkeenpäin, että tämä viikko olikin sitten vauhtikestävyysviikko :). Joskus kyllä hämmästelen, että miten pystynkin vetämään niin pitkää treeniä tuolla vauhtikestävyyden puolella... Juoksutreenejä tällä viikolla oli neljä ja sain kerättyä plakkariin 55.3 kilometriä 

Maanantaina kävin rauhallisen ja rentouttavan pitkiksen, 19.15 kilometriä keskisykkeellä 135, aikaan 2:28:55. Jo maanatain lenkillä hämmästelin tätä jatkuvaa lumisadetta, mutta vähänpä tiesin, mitä olisi luvassa äitienpäivänä :P

Tiistain yhteislenkillä olikin sitten viime viikolla tilaamani mäkitreeni, siitä voit lukea enemmän omasta postauksestaan, täältä. Matkaa koko treenille kertyi yhteensä 11.28 kilometriä ja aikaa meni 1:09:51, josta kyllä osa lähdön tunnelmmista nauttiessa, kun en muistanut laittaa kelloa tauolle. Keskisyke oli 157 ja maksimi 175. 

Keskiviikkona pidin aivan ansaitun palauttelupäivän tiistain mäkitreenin jälkeen. Pohkeissa taisi pikkusen tuntua... 

Torstain treeni oli tempotreeni, jossa ensimmäinen 15 minuuttia juoksin noin lämmittelyvauhtia ja sitten vedin kymmenen minuuttia jo kunnon sykkeillä ja vauhdeilla. Seuraava reilu kymmenen minuuttia meni vielä kovempaa. Tässä treenissä sain kokonaisuudessaan keskivauhdiksi 5:18 min/km, joka oli yllättävän kova, vaikka alussa juoksin niin pitkään himmaillen. Voisi siis jopa vaikuttaa siltä, että vauhtikin alkaa vähitellen kasvaa, jei! Koko treenin kilometrit oli 7.58, keskisyke 158 bpm ja aikaa treenin kului 40:11.

Olin vähän epähuomiossa ilmoittautunut paikallisen sanomalehden arvontaan, jossa voittona oli osallistuminen Kajaani Street Runille 19.5. Olin tänä vuonna jo päättänyt jättää ne karkelot väliin, mutta torstaina tulikin messengerviesti, että olen voittanut osallitumisoikeuden kisaan. Tietysti ilmoittauduin sitten 10 kilometrin kisaan ajanotolla... Illalla tuli vielä tieto Vaarojen Maratonin arvontojen tuloksista ja siellähän se minun nimi komeili kauniisti 42.5 kilometrin matkalla. Treenimativaatio ei pääse laskemaan näillä kisoilla :D. 

Perjantain intrevallilenkki ja salitreeni saivat väistyä kahden tunnin hieronnan tieltä. Pohkeet ja ylipäänsä koko alakroppa saivat kunnon käsittelyn. Tämä hieroja ei runnonut voimalla ja väkivallalla enkä ihmeekseni ollut käsittelyn jälkeen kahta päivää toipilaana, voiko hieronnasta päästä näinkin helpolla? Olikohan siitä edes hyötyä? ;)

Lauantaina lähdimme yhdessä mieheni kanssa polkujuoksuporukan kanssa pitkälle yhteislenkille. Lenkki kierteli Pöllyvaaran ja lähimetsien polkuja niin tehokkaasti, että olin lähes koko ajan aivan tietämätön sijainnistamme, päähuomio lenkillä kyllä menikin tiiviisti jalkoihin tuijotellessa... Geiterit pääsi testiin ja oivallisiksi todettiin. Poluilla oli jo osin sulaa, joten huomiota piti pitkästä aikaa kiinnittää puiden juuriin ja maaston muihin haasteisiin, mutta myös jäinen sammalikko ja lumilaattojen alla virtaavat sulamisvedet tulivat tutuiksi moneen kertaan. Kengät sain uitettua useampaan otteeseen oikein huolella, mutta yllätyksekseni lämmin auringonpaiste sulatti varpaat liikkeessä nopeasti. Täytyy toivoa, että vaikka jalat Nuts Karhunkierroksella aivan varmasti kastuvat vähän väliä, ilma olisi kohtuullisen lämmin... sain kuitenkin pientä toivonkipinää siihen etten ehkä tiputakkaan varpaitani Kuusamon korpeen. Polkujuoksuretkemme kesti 2:31:35 ja matkaa kertyi 17.31 kilometriä, keskisykkeen ollessa hulppeat 151 bpm.

Sunnuntaina... tiiättekö, nyt vois sanoa, että huumori meinaa loppua aivan totaalisesti näihin keleihin! Tämän päivän aikana on satanut lunta varmaankin yli 10 senttiä ja lisää tulee koko ajan... Illalla onnistuin jopa kohottamaan löhöilypäivän aktiivisuutta, kun jouduin KOLAAMAAN pihatien huomista varten... En kyllä ole aivan varma voinko lähteä kesärenkailla liikenteeseen... 

Mutta onneksi on äitienpäivä, siitä väriä ja iloa elämään! Sänkyyn sain tarjottimella kahvia, vitamiinijuomaa ja kurkkuvoileipää värikkäiden lahjojen lisäksi, voi tätä äärettömän ihanaa rakkauden määrää <3 

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Share

Pages