Meikkaajan painajainen -kun herätyskello ei herätäkkään

Makeup Mondo

Nyt se tapahtui minullekkin, 7 vuoden meikkaamistyön ja ajoissa olemisen jälkeen. Morsiamen meikkaus tuli aloittaa kello 8.30 ja minä heräsin kello 8.45. Puhelimeni herätyskello petti ja myöhästyin.

On käsittämätöntä, kuinka nopeaa ihminen voi olla ovesta ulkona kun paniikki iskee! Olin onneksi valmistellut kaikki tavarat mukaan edellisenä iltana, joten yksinkertaisesti heitin vaatteet niskaan, nakkasin tavarat olalle ja lähdin kiitämään. 

Olin onnekas, koska morsian oli coolein ikinä. Olisin ottanut nöyränä vastaan kaiken moitinnan, sillä omana hääpäivänään viimeinen asia mitä haluaa stressata, on meikki. Päinvastoin sain vielä seuraavana päivänä kiitosviestin! Voin sanoa, että morsiamen kanssa avioitunut mies on maailman onnekkain! Aikaa meikata oli runsaasti, sillä sovimme aloittavamme näin aikaisin, jotta ehdin siirtyä toiseen paikkaan tekemään toista meikkiä. 

Mitä tästä voi oppia? Jos puhelimesi on näyttänyt hajoamisen merkkejä, älä luota enää vanhaan ystävääsi. Hanki toinen herätyskello erityisesti tärkeitä päiviä varten.

Kuvateksti: Layoutin tekeminen on erityisen tärkeää morsiamen koemeikissä. Näin voit valmistautua hääpäivän meikkiin mahdollisimman hyvin.

Päivä jatkui kaoottisena, sillä olinhan jo myöhässä seuraavastakin meikistä! Otin taksin alle ja koitin ystävällisesti selittää tulenpalavasta kiireestä ja paniikista mikä minua edelleen kalvoi! Taksikuski parka. Minun onnekseni myös seuraava asiakas otti myöhästymiseni erittäin rennosti ja tuhansien anteeksipyyntöjeni saattelemana hän lähti meikistä tyytyväisenä. 

HUH! Vaikka päivästä selvittiin, vaivasi myöhästymiseni minua koko loppuillan ja vielä seuraavanakin päivänä. Onneksi minulla on runsaasti kollegoita, jotka lohduttivat minua kertomalla omia mokiaan omalla meikkaajan taipaalellaan. Tekevälle sattuu eikä mokilta voi välttyä! 

Share

Kommentoi