Ladataan...
Maijan matkassa

Leimasin itseni töihin 7.52. Käynnistin koneen, katselin työpöytää. Olin eilen unohtanut vielä likaisen kahvikupin pois.

Tartuin elokuussa alkavan kurssin opiskelijalistaan. Luin siinä viliseviä nimiä, mutta ne olivat ihan vieraita. Ihan erilaisia kuin ennen. Muutaman kohdalla jouduin tarkistamaan henkilötunnuksesta, onko kyseessä mies vai nainen.

Vastasin yhteen ainoaan saapuneeseen sähköpostiin. Etsin toisen, jo kesäkuussa lähetetyn sähköpostin varmistaakseni, että minulla on elokuun ensimmäisenä käytössäni tulkki.

Vaihdoin kuulumisia työkaverin kanssa. Sen ainoan, joka on lisäkseni töissä. Tarjosin apuani päiväksi tietokoneluokkaan, mutta tänään sille ei ollut käyttöä.

Kävin kahvin. Olin levoton.

Palasin omaan opiskelijalistaani: Luku- ja kirjoitustaidon koulutus. Lähtötaso 0.

En ole koskaan opettanut luku- ja kirjoitustaidottomia. Etsin netistä opetussuunnitelman ja kertasin sen. Tein muistiinpanoja ja alleviivauksia. Sen jälkeen etsin netistä kaikkea mahdollista asiaan liittyvää materiaalia. Silmäilin läpi kaksi gradua, latasin koneelle yhden väitöskirjan ja kolme materiaalipakettia, tulostin parikymmentä sivua ideoita ja vinkkejä.

Vaihdoin satulatuolista tavalliseen. Nousin seisomaan ja kävelin ympyrää. Kasasin työpöydälleni hyllystä löytyvää kirjallisuutta ja työkavereideni vanhoja kansioita. 

Lounastauolla kävelin torille ostamaan mansikoita ja mustikoita. Oli lämmin. Varpaat viihtyivät sandaaleissa, tuuli puski väljän pellavapaidan alle ja farkut hiostivat. Torilla soi kansanmusiikki ja tuoksui voissa paistettu muikku.

Sain mansikkani ja mustikkani. Kävelin takaisin toimistolle. Söin evääksi kuskussalaattia ja taatelipatukkaa. Kaadoin kupillisen kahvia ja palasin työpisteelleni.

Heittäydyin työhuoneen sohvalle lukemaan esimerkkejä ja kokemuksia siitä, kuinka luku- ja kirjoitustaitoa voidaan opettaa aikuisille. Ymmärsin, että että saan unohtaa sen, kuinka olen tottunut tekemään työtäni. Voin ehkä jättää käyttöön vain kykyni näytellä ja vääntää rautalangasta. Olen minä ennenkin imitoinut ja improvisoinut, piirtänyt ja kuvittanut. Raahannut luokkaan kassillisen kierrätettävää tai kennollisen kananmunia. Olen käärinyt hihani ja näyttänyt, kuinka sokeri mitataan. Tai vessan ovi lukitaan. Tai pakkaseen pukeudutaan.

Ymmärsin, että minun on opittava katselemaan maailmaa ihan uusin silmin. Sellaisin, jotka eivät ole tottuneet rakentamaan maailmaansa kirjaimien varaan. Sellaisin, joille kaikki se, joka on minulle normaalia, onkin heille ehkä aivan epänormaalia. Minun kelloni, kalenterini ja aikatauluni. Minun kynäni, paperini ja tekstinkäsittelyohjelmani. Minun painetut sanani ja niihin liittyvät tehtäväni.

Ymmärsin, että saan ehkä taas nähdä vilauksen ihan toisesta todellisuudesta.

Muistin, miksi minä tästä tykkään.

Kesäkuusta asti kytenyt paniikki alkoi sulaa. 

Leimasin itseni ulos ja astuin aurinkoon.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Minulla on kesäheila. Se oli helppo ja halpa. Lähti mukaan parilla klikkauksella. Mutta se on ihana, oikea herkku. En haluaisi tehdä mitään muuta kuin olla sen kanssa. Sillä on mielettömästi tarinoita kerrottavanaan. Olen käynyt sen kanssa lenkillä ja tehnyt sen kanssa kotihommia. Kerran leikkasin sen kanssa ruohoa. Oli hieman noloa, kun se kertoi silloin niin liikuttavaa tarinaa, että minulta pääsi itku. Toivoin, etteivät naapurit huomanneet. He olisivat saattaneet käsittää tilanteen väärin. On myös ollut ihanaa nukahtaa sen kertomiin tarinoihin. Mieheni on ollut hieman mustasukkainen, kun en enää lainkaan kuule häntä iltaisin. Kostoksi hän oli ottanut minusta eräänä iltana kuvan, kun olin nukahtanut heilani tarinointiin. (En ladannut kuvaa uudeksi profiilikuvakseni.)

Heilani on BookBeat e- ja äänikirjapalvelu, johon Isyyspakkauksessa jaettiin kesäkuussa kuukauden mittaisen kokeilujakson koodia. (Koodi on muuten voimassa edelleen, vink vink!) 

En ladatessani ihan ymmärtänyt, kuinka ihanan heilan saisin. Latasin palvelun alun perin lapsia varten: ajattelin, että saamme sitä kautta kätevässä muodossa äänikirjoja matkaan kesälomareissulle. Palvelun ladattuani kuitenkin huomasin, että siellä olisi pari itseänikin kiinnostavaa äänikirjaa. En ole koskaan kunnolla lämmennyt äänikirjoille, koska ne ovat tuntuneet kalliilta ja cd-muotoisina epäkäytännöllisiltä. Mutta nyt! Nyt olen kulkenut kuulokkeet päässä aina, kun se on ollut mahdollista. 

Kuuntelin ensimmäiseksi Tommi Kinnusen Lopotin, mikä hurmasi minut täysin. Yritin aluksi kapinoida vastaan, sillä olen pitänyt itseäni lukijana, en kuuntelijana. Ajattelin, että minun lukunautintoni edellyttää tekstiä. Mutta niin siinä vain kävi, että tarina hurmasi myös kuultuna. Voidaanko silloin muuten puhua lukunautinnosta? Ei se kuuntelunautintokaan ole, sillä silloin viitataan liiaksi ääneen. Minä kuitenkin rakastin ennen kaikkea Lopotin tarinaa. Olkoon nautinnon laji sitten vaikka kirjanautinto. Sitäkin tosin mietin, liittyikö tämä kirjanautinto sittenkin kuuntelukokemukseen? Olisinko pitänyt kirjasta myös luettuna? Luulen, että olisin. Sitä ei kuitenkaan voida koskaan selvittää, sillä kirjanautinnon neitsyys on tämän teoksen osalta menetetty eikä sitä voida enää luotettavasti toisella kerralla arvioida.

Seuraavaksi hain palvelusta kuunneltavakseni Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Se ei ollut lainkaan niin hauska kuin oli esittelyviesteissään antanut ymmärtää, joten jätin sen tippaakaan tunteilematta ja siirryin selaamaan valikoimaa. Tässä vaiheessa vielä luulin, että kokeilujaksolaisen valikoima on tavallista suppeampi enkä löytänyt lisää itseäni kiinnostavaa kuunneltavaa. Olin jo lukenut kaikki niistä, jotka olisin halunnut kuunnella. Siirryin epäillen e-kirjavalikoiman puolelle ja ajattelin, että kokeillaan nyt sitten sitäkin, vaikkei mikään voikaan syrjäyttää sitä tunnetta, kun käsissä on kirja, jonka sivuja saa käännellä. Eteenpäin ja taaksepäin.

 

Kesäheilani on kuitenkin niin ihmeellinen, että joudun pyörtämään mielipiteeni tässäkin asiassa. Sovelluksessa tekstin asemointi on niin erinomainen, että lukunautinto oli miellyttävä jopa kännykän näytöltä. Ahmaisin Kimmo Oksasen Kasvonsa meneettäneen miehen kahdessa päivässä. Minulla ei tosin ole mitään käsitystä, kuinka pitkä se on. Kännykän näytöllä ei lasketa sivunumeroita. Seuraavaksi nappasin luettavakseni Jenni Kirveen kirjoittaman Aino Sibeliuksen henkilökuvan. Se on toistaiseksi ihan alkutekijöissään. 

Silloin minä nimittäin tajusin, että sovelluksessahan on näytä kaikki -kuvake, jonka takaa löytyy kuunneltavaa (ja tietenkin luettavaa) vaikka kuinka paljon. Siellä olisi jopa lisää Kinnusta. En ole vielä uskaltanut aloittaa Neljäntienristeystä kuunnellen, sillä pelkään, etten taas pysty tekemään mitään muuta. Että alan taas vetäytyä perheeni parista aina, kun mahdollista. Että alan taas olla kärttyinen, jos joku julkeaa tulla kyselemään minulta jotakin, kun kuulokkeet korvilla hääräilen omissa oloissani. Ja että alan taas nukkua tyhmän näköisenä sotkeutuneena kuulokkeideni piuhoihin.

Voi BookBeat, meidän on syytä ottaa vähän etäisyyttä! Ainakin näissä kuunteluasioissa. E-kirjavalikoimasi otan kyllä matkaan huomenna koittavalle kesälomareissulle. Lapsia saat myös välillä viihdyttää kertomalla heille tarinoitasi.

Ja jos rehellisiä ollaan, olin ajatellut hylätä sinut kokeilujakson päätyttyä arkeen palatessani. 

Mutta nyt minä en enää tiedä, pystynkö.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Sain nauttia tällä viikolla yhdestä yksinäisestä iltapäivästä, kolmesta kokonaisesta tunnista. Lounasta syödessäni pohdin, mihin tunnit käyttäisin. 

Keittäisinkö kupin kahvia ja vetäytyisin leikkimökin riippumattoon kuuntelemaan äänikirjaa?

Järjestelisinkö vaatehuoneen, joka on jo puoli vuotta ollut ärsyttävän sekaisin?

Lähtisinkö lenkille?

Katsoisinko leffan? Minkä?

Leipoisinko? Mitä?

Suunnittelisinko reilun viikon kuluttua koittavaa kesälomareissua?

Nukkuisinko päiväunet?

Polkisinko keskustaan ostamaan sen yhden ihanan kesämekon (kun mulla ei ole juuri mitään kesävaatteita)?

Päädyin siivoamaan vaatehuonetta ja kuuntelemaan äänikirjaa. (Tommi Kinnusen Lopottia, joka on ihan huikea!)

Tyhjensin ensin kaikki hyllyt ja vielä avaamattoman kesävaatelaatikon sängylle ja aloin sitten perata vaatekasoja. Tein kolmenlaisia pinoja: jatkoon, ei jatkoon ja harkintaan.

Pyyhin hyllyjä ja siinä sivussa vaatehuoneen ikkunan karmeja. Mietin, jaksaisinko pestä samalla vaatehuoneen ikkunan. (En jaksanut.)

Suurin osa vaatteista päätyi takaisin hyllyyn, osa sai ylennyksen henkariin.

Kokeilin vaatteita, joita en ole vähään aikaan pitänyt. Peilasin joka puolelta. Huomasin, että raitojeni juurikasvu näyttää takaa päin paljon kamalammalta kuin etupuolelta.

Muistin vaatteista hassuja asioita: Tämän mekon ostin syksyllä 2009 Marimekosta, kun olin lähdössä ulkomaille töihin ja ajattelin, että haluan mukaani jotain suomalaista. Tämä mekko oli päällä pitkänä ja kuumana hellekesänä 2011, kun esikoinen oli vauva ja pääsin ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen kampaajalle. Tätä toppia käytin joka päivä kesällä 2008 häämatkalla Italiassa. Tämän ponchon suojissa imetin syksyllä 2012 kaksiviikkoista kuopusta kahvilassa. 

Leikkasin eräistä rikkinäisistä farkuista sortsit ja ylijäämälahkeista paikan toisiin farkkuihin. Tunsin suurta tyytyväisyyttä.

Löysin yhden hameen, yhden mekon, yhdet sortsit ja kolme paitaa, joiden olemassaoloa en muistanut. Tunsin suurta häpeää.

Heitin pois kuusi vuotta vanhat bikinit, maalin tahrimat housut, hapristuneen uimalakin sekä joukon sukkia. Tunsin suurta kevennystä.

Laitoin sivuun yhden tunikan ja yhden mekon, jotka aion viedä ompelijalle muokattavaksi. Tunsin suurta kekseliäisyyttä.

Pakkasin kierrätykseen seitsemän vaatekappaletta, joista kolme oli yökkäreitä. Tunsin suurta ihmetystä.

Kuvasin myyntiin kahdeksan vaatekappaletta, joista seitsemän olin ostanut itse kierrätettynä. Tunsin suurta valaistumista.

Ajattelin, että melko kauan ihmisellä saattaa mennä ennen kuin se tajuaa, millaiset vaatteet on itselle hyviä. 

Menin terassille ja söin jätskin.

Päätin, etten osta sitä yhtä ihanaa mekkoa.

Share
Ladataan...

Pages