Liftausta itärannikolla

Mangomalen

 

Pakkasin seikkailulleni mukaan ison kangaskassin, sillä enempää ei tarvitse.  Ei ole vaihtokenkiä, shampoota tai makuupussia.

Ei ole pyyhettä, mutta on kallis hajuvesi.

Liftauspäivät rannikolla ovat olleet onnellisia.

Aloitin yksin. Kävelin keskellä vehreää maisemaa ja kastuin sateessa. Kun löysin hyvän kohdan, nostin peukalon pystyyn.

Vanhalta uusseelantilaispappa oli puolikuuro, mutta jutteli mielellään uimisesta. Toinen kuski oli tatuoitu, kaljaa juova mies. Jossain vaiheessa selvisi, että hän on entinen biker, moottoripyöräjengiläinen. Hän esitteli kuvia tatuoiduista lapsistaan ja heitti minut perille saakka.

Kauniita rantoja seurasi yhä kauniimpia rantoja ja kivoja ihmisiä yhä kivempia.

Brittityttö Hopen kanssa vietetyt päivät olivat pelkkää viinirypälettä, sangriaa ja kikatusta.

Sohvasurffaushost oli komea sukkasuunnittelija, jonka koti oli täynnä veikeitä pilkkusukkia ja kaveriporukka koostui pisamaisista, tyylikkäistä surffaajista. Ensimmäisenä iltana olin niin väsynyt ja ujo, että muiden sushitellessa minun oli pakko paeta rannalle hengittelemään. Seuraavana iltana bailasin estoitta uima-altaassa. Sellaista se on.

Liftaus sujui. Kyydin antoivat muun muuassa soma tanskalaisnainen, melkein kaikkialla maailmassa käynyt mies ja nuori poika, jolla oli penkeissä pinkit playboy-suojukset. Tänään Hope jatkoi Uuteen-Seelantiin, minä vielä arvon joogapaikan ja kaupunkilekottelun välillä.

Mielikuvani itärannikosta ovat menneet aika uusiksi.

Ajattelin, että täällä olisi vähän nihkeää. Liikaa bailubackpackereita ja pinnallista rantamenoa. Mutta ei.

Rannat ovat puolityhjiä ja tuulisia. Riittää, kun astuu ovesta ulos ja ylittää dyynin, niin pääsee meren pauhuun. Kitesurffaajat pomppivat suurien varjojensa vietävinä aalloissa, jotka ovat aivan villejä ja arvaamattomia. Aamulla hipsin katsomaan auringonnousua pelkkä valkoinen t-paita yllä.

Voisin tottua tällaiseen elämään.

Kommentit

Jennynen (Ei varmistettu)

Hei Rousku-reissaaja, täällä huutelee Jenny-penny! Tiedätkös sä osaat aina yllättää ja aina sä olet jossain matkalla. En muista arvailtiinko aikoinaan, mitä meistä tulee isona? Jos niin en arvannut, että susta tulee tollanen seikkailija. Mahtaa olla hienoa nähdä ja kokea se mistä kaikki haaveilee, vapaus tiiäks. Mulla täällä koulu, kolme työtä, kissa ja mies pitelee, vaikka pari kertaa meinannu tyhjentää säästötilin ja lähteä ensimmäisellä lennola jonnekkin. Oih, se ois hienoa. Mutta Rouskuliini, olen iloinen että sä oot tehny sen. Miten sä pärjäät siellä? Ei olla taas sataan vuoteen nähty, mutta onneksi on nämä sometukset, niin voi stalkata toisiaan. Hymy korvissa ja onnellisena sun puolesta luen sun kirjoituksia. Nauti, kun mikään ei pitele. <3

Roosa
Mangomalen

Voi Pennya! Kiitos ihanasta kommentista, kiva kuulla, etta luet juttujani. Ja todellakin ampaiset jonnekin. Kissa hoitoon ja ukko kainaloon ja Helsinki-Vantaalle vaan, maailma on mahtava paikka. Ma parjaan taalla tosi hyvin, olo on onnellinen ja huoleton. Kerro kaikille terveisia. Ja muista, etta ihmista ei pidattele ikina mikaan muu kuin oma paa. Pusuja sata!

Laura Pollari
Laura de Lille

Go Roosa! 

Roosa
Mangomalen

Go Laura! Ja joku paiva viela go Roosa JA Laura.

Helmi K
sivulauseita

Voi ihanuus tuota sun matkaa ja meininkä ja kuvia ja kaikkea. 

Roosa
Mangomalen

Voi ihanuus sinua.

Olet niin inspiroiva! Taitava valokuvaajakin.

Roosa
Mangomalen

Inspiroiva, taitava... niin isoja kehuja. Snif. Tulipa otettu olo.

Mide (Ei varmistettu)

Moi.
Luin koko blogisi läpi, tai luin ja sitten katsoin vaan, siihen meni kai kolme ja puoli tuntia. Olen enimmäkseen itkenyt, ja itkin myös koska Jennynen on onnellinen sun puolesta, ja koska moottoripyörämies näytti sulle lastensa kuvia.
On ihan huimaa, että joku tekee ja elää noin ja uskaltaa olla vapaa ja yksin.
En tiedä missä itse haluaisin olla, joten olen vaan ja mietin sitä ja itken ja nauran, en yleensä kommentoi mihinkään, mutta nyt on pakko. Koska ajattelit ääneen ajatuksia, joita en uskalla ajatella, ja sait minut itkemään ja inspiroitumaan ja koska aion lukea blogisi vielä uudestaan. Kiitos!

Roosa
Mangomalen

Voi ihmettä! Moi. Kiitos ihan hurjasti. Sanasi merkkaavat todella paljon. Meinasin sanoa, että älä itke, mutta paskat, todellakin itket jos itkettää, itke elämän ainutkertaisuutta ja sitten naura ja syö jäätelöä. Elämä on lahja sinulle ja sinä olet lahja elämälle ja kaikki menee juuri oikein.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.