Kelauksessa hitaat päivät

Mangomalen

Kosovon jälkeen päivät ja kaupungit menivät kuin kelauksella.

Mieleen tallentui helteisiä, hieman ohimeneviä hetkiä, jotka taipuvat muistoiksi ja sanoiksi vain vaivoin.

Skopjessa eksyin pimeällä ja päädyin hostelliin, ja tapasin enemmän liftareita kerralla kuin koskaan ennen. Heitä oli kymmeniä. Hassut. Söin halpoja marjoja, jotka ovat yksi Itä-Euroopan kivoimmista asioista.

Kanjonilla, jonka nimi on Matka, oli reissaava poikakaksikko, jolla on joka päivä sama lounas: vaalean leivän välissä salamia, eri lihojen makuisia tuorejuustoja ja nachoja.

Novi Sad oli yhtä soma kuin nimensä.

Belgradissa oli kotoisaa. Asustin serbialaisen ystävän luona, jolla oli menossa vaikea elämänvaihe. Illat menivät kuunnellessa, tsempatessa ja ratkaisuja keksiessä. Harva olo on parempi kuin se, kun saa jollekin helpottuneen olon.

Kaupunki on yksi lemppareistani, joten sinne paluu tuntui hyvältä. Vietin sivukujan kahvilassa tunteja ja vain olin. Hieman piirsin rumia piirroksia ja katselin nuokkuvaa kissaa.

Aurinko laski, kukat kukkivat.

Istuin polvet sylissä tutulla parvekkeella ja mietin, olenko sama kuin kaksi vuotta sitten siinä istuessani. Sen jälkeen olen ollut Afrikassa, Aasiassa ja Australiassa. Asiat on muuttuneet, mutta minä itse aika ovat vähän, kai.

Ainakin ihan samoja juttuja mietin yhä kuin viimeksikin.

Onnellisuutta ja vapautta ja rusketusrajoja. Ehkä vähän vähemmän menneitä ja tulevaa, ja hieman enemmän tätä hetkeä.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.