Ladataan...

 

 

Lasten aurinkorasvoista käydään kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Itsekin uskoin tyhmänä keskustelupalstoja ennen kuin sain käsiini äidiltäni kuluttaja-lehden, jossa oli vertailtu erilaisia lasten aurinkorasvoja spf 50 kertoimella. Lyhyesti kerrottuna siinä käytiin fysikaalisen ja kemikaalisen suojan erot ja miksi liikkuu paljon ”huhuja” kemikaalisten aurinkorasvojen myrkyllisyydestä. Kannattaa muistaa, että vaikka on tutkimuksia jonkun asian haitasta se ei vielä merkitse että se tekee sitä kaikille. Itse ainakin muistan lukiessani, että tutkimuksia pitää olla monia ja kattavia jotka ovat toisistaan irrallisia jotta voidaan sanoa jonkun tekevän hallaa. Hyvä esimerkki on rokotteet joiden haittavaikutusten takia jotkut eivät rokota lapsiaan mutta isompi ja pitkä aikaisempi hyöty saataisiin että rokotettaisiin kaikki. 

Kuitenkin koen, että en haluaisi altistaa lastani, varsinkaan näin pientä ylimääräisille kemikaaleille. MUTTA  samalla asumme suurimman osan vuodesta paikassa, jossa aurinko paistaa koko ajan ja auringon välttely on vaikeaa, ellei mahdotonta. Ymmärrän vielä Suomessa pystyväsi pitämään lapsesi pitkähihaisilla ja varjossa kuumimpaan/polttavimpiin aikaan päivästä kun näitä päiviä saattaa olla vuodessa se alle kymmenen. Täällä sama tarkottaisi että emme tekisi mitään 9-17 aikana, olisimme sisällä päivät pitkät. Tietenkin olemmekin suurimman osan viikosta ihan pakostakin (miehen työt, talon rakennus, joka vaatii mieheltä, plus minun etäopinnot).

Mikäli menemme rannalle, menemme aamu- tai iltapäivästä. Ehkä kerran olemme olleet koko päivän tytön ollessa vielä vauva ja nukkui suurimman osan ajasta riippumatossa varjossa. Yritämme aina välttää pahimman polttavan auringon. Tyttömme käyttää aina uv-uimapukua, joten aurinkorasvaa laitan vain kasvoihin, niskaan, kämmeniin ja jalkoihin. Vaikka olisi hattu ja aurinkolasit silti täytyy laittaa rasvaa, sillä heijastus vedestä, hiekasta, mistä tahansa on niin voimakasta, että ilman rasvaa iho palaa. Aurinkolasit kyllä lentää sen seljän tien kun ne päähän saa. Täytyy yrittää Suomen matkalla löytää mieluiset lasit pikkuneidille.

Meidän perheemme lempi aurinkorasvaksi on siis noussut Orionin sunpro spf 50 (hieman on etiketti haalistunut käytössä). Voide on todella tuhtia tavaraa, mutta levittyy suht helposti. Tässä rasvassa hyvä puoli on, että riittää sen maks tunnin auringossa olo ajan, eikä tyttö ole näyttänyt palamisen merkkejä koskaan. ACO:n voidetta testasin kerran ja tytön iho alkoi punoittaa jonka jälkeen putsasin ihon ja laitoin taas hyväksi todettua Orionin rasvaa. Tässä alla omaan käteen testattu kaikki aurinkovoiteet mitä löytyy tällä hetkellä. Tästä näkee hyvin, että Orion on ainoa paksu voide, joten ei mikään ihme Orionin sunpro olevan hyvä tuote. Muistaakseni tässä on sitä kuuluisaa ”parempaa” fysikaalista suojaa, mutta myös joitakin kemikaaleja. Itse kuulun siihen ryhmään joka ostaa mieluummin apteekista aurinkorasvat ja tätä ei saakaan muualta kuin apteekista. 

Mitä mieltä olette aurinkorasvoista? Mieluiten itsekin olisin käyttämättä lapselleni mitään, mutta vaihtoehtoja ei ole. Yleensä emme vietä montaa päivää putkeen auringossa, vaan seuraavana päivänä tehdään muita juttuja sisällä sitten ettei altistusta tapahtuisi koko aikaa. 

Täällä alkaa olemaan aika kova hoppu, sillä tällä viikolla on vihdoin ravitsemustieteen ensimmäinen kunnon verkkotentti, johon siis kuluu kaikki vapaa-aikani tällä hetkellä ja viikon päästä lähdemme Suomeen. Jos löytyy hyviä vinkkejä taaperon kanssa lentämiseen, kaikki vinkit otetaan vastaan! :)

-Elina

Share

Ladataan...

 

 

Meksikossa vietettiin tänään äitienpäivää. Äitienpäivä on aina 10.5 oli viikonpäivä mikä tahansa. Ainoastaan isänpäivää vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina jenkkien mallin mukaan. Samalla tämä on monille Meksikossa viikon ainoa vapaapäivä töistä. Tuntuu kurjalta, että äitejä ei arvosteta sen vertaa, että päivä olisi myös sunnuntai niinkuin se esimerkiksi Suomessa on. 1914 vuonna Woodrow Wilson aloitti äitienpäivä perinteen toukokuun toiseen sunnuntaihin ja muut maat tulivat perässä. 

 

 

Kuvassa 10 de mayo kohdalla lukee siis maat, jotka viettävät 10.5 äitienpäivää. Kuva Wikipedia

Itse mietin niitä lapsuus ajan äitienpäiviä jolloin perinteeksi oli jo muodostunut hakea viereisestä metsästä isin kanssa valkovuokkoja ja viedä aamiainen äidilleni sänkyyn. Tällaista ei olisi tapahtunut mikäli päivä olisi keskellä viikkoa, sillä isäni olisi jo töissä ja en yksinäni olisi pienenä lapsena saanut laitettua äidilleni aamiaista.

No Meksikon äitienpäivänä kukkia myydään järkyttäviä määriä ja hinnat nousevat tuplasti. Kukkia löytyy laidasta laitaan ja tämä onkin yksi Meksikon ihanuus sillä ne eivät maksa hunajaa niinkuin Suomessa. Minulle ei ole vielä muodostunut perinteitä sillä esimerkiksi tänään mieheni oli jo lähtenyt aamulla aikaisin töihin ja vaikka olisikin sunnuntai tämä voisi tapahtua sillä miehen työ ei katso viikonpäivien virkaa. Mutta kukkia tietenkin saan aina, yleensä värikkäitä liljoja. Näistähän tietenkin unohdin ottaa kuvan ja enää en voi kun mies ja tytär nukkuvat. Talo on täynnä kukkia tällä hetkellä sillä sain myös sister in-law:lta (en tiedä suomenkielistä nimeä tälle) kukkia sekä kokin perheeltä että hotellilta jossa kävimme syömässä. 

Myöhemmin menimme koko perheen voimin (mieheni, tytär, anoppi, appiukko ja miehen veljen perhe) syömään Vivo Resorts hotellille anoppini pyynnöstä. Tämä on kaupungin ulkopuolella hotelli resortti keskellä ei mitään. Palvelu on hyvää ja ruoka ihan jees. Todella mahtavaa oli että tyttäreni viihtyi lastenhuoneessa hetken aikaa lastenvahdin (hotellin puolesta) ja toisen tytön kanssa leikkimässä. Sinne se jäi nätisti värittelemään värityskirjaa eikä välittänyt kun lähdin ovesta ulos. Tämä oli ensimmäinen kerta kun jätin tytön aivan tuntemattoman kanssa ja koko ajan mietinkin, pitäisikö mennä jo katsomaan, onko kaikki hyvin. Mutta minulle luvattiin tuoda tyttö jos jotain ilmenee. Noin 40 minuuttia kului, sain syödä rauhassa ruokani ja jälkiruokani ja mennessäni katsomaan olivat lastenvahti ja tyttö tulossa jo vastaan. Itkuhan siellä lopulta oli tullut, mutta hieno aloitus tällaiselle toiminnalle. Melkein voisi hankkia jäsenyyden tuonne ja välillä käydä käyttämässä lastenhoitopalvelua ja ottaa chillisti.. Hahah :D Ei nyt kuitenkaan, vitsi vitsi.

Kuitenkin kaiken kaikkiaan oikein mukava äitienpäivä. Eikä minua häiritse ettei ole sunnuntaina, kun en ole vielä työelämässä. Ehkä sitten kun näin on otan täälläkin käyttöön suomalaisen tavan ja juhlimme sunnuntaina. Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille Suomeen sunnuntaina! Toivottavasti valkovuokot kulkivat ja perinteitä alkaa syntyä tai jatkatte jo muodostuneita perinteitä. 

-Elina

Share

Ladataan...

 

Nyt kun alkaa olemaan vuosi siitä kun tyttäremme alkoi syömään kiinteitä, ajattelin kertoa hieman miten sormiruokailu on edistänyt ruokailua ja miten se näkyy tänä päivänä hänen syömisessä. 

ENSIMMÄISIÄ KERTOJA SYÖMÄSSÄ

Ensinnäkin vuosi sitten kun aloitimme Meksikossa sormiruokailun kaikki ihmettelivät ja kauhistelivat miten joku voisi syödä itse 6 kuukauden ikäisenä ruokaansa. Itsekään en juuri tiennyt sormiruokailusta ennen raskautta ja vahingossa eksyin sormiruokailun facebook sivuille, josta kiinnostus asiaa kohtaan heräsi. Mitä enemmän asiaan paneuduin, ymmärsin kuinka mainiolta se kuulostaa. Lapsi söisi itse, eikä siis syöttämistä tarvittaisi. En rupea kertomaan kaikkia yksityiskohtia sillä täältä voit lukea asiasta itse Marjut Ollilan kertomana. Ajatus kuitenkin on että lapsi saa itse kiinnostua ja ruoan tuputtamista ei tapahtuisi. Alkuun puuro meni itse suuhun niin että täytin lusikan ja annoin käteen. Jossain vaiheessa n. 10kk ikäisenä tämä ei kuitenkaan enää kiinnostanut ja syötin puuron. Alkuun sotkua tuli todella ja meillä olikin noin ensimmäisen puoli vuotta lattialla jokin alusta jonka pystyi kaatamaan roskiin. Tämä helpotti huomattavasti siivoamisen määrää. Nykyään lattialle tippuu oikeastaan vaan enää riisiä. Hankimme Suomessa ´kids me stay in place´ eli pienen muovinpalasen, joka laitetaan lautasen alle jottei lapsi saa sitä nostettua pöydästä. Tyttömme on alusta asti ollut kova kääntämään ja tiputtamaan lautasen lattialle. Tämä on ollut ihan älytön apu ja on edelleen kovassa käytössä. Koskaan tähän päivään asti tyttö ei ole meinannut tukehtua ruokaansa. Selkeästi aika oli juuri passeli sormiruokailun aloittamiselle sillä hän osasi työstää ruokaa hienosti suussaan. Vain pari yökkäystä on mahtunut vuoden ajalle.

 

KidsMe stay in place, kuva täältä

Ensimmäinen kuukausi meni oikeastaan tutustuessa ruokaan. Melkein kaikki maistui perunaa lukuunottamatta. Parsakaali oli herkkua varmaan sen helpon syömisen takia. Noin seitsemän kuukauden ikäisenä alkoi innostus selkeästi lopahtamaan ja alkoi "syömättömyys" kausi. Todella pieniä määriä meni mahaan asti, mutta imetys jatkui joten syytä huoleen ei ollut. Sormiruokailun mukaan annetaan lapsen syödä se mitä haluaa ja 1-vuotiaaksi asti ruokailu on enemmänkin ruokaan ja ruokailuun tutustumista. Eli ei tarvitse alkaa huolestumaan jos ruoka ei ns. maistu. Tärkeää on että ruoat käyvät suussa, jotta ravintoaineita imeytyy. Imetys on kuitenkin tärkeämpää vielä vuoden ikään saakka (tai pulloruokinta).

RUOKAILUA SUOMESSA

Kun tyttö oli n. 10 kuukauden ikäinen matkustimme Suomeen isovanhempien luo ja ruoka alkoi maittamaan taas eri tavalla kun sai maistella uusia juttuja ja maitotuotteetkin tulivat mukaan. Suomesssa maitotuotteita oli mahtava testailla,  sillä valikoimaa löytyy laidasta laitaan. Tyttären suosikeiksi nousi raejuusto ja piimä. Raejuusto on edelleen yksi lempiruuista. Meidän perheessä ei juoda maitoa ollenkaan, joten maitotuotteita menee ainakin kerran päivässä ja yleensä juuri aamu-tai/ja iltapalalla.

RUOKAILUA ROOMASSA (VIINILASI JA TIRAMISU KUULUU ÄITILLE :D)

Voisi sanoa että 10 kuukauden jälkeen alkoi ruokailu. Sitä ennen se oli närppimistä, maistelua, heittelyä, lätkimistä pöydälle, you name it! Niinkin paljon että mietin miten tyttö voi kasvaa niin pienellä määrällä ruokaa. Mutta kyllä sitä pituutta ja painoa aina tuli lisää. Edes vähän. Sormiruokailun Facebook ryhmä toimi ja toimii edelleen todella tärkeänä vertaistukena. Monet olivat sanoneet ryhmäsä ruokailun alkaneen vasta n. 10kk-1v ikäisenä. Ja kun tämä maaginen ikä saavutettiin se todella alkoi! 

TÄSSÄ ETSITÄÄN JAUHELIHAN PALASIA PORKKANARAASTEEN KESKELTÄ 

Vähän yli vuoden ikäisenä oli selkeä vaihe kun mitään ei saanut sekoittaa keskenään, kaikki ruoka piti olla erillään ja mitään kasviksia ei kelpuutettu. Nyt kun ikää on 1,5 vuotta menee melkein kaikkea paitsi kasviksia sellaisenaan. Kasvikset täytyy piilottaa tai tehdä esim. kasvispihvejä. Tomaatit ovat ainoat kasvikset, jotka ovat jääneet lemppareiksi. 

Noin vuoden ikäisenä yritin antaa lusikkaa, jotta saisi tuntumaa mutta kiinnostusta ei vielä ollut. Tyttären ollessa 1,3v, ruokailu alkoi mielestäni kyllästyttämään, taas kokeilin lusikkaa ja haarukkaa ja innostus ruokailua kohtaan nousi taas. Tänä päivänä tyttö syö itse ruokansa lusikalla ja joskus harvoin yrittää haarukoida. Ainoastaan pienet syötävät ja hedelmät syö käsin. Suomenkielen sana sormiruokailu johtaa hieman harhaan kun englanninkielinen versio on ’baby led weaning’ eli lapsen omaan tahtiin tapahtuva ruokailu. Tavoitteena ei siis ole. että lapsi syö aina käsin vaan oppii syömään itse. Näin todella on tapahtunut. Tämä on todella erikoinen asia maassa, jossa lapsia syötetään helposti vielä 5-vuotiaana. Meidänkin perheessä serkku vaatii iPadin ja äidin tuputtamaan ruokaa noin puolet päivän aterioista. Kaikkihan tekevät niinkuin parhaaksi näkevät lapsensa kanssa. Me olemme löytäneet hyväksi sormiruokailun tai voisi sanoa joskus jopa sekaruokailun (puuro tai jugurtti tulee vielä hieman syötettyä kun väsymys iskee kesken ruokailun). Maassa jossa ei ole kuultukaan suolan tai sokerin saanti rajoituksista on ihmetelty todella miten lapseni voi syödä suolatonta ruokaa tai sokeroimatonta jugurttia. Vesi janojuomana on myös hämmästyttänyt. Juuri eilen 4-vuotias poika kysyi minulta, miksi tyttäreni juo vaan vettä. Täällä on tapana antaa mehuja, jotka on "meksikolaisittain ´agua de + joku hedelmä + paljon sokeria". Itse vesi vesi on agua pura ja agua siis sokeroitua mehua. 

Matkan varrelle on kyllä mahtunut omaa tahtoa ja helppoa ei ole ollut, eikä varmasti olla nähty vielä kaikkea. Lapsen elämä on yhtä vaiheilua varsinkin ruokailun suhteen... Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen kuinka pieni ruokaisesta vauvasta on tullut hyvin syövä pikku taapero. Päivät tietenkin vaihtelevat ja juuri kun olin kirjoittanut tänne kuinka hienosti syö alkoi ruoka maittamaan taas hieman huonommin. MUTTA syynä on selkeästi puhkeava hammas. Aina tulee helpotus kun huomaa jonkin vaivaavan, eikä tyttö muuten vaan halua syödä. 

ENNEN

JA JÄLKEEN SYÖMISEN'

Terveisiä saunan huuruisen kuumasta Meksikosta. Täällä odotellaan sadekauden alkamista, jotta lämpötila ja kosteus tulisivat siedettäviksi. Sitä jopa kaipaa Suomen säitä uskokaa tai älkää. Hoppua on pitänyt rakentamisen ja opiskelun takia, mutta yritän saada Puerto oppaani tällä viikolla myös valmiiksi. Jos jotain tiettyä mitä haluaisit tietää Puerto Escondidosta, laita kommenttia tulemaan! 

-Elina

 

Share

Pages