Kesä on suolaista linnunmaitoa

Mangomalen

Miksi avaan sydäntäni tuntemattomille, jotka eivät avaa sydäntään minulle?

Miksi edes yritän pukea sanoiksi asioita, jotka ovat itsellekin suuria ja epäselviä?

Olen miettinyt paljon tämän blogin järkevyyttä. En ole varma, mitä tehdä.

Mutta sen tiedän, että haluan tallentaa edes jotenkin ylös tämän kesän, jota elän vielä hetken. Haluan muistaa edes palasen. Tämä kirjoitus ei sisällä yhtäkään oivallusta, viisautta tai kannustavaa sanaa. Se on vain pieni muistonsiivu siitä, mitä on ollut. Ja siksi se ei voi alkaa mistään muusta kuin merestä.

Kesän rakkain paikka on kodin viereinen mattolaituri.

Poljen sinne aamuisin, kun herään ennen kellonsointia. Joskus livun veteen ääneti, toisinaan otan vauhtia ja hyppään. Se on täydellinen paikka, niin hiljainen ja rakas. Joskus seurana on kalastajia ja matonpesijöitä, useimmiten vain sillalla pyyhältävät metrot. Vesi on lämmintä silloinkin, kun polkee paikallaan ja varpaat painuvat kohti pohjaa. Vesi on suolaista linnunmaitoa. Niin kuin tämä kesäkin.

Iltaisin fillaroin Sompasaunaan. Siellä on nuotio, laaja ikkuna kohti vastarannan jäänmurtajia ja satunnaisesti lettukestit. Eläintarhasta kuuluu mekkalaa ja graffitit vaihtuvat päivittäin. Kellun hiukseni kiharaksi. Seudulla on niin autiota ja outoa, että tuntuu mahdottomalta, että pian sen täyttävät talot ja tiet. Uskooko kukaan silloin, että paikka edes oli totta?

Saunaseura on rauhallista, mieli ja meri aina eivät. Mieli aaltoilee, koska hetki sitten elämän surupussiin tuli uusi suru, jonka kanssa on opittava elämään. Se on asia, jolle ei ole sanoja. On vain tuttu runo kerta toisensa jälkeen. 

Onneksi kesä on armollista aikaa.

On ollut saari-iltoja, katukemuja ja festivaalit Turussa. Liftasin sinne ystävien kanssa ja takaisin rekassa.

On ollut öitä, jolloin istun ikkunalaudalla ja kitara soi. Sisään virtaa viileää Alppilan ilmaa ja juoppojen laulua. Kerran kuuntelin keikan baarin lattialla istuen. Sisäpihalla oli samoja koreja, joita oli uudenvuodenjuhlissa Melbournessa.

Kerran hyppäsin Töölönlahteen rausku-uimarengas ja kallis mekko ylläni, kun yllytettiin. Niin. Tässä elämässä toiset seilaavat ja juovat skumppaa purjeveneessä, toiset kelluvat lasten lelulla, jolla on häntä ja mulkosilmät. 

Kuljin Tove Janssonista toiseen Ateneumissa. Jahtasin hamepäistä miestä katupelissä. Tanssin Block Partyssä ihmismeressä ja mietin, että juuri nyt Helsinki on kuin Kööpenhamina. Olin treffeillä, jonne minut pyydettiin kotiin tulleella postikortilla. En ollut treffeillä, jonne minut pyydettiin niin, että tuntematon poika käski minun kirjoittaa heinäkuulle kalenteriini: Mene x:n kanssa juomaan joku mukava juoma ja uimaan mereen, mikäli olen Helsingissä.

Maailman parhaan kämppiksen kanssa höhöttelimme ja puimme maailmalle nyrkkiä. Öisin kohtasimme jääkaapilla ja söimme kuivaa mysliä paljain käsin. Sitten hän muutti Norjaan ja jätti jälkeensä kannettomia muovirasioita ja hiljaisia iltoja. Perheeni kanssa juhlin pahviset hirvensarvet päässä. Parasta oli, kun sai nukahtaa tutussa talossa kaappikellon kuminaan. 

Olen uskomattoman kiitollinen, miten ihania hoopoja elämässäni on. Miten voikaan olla? Yksi paikkaa shortsit terveyssiteen näköisellä kangastilkulla, toinen kutsuu kylään keskellä yötä. Yksi syö leipää puutarhansa pöydällä, toinen vesimelonia vuoteessa. He ja kaikki muut ovat isoja aarteita. On yökyläilty, hypätty kaiteelta pimeään mereen ja opeteltu Victoria Beckham -irvistykset. Kiitos, että olette.

Kesän tuntu on ollut kasvattava ja hivenen surumielinen. Olen ollut hyvin surullinen ja aika onnellinen. Mutta vaikka ilo ei ole ollut ylitsevuotavaa, sitä on riittänyt tasaisesti jokaiselle päivälle.

En ole uinut Uimastadionilla, vaikka piti.

En ole ollut aina jatkuvan huoleton ja onnellinen, vaikka piti.

Sen sijaan olen hengittänyt syvään joogassa ja hankkinut kasvin, jonka yksi lehdistä on erivärinen kuin muut. Olen muuttanut tavarani uuteen asuntoon ja poksauttanut skumppapullon auki viimeisen kesätyöpäivän kunniaksi. Äsken lavehdin raikastuvien iltojen varalle niin ison pinon villapaitoja, että mietin puolitosissani perustavani blogin, jossa puhuisin pelkästään niistä.

Mutta monet asiat ovat vasta tulevien vuodenaikojen juttuja. Niitä ennen ehtii vielä vaikka mitä. Kuten kiittää. Eli kiitos, kesä. Olet ollut juuri oikea. 

Share

Kommentit

marillaaa (Ei varmistettu)

Voi vitsit, älä ainakaan lopeta kirjoittamista! Saan sun teksteistä niin paljon iloa ja ajatuksenaihetta, ja kuvat vievät jonnekin ihan muualle :) Osaat kertoa elämästäsi niin kauniisti että sitä alkaa itsekin nähdä enemmän kauneutta omassaan. Kiitos siitä.

What else is there?

Ei ole ollenkaan yhdentekevää kirjoitatko tätä vai et! Ei ole useinkaan mitään järkevää sanottavaa mitä kehtaisi kommentoida, mutta tää on vaan paras blogi mitä tiedän. Kaikki tommy tobermann-quotet ja matkamietteet, voin samaistua niin moneen asiaan. Saan tästä blogista niin paljon voimaa :)

Roosa
Mangomalen

Voihan sinua, sanoitpa kauniisti. Ihana kun kommentoit. Juuri siitä hiljaisuudesta tulee helposti itselle olo että tuuttaa vaan kaikkea tarpeetonta ja voisi käyttää aikansa paremminkin. Mutta jos edes yksi ihminen saa iloa tai lohtua tai mitä vaan, on joku järki. Eli kiitos tosi paljon, olet aarre.

Roosa
Mangomalen

Suukko!

J. (Ei varmistettu)

Älä lopeta. Yhdyn edellisiin, blogistasi saa voimaa ja vanhoja tekstejä lukiessa voi törmätä mietteeseen, joka on kuin omaan elämän hetkeen tehty. Kiitos Roosa :) <3

Roosa
Mangomalen

Voi kiitos! En ole tehnyt mitään päätöstä vielä. Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan. Nyt reissussa on ihan kiva kirjoitella kevyitä. Pus!

Johannahoo (Ei varmistettu)

Ihana ihana teksti, kiitos siitä. :)

-Johanna

Roosa
Mangomalen

Eikun ihana ihana sinä!

paju

Blogisi on yksi parhaista ja itsekkäästi surisin jos lopettaisit. <3

Roosa
Mangomalen

Kauniisti puhut ♡ Kiitos. Kirjoittamista en ikinä lopeta, bloggailua mietin vielä. Ja jos jatkan, niin millaista blogia? Ja täällä Lilyssä vai jossain muualla.. Katsotaan!

Kommentoi