Ladataan...
Mamofoni

Ensimmäinen kuukausi töissä on nyt valunut ohi kuin kylmä hunaja. Tiedättekö…hitaasti.

 

Alkuun rintaa kivisti joka aamu jättää Nyytti kotiin, vaikkakin helpottihan se että hän jäi kotiin Kemmyn kanssa eikä vielä mennyt päiväkotiin.

 

Iltaisin tulin töistä kotiin niin nopeasti kuin ehdin, ensimmäisen viikon jokaisena iltana itkin. Itkin koska näin Nyyttiä vain 2 tuntia päivässä! Se on todella todella vähän aikaa vietettäväksi rakkaimman kanssa.

 

Olen siis nyt alkuun tehnyt täyttä työaikaa, ja siirryn nyt tekemään 80%. Olenkin aikalailla odottanut tätä innolla, koska haluan ehdottomasti ehtiä leikkimään ja lukemaan Nyytin kanssa joka päivä - ei vain viikonloppuisin.

 

Äitiyslomalla oli niin ihanaa pudota oravanpyörästä. Ei tarvinnut välittää ajasta, saati siitä onko puuroa tukassa tai paidalla. Nyt huomaan taas olevani siinä samassa jamassa, että maanantaina ahdistaa ja perjantaita odottaa. Viikonloppu menee hujauksessa eikä ajasta tunnu saavan kiinni. Nyt on opeteltava nauttimaan tästä ajasta, ja niistä lyhyistä hetkistä joka päivä perheen kanssa.

 

Kemmyllä ja Nyytillä on löytynyt yhteinen sävel, niinkin paljon että Nyytti itkee nyt isänsä perään kun hän lähtee huoneesta. Olisi vain Kemmyn sylissä. Toisaalta aivan ihanaa, mutta pieni mustasukkaisuuskateus täällä päällä.

 

Nyytti on reagoinut voimakkaasti, alkuun uni ei meinannut tulla. Iltaisin oli kovin kovin itkuinen, ja olisi vain Kemmyn sylissä. Jos ei siellä, niin sitten edes jonkun sylissä. Tämä on jo alkanut mennä parempaan suuntaan, mutta kyllä tämä yhtäkkinen arjen muutos on ollut pikkuiselle kova paikka. Vasta viime viikonloppuna hän tuli ensimmäistä kertaa mun töiden jälkeen oma-aloitteisesti halaamaan ja pussaamaan mua. Tähän asti Kemmy on saanut kaikki suukot ja halit.

 

Vieläkin on rankkaa, monesti päivisin jään tuijottelemaan ulos toimiston ikkunasta ja miettimään mitä kaikkea tehtäisiin päivisin. Bussissa saattaa alkaa hieman silmiä kirvelemään kun nään muita äitejä pienten kanssa omissa askareissaan, omissa aikatauluissaan.

 

Kaipaan erityisesti meidän yhdessäoloa, ja tutkinkin tässä nyt myös muita vaihtoehtoja olla enemmän läsnä arjessa. Olkoot ne sitten opiskelua tai jotain muuta, vielä en tiedä. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan. 

 

                                                                                                                                                                                       Kuva: Pixabay

Ladataan...
Mamofoni

Nyt on luvassa klassikko : Wind in the Willows / kaislikossa suhisee

Tämän kirjan ostin, koska tässä on niin kauniit kannet. Tätä samaa sarjaa oli myynnissä muitakin klassikoita, ja näitä taidan hamstrata lisää.

Mun mielestä siis kirjat on aina hyvä ostos, ja ne ovat myös arvokas perintö lapsille ja lapsen lapsille.

Unelmoin omasta kirjastohuoneesta, jossa tuoksuisi vanhat kirjat, tee ja suklaa.

Ah, ehkä joku päivä

 

Ladataan...
Mamofoni

Eräänä kauniina aurinkoisen kirpsakkana talvipäivänä lähdettiin kavereiden kanssa porukalla kohti Pispalaa.

Pispala on Tampereen pittoreskeimpia alueita, puutalot, jyrkät mäet ja näiden välissä luikertelevat portaat ja korkeina nousevat männyt ovat alueen tunnusomaista maisemaa.

Kaiken tämän lomassa, asuintalon alakerrassa on myös Café Pispala – joka on tässä sijainnissa jo muutaman vuoden ollutkin. Heillä on myös piste Tampereen Kauppahallissa, Ohana. Myös Koskipuiston Puistosta saa Ohanan ihania kakkuja.

Oon käynyt täällä aiemminkin pari kertaa, sekä syömässä illallista että ihan kakkukahveilla. Ruoka on hyvää, olutsuklaakakku aivan taivaallista!

Nyt oltiin brunssilla, Nyytti mukana. Brunssia odotin erityisesti gluteenittomien pannukakkujen takia, joten otinkin annokseksi pannareita, munakokkelia ja pekonia. Kemmy taas naudanliha-annoksen. Ilokseni huomasin että listalla oli myös kasvisversio, en tosin saanut selvyyttä oliko se aivan vegaaninen vai "vaan" kasvisruoka-annos.

Kun molemmat saatiin annokset eteemme, oltiin snadisti pettyneitä – brunssilla kun pitäisi saada maha täyteen. Erityisesti näillä hinnoilla.

Annokset olivat maultaan ihan ok, ei mitenkään erityisiä ja annoskoko oli tosiaan pieni, sillä yleensä itselleni pienikin annos täyttää – mutta ei tällä kertaa.

Olin kyllä pettynyt, koska odotukset olivat kovat. Paikka oli myös ihan täyteen ahdettu ja Nyytin syöttötuoli esti kahden pöydällisen liikkumisen hakemaan teetä ja kahvia. Tämä harmitti meitä ja varmasti myös muita syöjiä. Lisäksi meille heti ilmoitettiin, että varaus on 1,5 tuntia ja sitten saapuu seuraava seurue. Tästä en tykännyt yhtään, mun mielestä brunssilla pitäisi saada istua ja syödä pikkuhiljaa ihan rauhakseen. Mutta näillä annoskoilla ei lopulta haitannut, lähdettiin sitten ajoissa.

Ei siis tänne enää brunssille! Harmi, koska paikka on niin kaunis että viihtyisin siellä vaan oleilemassa. Ootteko käyneet täällä syömässä? Mitä tykkäsitte?

Ladataan...
Mamofoni

...Vai tiedätkö sittenkään? Kärjistetysti mä en voi tietää millaista on asua kahden lapsen kanssa, koska mulla on vain yksi. Jos sulla ei ole ikinä ollut koiraa, niin et vaan voi tietää millasta se koiran kanssa elo on. Jos on töissä sairaanhoitajana, ei voi tiedää millasta on olla koodaamassa.

Tästä syystä johtuen en oikein ymmärrä, miks pitää loukkaantua siitä että vaikka nyt vanhemmat sanoo jollekulle, jolla ei ole lapsia että tätä lapsiarkea on vaan niin vaikea ymmärtää jos ei ole omia. Koska näinhän se on. Voin myöntää, että ennen Nyyttiä monesti suhtauduin vähän ylimalkaisesti vanhempien väsymykseen ja stressiin – kunnes olen nyt itse ihan samassa jamassa. Muiden tilanteita peilaa aina omiin kokemuksiin, koittaa löytää jotain yhteistä pintaa että keskustelu, empatia ja ymmärrys toimisi. Joskus ei vaan kuitenkaan voi ymmärtää ja siksi se on mun mielestä ihan ok!

Koitan tietoisesti välttää sanomasta ”mä ymmärrän sua” tai ”mä niin tiedän mitä just nyt käyt läpi”. En voi ymmärtää masentunutta, mutta voin sanoa että haluan ymmärtää ja haluan eritoten kuunnella. En voi ymmärtää miltä tuntuu menettää joku läheinen, koska sitä ei ole tapahtunut mulle – voin vaan kuunnella ja tukea. Mun mielestä voi olla siis jopa loukkaavaa isommissa yhteyksissä väittää ymmärtävänsä toista, se jotenkin kuittaa tilanteen niin, että toisen ei tarvisi enää puhua omasta tilanteestaan – koska on jo itse sen käynyt läpi ja tietää mistä on kyse.

Joskus oon myös itse tunteideni alhoissa ärsyyntynyt kun joku on sanonut ymmärtävänsä. Jollain tasolla tottakai erotilanteen surua, lapsiarjen väsymystä voikin ymmärtää – mutta voisko tän tavallaan skipata ja sanoa että ”niinpä se on rankkaa, puhu mulle oon tässä sua varten”.

Ladataan...
Mamofoni

Lempäälän metsissä on piilossa totaalinen helmi. Oon käynyt täällä aiemmin mun vanhempien kanssa syömässä ja nyt käytiin porukalla teellä.

Tykkään tästä idyllisestä kartanomaisemasta. Vastapäätä on tallit, takapihalla golfkentät.

 

 

Paikka on sisustettu rustiikkisen romanttisesti, ja vaikka tällaisesta tyylistä en omassa kämpässä tykkäisi niin täällä se vaan sopii kuin nakutettu.

 

Vaihmalan hovissa voi syödä edullisen lounaan viikolla, Sunnuntaisin lounas maksaa enemmän. Kaikki ruoka, mitä täällä olen syönyt on ollut todella hyvää.

Ravintolan yhteydessä on myös pieni putiikki vaatteita sekä sisustustuotteita. Omistaja on ollut joka kerta itse töissä kun olen täällä käynyt. Tällä kertaa juteltiin hieman kulutuskulttuurista. Hän sanoi inhoavansa sitä kuinka tyyli vaihdetaan vähän väliä, hankitaan tavaraa ylenmäärin eikä panosteta materiaaleihin. Olin hänen kanssaan hyvin samoilla linjoilla. Kun asiasta elantonsa saava ihminen ei kannusta ostamaan ostamisen ilosta ollaan niin tärkeiden asioiden äärellä. Mussa tällainen ainakin herättää luottamusta sitä kohtaan, että myydään laatua joka kestää.

Itse mieluiten ostaisin tällaisista paikoista, joissa tavaraa ei ole ahdettu rekit täyteen ja musiikki pauhaa kovalla. Täällä on rauhallinen tunnelma ja rajoitettu määrä tavaraa.

 

vaihmalanhovi.fi

 

Ladataan...
Mamofoni

Tuntuuko muista, että aika paljon on viime aikoina ollut uutisissa tosi surullisia juttuja liittyen lapsiin?

Alkaen ihan siitä keissistä kun tää yksi pikkuinen kellui tajuttomana kylpylässä samalla kun oma äiti oli saunomassa. Nyt on monta uutista ollut siitä, että lapsia on kuollut kolareissa kun turvaistuimet on olleet väärin päin. Vielä tämäkin kun isä jätti lapsen autoon pakkasella, yöllä ja läksi itse ampumaradalle.

Paljon löytyy muitakin tapauksia pidemmältäkin aikaa, ja todellakin vielä kauheampia kohtaloita.

Lapset on viattomia olentoja, joista jokainen ansaitsee omien vanhempiensa rakkautta ja myös suojelua. Oonkin monesti uutisia lukiessani miettinyt, että ei ihan jokaisen kaduntallaajan pitäisi saada saada lapsia. Lapset tuo mukanaan todella suuren vastuun, vastuun tämän yksilön koko elämästä ja myös vastuun siitä miten tämä yksilö tulee olemaan osana yhteiskuntaa – miten hän kohtelee luontoa, eläimiä ja kanssa ihmisiä.

Tiedän että joskus voi olla niin väsynyt, että ajatus ei vaan kulje ja voi olla vaikea muistaa mitä oli tekemässä tai edes sanoja! Mutta silti, en ymmärrä yhtään sitä että lapsi oma tai kuka tahansa muu pieni jätetään oman onnensa nojaan. Itsellä ainakin on herännyt kova suojeluvaisto, ennen ehkä puutuin asioihin velvollisuuden tunteesta, mutta nykyään voin sanoa että todella joku leijonaemo on herännyt sisällä ja täysin tuntemattomien lasten kohtalo liikuttaa suuresti.

Kun Nyytti oli juuri syntynyt mua ahdisti todella paljon ajatus siitä, että niin moni lapsi syntyy tilanteeseen jossa voi kokea väkivaltaa, välinpitämättömyyttä, yksinäisyyttä – mitä kaikkea inhottavaa löytyykään sen parissa elää myös viattomat lapset, jotka syntyvät tänne pyytämättään.

Oon monesti kertonut, että lapsi ei tarvi uusia vaatteita tai kaiken maailman leluja – mutta lapsi tarvii rakkautta - lapsen pitää päästä syliin, lapsen pitää saada hymyjä, suukkoja ja halauksia.

Jos jokin on tässä viimeisen vuoden aikana käynyt selväksi on se, että suurinta rohkeutta on vanhempana pystyä myöntämään että nyt en pärjää – tarvitsen apua. Silloin on mun mielestä sankari, silloin on oikeasti osannut laittaa lapsen oman ylpeyden edelle.

Ladataan...
Mamofoni

Töihin paluu on ollut sitä, että vapaata aikaa on aika vähän aiempaan verrattuna.

Oon itse sellainen että haluan maksimoida unen määrän aamuisin, joten aikaa valmistautua töihin on suhteellisen vähän.

Miten sitten koitan saada aamut sujumaan nopeasti ja tehokkaasti.

Valmistaudun valmistaudun valmistaudun.

 

Sunnuntaisin käyn aina koko seuraavan viikon läpi niin, että pistän jo valmiiksi henkariin roikkumaan jokaiselle päivälle oman asun. Siihen mukaan asuun sopiva kello, ja muistilappu ideasta hiuksille.

Hiuksiin käytän maksimissaan 10 minuuttia aamuisin, ja mulla on noin 4 kampausta mitä pyöritän. Nuttura, ponnari, auki tai huivin ympärille pyöritelty kampaus.

 

Teen yleensä eväät niin, että teen aina 2 tai 3 päivän eväät töihin sunnuntai iltaisin. Ja jokainen arki-ilta teen seuraavaksi aamuksi smoothien aamupalaksi.

Näin aamuisin vedän sitten päälle vain aiemmin mietityn asun, meikit ja kaappaan kassiin mukaan ruuat.

Ei tarvi aamulla miettiä miltäköhän näytti kun lähti, kun sen on miettinyt jo aiempana iltana rauhassa.

 

Mitä kikkoja teillä on säästää aikaa kiireisessä arjessa?

 

Ladataan...
Mamofoni

Tähän voisi kirjoittaa ne perussetit, että syö hyvin, liiku, nuku ja keskity positiiviseen - mutta nehän on oikeasti jokainen kuullut tosi monta kertaa. Ajattelinkin jakaa jotain ihan todella käytännönläheisiä vinkkejä siitä, miten omassa arjessa on enemmän iloa ja onnea.

 

Älä lue klikkiotsikoita. Jokainen tunnistaa ne, ja aina niitä meinaa klikata. Itse en käy enää tiettyjen lehtien sivustoilla ollenkaan, enkä lue klikkiotsikoita ellei joku tosissaan niitä suoraa mulle välitä. Seuraan kuitenkin instagramissa Klikinsäästäjää, joka avaa monesti tarinan otsikon takaa. Säästää monelta harmilta kun jättää nämä välistä.

 

Tätä neuvoa en osaa oikein jäsentää sanoiksi. Käytä aika hyödyksi nautinnollisella tavalla. Esimerkiksi itse joudun joka aamu menemään töihin bussilla, ja matka kestää noin 40 minuuttia. Mikä muu kestää noin 40 minuuttia… SKAM jakso! Mulla on noin 44 aamuksi jakso katsottavana, tosin takana on jo muutama. Mutta matka menee nopeasti ja tää sarja ilostuttaa.

Nauti ruuasta. Ruuan ei tarvi olla kaloreita ja kieltoja. Kun syö täyteläistä kokonaisvaltaista ruokaa, se ravitsee kehoa ja mieltä. Kun ruuasta tosissaan nauttii se tuo iloa.

 

Kohtele ihmisiä lähtökohtaisesti kunnioittaen ja avoimin mielin. En osaa laskea kuinka monta ihanaa kohtaamista tuntemattomien kanssa mulla on ollut, kun sen sijaan että piiloutuisin vakavan hiljaisuuden taakse olenkin vastannut ihmisten pieniin keskustelunaloituksiin hymyllä ja edes parilla sanalla.

 

Tarjoa apua ja pistä hyvä kiertämään. Kun tekee hyvää toisille vapauttaa ympärilleen positiivista energiaa, joka varmasti vuorostaan kiertää takaisin itselle jossain kohtaa.

 

Tässä nämä, mitkä vaikuttaa mun jokaiseen päivään. Onko teillä hyviä vinkkejä jakaa?

Pages