Ladataan...
Maijan matkassa

Joskus ajattelin, etten lainkaan halua lapsia. Olin asiasta niin varma, että olin itsekin yllättynyt, kun päinvastainen ajatus ensimmäistä kertaa käväisi mielessäni. Asuin vieraassa maassa, ja minulla oli tavallista enemmän aikaa olla itsekseni ja omine ajatuksineni. Ja eräänä marraskuisena päivänä minä katselin leikkipuistossa aikaansa viettäviä perheitä, kun se kaikki alkoikin näyttää houkuttelevalta. Siitä lähtien ajatus siitä, että haluan lapsia, oli yhtä selkeä kuin aikaisempi ajatus lapsettomuudesta.

Puolitoista vuotta myöhemmin minusta tuli äiti. Kolme vuotta myöhemmin minulla oli kaksi lasta. Nyt he ovat viisi ja kolme ja puoli.

Tiedän olevani onnekas, kun kaikki kävi niin helposti. Olisi voinut käydä toisinkin. En tiedä, kuinka olisin siihen reagoinut. Nyt olen vain onnellinen siitä, että olen heidän äitinsä. He ovat epäilemättä parasta, mitä minulle on tapahtunut. Mutta on myös hetkiä, jolloin tekisi mieli … no … antaa heidät muille.

Karusellin Anni kirjoitti kauniisti siitä, mitä lapset voivat elämään tuoda, ja haastoi minutkin kirjoittamaan asioista, jotka vanhemmuudessa ilahduttavat.  Nyt kun istun yksikseni junassa ja nautin sellaisesta yksinolon luksuksesta, josta en ennen vanhemmuutta tiennyt mitään, tulee minulle mieleen seuraavia asioita:

Raskauden ihme. Onhan se nyt ihan mieletöntä, kun omassa vatsassa kasvaa oikea ihminen! Jonka sydänäänet kuulet neuvolassa ja jonka potkut tuntuvat kyljissä. Bonuksena sain vielä paksun tukan ja hyvinvoivan ihon. Valitettavasti vain raskausajaksi.

Täysi elämä. Vaikka usein kiroankin arjen ruuhkaisuutta ja ikävöin joutilaisuutta, elän paljon mieluummin tätä hektistä elämää kuin tylsää tyhjyyttä.

Oikeat mittasuhteet ja itsensä hyväksyminen. Ennen lapsia olin taipuvainen uhraamaan liikaa aikaa oman napani tarkasteluun Nykyisin siihen ei ole aikaa ja kas – olen itseeni paljon tyytyväisempi.

Sukupolvien väliset sillat. Lasteni kautta olen ehdottomasti löytänyt uuden suhteen omiin vanhempiini. Lapset ovat lähentäneet meitä.

Lasten kehitys ja uudet taidot. Tuottavat kuplivaa iloa.

Ilo tai onni lapsen silmissä. Saa pakahtumaan.

Hetket. Lasten myötä olen oppinut paljon siitä, kuinka hetkessä eletään. Samoin siitä, että kaikki on todellakin vain hetkellistä. On siis syytä pitkittää hyviä hetkiä ja katsoa huonojen yli.

Palaute ja peilaus. Lapsissa näet sen, mitä olet ja miten toimit. Hyvässä ja pahassa.

Uudet puolet puolisossa. Tiesin, että minulla on hyvä mies. Mutta ennen lapsia en tiennyt, kuinka erinomainen isä hän on.

Työn tulokset. Kaikki se vääntö, kääntö ja toisto palkitaan joskus. Useimmiten silloin, kun et osaa sitä odottaa. Ja silloin se sulattaa. Tuntuu ihmeelliseltä, että lapsi tekee jotain hyvää tai kaunista, vaikka se onkin sitä, mitä olet yrittänyt häneen tartuttaa. Olet vain luullut, ettei mitään tapahdu.

Yllätykset. Lapset tekevät myös paljon sellaista, mitä et ole edes osannut heille opettaa.

Tunteiden kirjo. Minkä tunneskaalan olisinkaan menettänyt, jos minusta ei olisi tullut äitiä!

Rakkaus. Sitä on ollut ennenkin mutta se on lasten myötä saanut ihan uuden ulottuvuuden. Sellaisen, jolla ei ole mitään rajoja. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Eräs Facebook-tuttavuuteni päivitti jokunen viikko sitten seinälleen hetkiä, joista ei hohto häviä. Kävin ensin moneen otteeseen listaamassa omia hetkiäni hänen seinälleen. En osannut lopettaa. Lopulta pakotin itseni lopettamaan ja päätin jatkaa täällä. Kas näin! Ainakaan näistä hetkistä ei hohto häviä:

Ensimmäinen haukku uunilämpimästä korvapuustista.

Lapsen spontaani halaus.

Joulun ensimmäinen hehkuviini.

Puhtaaksi siivottu koti. (Vielä parempaa: jonkun muun yllätyksenä siivoama koti.)

Pitkä liuku vasta-ajetulla hiihtoladulla kevätauringossa.

Kiireetön kuppi kahvia ystävän kanssa.

Elokuvateatterin esiripun aukeaminen ja valojen himmeneminen.

Ensimmäinen lenkki uusilla lenkkareilla.

Lempikirjailijan uusimman teoksen aloittaminen.

Kirjeen löytäminen postilaatikosta. 

Lentokoneen nousu.

Keinukarusellikyyti.

Kampaajakäynti.

Lapsen uusi merkittävä taito.

Mäntysuovalle tuoksuva puhdas matto paljaiden varpaiden alla.

Kainalo, johon kaivautua.

Hammaslääkärin ehdotus pidentää tarkastuväliä kolmeen (!!!) vuoteen.

Tieto siitä, että työsuhde jatkuu.

Kevään ensimmäinen linnunlaulu.

Syvällinen keskustelu lapsen kanssa illalla sängyssä kesken nukutuspuuhien.

Tiukka halaus keskellä suurinta surua. Tai iloa.

Odottamaton kehu tai kohteliaisuus.

Ensimmäisen lämpimän kesäillan kupliva kepeys.

Oivallus siitä, että on juuri tällä hetkellä onnellinen ilman mitään erityistä syytä.

Viimeiseen on hyvä lopettaa, vaikka vieläkin tuntuu siltä, ettei tässä ole kaikki.

Millainen on sinun listasi?

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

On launtai. Kello on 17.19. Istun hiljaisessa baarissa. Lasissa on 16 senttiä punaviiniä. Katselen ulos ikkunasta, selaan Instagramia, luen lempiblogejani. Kuuntelen musiikkia. Kirjoitan.

Olen onnellinen ja ihmeissäni. Kuinka en ole tajunnut tätä aikaisemmin? Tätä paikkaa, johon paeta. Tätä paikkaa, jossa ottaa oma aikansa?

Tässä hetkessä on kaikki, mitä niin kipeästi nykyisin kaipaan: olen irti omasta elämästäni, mutta keskellä muuta elämää ja kaupunkikulttuuria. Juon viiniä. (Punaista, tietenkin. En tiedä, mistä se johtuu, mutta valkoviini ei tuota minulle samanlaista hyvänolontunnetta kuin punaviini.)

Minulla on jo kuukausia ollut hirvittävä kaipuu olla yksin. Se on sellaista kokonaisvaltaista kaipuuta, joka tuntuu koko kehossa ja tekee melkein sairaaksi. Sen tyydyttämiseksi ei riitä ilta yksin kotona. Se ei oikeastaan ole vain yksinolon kaipuuta vaan siihen liittyy myös kaukokaipuu. Se tunne, että on täydellisesti poissa omasta arjestaan.

Minä tarvitsen tämän näkymän, joka on muu kuin oma pihani. Minä tarvitsen tämän taustamusiikin, jonka joku muu on valinnut. Minä tarvitsen nämä ihmiset, joita en tunne, mutta joita voin salaa katsella. Joiden maailmoja voin miettiä, joiden suhteita voin tulkita.

Tämähän on täydellistä! Minun ei tarvitse uhrata yhteistä matkakassaa tai yhteistä perheaikaa paetakseni yksin maailmalle.  Voin vain ottaa yhden varhaisen lauantai-illan ja kadota kotikaupunkiini.

Tämä on kaikkinensa kerrassaan tavatonta, sillä en ole tehnyt tällaista vuosikausiin. Tai jos nyt ihan perusteellisesti ajatellaan, en ole tehnyt tällaista koskaan! Nykyisin lauantai-illat on varattu perheelle tai vieraille. Ennen lapsia lauantai-illat oli varattu parisuhteelle tai illanvietoille ystävien kanssa.

Jestas! En ole koskaan tehnyt mitään tällaista! Istunut yksin viinillä lauantai-iltapäivänä. 

Uskomatonta.

Tämä on ihanaa!

Seuraavalla kerralla varaan tähän kaksi tuntia. Vähintään. Nyt olen vain tohkeissani ja lähden sinne, minkä vuoksi olen tänne alun perin tullut: illalliselle ja elokuviin ystävien kanssa. 

Olipa onnenkantamoinen, että minulla sattui olemaan liikaa aikaa.

Voiko tämä oikeasti olla näin yksinkertaista?

Share
Ladataan...

Pages