Asia, jota ei voi sanoa ääneen.

Ladataan...
Mami Bloggaa.

Nyt kun työkuviot alkaa pyörimään päivä päivältä enemmän mielessä, niin on pakko vähän avautua asiasta. 

Voin rehellisesti sanoa, että olen aina ollut kova tekemään töitä. Tarjoillut, siivonnut, tiskannut,maalannut, pyörittänyt tilauskahvilaa, tehnyt pitsaa, pakannut lähetyksiä, keittänyt kahvia, promonnut ja vaikka mitä. Työt olen ottanut innolla vastaan, oli homma mitä tahansa. Ennen Eevin syntymää tein paljon töitä kustantaakseni suhteellisen huolettoman elämäni. Olenkin tainnut täällä aikaisemmin puhua jo siitä, kuinka vaikeaa on olla vaan kotona kun on tottunut suhaamaan vuorokauden ympäri paikasta toiseen. Tämän lisäksi mielessä alkaa kummittelemaan raha-asiat. Äitiysloman päätyttyä käteen jäävä summa on aivan naurettavan pieni. Sillä ei vaan yksinkertaisesti elä. 

Kun yritän selittää ystävilleni ettei nyt ole mahdollista tehdä sitä ja tätä, he ihmettelevät miksi mies ei maksa menojani. Samassa veneessähän tässä ollaan, ja toisen on vaan pakko huolehtia kotona lapsesta. Mutta. Henkilökohtaisesti oma ylpeyteni ei vaan kestä sitä, että olen jatkuvasti toisen elätettävänä. Olen aina pärjännyt omillani. Aikaisemmin olen voinut painaa kahta kauheammin hommia menojen kasvaessa. Nyt sitä mahdollisuutta ei enää ole.

Jos toinen aikuinen osapuoli maksaa perheessä asumisen ja elämisen, niin minä en kehtaa vaatia  siihen päälle vielä omaa "käyttörahaa". Itselleni suhteessa tasapuolisuus on aivan valtavan iso asia ja tästä joutuu väkisinkin tällä hetkellä joustamaan. Valitettavasti tämä asetelma aiheuttaa mulle ihan hirveästi alemmuudentunnetta. J suhtautuu asiaan tosi eri tavalla kuin minä ja sanoo kaiken olevan yhteistä. En vaan koe, että voisin näillä rahoilla lähteä vaikka shoppailemaan, koska en ole tehnyt niiden eteen itse yhtään mitään. 

Kotona ollessa käsitys itsestä muuttuu. Tunnen usein etten osaa mitään, vaikka teen maailman tärkeintä työtä kasvattessa tytärtämme. Sanonkin välillä tuntevani, että olen aivan pohjamutaa. Tuntuu niin vieraalta olla kotona jonkun toisen ja yhteiskunnan elätettävänä, voimatta itse juurikaan vaikuttaa omiin tuloihinsa. Normaali työelämä tuntuu pelottavalta ajatukselta, vaikka tosi asiassa kaipaan sitä ihan hirveästi. Itsensä haastamista, onnistumista, kehittymistä ja aivan kaikkea mitä työ parhaimmillaan on.

Olenkin pikku hiljaa alkanut hakemaan töitä ja jopa käynyt kahdessa haastattelussa. Pärjäsin mielestäni loistavasti ja sainkin hyvää palautetta. Hakemani paikat olivat erittäin pienillä tuntisopimuksilla, koska emme ole ajatelleet laittaa Eeviä vielä hoitoon. Mahdollisuuteni onkin tehdä vaan ilta tai viikonloppu töitä, mikä karsii paljon paikkoja pois. Pieniltä tuntilaisilta odotetaan joustavuutta ja mahdollisuutta tulla nopeallakin varoitusajalla töihin. Voitte laskea yhteen pienen lapsen ja joustavuuden. Ei kovinkaan toimiva yhtälö. Sainkin kuulla tästä rivien välistä. En vaan heti ymmärtänyt sen olevan este työllistymiselleni. 

Lähes vuoden kotona olon jälkeen, olen niin motivoitunut tekemään töitä, että työpanokseni olisi varmasti 110%. Tämä ei kuitenkaan riitä, koska minulla on pieni lapsi kotona, joka estää minua olemasta jatkuvasti käytettävissä. Tätähän kukaan ei sano ääneen, sillä lapset ovat siunaus ja niin edelleen. En voi millään tapaa allekirjoittaa tätä, sillä ennen raskauttani tasapainottelin kolmen työpaikan välillä, eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta tehdä ylimääräisiä vuoroja. Päinvastoin, luulen että tällä hetkellä pystyisin olemaan jopa joustavampi kuin ennen. Kukaan ei elä yhdellä muutaman tunnin työsopimuksella, vaan tekee useaa eri työtä. En siis saanut kumpaakaan näistä työpaikoista joissa kävin haastattelussa ja lannistuin pariksi päiväksi aivan totaalisesti.  Samalla viikolla kun turhauduin tästä asiasta, kuulin radiossa haastattelun, jossa ison ketjufirman toimitusjohtaja myönsi suoraan, että parhaassa perheenperustamisiässä olevia naisia palkataan vähemmän, koska he tuovat ylimääräisiä kustannuksia äitiyslomineen. Olen siis ylimääräisen kustannuksen riskiryhmässä ja altavastaajana työnhaussa. 

Kävellessäni myymälään saamatta katsetta vastaan tulevalta myyjältä sisälläni kiehuu. Tiedän, että tekisin hänen työnsä paremmin, jos vain saisin mahdollisuuden. 

Tilanne ei kuitenkaan parane valittamalla, vaan hakemista täytyy jatkaa entistä sinnikkäämmin. Haluan todistaa, että kyllä me äidit ollaan oikeasti niin supereita, että hoidetaan sekä perhe että työt. Ja jos sitä ei tajuta, se on heidän menetyksensä. Ei meidän. 

Ei luovuteta, vaan näytetään niille! 

-Heidi

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu) http://miaannika.blogspot.fi

Nyt oli niin hyvin kirjotettu!
Mulla loppuu äitiysloma heinäkuussa ja syksyllä pitäisi palata töihin. Vaikka mies tienaakin ihan hyvin ja varmasti pärjättäisiin jonkun aikaa hänen palkallaan niin en vain suostu elämään pelkästään hänen rahoillaan vaan haluan tuoda korteni kekoon 2-3 iltavuorolla/viikko. Mieltä vaan alkanut painamaan että huolitaanko mua enää takaisin, nollasopparilla kun olen... Vaikka tiedänkin olevani hyvä työntekijä ja pidetty ihminen niin tämmöset asiat aina ahdistaa -.-

Heispa
Mami Bloggaa.

Moikka! 

Ihan samoja ajatuksia kun täällä. Ja nuo nollasopparit pitäisi kieltää lailla! Niistä ei hyödy kukaan muu kun työnantaja.. Tsemppiä töihin!:)

-Heidi

Vierailija (Ei varmistettu)

Todella taitavasti kirjoitettu ja täyttä asiaa!
Ahdistaa todella, kun päivät vaan oleilee kotona ja tuntuu, ettei osaa enää tehdä mitään. Vaikka näin ei missään nimessä pitäisi olla.
Itse myös aluksi ajattelin, että en minä voi miehen lompakolla elellä, mutta keskustelut ystävieni kanssa avasi silmiä. Jos minä olen "uhrannut" kehoni lähes vuodeksi, oman palkkatyöni, niin kyllä kaikki on nyt yhteistä. Tästä käytiin aluksi keskustelua, mutta nyt mieheni lyhentää myös minun lainaa ja käyttörahat on yhteisiä. Toivottavasti myös sun ylpeys antaisi periksi, sä olet itse tehnyt niin paljon teidän yhteisen perheen eteen, joten kyllä miehenkin pitää tarjota sulle samat vapaa-ajanmahdollisuudet kuin itselleen! :)
Milloin ajattelit laittaa Eevin kokonaan hoitoon?
ja ei oo totta, miten ne eivät ymmärttä kuinka motivoituneita äidit olis töhiin! Olen varma, että sinnikkyys palkitaan.
Olis muuten kiva saada joskus sulta postaus Tampereesta, joka oli ennen sun kotikaupunki? :)

Heispa
Mami Bloggaa.

Kiitos kommentista:) 

Oot kyllä oikeessa ja pitäisi olla vähän armollisempi itselleen. Oon vaan niin mahdoton jääräpää, että kun saan jonkun ajatuksen niin siitä on vaikea luopua. Mutta kyllä tässä pakostakin ylpeys antaa periksi..

Toivotaan, että saataisiin pitkitettyä Eevin hoitoon laittoa syksyyn mutta tosi paljon mun työkuvioista kiinni. Jos aikasemmin avautuu mahdollisuus isommalle sopparille niin sitten joudutaan aikaistamaan. Onneksi isyyslomalla saa vielä vähän pitkitettyä!:)

Mitä haluaisit kuulla mun Tampereen elämästä?:)

-Heidi

anonyymi2 (Ei varmistettu)

Höh, laitoin eilen kommentin, mutta se ei tainnut mennä jostain syystä perille...
Noh jokatapauksessa, hyvä postaus ja aihe! Työnhaku on kyllä moneltakin kantilta välillä aika turhauttavaa puuhaa.

Saako kysyä, että oletko siis hakenut oman alasi töitä hammashoitajana vai jotain muita töitä? Osaatko kertoa hammashoitajien työllisyydestä mitään? Nimimerkillä hammashoitajan opintoja miettivä...

Heispa
Mami Bloggaa.

Moikka! 

Työnhaku on niin aikaavievää ja turhauttavaa kun välillä tuntuu ettei ikinä onnistu. Haastatteluun pääseminenkin on jo saavutus! 

Mä olen nyt hakenut muita kun hammashoitajan töitä kun niitä en oikein pysty tekemään Eevin kotona ollessa. Sitten kun aion palata työelämään, aion etsiä töitä laidasta laitaan. Ensimmäisenä prioriteettina hyvä sopimus, että saataisiin laina ja päästäisiin vihdoin muuttamaan. Sitten kun on varma työ niin voi rauhassa etsiä mieleistään työtä, jos haluaa. Oon tosi sopeutuvainen enkä aio ottaa painetta siitä, että pitäisi välttämättä työllistyä oman alan töihin. 

Kun aloitin opiskeluni, töitä hammashoitajille oli runsaasti. Tällä hetkellä kuulemma ei niinkään. Kai nämä vaihtelevat vähän kausittain..

-Heidi

.sari.
O D O T U S

Hyvä kirjoitus! Minulle oli myös todella suuri muutos jäädä äitiyslomalle, kun yhtäkkiä jouduinkin turvautumaan osittain myös mieheeni raha-asioissa. Vaikka kaikki onkin yhteistä lainoja myöten, niin henkisesti sai tehdä paljon töitä, ettei enää ollutkaan niin itsenäinen ja pärjäävä. Ja aivan tuo sama ajatus, että tuntuisi jotenkin oudolta mennä ostamaan itselleen vaikkapa uusia vaatteita miehen tienaamilla rahoilla. 

Olen myös miettinyt noita työkuvioita, kun esikoistyttömme on nyt vajaa 10kk ja äitiyslomani loppui vajaa kuukausi sitten. Minulla ei ole paikkaa mihin palata, ja vähän jo etukäteen jännittää, miten helposti sitä tässä tilanteessa nyt saa duunia, kun on pieni lapsi kotona... Tsemppiä sinulle työnhakuun!!

Heispa
Mami Bloggaa.

Voi teillä on tosi saman ikäinen pieni kuin meilläkin<3 ja aivan samanlaisia ajatuksia kun mulla! Valmistuin ammattiin ennen äitiyslomalle jäämistä mutta en ole yhtään varma ovatko nämä työr minun juttu. Lisäksi työajat ovat haastavatsovittaa päivähoidon kanssa. Positiivista on se, että voin katsoa töitä aivan laidasta laitaan mutta työlästä tämä kuitenkin on! Täytyy vaan olla lannistumatta, tsemppiä sinnekkin töiden etsintään. Varmasti löytyy vielä joku paikka joka on just sua varten:)

-Heidi

Vierailija (Ei varmistettu)

Moikka! Sulla on aina niin valkoiset hampaat, joten ajattelin kysäistä, mitä tuotetta käytät? :)

Heispa
Mami Bloggaa.

Moikka!

Aikaisemmista jutuista löytyy kokonainen postaus hampaista:) 

 

Kommentoi

Ladataan...