Ladataan...

Blogit.fi-sivustolle liittymisen kunniaksi voisin hieman esitellä itseäni Takomorunnersin alkuunpanemalla ja yksi päivä elämästä-blogin Tanjan haastamana jouksukaverikirjan kysymysten avulla.

Takomorunnersin juoksukaverikirja:

Kuka olet: Maijaliisa, 39-vuotias nainen, kolmen lapsen (05/2008, 03/2010, 07/2012) äiti, vaimo, sisko, ystävä.

Missä päin vaikutat: Asun Kajaanissa, kotoisin olen Lapista, Muoniosta ja usein kaipaan sekä Ouluun että Kauniaisiin, joissa olen viettänyt onnellisia vuosia.

Mitä teet työksesi: Olen puheterapeutti.

Mitä harrastat: Juoksua, lihaskuntoharjoittelua kehonpainolla ja punteilla niin kotona kuin salillakin, pyöräilyä sulan maan aikana, valokuvausta, lukemista, joskus kutomista ja tietysti bloggaamista.

Lempiruokasi: Sushi ja kuivalihavelli, jota en ole kyllä vuosikausiin syönyt. Äidin tekemänä se oli parasta ruokaa ikinä! 

Mitkä ovat lempilajisi: Juoksu, juoksu ja juoksu! Salillakin tykkään käydä, sille ei vain juurikaan jää juoksulta aikaa.

Minkä merkkinen juoksukenkä olisit: New Balance, värikäs, räiskyvä ja suunniteltu antamaan extrabuusti endorfiineja :D

Kerro lempparikisasi jos sellaisia on: Kovin montaa kisaa en ole vielä kiertänyt, mutta kaikista olen tykännyt. Juoksukisoista esim. HCR, Oulun Terwarun, Kuopio Maraton. Lost In Kajaani on kyllä upea kokemus seikkailukilpailuna. Vaikka kyseisessä kilpailussa juoksua ei paljon tulekaan (pyöräilyä sitäkin enemmän), niin silti suosittelen upeana elämyksenä! 

Mikä on paras juoksutuloksesi: Sekä toukokuussa 2015 Oulun Terwarunilla että syyskuussa 2015 Kuopio Maratonilla juoksin puolikkaan aikaan 1:43:48, joka on ehdottomasti paras saavutukseni. 

Mikä on mieleenpainunein liikuntahetkesi: Näitä on niin monta ja useat jo tässä mainittu! Yksi mainitsemisen arvoinen voisi olla vielä ensimmäinen puolikkaani 2006 HCR:llä, muistaakseni aikaan 2:12, tai jotain sinne päin... se oli ensimmäinen pitkä lenkkini ja maaliin tulin tuskan, onnen ja itkun rajamailla, kaikkeni antaneena. Silloin en vielä harrastanut juoksua enkä senkään jälkeen pitkään aikaan...

Mitkä ovat vahvuutesi liikkujana: Kun treeniaika on sovittu kalenteriin niin toteutan sen myös silloin, aina! (paitsi sairaana)

Entä heikkoutesi: En tahdo jaksaa treenata riittävän matalilla sykkeillä! Vauhtihalut ovat isot ja haluaisin kovasti puskea liian kovalla vauhdilla/teholla treenejä. Toinen haaste on edelleenkin varmasti se, etten ole vielä oikein oivaltanut palautumisen merkitystä kunnon kehittymisen kannalta, vaan pääkoppa sanoo, että kehitystä tapahtuu silloin kun treenaan, muu aika on hukkaan heitettyä aikaa kehittymisen kannalta (näinhän ei siis tokikaan ole). 

Jos saisit lisätunteja vuorokauteen: Treenaisin todennäköisesti lisää tai viettäisin ajan lasten kanssa, koska olisin ehtinyt treenata aikaisemmin. Antaisin myös mielelläni muutaman lisätunnin miehelleni, jotta hänelläkin olisi enemmän aikaa treenata.

Mitä haaveita sinulla on juoksun suhteen: Haluaisin parantaa vielä joskus puolikkaan aikaani (saattaa olla aika utopistinen toive...), haaveilen myös ultrajuoksuista/maratoneista sekä Suomessa että ulkomailla - näissä en vielä ainakaan aseta aikatavoitteita, vaan haluaisin nauttia matkasta ja maisemista. Ensi kesän haaveita ja suunnitelmia ovat Karhunkierros 53km, kokonainen maraton Kempeleessä ja Vuokatti Trail Callenge 42km.

Missä maassa haluaisit juosta: Uusi-Seelanti on unelmamaa, matkakohteena mutta myös juoksukohteena. Siellä riittäisi polkuja tallattavaksi ja maisemia ihasteltavaksi. 

Keksi itsellesi supersankarinimi seuraavaa juoksukisaa varten: Seuraava juoksukisa on Karhunkierroksen 53 kilometriä, siihen polkujuoksukisaan voisin lähteä supersankarina - hurja hippiäinen ;) 

Keveitä lenkkejä ja kisainnostusta, näihin kuviin :)

Jaa Takomorunnersin juoksukaverikirjaa eteenpäin!

Haastan Kilometritehtalija-blogin Annin ja Sisunainen-blogin Suvin kertomaan itsestään ja juoksuistaan juoksukaverikirjan kysymyksin, jään mielenkiinnolla odottamaan vastauksianne :)

Share

Ladataan...

Kuvauspäivän aamu, paniikki, PANIIKKI!!!

En ole ollut ennen kuvattavana lehteen, tyyppi tulee tänne vain kuvatakseen minua, KÄÄK! Missä ovat kampaaja ja meikkaaja, jotka fiksaavat minut ihmismäiseen kuntoon? Eivät ainakaan täällä, joten minun täytyy ilmeisesti saada itse itsestäni ihmisen näköinen. Meikkaan paniikissa, tuleekohan meikkiä liikaa? Ulkokuvaan hiukset kiinni vai nou? Panikoin, hermoilen, kohta kaikki muutkin hermoilevat - itsehän olet itsesi tähän tilanteeseen asettanut, rauhoitu, hengitä. 

Vaatteet?!? urheiluvaatteet olen jo valinnut, mutta mitä muuta... WhatsApp laulaa - kaverit hei, tässäpä kolme eri vaatekertaa, mikä kuvaukseen?!? Kiitos mahtaville ystäville, apu saapui ritarillisesti ja valinta oli helppo ja yksimielinen, raikasta raitapaitaa <3

Seison ulkovaatteet päällä eteisessä, kuvaajalta tulee viesti puolta tuntia ennen kuvausten alkua: "värillistä ulkovaatetta päälle mustan sijaan, lehden pyyntö". Hmm... minulla on mustat juoksuhousut ja musta takki päällä (kuvausta varten alla toki pinkki paita)... Hilpasen yläkertaan, toinen housuvaihtoehto oli värikäs, ne jalkaan, toinen takki, kengät jalkaan ja... ovikello soi. Onko riittäävän värikästä? Kelpaa hyvin kuulemma :)

Pidä silmät auki, älä puhu ja mieti... iloisia asioita ;), silmät auki, älä puhu... Hankalaa on olla hiljaa kun on niin paljon asiaa. Kuvaus itsessään olikin oikein mukava ja miellyttävä kokemus, suurkiitos Samulle, sait rauhallisella läsnäolollasi minutkin rauhoittumaan ja tuntemaan oloni oikein kotoisaksi. Hyvä tästä tulee, minusta huolimatta :)

 

Share

Ladataan...

Elän siis pienessä jännityksessä, huomenna pääsen ammattilaisen kuvattavaksi ja vieläpä juoksukuvattavaksi! Tämä pienoinen blogini on saattanut minut jo lyhyen elämänsä aikana mielenkiintoisten haasteiden eteen. Olen blogia kirjoittaessani saanut jäsentää omaa urheiluharrastajan elämääni ja miettiä mitä siitä haluan ja osaan jakaa muille. 

Kun sain tämän yllättävän ja mielenkiintoisen ehdotuksen, aloin miettiä aluksi, että uskallanko alkaa tällaiseen projektiin... toisaalta heti toinen ajatus oli, että mitä menetettävää minulla on? Kerranhan tässä vain eletään, joten tartuin tarjoukseen seurauksia juurikaan miettimättä! 

Huomenna sitten lisää ja mahdollisesti kokemuksia kuvattavana olemisesta... olo on kuin poikani piirtämällä hilpeällä Bulbasaurilla ;)

P.s. Nyt olisi oikein hyvä hetki antaa muutama mahdottoman mahtava vinkki tuota huomista valokuvausta ajatellen, please!!! AARRGH!!! :D

 

Share

Ladataan...

Sairastuin poskiontelontulehdukseen ensimmäisen kerran odottaessani toista lastani. Aivan varmaa ei kuitenkaan ole, olenko kyseistä sairautta oikeasti koskaan sairastanut...

Diagnoosit näillä muutamilla kerroilla on tehty ultraäänilaitteella, mutta sepä ei aina kerrokaan totuutta. Viime keväänä kävin pomoni vahvalla suosituksella (tuhannesti kiitos) korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärillä vaatimassa itselleni punkteerausta, koska hevoskuuria vastaavaa antibioottia en halunnut enää syödä.  Puolimaraton häämötti jo muutaman viikon päässä ja ajattelin näin helposti (?) hoitavani taudin. Olin ollut flunssainen jo pitkään ja vaikka sarvikuonolla kannuttaessa eritettä ei juurikaan tullut, luulin, että koska tauti ei mene ohi, sen täytyy olla taas poskionteloissa. Lääkäri puudutti sieraimet, tutki tilanteeni ja totesi ettei kriteereitä punkteeraukseen ole; eritettä ei ole, joten ei sitä punkteerauksellakaan sieltä tule. Hän kertoi myös, että usein pitkittynnyt flunssa voi myös olla limakalvoturvotusta ja juuri kevään aikana osaksi myös allergiaa, näihin sain lääkkeet jotka todellakin auttoivat!

Erikoislääkäri totesi myös, että ultralla diagnosoidut poskiontelotulehdukset harvoin sitä kuitenkaan ovat. Ontelot turpoavat flunssan aikana ja tästä syystä ultra usein antaa virheellisen kuvan siitä, että ontelo olisi täynnä eritettä. Jäin tuosta kommentista miettimäänkin, että kuinkahan paljon poskiontelotulehduksia ylidiagnosoidaan ja ylilääkitään sitten antibiooteilla...

Sarvikuono alias nenäkannu on ollut viimeiset pari vuotta paras ystäväni flunssassa. Olen omistanut kannun huomattavasti pidempään mutta aikaisemmin en oikein osannut sitä käyttää. Tämä johtuu osaksi siitä, että toisen sieraimeni väliseinä on hieman kiero ja tämä vaikeuttaaa kannuttamista. Olen kuitenkin löytänyt oikean asennon, jolla saan myös toisen puolen kannutettua. Erikoislääkäri suositteli vahvasti käyttämään flunssassa nenäkannua, joka hänen kokemuksensa mukaan ennaltaehkäisee myös poskiontelotulehduksia. Voittekin vain kuvitella miten riemuissani tämän jälkeen olen kannutellut heti ensimmäisten flunssaoireiden ilmaannuttua. Olen viimeisen vuoden ajan saanut flunssani hoidettua kannuttamalla eikä ajatustakaan antibioottikuurille ole tarvinnut uhrata. Oman kokemukseni mukaan flunssat ovat meneet myös nopeammin ohi aktiivisen kannuttelun avulla. Juoksemaankin olen päässyt nopeammin, kun oireet ovat helpottaneet kannuttelun avulla. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan nenäkannua flunssaoireisiin, jospa pääsisit sinäkin helpommalla :) 

 

Share

Ladataan...

Tässä on jyystetty peruskuntokautta aika huolella viimeiset kolme kuukautta, tuloksiakin on ainakin oman tuntemuksen mukaan tullut. Sykkeet eivät lähde enää niin helposti kapuamaan vauhtikestävyyden puolelle heti juoksuaskelia ottaessa ja pystyn hölkkäillä, jopa juosta peruskestävyyssykkeilläkin. 

Nyt ohjelmassa (mukailen Polarin maratonjuoksuohjelmaa) alkaa kilpailuun valmistava vaihe ja harjoituksissa on sekä tempo- että intervelliharjoituksia peruskestävyysharjoitusten lisäksi. Edelleenkin juoksen siis sykeohjatusti, mutta on aivan huippua huomata, että vauhtikestävyysalueella myös vauhdit näyttää selvästi parantuneen - vähän ihmetyttää, että sykkeitä alkaa olla aika mahdoton saada nostettua maksialueelle, mutta onhan tässä vielä aikaa hinkkailla niin vauhteja kuin sykkeitäkin ennen toukokuun lopun Nuts Karhunkierrosta. Sillä reissulla peruskestävyys tulee olemaan pääasiassa, koska en ole asettanut iteselleni ensimmäiselle ultramatkalle aikatavoitetta. Elokuun alussa suunnittelen juoksevani maratonin Kempeleessä ja sille reissulle olen aikatavoitteita vähän kaavaillut, mutta ei niistä vielä sen enempää... ;)

Omat "vauhdin hurmaa" vauhtini (maksimivauhti 4:30 min/km) ovat toki vielä varsin kaukana urheilijoiden vauhdeista, mutta tuntuu aivan äärettömän hienolta antaa vauhdin viedä ja kropan laulaa, juokseminen tuntuu lähes lentämiseltä, kun on muutaman kuukauden joutunut vauhteja pidättelemään.

Muutama pyrähdys ja lentokeli :)

 

Share

Ladataan...

Olen aikaisemmin vähän hämmästellyt blogipostauksia joissa on pelkästään kuvia, mutta tämä päivä on ollut niin lumoavan kaunis ja aurinkoinen, että en voi sitä sanoin kuvailla, kuvat siis puhukoot puolestaan;

Perus pk-lenkin statistiikkaa Polar M400:

kesto: 1:26:32

matka: 12.03 km

keskisyke: 144, maksimisyke: 155

kalorit:629

keskivauhti: 7:12 min/km

Share

Ladataan...

Hiihtämisestä joko innostui tai sitä alkoi vihata. Tyttöjen liikunnallisia harrastuksia kotipaikkakunnalla olivat hiihto tai telinevoimistelu, jumppakärpänen. Osa oli hiihtäjätyttöjä, minä olin jumppatyttö. Rakastin jumppaamista ja kilpailinkin jumppakärpäsessä, aina jäin kuitenkin maakunnallisissa kisoissa sijoitukselle, jolla ei päässyt valtakunnallisiin, kerran oli hilkulla, olin ensimmäinen putoaja. Oli se silti hienoa :) Siitä tie jatkui yläasteikäisenä aerobiciin; ohjaajaksi asti - koulujen hikisiä liikuntasaleja, kansalaisopiston aerobictunteja...  Opiskeluaikana punttisalille, jumppaan, tanssiin, seinäkiipeilyyn jne. Kestävyysurheilua en pakkopullahiihdon jälkeen juurikaan harrastanut. En siis laske aerobicia ja tanssia varsinaisesti kestävyysurheiluksi, yhtäjaksoiseksi pitkäkestoiseksi liikunnaksi.

Ensimmäisen puolimaratonin juoksin 2006, samana keväänä, kun menin kesällä naimisiin. Kevään juoksentelin Töölönlahtea ympäri, lenkit olivat varsin lyhyitä, kaikki pääosin alle kymmenen kilometriä ja Helsinki City Runissa juoksin sitten puolikkaan noin 2t12min aikaan. Se oli silloin kertakokemus ja juokseminen jäi, ylipäänsä aktiivinen liikkuminenkin jäi  - lapset 2008, 2010 ja 2012 veivät aikaa ja voimia, liikuin silloin tällöin joskus jotakin, Zumbaa tai kävelyä, ei oikein mitään kovin aktiivisesti. Täältä voit lukea miten juoksu sai minut koukutettua

Kun lähes täydellisen liikunnan karttamisen jälkeen aloin miettiä, mikä olisi minulle hyvä ja toimiva tapa liikkua, juokseminen valikoitui lajiksi monesta syystä. Juokseminen on harrastuksena aikatehokasta, kun laitan lenkkarit jalkaan ja astun ulos ovesta, voin aloittaa treenin eikä minun tarvitse siirtyä harrastamaan liikuntaa. Juoksu ei ole myöskään aikasidonnaista, ei tarvitse mennä tiettyyn aikaa johonkin, vaan juosta voi juuri silloin, kun itselle tai perheelle sopii. Juoksemisessa nautin erityisesti vapauden tunteesta, olen yksin itseni kanssa ja saan tilaa omille ajatuksilleni. Yllättäen nautin myös siitä, että voin kehittyä juoksemisessa ja voin treenata monipuolisesti ja tavoitteellisesti.

Jos joku olisi kertonut parikymppiselle minulle, että alan harrastaa aktiivisesti juoksua, olisin pitänyt häntä lähinnä sekopäänä. Vielä pari vuotta sitten, olin vahvasti sitä mieltä, että puolikasta pidempää matkaa en tule koskaan kisaamaan. Olin vakaasti sitä mieltä ettei minusta tule koskaan maratoonaria ja että miksi ihmeessä ihmisen pitäisi sillä tavalla itseään rääkätä, paikatkin hajoaa aivan väistämättä, jos ei treenaamisesta niin ainakin kilpailussa varmasti... Ja kuinkas sitten kävikään? Tässä sitä kovasti harjoitellaan ultramatkaa varten ja kesän maratoonikin on jo buukattu kalenteriin elokuulle. Näin siinä vain pääsi käymään, juoksu vei mukanaan ja minusta on hyvää vauhtia tulossa kestävä. Toivottavasti kesän jälkeen olen sekä maratoonari, että ultrajuoksija. Ainakin matkasta tavoitteeseen olen nauttinut todella! 

 

Share

Ladataan...

Lehdissä ja mediassa on puhuttu viimeaikoina ja jo pitkään siitä, miten paras tapa palautua liikunnan aiheuttamasta rasituksesta on kunnon yöuni. Kova liikuntasuoritus voi myös stressata elimistöä, unen aikana elimistö korjaa kudosvaurioita ja toimii näin loistavana palautuskeinona. Riittävä uni vahvistaa myös immuunijärjestelmää ja auttaa painonhallinnassa monien muiden hyötyjen lisäksi.

 Tutkimusten mukaan aikuisen riittävä unen määrä on 7 - 9 tuntia mutta unen tarve on yksilöllistä. Itse mietin näitä tutkimustuloksia lueskellessani, että myös unen laatu varmasti vaikuttaa siihen, miten levänneeksi itsensä tuntee. Alla on kuvattuna minulle kohtuullisen tavallinen unen määrä. Vaikka kokonaisuudessaan unen määrä näyttää riittävältä, levollisen unen määrä jääkin kauaksi riittävästä! Tieto lisää tuskaa tässäkin asiassa. Olen aina kokenut olevani hyvä nukkuja, nukahdan helposti ja jos minun unenlahjoista olisi kiinni, nukkuisin heräämättä koko yön kellon soittoon asti. 

 

​Voi miten mielelläni palautuisin nukkumalla, mutta lapsiperheen elämässä riittävät unet todellakin tuntuvat olevan utopiaa... Nuoruudessa paljon käytetty sanonta "kuolema kuittaa univelat" alkaa kuulostaa hetkittäin enemmänkin piinaavalta totuudelta, kuin hauskalta heitolta pitkäksi venyneen illan jälkeen. Kuopus kömpii edelleen väliimme nukkumaan joka yö. Yritin saada häntä nukkumaan omassa sängyssään mutta siinä vaiheessa kun kannoin häntä kahdeksatta kertaa omaan sänkyynsä, totesin, että ehkä nukumme molemmat paremmin kuitenkin nykyisellä järjestelyllä :D. Onhan sitä kättä ja jalkaa välillä vähän joka suunnassa, mutta ei kuitenkaan tarvitse nousta vähän väliä ylös sängystä. Toisinaan kaulaan puristuvat pienet kädet saavat kaiken heräilyn ja kylkeen tökkimisen tuntumaan pieneltä vaivalta <3. Toinen syy liian vähäiseen uneen on itsestäni kiinni - aivan liian helposti jään lasten nukahtamisen jälkeen valvomaan ja viettämään omaa aikaa televisiota tuijottaen tai vaikkapa blogia kirjoittaen...nyt nukkumaan!

Share

Ladataan...

En ehkä haluaisi kertoa saamattomuudestani, venyttely on vain niin vaikeaa ja satuu! Viime viikolla juoksin 67.6 kilometriä, tällä viikolla koulutusmatkan vuoksi kilometrejä kertyi "vain" 43.6... mutta aikaa venyttelyyn ei silti muka juurikaan ollut... putkirullaus onnistui kuitenkin muutaman kerran, sekin on jo saavutus minulle. Kehitystä ei ole tainnut juurikaan tapahtua... Ja PUM! Kuvia vertailemalla huomaan, että edistystä on kuitenkin muutamia millejä tullut, ilmeisesti ajatustyön voimalla ja päättäväisyydellä :D

Kävin pari päivää sitten hierojalla, joka oli sitä mieltä, että kaikki ääriliikkeet venyttelyssäkin ovat keholle iso rasitus eikä ääriliikkeitä kannata turhaan lähteä tavoittelemaan. Onko spagaatti sitten jo ääriliike? Siitä voidaan olla montaa mieltä eri näkökulmista katsottuna; kankea juoksija voi hyvinkin pitää spagaattia omalle keholleen täysin mahdottomana ääriliikkeenä, kun taas balettitanssijalle se on perusvenytys, josta lähdetään vasta hakemaan niitä ääriliikkeitä. Kuinka paljon nivelet ja lihaksisto sitten kestävät näitä baletin ääriliikkeitä, hierojan näkökulma oli, että tämä on varsin selkeä syy sille, miksi balettitanssijoiden eläkeikä on neljäkymmentä vuotta... Tästä huolimatta aion todellakin spagaatin vielä kerran elämässäni vetää näin lähes nelikymppisenä, joten eipä tässä muuta voi, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa venyttely selkeästi harjoituskalenteriin ainakin kolmesti viikossa ja pysyä päättäväisesti tavoitteessa, näköjään myös ajatuksen voimalla saa tuloksia aikaan!

Miten teillä muilla haasteeseen osallituneilla on venyttely pysynnyt harjoitusohjemassa?

 

Share

Pages