Pöpöpää ja leffaputki

Mangomalen

Tulin kipeäksi.

Luulin, että Suomen marraskuulla on patentti tähän luruun nuhakuumeeseen, mutta buahaha, ei.

Nenäliinamytyistä, villasukista ja virttyneestä olosta ei ikinä arvaisi, että suljettujen verhojen takana on kaunis ja kostea hellepäivä, ei sysimusta lumisade.

Siunaus on, että flunssa iski vasta nyt, kun voin rauhassa virua peiton alla.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi koin reissun ensimmäisen kotihaikeuden. Tai ei minulla ollut ikävä kotia, mutta ystävien seuraa oli. Pikkutunneille asti luin tuttujen ja puolituttujen blogeja, katsoin kavereiden kiipeilyvideoita ja pidin skypetreffit, johon sisältyi itkeskelyä linjan molemmissa päissä ja Robinin versio Maamme-laulusta. Uhmasin kaikkia flunssalakeja ja vedin neljä annosta jäätelöä.

Kummasti helpotti.

Nyt olen päässyt leffaputkien makuun. Aiemmin olen aina turhautunut, kun pöpöpäissä lukemisesta ei tule mitään eikä ruoka maistu, ja olen käyttänyt flunssapäivät ponnettomaan venkoiluun. Nyt tajusin tehdä, mitä miljoonat kyvyväkkäämmät ihmiset ennen minua, ja laittaa leffan rullaamaan. Ja sitten toisen, kolmannen ja neljännen.

Puuha on sopivan sentimentaalista ja helppoa.

Eilen nyyhkin Before-trilogian läpi. Olihan se ihana, jopa näin vääräoppisesti kerralla katsottuna. (Mutta kunnioitettu Joanna, miten voisit olla hyppäämättä junasta? Miten kukaan voisi? Kuten arvata saattaa, minä olisin rynnimässä laukkuineni asemalaiturilla jo ennen kuin edes pyydettäisiin. Jos en romanttisuuttani, niin ainakin hyvän tarinan perässä.) Tänään on aika turvautua gurun oppeihin eli Eevan flunssaleffalistaan.

Jos sen jäljiltä aivotoimintaa vielä löytyy, alan purkaa kuvanippua Itä-Timorista ja Indonesiasta. Kuulisin mielelläni, mitä te haluatte sieltä kuulla tai nähdä. Jos siis haluatte. Saa myös sanoa, että nyt se kuumepää kiinni ja strepsils huuleen.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.