Ateenan opit

Maijan matkassa

 

Vietin pääsiäisen Ateenassa lapsuudenystävieni kanssa. Kolme meistä matkusti kohteeseen aamupakkasen puremina Suomesta, yksi Kreikan keväästä Lerokselta.

Sen Leroksen ulkosuomalaisen olen tuntenut vaippavaiheesta saakka, olimme silloin naapureita. Kahteen muuhun olen tutustunut yhdentoista ikäisenä, kun koulupiirien rajoja vedettiin uudestaan ja jouduimme vaihtamaan opinahjoa. Vitos-kutosella meistä kasvoi nelikko, joka on pitänyt yhteyttä näihin päiviin saakka. Välillä enemmän, välillä vähemmän – ei sen niin väliä. Parhaissa ystävissä parasta on se, ettei välimatka ja vaitiolo riko mitään. Kaikki oli niin kuin ennekin: jaoimme sänkyjä, salaisuuksia, iloja ja suruja. Enimmäkseen nauroimme niin, että pissat olivat mennä housuun.

En usko, että muistan tätä reissua erityisesti ulkomaanmatkana. Kävimme tietysti Akropoliilla, veimme kynttilöitä pääsiäisyön kirkkoon, söimme oliiveja, kreikkalaista salaattia, tsatsikia, moussakaa ja erilaisia filotaikinapiiraita sekä istuimme iltapäivällä ouzolla ja illalla viinilä. Luulen kuitenkin, että muistan tämän matkan ennen kaikkea muistutuksena siitä, mikä elämässä on tärkeää. 

Ystävät. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.