Ladataan...
Mangomalen

Tuntuu, että olen tullut taivaaseen.

Itä-Timor on juuri sellainen paikka, jossa rakastan matkustaa.

Vuorilla on viileää ja kauneinta ikinä. On ruusuja ja vanhoja portugalilaisia taloja. Vanhat naiset näyttävät aivan hipstereiltä ja nuoret naiset hyvin vanhoilta. Avocadot maksavat muutaman sentin. Olen liftannut kuorma-autojen kyydissä kapeita vuoristoteitä, ja se on parasta mitä ihminen voi elämässään kokea. Kaikki ne tuoksut, tuuli ja syvä vapaus.

Asun ikäiseni Nanin ja tämän perheen luona. Puhun jo pikkuisen tetunia.

Tuntuu, että vasta nyt alan tajuta, miten matkaa oikeasti voi ja kannattaa tehdä. Olen istuskellut perinteisten talojen portailla, ympärillä koko suku ja vanhat maat, ja ihan vain ihmetellyt. Näennäisesti ei tapahdu mitään, mutta pienetkin hetket kokee syvästi.

Kävelen mielelläni hautausmailla, jotka ovat todella värikkäitä ja mahtipontisen kauniita. Haudanvalajat makoilevat vanhojen hautojen päällä ja esittelevät ylpeinä, kuinka monta perustaa ovat saaneet valmiiksi. Tänään tolu, eli kolme. Vuorilla tapasin portugalilaisen pariskunnan, jonka valokuvaajamies tekee täältä kirjaa. He asuvat autossa. Pääkaupunki Dilissä taas tutustuin saksalaiseen toimittajapoikaan, jonka kanssa lähdemme tänään reissaamaan kohti saaren itäosia. Muuten en ole nähnyt yhtään reissaajia. Se on mahtavaa.

Kun kiipeää korkealle mäelle, maan kauneuden saa omia täysin itselleen. Hetken jakaa korkeintaan pari laihaa hevosta ja pieni apina.

Hetkessä eläminen on usein niin vaikeaa, mutta täällä ainoa mahdollinen tapa olla. En tiedä, minne krooninen levottomuuteni on kadonnut, mutta toivottavasti se pysyy siellä mahdollisimman pitkään.

Nyt minulla on vain niin rauhallinen, levollinen ja tyyni olo. Sellaisella helpolla tavalla onnellinen.

Oli maailman paras asia, että päätin tulla tänne.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mangomalen

Ensifiilis: olen niin onnellinen.

Olen niin onnellinen, että tämä tuntuu jo surulta. Sattuu jonnekkin lapaluiden väliin olla näin elossa ja saada nähdä kaikki tämä. Ei vain ole sanaa tunteelle, kun kävelee reppu selässä halki aamuun heräävän kaupungin, ilman että tietää minne on menossa tai osaa yhtään sanaa paikallista kieltä.

Ylittää joen.

Vuorilla on usvaa ja kalastajat liikuskelevat sinisellä rannalla. Naurattaa. Itkettää. On niin uskomattoman kaunista. Ihmiset tulevat juttelemaan, ja nopeasti oppii sanomaan diak ka lae ja numerot, kun ne ovat niin hassuja: ida, lima, hitu, nen.

Tätä on syvä ilo.

Teksti on kirjoitettu 23.10.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mangomalen

 

Nyt se alkaa.

 

Ei, ei Antti Tuiskun Hyökyaalto-kipaleen säe, vaan puolitoista kuukautta Itä-Timoria ja Indonesiaa.

 

Kuoppaiset tiet, repalaiset hyttysverkot ja kaoottinen kaikki, täältä tullaan. Tuntuu mahtavalta, että vanha kunnon reissuroosa pääsee taas vauhtiin. Olisi ollut hölmöä jättää menemättä, kun kerta saaret ovat niin lähellä ja jo pelkistä kuvista menettää sydämen ja yöunet.

 

Ja lunttilappu kaikille, jotka miettivät, että mikä pirun Itä-Timor: se on maailman nuorimpia valtioita, joka on ollut itsenäinen vasta 11 vuotta. Maa on pieni, köyhä ja kehittymätön, mutta kuulemma myös aivan upea. Ainakin ennakkokuvan perusteella ihmiset vaikuttavat ihanilta: Ensin asustan pääkaupungissa Dilissä paikallisen tytön ja tämän perheen luo. Seuduilla reissaava saksalainen journalisti otti yhteyttä, että meidän pitäisi yrittää päästä kalastajien matkassa katsomaan valaita, joilla on nyt vaellusaika. Moni muukin ehdotti tapaamista ja tarjosi yöpaikkaa ja kyytiä lentokentältä.

 

Indonesiassa kierrän ensin Länsi-Timorissa ja Floresilla, joista minulla ei ole muuta hajua, kuin että jälkimmäisessä on vuoristokyliä, kraatereita ja varaaneja. Viimeiset päivät on varattu hippeilylle ja hengittelylle joogakoulussa Balin Ubudissa.

 

Aikeenani on ottaa aivan kaikki asiat vastaan sellaisina kuin ne haluavat saapua. Olen varustautunut rustaamalla A4:lle paratiisisaarten nimiä, vieraita puhelinnumeroita ja pari sitaattia, joita voin mietiskellä riippumatossa, kun muu tekeminen uupuu.

 

Tänään oli klassinen reissua edeltävä päivä: hajotin aidan, kun rysäytin sen läpi istuttavalla ruohonleikkurilla. Sitten poltin ihoni. Ja tajusin, etta malarialääkkeitä on vain puoleksi reissuksi. Lopputuloksena yritin keksiä, mikä tohelo on englanniksi. Farmiystävät piipahtivat oluella ja nyt kuivatan viimeisiä pyykkejä.

 

Ja jännityshepuli, se iskee ihan kohta.

 

Kuva on viime Aasian reissulta melkein tasan kolme vuotta sitten.

Share
Ladataan...

Pages