Havaintoja krokoista, kolmen euron avocadoista ja hulluista housuista

Mangomalen

Parhaan juoksupaikan tunnistaa siitä, että siellä on nolla ihmistä ja kaksi biljoonaa kärpästä.

Monelle reissaajalle Darwin jää mielikuviin ankeana pikkukaupunkina, jossa on vain pääkatu täynnä ylihintaisia hostelleja. Se on sääli.

Olen elellyt täällä nyt puolitoista kuukautta. Minusta tämä on outo, kiehtova ja hassu paikka.

Ajattelin kirjoittaa talteen, miksi. En ole kilometripostausten ystävä, joten jos et ole sinäkään, skippaa lätinät suosiolla ja rullaa postauksen loppuun. Siellä on varmaan blogiurani ensimmäinen kuva päivän ostoksesta. Vou vou!

Ja sitten te, sisupussit, aloitetaan.

Jos paikkaa saisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi kuuma. Jos kahdella, niin helvetin kuuma.

Täällä on aivan polttavaa, usein neljäkymmentä astetta, ja sen huomaa.

Kahvilassa kaikki, minkä edessä on sana cold, maksaa tuplasti. Ei ole ruokaa tai juomaa, jota ei voisi vetää kylmänä. Eilinen kikhernepata ei kaipaa lämmitystä ja lasten superherkku on värjätty sokerijää. Eikä riitä, etta pillimehu tai moccakahvi on kylmää, vaan se pakastetaan ja syödään haarukalla. Monen kotona on jääkaappi, joka on omistettu pelkille limppareille. Tai kuten sukulaisillani, on yksi ruoalle, toinen limpparille ja kolmas oluelle. Plus kolme pakastinta ja noin kolmesataa kylmäkallea. Jäätä ostetaan kaupasta valtavissa muovipusseissa.

Ihmiset välttelevät keskipäivälla ulkona olemista kuin, no, kuin ulkona olemista keskipäivallä. Eli uutterasti.

Mutta kun aurinko alkaa laskea, väkeä parveilee yhtäkkiä kaikkialla. Ruohonleikkurit surisevat ja fillarit viuhuvat. On ruokatoreja ja puistofutista. Ensin vesihiihdetään, sitten mennään purjehdusklubille illalliselle. Alkuilta on myös varmin aika bongata pikkukenguruita.

Ennen tänne tuloani olin skeptinen australialaisesta ystävällisyydestä, jota aina jaksetaan hehkuttaa. Ajattelin, että ei se minun elooni vaikuta, virnuileeko myyjä tosi kivasti vai ei. Olin väärässä. Se todellakin vaikuttaa. Tiedän kuulostavani juuri niiltä rasittavilta tyypeiltä, jotka hihkuvat miten ulkomailla on niiiiin rentoa, mutta ihan oikeasti: kyllä siitä vaan tulee hyvä mieli, kun vieraat ihmiset hymyilevät, moikkaavat ja höpöttävät.

Lempiruokapaikkani on Stokes Hill Wharf, jossa ruoka haetaan eri kojuista (parasta on intialainen!) ja jämät nakataan alas jättikaloille.

Mutta ekoihmisen sydän, se itkee.

Kaikkialle mennään autolla, koska se kaikki on niin kaukana.

Nyt minustakin on normaalia saada kyyti kaupungille ja takaisin, vaikka matka on 40 kilometriä suuntaansa. Kotona en voisi kuvitella, että kukaan kuskaisi minua 160 kilometriä päivässä kuin ohimennen.

Ja tsiisus, kierrätys. Jos Suomessa joku ei kierrätä, se tarkoittaa, ettei erottele biojätettä. Täällä se meinaa, että samaan roskikseen lentävät niin banaaninkuoret, viinipullot kuin metalliset papupurkitkin. Ja sitten perään pari patteria.

Pohjoisterritoriolaiset käyttävät myös huomattavasti enemmän vettä kuin muut australialaiset, luin lehdestä. Ei ihme, kun joka toisessa pihassa on uima-allas, suihkussa käydään kolmesti päivässä ja vaatteet lentävät hikisinä pesukoriin parin tunnin käytön jälkeen. Muutamaa hedelmälajia lukuunottamatta täällä ei kasva juuri mikään, joten ruoka pitää kärrätä tänne road traineilla eli valtavilla rekoilla, joissa on neljä vaunua. Siksi hintataso on korkea. Yksi avocado voi maksaa lähes kolme euroa.

Täältä taas kuskataan Indonesiaan valtavat määrät nautaa, joista tehdään siellä hampurilaisia.

Yksi kämppiksistäni. Toinen sammakko ja hämähäkit eivät olleet kimppakuvatuulella.

Pöly ja pieni tropiikin väki puskee kaikkialle.

Kuten vessaani, jossa asuu sammakkopariskunta. Lampussani roikkuu neonvihreä hämähäkki. En enää jaksa hätistää niitä pois. Olen tottunut kurkkaamaan kenkiin, peiton alle ja ruokapakettiin ennen käyttöä, koska usein esiin putkahtaa jotain limaista, karvaista tai pistävää. Eilen kiviä kerätessäni jalkojeni juureen luikersi käärme. Istuin tyynesti aloillani ja jatkoin töitä, sillä olin varma, että ei se mikään myrkkykäärme ole. No, olihan se, myrkyllinen ja tappava.

Pidän siita, että karu maasto alkaa, kun astuu ovesta ulos. Tai no, ovesta ja portista. Omakotitalot ovat yleensä aidattuja, mutta avoimin portein. Puut ovat puoleen väliin asti mustia metsäpalojen takia. Sadekaudella tulvii niin, että tiet ja matalat puut peittyvät veteen. Rannat ovat kauniita, mutta tyhjiä, koska aurinko polttaa ja meressä on meduusoita ja krokotiilejä.

Jep, ne pirun krokotiilit.

Ne ovat uutisissa koko ajan. Ensin lapsi putoaa niiden sekaan, sitten myrsky kaataa asuntoveneen asukkaat petoja kuhisevaan jokeen. Kun iso silta hajosi, työporukkaan kuului pari pyssymiestä, joiden tehtävä oli vahtia krokotiilejä. 

Sääennusteissa povataan sadekauden myrskyjen alkua kuin meillä ensilunta. Keskusteluohjelmia kuumentaa väittely pakolaisten venekuolemista.

Maailmanvalloittajan pöksyt, joihin hullaannuin kirpparilla. Kotoa pakkasin mukaan harmautta, täällä neonvärit ja yök-kuosit tuntuvat briljantilta idealta.

Kunniamaininta menee hyville kirpputoreille.

Ne ovat Darwinissa vielä vähän samassa maineessa kuin Suomessa aiemmin, eli monen mielestä vähän hikisiä.

Siksi niistä löytyy aarteita. Kuten aasialaisia asuja, outoja mekkoja ja ihania värejä, jotka kotona näyttäisivät sekopäisiltä, mutta täällä ihan mahtavilta. Valtaosa paikoista on op shoppeja eli uff-tyyppisia liikkeitä, joiden vaatteet on saatu lahjoituksina. Usein taustalla on hyväntekeväisyysjärjestö tai kirkko.

Hinnat ovat ok. Esimerkiksi kuvan kreisit housut lähtivat reilulla neljällä eurolla. Mutta snif. Ymmärrettävistä syistä kukaan ei halua ostaa täällä talvivaatteita (eli Suomen viileän kesäillan vaatteita), joten ihania neuleita on liikaa. Maailman suurimpana villapaitojen rakastajana koen syvää tuskaa, kun joudun jättämään ihanat muhkut kirppareille. Mutta onhan se vaan täysi farssi, että jo nyt rinkassani kulkee neljä (!!) villapaitaa. Näillä helteillä.

Summa summarum: täällä on tosi jees. Tulkaa kaikki tänne, niin lupaan, että suojelen teiltä krokoilta ja tarjoan puolet avocadostani. Ja saatan jopa lainata housujani, kunnes löydät vieläkin villimmät.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.