Karkumatkalla

Mangomalen

Viikonloppuna karkasin.

Kiersin neljä paikkaa, jotka halusin kiertää tänä kesänä.

Kotiavaimeni jätin tuntemattomalle jenkkikaksikolle, joka oli kusessa ilman yöpaikkaa. Tapasin tyypit kaupungilla, vaihdoin pari sanaa ja luotin, että palatessani koti on yhä pystyssä.

Sitten alkoi matka.

Ensin tie vei Porvooseen. Pyöräilin sinne seurueessa, jota en tuntenut entuudestaan. Matka piti sisällään eksymisiä, pudonneita tavaroita ja yhden hajonneen pyörän. Oli kesän tuoksu. Perillä istuimme joella ja kun kaikki kellon neljä numeroa näyttivät samaa, yksi toivoi maailmanrauhaa, toinen pillua. Pystytimme teltan pimeässä ja ripustimme riippumatot puuhun. Sitten pyöräilimme mukulakivillä juhlimaan. Baarin menon tiivistyy poikaan, joka sanoi, että siellä soittava dj on Suomen paras. Taustalla soi Boten Anna. Teltassa oli hyvä nukkua.

Palatessani käänsin tangon kohti Vuosaarta, paikkaa, jonne suunniteltua suloista retkeä ei ikinä tullut. Tuumasin, että perkele, osaan minä retkeillä yksinkin. Kiipeilin laiskasti kallioilla ja uin leväisessä meressä.

Sitten vuorossa oli hippifestivaali, joka pidettiin Raaseporin linnanraunioilla. Siellä oli hyvin kotikutoista, kaunista ja outoa. Oli räppääjä, joka supatti vaimeasti mikrofoniin. Oli lava keskellä öistä metsää ja ihan älyttömän energinen meno. Salafrezitapullo kuohui telttaan. Linnanportaat olivat petolliset ja joki niin seisovaa, ettei siellä voinut uida. Söimme lettuja, tapasimme vanhoja naamoja. Hipit juoksivat ohi niin, että kilisi. Yksi poika sai hiusmurtuman sormeen, kun hän kantoi minua reppuselässä ja liukastui mudassa.

Viikonlopun viimeisenä päivänä tuli idea: jatketaan Hankoon. Se oli loistava ajatus. Makoilimme, kelluimme alusvaatteissa aalloissa ja kun yritimme nousta takaisin, kalliot olivat niin liukkaat, että näytimme rantautuvilta hylkeiltä. Ihmiset pysähtyivät nauramaan. Viereisillä kallioilla oli menossa meditaatiohetki, jossa ihmiset hiljentyivät miettimään, paljonko heissä on vettä, maata, tulta ja ilmaa. Me söimme norjalaisreppuun sulaneita kuivahedelmiä. Aurinko paahtoi.

En muista, koska olisin viimeksi tehnyt yhtenä viikonloppuna näin paljon. Reissuissa se on tavallista, kotona ei. Ja se on vähän hölmöä. Usein pitkän työviikon päätteeksi uikuttaa kaipaavansa lepoa ja tekemättömyyttä. Toisinaan maisemanvaihdos rauhoittaa kuitenkin olon paljon paremmin.

Minusta se olo on hyvin epämiellyttävä, kun haluamiaan asioita ei saa aikaiseksi.

Aikaansaamattomuus ei tee ihmiselle hyvää.

Valittu lepo on eri asia, mutta toiveissa lilluminen ilman mihinkään tarttumista on ainoastaan ikävää.

Jos pieniä suunnitelmiaan ei ikinä tee, samat asiat pyörivät to do -listalla viikosta ja vuodesta toiseen. Itse olen esimerkiksi halunnut yläasteelta asti ajaa polkupyörällä alas laiturilta, mutta en ole ikinä tehnyt niin. Ajatus palaa mieleeni joka kesä, eikä varmasti häivy, kunnes saan sen vihdoin aikaan.

Onkin monta syytä, miksi tahtolistaansa kannattaa lyhentää. Ensinnäkin saa mielenrauhan, kun asia on tehty. Toisekseen saa muistoja. Ehkä erilaisia, kuin kuvitteli saavansa, mutta muistoja yhtä kaikki. Ja kolmas syy on tärkein: kun homman on toteuttanut, vapautuu tilaa uusille toiveille.

Haavelista ei ehkä ikinä lyhene, mutta ainakin sen aiheet vaihtuvat.

Kommentit

Toimitus
Toimitus

"kun homman on toteuttanut, vapautuu tilaa uusille toiveille." Tää on osuvasti sanottu.

Roosa
Mangomalen

Kiitos!

Laura Pollari
Laura de Lille

Polkupyörällä alas laiturilta!!1

Haluan mukaan!

Roosa
Mangomalen

Syyskuussa Töölönlahdella?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.