Kun haluaa jäädä ja haluaa lähteä

Mangomalen

Itken kai, kun pakkailen.

Paino sanalla kai, koska ei tämä mitään kunnon itkua ole. Vähän vain herahtaa kyyneliä silmiin aina, kun mieleen nousee muisto tai soittolistan kappale vaihtuu haikeaan.

Sää ei osaa päättää, haluaako se olla sateisen harmaa vai leppeän kesäinen. En minäkään.

Jatkan huomenna matkaa Uuteen-Seelantiin.

Olen lykännyt lentojen ostoa, koska Adelaidessa on ollut niin onnellista. Liiankin onnellista. Alan kiintyä - ihmisiin, maisemiin ja olooni. Ja sitä en halua. En tullut tänne puolelle maailmaa pysymään aloillani ja lipittämään chaiteetä, niin ihanaa kuin se onkin.

Luin kerran blogia, jonka pitäjä on ollut reissussa vuosia. Hän kirjoitti, että ei ole koko aikana tottunut pakkaamiseen eikä uusiin paikkoihin menemiseen. Että ihan joka kerta, kun edessä on uusi maa, häntä jännittää. Sen kuuleminen tuntui tosi helpottavalta.

Koska juuri siirtymävaiheet ovat reissujen ikävimpiä, mutta niistä tulee harvoin kirjoitettua. Kotona oleville syntyy kuva, että reissaaja siirtyy kuin leikkaamalla kauniista maisemasta ja ilosta seuraavaan. Mutta ei, väliin kuuluu kaikkea tätä tunnemyllyä. Hyvästien haikeutta ja uuden jännitystä.

Päätös matkan jatkamisesta on samaan aikaan niin vaikea ja helppo.

Vaikea, koska jos lähtee liian aikaisin, jää miettimään, mitä jäi vielä kokematta, ja jos liian myöhään, ehtii kyrpiintyä koko paikkaan.

Ja helppo, koska kyllä sen vain tietää. Ehkä. Tai jos ei tiedä, pitää arvata ja luottaa, että jokin muu tietää paremmin.

On tiennyt tähänkin asti.

Viimeisinä päivinä on ollut mukavaa. Olen retkeillyt sateisilla kukkuloilla, nukkunut kainalossa ja juonut sitä hemmetin hyvää chaiteetä, joka jo yksin saisi minut pysymään tässä kaupungissa.

Viimeinen artistiklubi oli juuri niin hauska kuin voi kuvitella. Näyttelijät, laulajat ja akrobaatit kieppuivat tanssilattialla, alkoi sataa. Valokuvaajan linssille ja epäonnekkaiden ohikulkijoiden verkkokalvoille ikuistui kuva, jossa tein kaarisiltaa maassa istuvan pojan syliin. Pojalla oli tiikeri-kasvomaalaus ja päällä pelkät speedot, kruunu ja viitta. 

Fillaroin läpi öisen kaupungin ja sain ilokseni todeta, että sateinen pimeys on Australiassa aivan yhtä ruma kuin Suomessa.

Nyt puntaroin, mitkä kirpparivillapaidoista pääsevät rinkkaan ja mitkä jäävät kommuuniin.

Teen dyykkaysbanaaneista jäätelöä. Makaan vatsallani, hieron rystysellä poskea, vaihdan hermostuneena asentoa, jään tuijottamaan musiikkivideota, haen lasin lämpimää maitoa, joka rauhoittaa aina oloani. Vaihdan asentoa. Ja taas.

En halua jäädä, en halua lähteä.

Haluan jäädä, haluan lähteä.

Ja juuri tämä tunne on niin arvokas, tämä hullu luottamus. Että kerta toisensa jälkeen repäisee itsensä irti tutusta ja turvallisesta, ja luopuu kaikesta tietämättä, mitä tulee tilalle.

Kyllikki Villan sanoin:

 

"TURVALLISUUTTA EI OLE

EI PALKKA EI VAKUUTUS EIKÄ ELÄKE

EI TOINEN IHMINEN

 

ON VAIN UIMATAITO

LUOTTAMUS SIIHEN ETTÄ VESI KANTAA."

 

 

Share

Kommentit

bisousroosa
bisous

niin samanlaisia tunnelmia on käyty läpi ja vaikka itsellä onkin vielä pari kuukautta jäljellä ennen suomeen paluuta, hitaita ja hiljaisia hyvästejä alkaa tehdä jo nyt.

tuosta runosta tuli mieleen sanat, jotka kirjoitin viime elokuun lopussa: "Joskus on vaan hypättävä pää edellä jääkylmään veteen, jotta sieltä noustessa tuntuu lämpimämmältä. Jotta huomaa, että ei hukkunut. Että osaakin uida." (http://forgivemeautumn.blogspot.fi/2013/08/i-will-be-gun.html)

Roosa
Mangomalen

Totta puhut!

Athene
Päivän luku

Olen harkinnut, että pitäisikö alkaa rahoittamaan sun matkaa. Niin että ei aina vain vapaamatkustajana siirtyisi aamutuimaan sinne toiselle puolelle maailmaa juomaan kahvin sijasta chaiteetä ja miettimään lähtöä tai jäämistä, vaan voisi hiukan paremmalla omallatunnolla olla sitä mieltä, että minähän se oikeastaan siellä maailmalla olenkin. Sitten sitä etämatkustaisi osamatkanomistajana toisen siivellä, vähän kuin pala itsestä olisi reissussa.

Kannattaa harkita tällaista joukkorahoitusmallia, jos matkakassa tyhjenee. Isoilla rahoittajilla voisi olla kertaluonteinen veto-oikeus lähtemiseen ja jäämiseen liittyen, ja pienillä vaan ihan tavallinen seurantamahdollisuus. Moni  tällainen meikäläinen voisi hyvinkin osallistua. Ainakin siihen asti, kunnes vihdoin uskaltautuu taas itse veteen ;)

Roosa
Mangomalen

Tämä on varmaan paras kommentti, jonka olen ikinä saanut.

Ihana runo! Vesi kyllä kantaa kun kelluu tarpeeksi tyynenä. Turva veden muistissa.

Roosa
Mangomalen

usva (Ei varmistettu) http://usvakas.blogspot.fi

Voi että, tuo runo on täydellinen ja se tuli täydelliselle hetkelle!
Ja kiitos muutenkin kun kirjotat. Tänne on ihanaa tulla rauhoittumaan ja unelmoimaan aina. Kaikki kuulostaa elävältä!

Roosa
Mangomalen

Muotoilitpa ajatuksesi kauniisti ja kirkkaasti. Kiitos.

matkailija (Ei varmistettu)

Mä olen itse jo pitkään suunnitellut reissuun lähtemistä ja joka kerta kun avaan tämän sivun, varmuus siitä että lähtö kannattaa, valtaa tietoisuuteni rajat. Mutta ongelmaksi on muodostunut juuri tämä sama vanha ikuinen ollakko vai eikö olla, lähteäkö vai jäädä. Jättää kaikki tuttu ja turvallinen ja rohkeasti hypätä tuntemattomaan. Onko tarpeeksi rahaa? Mitä jos sairastun tai joudun sairaalaan? Entä jos siellä vain sataa ja itkettää? Entä jos se ei ole sitä mitä olen kuvitellut..? Sigh. Eiköhän me kaikki näitä samoja puntaroida näissä lähdön kuopissa. Valitettavasti.

Roosa
Mangomalen

Niinpä, vatvominen kuuluu lähtöön! Ehkä ratkaisevaa on, milloin tuota juupas-eipäs-iik- panikointia tekee - päätöstä ennen vai sen jälkeen. Itse yleensä päätän hyvin tehokkaasti, että no nyt, mutta juuri ennen sen toteuttamista alan nyyhkytellä. Mutta parempi niin, kuin että kävisi moista sotimista jo ennen ja ei siksi saisi ikinä lähdettyä.

Roosa
Mangomalen

Niinpä, vatvominen kuuluu lähtöön! Ehkä ratkaisevaa on, milloin tuota juupas-eipäs-iik- panikointia tekee - päätöstä ennen vai sen jälkeen. Itse yleensä päätän hyvin tehokkaasti, että no nyt, mutta juuri ennen sen toteuttamista alan nyyhkytellä. Mutta parempi niin, kuin että kävisi moista sotimista jo ennen ja ei siksi saisi ikinä lähdettyä.

Kiitos! Osaat aina kirjoittaa juuri ne omat ajatukseni, ovat ne sitten tämän hetken ajatuksia, piilossa olevia tai jo (juuri sillä kertaa) menneitä. Muutin Suomesta pois muutama vuosi sitten ja sen jälkeen maa on vaihtunut muutamaan otteeseen. Hyvin eri tilanne siis, mutta silti niin sama. Luotan itsekin vahvasti siihen, että kyllä sen tietää, mikään ei ole ollut huono lähtö (tai jääminen). 

Roosa
Mangomalen

Kiitos itsellesi! Ja niin se on. Aina ei vain halua uskoa itseään, mutta onneksi kaikki menee aina juuri oikein.

:) (Ei varmistettu)

hei löysin juuri blogisi, ja oli pakko kommentoida. olet ihana, tämä blogi on ihana ja kirjoitat ihanasti. luin sen kertaheitolla läpi ja tulin suunnattoman iloiseksi, vaikka muuten huono hetki elämässä. kiitos.

Roosa
Mangomalen

Sinäpä olet ihanin kaikista! Kaikkea hyvää päiviisi ja muista, että kaikki on juuri kuten kuuluukin, ja joskus tiedät täsmälleen, miksi sinun kuului elää tämä vaihe elämässä. Ilman kaikkea paskaa en minäkään olisi juuri nyt juuri tässä, makaamalla sohvalla illan hämärtyessä ja ilahtumassa ihanasta kommentistasi.

Säppä (Ei varmistettu) http://heipparallaaheivaanhei.blogspot.com.es

Hei, halusin vaan sanoa, että jos sun kävijämäärät on yhtäkkiä noussu jonnekki pilvienkin yläpuolelle niin täällä vaan yks kärsimätön klikkailee päivitä nappia suurinpiirtein joka toinen minuutti! Ihana blogi, oon ihan totaalisen koukussa. :) Nautihan seikkailustas!

Roosa
Mangomalen

Tiedän tunteen. Kerran tulin ajatuksissani katsomaan omaa blogiani ja turhauduin, kun sinne ei ollut tullut uusia postauksia. Ja vasta sitten tajusin, että ehkä niitä ei tee kukaan muu kuin minä..

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä kirjoitus pelasti päiväni. <3 Kiitos ja ihanaa reissuilua.

Roosa
Mangomalen

Voi miksi? Kiitos!

Kommentoi