Kannatti tulla

Mangomalen

Niinpä niin.

Te tiesitte ja minä tiesin sen koko ajan - kannatti lähteä.

Alun perusteella en olisi uskonut. Lentokentällä olo oli tosi surullinen ja jäähyväiset vihloivat enemmän kuin mitkään matkan aiemmat. Jos totta puhutaan, kiinnostus maan vaihtamiseen oli siinä nollan prosentin kieppeillä.

Sumplin viisumisotkuja ja pillitin silmäni pihalle.

Hermostutti.

Ystävä lohdutti kuitenkin viisaudellaan. Hän kertoi kuulleensa, että jännitys ja innostus tuntuvat samassa osassa aivoja, joten ihmiset usein sekoittavat tunteet keskenään. Niinpä turvauduin itsepetokseen ja uskottelin, että olen kuolemassa innostukseen, en jännitykseen.

Ja kun pääsin perille, kaikki lähti rullaamaan ihan hyvin. Alku oli samanlaista kuin uudessa maassa aina: euforista räpellystä.

Euforista, koska kaduilla kulkee kuin huumantuneena. Tuijotin rakastuneesti kaikkea vastaantulijoista roskapönttöihin ja ihmettelin, miten maailmassa voi olla tällainen paikka, josta en ole tiennyt mitään. Alkuhuuma on matkojen tunteista ehkä ihanin. Se nielaisee kokonaan.

Ja räpellystä, koska on ihan pihalla kaikesta. Mikä puhelinliittymä, mikä ruokakauppa, mikä pirun kiwi. Aksentti vaikutti oudolta ja ihmisten kasvot erilaisilta. Iltaisin tunsin itseni ilmapalloksi, josta on valunut ilmat pihalle.

Mutta aika nopeasti sitä tottui. Viikko Pohjoissaarella meni nopeasti, vaikka en tehnyt mitään erityistä.

Tein pitkiä kävelylenkkejä.

Olin saaressa.

Fillaroin aalloissa ja lampaiden keskellä. Makasin riippumatossa kesäasunnon pihassa ja katselin rannalla ensin auringonlaskun, sitten tähtiennousun.

Oli rauhallista, ja silti aika lensi.

Share

Kommentit

Oona (Ei varmistettu)

Jee! Ihanaa kuulla taas sinusta. Vietä oikein hyviä hetkiä! ♥
Tämä blogi on ehkä kaikkein innostavin mahtavin ja kaikkea, mitä olen vähään aikaan lukenut. Kiitos kun jaksat kirjoittaa!

Roosa
Mangomalen

Et kuule arvaakaan, miten valtavasti hyvää mieltä kommenttisi on tuonut jo monen päivän ajan. Liikutuin tästä jotenkin jopa tavallista enemmän. ♡

Kommentoi