03Fest 2.0 // Lippuskabaa ja tärppejä

Mansen Muijat

Moro!

Tän vuoden maaliskuussa 03Crew pamautti ja järkkäsi ensimmäistä kertaa mahtavat 03Festit Klubilla ja Pakkahuoneella. Koko ilta eli sellaiset kevyet 9h oli täyttä tykitystä mahtavaa musiikkia ja muijat jäi vaan toivomaan, että ensi vuonna olisi samanlaista tapahtumaa luvassa.

Vaan ei tarvinnut vuotta odottaa sillä 03Fest 2.0 järkätään 16. ja 26. joulukuuta!

Kyseltiin 03Crew:lta vähän tapahtumasta ja kuulumisista.

Miten tää tapahtuma eroaa viime kerrasta tai eroaako mitenkään?

Meiningiltään ei varmastikaan hirveästi. Artistien puolesta tottakai. Koitimme artisteja kiinnittäessä saadaan kasaan jotain erityistä. Jotain sellaista kokonaisuutta mitä ihmiset eivät ole aiemmin kokeneet. Mielestäni onnistuimme hyvin siinä.

 

Miten tuli päätös jakaa tapahtuma kahteen päivään?

Meille tuli mahdollisuus tehdä Kemmurun ”Kehumatta paras" 10 vuotta juhlakeikka ja tartuimme siihen. Tämä oli iso syy miksi tuli toinen päivä. Halusimme myös hieman väljyyttä aikatauluihin, koska viime kerralla riitti hommia, että pysyimme aikatauluissa.

 

Kerro meille sun parhaat tärpit kummaltakin illalta pienten perustelujen kanssa.

16.12.2016: Itse en voi tähän muuta laittaa kun Masta Ace. Kaveri on legenda. Yksi hienoimmista artisteista, jonka olen tavannut. Vaikka kyseessä esimerkiksi Eminemin yksi esikuvista, kohtelee tää kaveri kaikkia todella hyvin. Masta Ace vieraili Tampereella syksyllä 2015 ja veti yli 2 tuntisen keikan. Viimeisen 45 minuuttia legenda kyseli yleisöltä mitä biisejä ihmiset halusi kuulla ja esitti sitten niitä siinä järjestyksessä kun pyyntö tuli. Harvoin näkee niin hyväntuulisia ihmisiä klo 04:00 Yo-talon edessä kuin tuona syksyisenä yönä. Ihmiset jäivät tunniksi vaan fiilistelemään keikkaa. Kaikki olivat aivan liekeissä.

26.12.2016 Kemmuru. Tähän nyt ei tarvitsisi hirveemmin mitään lisäillä. Yksi kaikkien aikojen kovimmista kotimaisen räpin kokoonpanoista esittää alusta loppuun kaikkien aikojen kovimman suomirap levyn.

Onko jotain villiä korttia esiintyjissä?

On. 26.12 esiintyvä JxO:sta tuttu Jere. Jerellä on erittäin kova live-presenssi ja selkeä artikulaatio. Harvoin näkee tälläistä lahjakkuutta suomalaisessa rap kentässä.  Lisäksi ainakin tuore sinkku #rockwell on todella kova. Se kannattaa ottaa jo ennakkoon haltuun. Lisäksi mainittakoon Tre Funk III jota nyt ei villiksi kortiksi voi enää laskea, mutta on kyllä sellainen kokoonpano jota ei kannata missata!

Mitä 03crewlle muuten kuuluu ja millanen tää vuosi on ollut? Mitäs ens vuonna on luvassa?

03Crewille kuuluu pelkkää hyvää. Ollaan nyt laajennettu toimintaa Helsinkiin. Ensimmäinen tapahtuma on 5.12. Se näyttäisi menevän todella hyvin. Meille tulee tänä vuonna yhteensä 57 tapahtumaa, joten tekemisen puutteesta ei voi ainakaan valittaa. Päästään tekeen sitä mistä tykkää. Ei voi olla kun kiitollinen. Ensi vuoden hommista ei osaa vielä hirveesti sanoa muuta kun, että pyritään elävöittämään kaupunkikulttuuria ja siinä samassa nauttiin itsekkin keikoista.

----

Muijat suosittelee näiden mahtavien tärppien lisäksi olemaan erityisen hereillä varsinkin Pyhimyksen, Lyömättömien, Krison ja ehdottomasti tutustumisen arvoisen Matta K. & nancy.:n keikkojen aikaan.

Ja sitten siihen lippuskabaan! Käy tsekkaamassa koko esiintyjäkaarti (vaikka tästä) ja kommentoi alle mitä esiintyjää odotat eniten näillä festeillä. Voittaja saa itselleen ja kaverilleen sisäänpääsyn partyihin molempina päivinä. Muistakaa laittaa sähköpostiosoitteenne mukaan niin saadaan voittaja kiinnikin eikä tuu itku. Voittaja julkaistaan torstaina 8.12.

 

03Fest 2.0

Ikäraja: K-18

Liput: Yhden päivän liput alk. 33 € & kahden päivän liput alk. 50 € (Tiketti)

Aika: 16. & 26.12.2016

Paikka: Klubi & Pakkahuone

 

Ei hevosii, ei ongelmii,

-Muijat

 

 

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Kommentit

Tiupe (Ei varmistettu)

Pyhimys!

ekung (Ei varmistettu)

Kemmuru ! Kaks parhainta eli Aksim ja Jodarok. Ei oo parempaa.

Pettymys (Ei varmistettu)

Ehdottomasti Pyhimystä odotellaan!

Alll (Ei varmistettu)

Kemmuru!

karamelli (Ei varmistettu)

Ihana Yona koska hän on niin lahjakas ja ihana. Kemmurun haluan myös nähdä livenä koska sitä en ole vielä päässyt näkemään ja onhan se kehumatta paras.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pyhimyyys!!

lekkeritati (Ei varmistettu)

Kyllähän se on Masta Ace

Akka666 (Ei varmistettu)

Hitto ku vaikee valita, pyhi, H.A.S, yona, kemmuru, aivovuoto ja asa!

Elspa (Ei varmistettu)

Pyhimys olis kova. :)

Yona!

Old thing back (Ei varmistettu)

Paljon on suomalaisia timantteja mukana, mut ehdottomasti eniten odotan Masta Asea, kun viimeksi ei päässyt keikalle.

Piiiiu (Ei varmistettu)

Yona, Asa ja Tre Funk III !

Karamelli1 (Ei varmistettu)

Odotan Lyömättömien keikkaa, koska äijät vetää aina niin kovaa freestylee!

Aaaaa (Ei varmistettu)

Kemmuru!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.