Ladataan...
Maijan matkassa

Vietimme kesälomalla kolme yötä Pärnussa, Viron virallisessa kesäpääkaupungissa.

Virolla on ihan erityinen paikka sydämessäni. Se jaksaa viehättää minua aina. Se on kuin lapsuudenystävä, josta on ollut kauan erossa mutta joka taas tavatessa tuntuu tutulta. Ja viron kieli saa minut aina hyvälle tuulelle. Siinä on ihana nuotti ja kotoisa sanasto. On lohdullista, että tällä pallolla on edes yksi kieli, josta voi tuntea saavansa tolkkua, vaikkei ole sitä yhtä epäkäytännöllistä suomen ja viron erityispiirteiden vertailuun keskittyvää kurssia enempää opiskellut.  

Pärnua tekee mieli kuvailla sanoilla söpö ja sympaattinen. Kaupunki on pieni mutta kesäisin vilkas. Kaikki on kävely- tai vähintään pyöräilymatkan päässä. Puutalot ovat herttaisia, puistot vehreitä, tunnelma rento. Ja se ranta, josta Pärnu tunnetaan ‑ se on hyvä. Hiekka on hienoa ja valkoista, ja uimaranta on lapsiperheelle ihanteellinen, sillä matalaa riittää loputtomiin. 

Minulla ei ole Pärnusta erityisiä kokemuksia. Meitä oli matkassa kolme sukupolvea: vanhempani, minä ja veljeni puolisoinemme, yksi teini ja kaksi pikkulasta. Matkan tärkeimpänä tavoitteena oli viettää aikaa seurueessa, joka kokoontuu liian harvoin, ja juhlia siinä sivussa yhdet seitsemänkymppiset. Pärnu sai kunnian toimia kulissina näille kohtaamisille, ja siihen se soveltui erinomaisesti. Pärnuun oli myös hämmästyttävän helppo mennä: laivalla yli Suomenlahden Tallinnaan ja Tallinnasta autolla alle pari tuntia Pärnuun. Me koukkasimme hetken mielijohteesta Haapsalun kautta, sillä meillä oli koko päivä aikaa ennen kuin pääsimme kirjautumaan sisään majapaikkaamme. 

Haapsalukin hurmasi. Joimme siellä aamukahvit ja kävelimme sen jälkeen pitkin viehättävää kylänraittia, kunnes eksyimme eräästä portista sisään linnanmuurin toiselle puolelle. Sieltä löytyi vanhaan vallihautaan rakennettu leikkipuisto, johon lapset ihastuivat. Viihdyimme puistossa reilun tunnin, jonka jälkeen kiristimme lapset tutustumaan laajemmin linna-alueeseen sillä ehdolla, että pysähdymme leikkimään vielä tullessamme takaisin. Linna paljastui 1200-luvulla rakennetuksi piispanlinnaksi. Emme maksaneet itseämme sisään museoon mutta kiipesimme 38-metriseen kellotorniin lähes pystysuoria portaita pitkin. Kiivetessämme en ollut varma, olisiko minun pitänyt olla enemmän huolissani 7-kymppisistä vanhemmistani vai 3- ja 5-vuotiaista lapsistani. Linnavierailun jälkeen pysähdyimme vielä vartiksi leikkipuistoon ja suuntasimme sen jälkeen lounaalle. 

Iltapäivällä hurautimme puolentoista tunnin matkan Pärnuun ja olimme perillä tuntia ennen majapaikkaimme sisäänkirjautumisen alkamista. Olisimme luultavasti päässeet sisään jos silloin, jos olisimme ottaneet yhteyttä majapaikan isäntään. Hän paljastui myöhemmin illalla kohdatessamme mitä ystävällisimmäksi ja kohteliaimmaksi herraksi. Iltapäivällä meillä ei vielä kuitenkaan ollut mitään kiirettä majoittumisen suhteen. Kävimme ensin rauhassa nauttimassa lasilliset läheltä löytämästämme kohvikista.

Tunti kului suunnitelmia tehdässä, jonka jälkeen etukäteen sähköpostitse saamamme ovikoodit kelpasivat ovenpielen koodinlukijalle. Majoituimme aivan ihastuttavaan pieneen huoneistohotelliin nimeltä Roseamarie Apartments. Se oli hiljattain täydellisesti remontoitu vanha puutalo, jonka huoneet olivat hurmaavia. 

Mitä me sitten teimme Pärnussa? Emme mitään erikoista. Olisimme ihan hyvin voineet pysyä kotona.

Onneksi emme pysyneet.

Eikä meillä loppujen lopuksi ollut aikaa kuin kaksi kokonaista päivää. Niiden aikana kävimme rannalla, jossa isäni paljastui ihan viisivuotiaan veroiseksi vesipedoksi ja jossa minä menetin hermoni tuuleen, joka vei kaikki äänet ja irti lähtevän. Lisäksi se hautasi rantaviltin alleen ja tunkeutui jopa kännykän kuorien alle. Mereen se sen sijaan nostatti aallokon, jossa ei voinut uida hihkumatta riemusta.

Eräs meistä kävi bussilla päiväreissulla Riiassa tapaamassa vanhaa opiskelijavaihdon aikaista ystäväänsä, eräs vietti aikaa ostoskeskuksissa ja teki alelöytöjä kesätöissä ansaitsemillaan rahoilla. Muutamat pyöräilivät, minä juoksin aamuisin ja kiipesin leikkipuiston kiipeilytelineisiin iltapäivisin. Etsimme nälkäisinä ja kinastellen lounaspaikkoja, vähän paremmin valmistautuneena illallisravintoloita. Puhuimme ja vaikenimme. Tunnustelimme toistemme tunnetiloja ja ymmärsimme niitä vuoroin oikein, vuoroin väärin. Muistelimme menneitä ja teimme paljastuksia. Ihmettelimme, miten tulevaan pitäisi valmistautua. Vaikka olemme samaa perhettä, opimme luultavasti kaikki toisistamme aika paljon uutta. Paluumatkalla Länsiterminaalissa erotessamme halasimme hämmentyneinä. 

Voisin lähteä Pärnuun koska tahansa uudestaan. Muutenkin tulimme siihen tulokseen, että elämme vaihetta, jolloin reissuja kannattaa selvästi suunnitella lentoja mieluummin auto- ja laivamatkojen päähän. Laivalla on lasten kanssa niin paljon miellyttävämpää kuin lentokoneessa, koska heitä ei tarvitse sitoa aloilleen. Kun matkaan vielä lähtee omalla autolla, on liikkuminenkin käsittämättömän helppoa. Matkatavaroita ei tarvitse raahata käsin eikä niiden pakkaamisen ole pudotuspeliä. Mukaan saa myös sellaista, joka ei lentomatkoilla onnistuisi. Kuten rantakamat viltteineen ja leluineen tai menomatkalla ohimennen ostetun läskipyörän. Niinpä kirjasimmekin seuraaviksi matkahaaveiksemme Gotlannin sekä Billundin Legolandin ja Kööpenhaminan. 

Minä viihdyin Pärnussa, vaikka matkamme ehkä kuulostaakin yksitoikkoiselta. Jos kaipaat tylsältä matkailijalta vinkkejä Pärnuun suosittelen näitä:

  1. Majoitu Rosemarie Apartmentsiin.
  2. Pakkaa mukaan eväät ja vietä päivä rannalla. Varaa ainakin virolaisia ruisleipätikkuja. Rannalla voi tehdä paljon muutakin kuin uida ja hautautua hiekkaan, sillä rannalla ja rannan tuntumassa on kaikenlaisia aktiviteetteja. Me emme niitä vielä tällä reissulla kaivanneet. 
  3. Kävele pitkin poikin pittoreskeja katuja ja varjoisia puistoja.
  4. Vuokraa pyörä, se on halpaa. Me vuokrasimme puoleksitoista vuorokaudeksi pyörän ja sen perään kärrin, jossa saimme kuljetettua lapsia, ja maksoimme siitä muistaakseni 24 euroa.
  5. Käy kahvilla tai lounaalla Mahedikissa
  6. Ja syömässä Kohvik Kroonissa. Lopuksi kerro minulle, mitä pidit. Minua harmittaa, etten palannut sinne syömään, vaikka ihastuin paikan tunnelmaan jo silloin, kun ensimmäisenä iltana eksyimme sinne lasillisille odottaessamme pääsyä hotelliin. Joskus olisi vain syytä luottaa siihen, että saattaa ihan sattumalta löytää helmen. Syrjäisen helmen. 
  7. Älä suorita lomaa, vain fiilistele. Pärnussa jos missä se on mahdollista.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Leimasin itseni töihin 7.52. Käynnistin koneen, katselin työpöytää. Olin eilen unohtanut vielä likaisen kahvikupin pois.

Tartuin elokuussa alkavan kurssin opiskelijalistaan. Luin siinä viliseviä nimiä, mutta ne olivat ihan vieraita. Ihan erilaisia kuin ennen. Muutaman kohdalla jouduin tarkistamaan henkilötunnuksesta, onko kyseessä mies vai nainen.

Vastasin yhteen ainoaan saapuneeseen sähköpostiin. Etsin toisen, jo kesäkuussa lähetetyn sähköpostin varmistaakseni, että minulla on elokuun ensimmäisenä käytössäni tulkki.

Vaihdoin kuulumisia työkaverin kanssa. Sen ainoan, joka on lisäkseni töissä. Tarjosin apuani päiväksi tietokoneluokkaan, mutta tänään sille ei ollut käyttöä.

Kävin kahvin. Olin levoton.

Palasin omaan opiskelijalistaani: Luku- ja kirjoitustaidon koulutus. Lähtötaso 0.

En ole koskaan opettanut luku- ja kirjoitustaidottomia. Etsin netistä opetussuunnitelman ja kertasin sen. Tein muistiinpanoja ja alleviivauksia. Sen jälkeen etsin netistä kaikkea mahdollista asiaan liittyvää materiaalia. Silmäilin läpi kaksi gradua, latasin koneelle yhden väitöskirjan ja kolme materiaalipakettia, tulostin parikymmentä sivua ideoita ja vinkkejä.

Vaihdoin satulatuolista tavalliseen. Nousin seisomaan ja kävelin ympyrää. Kasasin työpöydälleni hyllystä löytyvää kirjallisuutta ja työkavereideni vanhoja kansioita. 

Lounastauolla kävelin torille ostamaan mansikoita ja mustikoita. Oli lämmin. Varpaat viihtyivät sandaaleissa, tuuli puski väljän pellavapaidan alle ja farkut hiostivat. Torilla soi kansanmusiikki ja tuoksui voissa paistettu muikku.

Sain mansikkani ja mustikkani. Kävelin takaisin toimistolle. Söin evääksi kuskussalaattia ja taatelipatukkaa. Kaadoin kupillisen kahvia ja palasin työpisteelleni.

Heittäydyin työhuoneen sohvalle lukemaan esimerkkejä ja kokemuksia siitä, kuinka luku- ja kirjoitustaitoa voidaan opettaa aikuisille. Ymmärsin, että että saan unohtaa sen, kuinka olen tottunut tekemään työtäni. Voin ehkä jättää käyttöön vain kykyni näytellä ja vääntää rautalangasta. Olen minä ennenkin imitoinut ja improvisoinut, piirtänyt ja kuvittanut. Raahannut luokkaan kassillisen kierrätettävää tai kennollisen kananmunia. Olen käärinyt hihani ja näyttänyt, kuinka sokeri mitataan. Tai vessan ovi lukitaan. Tai pakkaseen pukeudutaan.

Ymmärsin, että minun on opittava katselemaan maailmaa ihan uusin silmin. Sellaisin, jotka eivät ole tottuneet rakentamaan maailmaansa kirjaimien varaan. Sellaisin, joille kaikki se, joka on minulle normaalia, onkin heille ehkä aivan epänormaalia. Minun kelloni, kalenterini ja aikatauluni. Minun kynäni, paperini ja tekstinkäsittelyohjelmani. Minun painetut sanani ja niihin liittyvät tehtäväni.

Ymmärsin, että saan ehkä taas nähdä vilauksen ihan toisesta todellisuudesta.

Muistin, miksi minä tästä tykkään.

Kesäkuusta asti kytenyt paniikki alkoi sulaa. 

Leimasin itseni ulos ja astuin aurinkoon.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Minulla on kesäheila. Se oli helppo ja halpa. Lähti mukaan parilla klikkauksella. Mutta se on ihana, oikea herkku. En haluaisi tehdä mitään muuta kuin olla sen kanssa. Sillä on mielettömästi tarinoita kerrottavanaan. Olen käynyt sen kanssa lenkillä ja tehnyt sen kanssa kotihommia. Kerran leikkasin sen kanssa ruohoa. Oli hieman noloa, kun se kertoi silloin niin liikuttavaa tarinaa, että minulta pääsi itku. Toivoin, etteivät naapurit huomanneet. He olisivat saattaneet käsittää tilanteen väärin. On myös ollut ihanaa nukahtaa sen kertomiin tarinoihin. Mieheni on ollut hieman mustasukkainen, kun en enää lainkaan kuule häntä iltaisin. Kostoksi hän oli ottanut minusta eräänä iltana kuvan, kun olin nukahtanut heilani tarinointiin. (En ladannut kuvaa uudeksi profiilikuvakseni.)

Heilani on BookBeat e- ja äänikirjapalvelu, johon Isyyspakkauksessa jaettiin kesäkuussa kuukauden mittaisen kokeilujakson koodia. (Koodi on muuten voimassa edelleen, vink vink!) 

En ladatessani ihan ymmärtänyt, kuinka ihanan heilan saisin. Latasin palvelun alun perin lapsia varten: ajattelin, että saamme sitä kautta kätevässä muodossa äänikirjoja matkaan kesälomareissulle. Palvelun ladattuani kuitenkin huomasin, että siellä olisi pari itseänikin kiinnostavaa äänikirjaa. En ole koskaan kunnolla lämmennyt äänikirjoille, koska ne ovat tuntuneet kalliilta ja cd-muotoisina epäkäytännöllisiltä. Mutta nyt! Nyt olen kulkenut kuulokkeet päässä aina, kun se on ollut mahdollista. 

Kuuntelin ensimmäiseksi Tommi Kinnusen Lopotin, mikä hurmasi minut täysin. Yritin aluksi kapinoida vastaan, sillä olen pitänyt itseäni lukijana, en kuuntelijana. Ajattelin, että minun lukunautintoni edellyttää tekstiä. Mutta niin siinä vain kävi, että tarina hurmasi myös kuultuna. Voidaanko silloin muuten puhua lukunautinnosta? Ei se kuuntelunautintokaan ole, sillä silloin viitataan liiaksi ääneen. Minä kuitenkin rakastin ennen kaikkea Lopotin tarinaa. Olkoon nautinnon laji sitten vaikka kirjanautinto. Sitäkin tosin mietin, liittyikö tämä kirjanautinto sittenkin kuuntelukokemukseen? Olisinko pitänyt kirjasta myös luettuna? Luulen, että olisin. Sitä ei kuitenkaan voida koskaan selvittää, sillä kirjanautinnon neitsyys on tämän teoksen osalta menetetty eikä sitä voida enää luotettavasti toisella kerralla arvioida.

Seuraavaksi hain palvelusta kuunneltavakseni Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Se ei ollut lainkaan niin hauska kuin oli esittelyviesteissään antanut ymmärtää, joten jätin sen tippaakaan tunteilematta ja siirryin selaamaan valikoimaa. Tässä vaiheessa vielä luulin, että kokeilujaksolaisen valikoima on tavallista suppeampi enkä löytänyt lisää itseäni kiinnostavaa kuunneltavaa. Olin jo lukenut kaikki niistä, jotka olisin halunnut kuunnella. Siirryin epäillen e-kirjavalikoiman puolelle ja ajattelin, että kokeillaan nyt sitten sitäkin, vaikkei mikään voikaan syrjäyttää sitä tunnetta, kun käsissä on kirja, jonka sivuja saa käännellä. Eteenpäin ja taaksepäin.

 

Kesäheilani on kuitenkin niin ihmeellinen, että joudun pyörtämään mielipiteeni tässäkin asiassa. Sovelluksessa tekstin asemointi on niin erinomainen, että lukunautinto oli miellyttävä jopa kännykän näytöltä. Ahmaisin Kimmo Oksasen Kasvonsa meneettäneen miehen kahdessa päivässä. Minulla ei tosin ole mitään käsitystä, kuinka pitkä se on. Kännykän näytöllä ei lasketa sivunumeroita. Seuraavaksi nappasin luettavakseni Jenni Kirveen kirjoittaman Aino Sibeliuksen henkilökuvan. Se on toistaiseksi ihan alkutekijöissään. 

Silloin minä nimittäin tajusin, että sovelluksessahan on näytä kaikki -kuvake, jonka takaa löytyy kuunneltavaa (ja tietenkin luettavaa) vaikka kuinka paljon. Siellä olisi jopa lisää Kinnusta. En ole vielä uskaltanut aloittaa Neljäntienristeystä kuunnellen, sillä pelkään, etten taas pysty tekemään mitään muuta. Että alan taas vetäytyä perheeni parista aina, kun mahdollista. Että alan taas olla kärttyinen, jos joku julkeaa tulla kyselemään minulta jotakin, kun kuulokkeet korvilla hääräilen omissa oloissani. Ja että alan taas nukkua tyhmän näköisenä sotkeutuneena kuulokkeideni piuhoihin.

Voi BookBeat, meidän on syytä ottaa vähän etäisyyttä! Ainakin näissä kuunteluasioissa. E-kirjavalikoimasi otan kyllä matkaan huomenna koittavalle kesälomareissulle. Lapsia saat myös välillä viihdyttää kertomalla heille tarinoitasi.

Ja jos rehellisiä ollaan, olin ajatellut hylätä sinut kokeilujakson päätyttyä arkeen palatessani. 

Mutta nyt minä en enää tiedä, pystynkö.

Share
Ladataan...

Pages