Ladataan...
Maijan matkassa

Aloitin ensimmäinen elokuuta alusta. A:sta. Nollasta. Tyhjästäkin. Oli sopivasti maanantai. Silloin on hyvä aloittaa alusta. 

Tai jos totta puhutaan, aloitin a:sta vasta keskiviikkona, alkuviikko meni vielä muissa puuhissa. Enimmäkseen tutustuessa, esitellessä ja kartoittaessa. Kuka minä olen? Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Missä on vessa/kahvila/tietokoneluokka/parkkipaikka/toimisto? Mitä kurssilla tehdään? Mitä sinä osaat? Osaatko kellon? Digitaalisenkin? Entä plus- ja miinuslaskut? Jopa kerto- ja jakolaskut? Kynäotteen? Latinalaiset aakkoset? Isot? Entä pienet? Kokeilepa lukea tätä ääneen! Hyvä! Tehdään seuraavaksi pieni sanelu! Entä puhuminen ja kuullun ymmärtäminen? Ymmärrätkö tämän? Entä tämän? Mitä vastaat, jos sanon näin? Katsopas vielä tätä kuvaa ja kerro minulle, mitä siinä on? Mikä tämä on? Entä tämä? Mitä hän tekee? Missä hän on? 

Kahdessa viikossa olen ehtinyt havaita kaikenlaista. Olen saanut konkreettista vastinetta sille, mitä lukutaidottomuuden teoreettiset määritelmät tarkoittavat käytännössä: Miten toimii hän, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa millään kielellä? Entä hän, joka osaa jotkin muut kuin latinalaiset aakkoset? Entä sitten hän, joka osaa jonkin verran latinalaisia aakkosia mutta jonka lukutaito ei vastaa tietoyhteiskunnan vaatimuksia. 

Olen saanut oivalluksia ja ahaa-elämyksiä, mutta myös nenilleni. Lisäksi olen saanut päivittäisen kupillisen sokerilla kyllästettyä teetä, josta en vielä kymmenennen kupillisenkaan jälkeen osaa kieltäytyä tyylikkäästi ollenkaan. Lisäksi olen saanut aivan taivaallista kotijuustoa ja liudan henkilökohtaisia kysymyksiä. 

Mutta ennen kaikkea olen saanut ihan käsittämättömän mukavan ryhmän. He tekevät kaiken, mitä keksin heillä teettää. Ja he tekevät sen täysillä.

Minusta on kiehtovaa seurata, kuinka opiskelijani lähestyvät asioita. Kuinka arabiantaitoisella tottumus oikealta vasemmalle kulkevaan lukusuuntaan vaikuttaa esimerkiksi niin, että hän aina kääntää antamani monisteen toisinpäin. Aina. Hänen tekee mieli aloittaa meidän näkökulmastamme takasivulta. Samoin hän pyrkii piirtämään yksittäiset kirjaimet ja numerot niin, että viivat alkavat ja kiertävät oikean kautta. Ja luonnollisesti hän saattaa epähuomioissaan lukea kolmenkymmenenyhden kolmeksitoista, koska sattuu katsomaan numeroita väärinpäin.

Sekin on jännittävää, kuinka sille primaarilukutaidottomalle ei missään tilanteessa tule tarvetta kirjoittaa mitään muistiin. Se, että hän ei osaa, ei tunnu ihmeelliseltä, mutta se, ettei hänellä ole koskaan mitään muistinsa tueksi, on ihan käsittämätöntä. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin painaa asioita mieleensä ja toivoa, että ne pysyvät siellä. Se on muistilappujen ja muistilistojen maaniselle kirjoittajalle hämmästyttävää. Millaista minunkin elämäni olisi, jos en voisi tukeutua muistiinpanoihini? Ei kerrassaan mitään. (Pari päivää sitten tosin tajusin, että minun täytyy ensi viikolla tarkistaa, onko opiskelijani kännykässään sanelin. Voisimme alkaa tehdä hänelle nauhoituksia muistin tueksi. Tai miksei vaikka videoitakin.)

Ja se on vaikuttavaa, kuinka he kommunikaatiossa korvaavat sen, minkä kirjallisissa taidoissa häviävät. Olemme onnistuneet selvittämään kaikkien menojen aikataulut ja neuvottelemaan siitä, kuinka perjantaisen moskeijakäynnin vuoksi lyhyeksi jäävä päivä korvataan. Olemme soittaneet puheluita neljäntenä kurssipäivänä niin, että minä menin luokan ulkopuolelle ja soittelin vuoron perään kaikille opiskelijoille. Samoin opiskelimme kahvila-asiointiin liittyvää fraseologiaa niin, että minä vedin ensin muutamaan kertaan asiakkaan ja kahvilatyöntekijän roolit malliksi, jonka jälkeen opiskelijat kiiruhtivat tekemään omia tilauksiaan. "Normaaleilla" kursseilla olevat opiskelijat ovat yleensä tässä vaiheessa vasta tehneet kynä sauhuten muistiinpanoja tai vaatineet minulta mallidialogia tekstinä. Me taas tartumme kirjoitettuihin sanoihin vasta sitten, kun homma hoituu suullisesti. Tavallisesti vasta päivän tai parin päästä, joskus emme ollenkaan.

Olen luultavasti oppinut kahdessa viikossa enemmän kuin opiskelijani. Opettamisesta. Kyllä vain ihmiselle tekee pelkästään hyvää tulla haastetuksi uusilla asioilla.

Olemme myös onnistuneet vitsailemaan niin, että olemme olleet kuolla nauruun. Kaikki lähti oikeastaan siitä, että eräs opiskelija kutsui minua vahingossa äidiksi hakiessaan muistinsa syövereistä sanaa opettaja. Se oli huvittavaa minulle, järkyttävää hänelle. Mutta kun siitä päästiin yli, on luokassa  heitelty kaikenlaista läppää. 

Eilen aloin lukea Helsingin Sanomien Syyria-viikon juttusarjan ensimmäisiä tarinoita. Minua kylmäsi. Minun äänteeni ja aakkoseni alkoivat tuntua turhanpäiväisiltä. Päässäni alkoi sinkoilla kysymyksiä: Mistäpäin he ovat tarkalleen kotoisin? Kuinka he toivoisivat tilanteen ratkeavan? Ketä he ovat joutuneet jättämään taakseen?

Haluaisin kysyä kaikenlaista, mutta en kysy. En vielä, en välttämättä koskaan. Jos kysyn, kysyn sitten, kun siihen annetaan tilaisuus. Siihen asti tarjoan vain toisen todellisuuden, jonne voi tulla oppimaan uutta ja unohtamaan hetkeksi kaiken muun. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Vietimme kesälomalla kolme yötä Pärnussa, Viron virallisessa kesäpääkaupungissa.

Virolla on ihan erityinen paikka sydämessäni. Se jaksaa viehättää minua aina. Se on kuin lapsuudenystävä, josta on ollut kauan erossa mutta joka taas tavatessa tuntuu tutulta. Ja viron kieli saa minut aina hyvälle tuulelle. Siinä on ihana nuotti ja kotoisa sanasto. On lohdullista, että tällä pallolla on edes yksi kieli, josta voi tuntea saavansa tolkkua, vaikkei ole sitä yhtä epäkäytännöllistä suomen ja viron erityispiirteiden vertailuun keskittyvää kurssia enempää opiskellut.  

Pärnua tekee mieli kuvailla sanoilla söpö ja sympaattinen. Kaupunki on pieni mutta kesäisin vilkas. Kaikki on kävely- tai vähintään pyöräilymatkan päässä. Puutalot ovat herttaisia, puistot vehreitä, tunnelma rento. Ja se ranta, josta Pärnu tunnetaan ‑ se on hyvä. Hiekka on hienoa ja valkoista, ja uimaranta on lapsiperheelle ihanteellinen, sillä matalaa riittää loputtomiin. 

Minulla ei ole Pärnusta erityisiä kokemuksia. Meitä oli matkassa kolme sukupolvea: vanhempani, minä ja veljeni puolisoinemme, yksi teini ja kaksi pikkulasta. Matkan tärkeimpänä tavoitteena oli viettää aikaa seurueessa, joka kokoontuu liian harvoin, ja juhlia siinä sivussa yhdet seitsemänkymppiset. Pärnu sai kunnian toimia kulissina näille kohtaamisille, ja siihen se soveltui erinomaisesti. Pärnuun oli myös hämmästyttävän helppo mennä: laivalla yli Suomenlahden Tallinnaan ja Tallinnasta autolla alle pari tuntia Pärnuun. Me koukkasimme hetken mielijohteesta Haapsalun kautta, sillä meillä oli koko päivä aikaa ennen kuin pääsimme kirjautumaan sisään majapaikkaamme. 

Haapsalukin hurmasi. Joimme siellä aamukahvit ja kävelimme sen jälkeen pitkin viehättävää kylänraittia, kunnes eksyimme eräästä portista sisään linnanmuurin toiselle puolelle. Sieltä löytyi vanhaan vallihautaan rakennettu leikkipuisto, johon lapset ihastuivat. Viihdyimme puistossa reilun tunnin, jonka jälkeen kiristimme lapset tutustumaan laajemmin linna-alueeseen sillä ehdolla, että pysähdymme leikkimään vielä tullessamme takaisin. Linna paljastui 1200-luvulla rakennetuksi piispanlinnaksi. Emme maksaneet itseämme sisään museoon mutta kiipesimme 38-metriseen kellotorniin lähes pystysuoria portaita pitkin. Kiivetessämme en ollut varma, olisiko minun pitänyt olla enemmän huolissani 7-kymppisistä vanhemmistani vai 3- ja 5-vuotiaista lapsistani. Linnavierailun jälkeen pysähdyimme vielä vartiksi leikkipuistoon ja suuntasimme sen jälkeen lounaalle. 

Iltapäivällä hurautimme puolentoista tunnin matkan Pärnuun ja olimme perillä tuntia ennen majapaikkaimme sisäänkirjautumisen alkamista. Olisimme luultavasti päässeet sisään jos silloin, jos olisimme ottaneet yhteyttä majapaikan isäntään. Hän paljastui myöhemmin illalla kohdatessamme mitä ystävällisimmäksi ja kohteliaimmaksi herraksi. Iltapäivällä meillä ei vielä kuitenkaan ollut mitään kiirettä majoittumisen suhteen. Kävimme ensin rauhassa nauttimassa lasilliset läheltä löytämästämme kohvikista.

Tunti kului suunnitelmia tehdässä, jonka jälkeen etukäteen sähköpostitse saamamme ovikoodit kelpasivat ovenpielen koodinlukijalle. Majoituimme aivan ihastuttavaan pieneen huoneistohotelliin nimeltä Roseamarie Apartments. Se oli hiljattain täydellisesti remontoitu vanha puutalo, jonka huoneet olivat hurmaavia. 

Mitä me sitten teimme Pärnussa? Emme mitään erikoista. Olisimme ihan hyvin voineet pysyä kotona.

Onneksi emme pysyneet.

Eikä meillä loppujen lopuksi ollut aikaa kuin kaksi kokonaista päivää. Niiden aikana kävimme rannalla, jossa isäni paljastui ihan viisivuotiaan veroiseksi vesipedoksi ja jossa minä menetin hermoni tuuleen, joka vei kaikki äänet ja irti lähtevän. Lisäksi se hautasi rantaviltin alleen ja tunkeutui jopa kännykän kuorien alle. Mereen se sen sijaan nostatti aallokon, jossa ei voinut uida hihkumatta riemusta.

Eräs meistä kävi bussilla päiväreissulla Riiassa tapaamassa vanhaa opiskelijavaihdon aikaista ystäväänsä, eräs vietti aikaa ostoskeskuksissa ja teki alelöytöjä kesätöissä ansaitsemillaan rahoilla. Muutamat pyöräilivät, minä juoksin aamuisin ja kiipesin leikkipuiston kiipeilytelineisiin iltapäivisin. Etsimme nälkäisinä ja kinastellen lounaspaikkoja, vähän paremmin valmistautuneena illallisravintoloita. Puhuimme ja vaikenimme. Tunnustelimme toistemme tunnetiloja ja ymmärsimme niitä vuoroin oikein, vuoroin väärin. Muistelimme menneitä ja teimme paljastuksia. Ihmettelimme, miten tulevaan pitäisi valmistautua. Vaikka olemme samaa perhettä, opimme luultavasti kaikki toisistamme aika paljon uutta. Paluumatkalla Länsiterminaalissa erotessamme halasimme hämmentyneinä. 

Voisin lähteä Pärnuun koska tahansa uudestaan. Muutenkin tulimme siihen tulokseen, että elämme vaihetta, jolloin reissuja kannattaa selvästi suunnitella lentoja mieluummin auto- ja laivamatkojen päähän. Laivalla on lasten kanssa niin paljon miellyttävämpää kuin lentokoneessa, koska heitä ei tarvitse sitoa aloilleen. Kun matkaan vielä lähtee omalla autolla, on liikkuminenkin käsittämättömän helppoa. Matkatavaroita ei tarvitse raahata käsin eikä niiden pakkaamisen ole pudotuspeliä. Mukaan saa myös sellaista, joka ei lentomatkoilla onnistuisi. Kuten rantakamat viltteineen ja leluineen tai menomatkalla ohimennen ostetun läskipyörän. Niinpä kirjasimmekin seuraaviksi matkahaaveiksemme Gotlannin sekä Billundin Legolandin ja Kööpenhaminan. 

Minä viihdyin Pärnussa, vaikka matkamme ehkä kuulostaakin yksitoikkoiselta. Jos kaipaat tylsältä matkailijalta vinkkejä Pärnuun suosittelen näitä:

  1. Majoitu Rosemarie Apartmentsiin.
  2. Pakkaa mukaan eväät ja vietä päivä rannalla. Varaa ainakin virolaisia ruisleipätikkuja. Rannalla voi tehdä paljon muutakin kuin uida ja hautautua hiekkaan, sillä rannalla ja rannan tuntumassa on kaikenlaisia aktiviteetteja. Me emme niitä vielä tällä reissulla kaivanneet. 
  3. Kävele pitkin poikin pittoreskeja katuja ja varjoisia puistoja.
  4. Vuokraa pyörä, se on halpaa. Me vuokrasimme puoleksitoista vuorokaudeksi pyörän ja sen perään kärrin, jossa saimme kuljetettua lapsia, ja maksoimme siitä muistaakseni 24 euroa.
  5. Käy kahvilla tai lounaalla Mahedikissa
  6. Ja syömässä Kohvik Kroonissa. Lopuksi kerro minulle, mitä pidit. Minua harmittaa, etten palannut sinne syömään, vaikka ihastuin paikan tunnelmaan jo silloin, kun ensimmäisenä iltana eksyimme sinne lasillisille odottaessamme pääsyä hotelliin. Joskus olisi vain syytä luottaa siihen, että saattaa ihan sattumalta löytää helmen. Syrjäisen helmen. 
  7. Älä suorita lomaa, vain fiilistele. Pärnussa jos missä se on mahdollista.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Leimasin itseni töihin 7.52. Käynnistin koneen, katselin työpöytää. Olin eilen unohtanut vielä likaisen kahvikupin pois.

Tartuin elokuussa alkavan kurssin opiskelijalistaan. Luin siinä viliseviä nimiä, mutta ne olivat ihan vieraita. Ihan erilaisia kuin ennen. Muutaman kohdalla jouduin tarkistamaan henkilötunnuksesta, onko kyseessä mies vai nainen.

Vastasin yhteen ainoaan saapuneeseen sähköpostiin. Etsin toisen, jo kesäkuussa lähetetyn sähköpostin varmistaakseni, että minulla on elokuun ensimmäisenä käytössäni tulkki.

Vaihdoin kuulumisia työkaverin kanssa. Sen ainoan, joka on lisäkseni töissä. Tarjosin apuani päiväksi tietokoneluokkaan, mutta tänään sille ei ollut käyttöä.

Kävin kahvin. Olin levoton.

Palasin omaan opiskelijalistaani: Luku- ja kirjoitustaidon koulutus. Lähtötaso 0.

En ole koskaan opettanut luku- ja kirjoitustaidottomia. Etsin netistä opetussuunnitelman ja kertasin sen. Tein muistiinpanoja ja alleviivauksia. Sen jälkeen etsin netistä kaikkea mahdollista asiaan liittyvää materiaalia. Silmäilin läpi kaksi gradua, latasin koneelle yhden väitöskirjan ja kolme materiaalipakettia, tulostin parikymmentä sivua ideoita ja vinkkejä.

Vaihdoin satulatuolista tavalliseen. Nousin seisomaan ja kävelin ympyrää. Kasasin työpöydälleni hyllystä löytyvää kirjallisuutta ja työkavereideni vanhoja kansioita. 

Lounastauolla kävelin torille ostamaan mansikoita ja mustikoita. Oli lämmin. Varpaat viihtyivät sandaaleissa, tuuli puski väljän pellavapaidan alle ja farkut hiostivat. Torilla soi kansanmusiikki ja tuoksui voissa paistettu muikku.

Sain mansikkani ja mustikkani. Kävelin takaisin toimistolle. Söin evääksi kuskussalaattia ja taatelipatukkaa. Kaadoin kupillisen kahvia ja palasin työpisteelleni.

Heittäydyin työhuoneen sohvalle lukemaan esimerkkejä ja kokemuksia siitä, kuinka luku- ja kirjoitustaitoa voidaan opettaa aikuisille. Ymmärsin, että että saan unohtaa sen, kuinka olen tottunut tekemään työtäni. Voin ehkä jättää käyttöön vain kykyni näytellä ja vääntää rautalangasta. Olen minä ennenkin imitoinut ja improvisoinut, piirtänyt ja kuvittanut. Raahannut luokkaan kassillisen kierrätettävää tai kennollisen kananmunia. Olen käärinyt hihani ja näyttänyt, kuinka sokeri mitataan. Tai vessan ovi lukitaan. Tai pakkaseen pukeudutaan.

Ymmärsin, että minun on opittava katselemaan maailmaa ihan uusin silmin. Sellaisin, jotka eivät ole tottuneet rakentamaan maailmaansa kirjaimien varaan. Sellaisin, joille kaikki se, joka on minulle normaalia, onkin heille ehkä aivan epänormaalia. Minun kelloni, kalenterini ja aikatauluni. Minun kynäni, paperini ja tekstinkäsittelyohjelmani. Minun painetut sanani ja niihin liittyvät tehtäväni.

Ymmärsin, että saan ehkä taas nähdä vilauksen ihan toisesta todellisuudesta.

Muistin, miksi minä tästä tykkään.

Kesäkuusta asti kytenyt paniikki alkoi sulaa. 

Leimasin itseni ulos ja astuin aurinkoon.

Share
Ladataan...

Pages