Melbourne on cool, mutta ei minua varten

Mangomalen

Melbourne, uusi yritys.

Kuten joku ehkä muistaa, vierailin kaupungissa ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa. Silloin oli ihan kivaa, mutta jokin uupui. Kirjoitin, etteivät planeetat ole aivan kohdillaan ja toivoin, että ensi kerralla kaikki menee nappiin.

Nyt annoin kaupungille uuden mahdollisuuden.

Onneksi.

Melbourne on niitä kaupunkeja, joista saa eniten irti, kun on omankaltaisessaan seurassa. Cooleja paikkoja ja juttuja on aivan liikaa, joten yksin on vaikea tietää, minne mennä. Onneksi nyt oppaanani oli tyttö, jonka kanssa liftasin aiemmin itärannikolla.

Kimppakämppä oli kaunis ja iso. Ystävän huoneessa oli mintunvihreät seinät, vaaterekki ja vuoteella etnovilttejä. Ovea piti auki pieni elefanttipatsas. Iltaisin sytytettiin kynttilät, maattiin peittokasan alla ja juteltiin. Vaikka tyypit asuvat trendikkäässä Brunswickissä, heillä on ulkovessa ja kanoja.

Yksi kämppiksistä on lahjakas pianisti. Soitto kantautui kaikkialle: olohuoneeseen, jossa selailin tarot-kortteja ja söin ystävän tekemää aamupuuroa, suihkuun, jonka lämpenemistä sai odottaa ihmisiän ja keittion lautalattialle, jossa intouduimme tanssimaan villasukat jalassa. Rakastan pianomusiikkia. Lapsena minut pakotettiin tunneille monen vuoden ajan, mutta olin aivan lahjaton. Siksi hieno soitto tekee minut hyvin onnelliseksi.

Muutenkin oli mukavaa. Kyllä te tiedätte, mitä kaupungissa tehdään. Syödään, shoppaillaan ja näytetään tärkeiltä.

Tein pitkiä kävelylenkkejä.

Kiersin pienet taidegalleriat ja suuret kirpputorit.

Kerran puistossa vieras poika huusi perään ja kysyi, haluanko olla lehtisotaa. Päädyin viettämään tyypin kanssa koko päivän haahuilun ja meksikolaisen ruoan parissa.

Päivisin oli täydellinen yhden villapaidan keli, mutta iltaisin jääkylmää.

Juoksin joella ennen hämärää.

Ujostelin lehtijulkkareissa. 

Surisutin ärrää ihanan Millan kanssa. Yökyläiltiin, kitattiin inkivääriteetä ja jädeä, puhuttiin pojista.

Rakastuin Lentils As Anything -ruokapaikkaan. Buffet on vegaaninen ja pitkälti gluteeniton, ja siitä saa maksaa sen verran kuin lystää. On hieno näky, kun trendihipit ja kodittomat ruokailevat yhdessä korkean tehdaskaton alla.

Raitiovaunumatkat piirsin ohikulkijoita ja kasveja. Vastaan tuli outoja, rohkeita ja cooleja ihmisiä. Oli tyttö, jolla oli afrikkalainen afro, mutta vaaleat kulmakarvat, ja aasialainen joka oli värjännyt pitkät hiuksensa läpikuultavan vaaleiksi.

Aikani Melbournessa oli siis onnistunut, mutta ei vieläkään hurmannut minua täysin.

Kaupunki on inspiroiva ja kiehtova, mutta ei soita minun kellojani. Vaikka on vapauttavaa pukeutua aivan hullusti ja tavata kasapäin kuvittajia, taiteilijoita ja muita luovan alan ihmisiä, se on myös vähän väsyttävää. Melbourne on hyvä paikka vierailla, mutta jos siellä asuisi, kadottaisin itseni. Tietynlainen rauha ja aitous puuttuu. Kysyin ystävältäni, tekeekö Melbourne hänestä paremman ihmisen vai paremman pukeutujan. Oma vastaukseni on vaihtoehdoista jälkimmäinen.

Puolentoista viikon aikana mietin vaatteitani, uraani, naamaani ja omistamiani tavaroita enemmän kuin menneinä kuukausina yhteensä. Koin ensimmäisen vaatekriisin pitkään, pitkään aikaan.

Olin onnellinen, mutta en niin paljoa, että olisin itkenyt lähdön hetkellä.

Tai no itkin, mutta siksi, että minulta vietiin laukku. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.