Tänään täällä, huomenna poissa

Mangomalen

Viimeiset hetkeni Australiassa.

Ihmettelin, miten hyvin aamu meni. Heräsin innoissani. Sulloin irtosukat rinkan sivutaskuun, pesin viinirypäleet, annoin viimeisen suudelman itkemättä. Hieman aiemmin ehkä nyyhkin kaulaa vasten, mutta en paljoa. Lajittelin simpukat, nauroinkin jopa. Vilkutin ovella.

Palasin puolipakatun laukkuni ääreen.

Sitten se iski. Romahdus. Suru ja itku.

Minulla on aivan kamala olo.

Sattuu. Au.

En voi uskoa, että matkani on ohi.

Että huomenna en katso auringonlaskua rannalla. En huomenna enkä hyvin pitkään aikaan.

Että en enää laske kellossa aikaa taaksepäin tietääkseni, joko tyyppini ovat hereillä. Kohta lasken eteenpäin.

Että tässä tämä nyt oli.

Tämän postauksen ei todellakaan pitänyt olla tällainen. Olin ajatellut hymiseväni, miten helppoa kaikki on, kun suhtautuu oikein. Katsokaa tuota itsetyytyväistä kuvaakin, jonka nappasin äsken sohvalla. Oikein ihan rauhanmerkkikoru ranteessa. Että hihihi, jos vain miettii kaikkia upeita juttuja, ei voi kokea kuin kiitollisuutta ja iloa. Paskat.

Aurinko paistaa uima-altaaseen, oranssit kukat kukkivat.

Koira kuorsaa tyytyväisenä lattialla. Se ei tajua mistään mitään.

Tämä lohduttomuus ei mene pois. Olkoot siis tässä. Tuijottakoon, kun pakotan itseni syömään lounaaksi vanhat kikhernesalaatit jämät ja pyyhin räkää kesämekon hihaan.

Kohta lähden lentokentälle.

Edessä on Adelaide-Perth-Singapore-Kuala Lumpur-Lontoo -lentoputki. Oikeastaan se on helpotus. Minulla on 35 tuntia aikaa itkeä, ajatella, raivota, pelätä, odottaa ja itkeä hieman lisää.

Ehkä sinä aikana muodostan rauhan. Ehkä en.

Share

Kommentit

pienisisko
Spin off

Voi saakeli. 

Kommentoin samaa johonkin aiempaan juttuusi, kun pikkuisen pelkäsit iskevää ikävää. Ja taas tämän luettuani pala nousee kurkkuuni. 

Oma 30 tunnin lentomatkani Australiasta kotiin oli myös kovin räkäinen. Niin räkäinen, että se kehitti minulle myöhemmin ihan järjettömän lentopelon. Koska joka kerta lentokoneeseen astuessani johonkin mieleni laidalle palaa nuo sydäntä repivät muistot. Lauri Tähkä laulaa siitä samasta fiiliksestä ehkä maailman eniten ärrää sisältävässä Rakasta rintani ruhjeille -biisissä. Ei ehkä maailman suurin musiikillinen ilotulitus, mutta siltä se tuntui. Perkele.

Kuten sanoit, se olisi voinut myös kasvattaa, mutta oikeastaan se oli vaan paskaa. 

Kymmenen vuoden jälkeen sitä paskuutta osaa kuitenkin  jo katsoa vähän kauempaa niin, että se näyttää enemmän tyylikkäästi kasvattavalta elämänkokemukselta. Ei enää niinkään kaulaan asti ulottuvalta kasalta upottavaa lietettä.

Itselleni tuossa tilassa olisin halunnut sanoa, että saa surra. Eli uskothan, saa surra.  

Roosa
Mangomalen

Ihana vertaistuki! Minulla itku meni ohi ja on ennen kaikkea vaan.. tyhjä olo? Tai ehkä vaan väsynyt. Pelkään, että se jysähtää vasta perillä, kun vielä on kivassa lentokuplassa ja edessä 1,5 viikkoa Lontoossa.

Kiitos ihanista sanoista ja myötätunnostasi!

Helmi K
sivulauseita

Tsemppiä paluumatkaan, ja paluuseen, ja kiitos kiitos ihanasta, avartavasta, kauniista, haikeasta ja hienosta reissublogista. Ethän koskaan lakkaa kirjoittamasta.

Roosa
Mangomalen

Voi ihana, kiitos. Sanasi toivat hymyn uniselle lentokenttänaamalle ♡

Toivottavasti blogi ei lopu tähän :)

Roosa
Mangomalen

Katsotaan, miten käy!

Roosa
Mangomalen

Voi kiitos!

Oona R (Ei varmistettu)

--tyttö joka maistelee loppusointua/
kuin tikkaria: yhä uudelleen nauruun siristyvät silmät/--
-Katariina Ranne

Voimia. Iloa naurua lopulta. Olet ihana, Roosa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei lohduta nyt, mutta totta kuitenkin

"There are far, far better things ahead than any we leave behind.”
― C.S. Lewis

Roosa
Mangomalen

Lohduttaa, nimenomaan lohduttaa. Luin sitaatin kauan sitten Virpi Mikkosen blogista, mutten tiennyt, että se on Lewiksen suusta. Eli kiitos, selvisi kuin tilauksesta!

What else is there?

Voi että :( itse vihaan jo muutenkin lentokenttiä, niissä on aina liian irtonainen ja hämmentynyt olo, vaikka sekä lähtömaassa että perillä kaikki olisikin hyvin. Lentokentällä ei kuulu mihinkään. 

Kuuntele hyvää musiikkia ja katso tärkeiden ihmisten kuvia. 

Roosa
Mangomalen

Minä taas rakastan! Olen nautiskellut kuplastani täysillä. Mutta voi, piti totella juuri neuvoasi, kun huomasin mp3:sen jääneen edelliselle lennolle. No, tavaraa se vain on.

hane (Ei varmistettu)

Surettaa sun puolesta. Kammosin lentokenttiä pitkään unohtamattoman Australia vuoden jälkeen. Itku loppui Euroopassa, mutta suru jäi pitkäksi aikaa. Aika parantaa haavat, niin kliseistä kuin se onkin. Ja aina voi palata. Halauksia ja suukkoja, blogisi on ihana ja sinä olet ihana.

http://www.youtube.com/watch?v=J5KuvDIBoTE

Roosa
Mangomalen

Unohdit listaltasi numeron kolme: sinä itse olet ihana. Kiitos youtubepiriyksestä.

Roosa
Mangomalen

Unohdit listaltasi numeron kolme: sinä itse olet ihana. Kiitos youtubepiriyksestä.

hillasops (Ei varmistettu)

Voi ei, mua suruttaa kun sun reissu loppuu! Niin innokkaalla kateudensekaisella ylpeydellä oon seurannu sun reissua ja saanut paljon uskoa tähän omaan koheltamiseen. Phus!

Roosa
Mangomalen

Voi mikä mimmi, kiitti!!!!

ElinaPK
Sataman valot

Hyvää paluumatkaa ja paluuta! Minäkin toivon, että jatkat kirjoittamista!

Roosa
Mangomalen

Kiitos! Kyllä vielä sanottavaa piisaa, ei hätää.

Kommentoi