Tunnelmia Pingisklubilta & menovinkki viikonlopulle

Mansen Muijat

Morjensta!

 

Kävin viikko sitten keskiviikkona Klubilla katsomassa millainen meininki Pingisklubilla on.

Pingisklubi siis yhdistää ryhmäpingiksen ja bileet, jossa viereilevat dj:t soittavat musiikkia. Klubia järkätään Tampereen Klubilla ja Elmun Baarissa Helsingissä. 

 

 

Alkuun Klubilla oli vähän hiljasta, mutta pian paikalle tuli mukavasti väkeä ja ihmiset innostuivat pelaamaan. Itse pelasin pingistä ekaa kertaa elämässäni, mutta se ei menoa haitannut. Kunnioitusta herätti kyllä jotkut osallistujista kun onnistuivat pelaamaan tuoppi sulavasti toisessa kädessä.

 

 

Tällä kertaa dj-vieraina olivat ihanat Uhana Designin naiset. Enpä ole ikinä aikasemmin ollu sellaisessa tapahtumassa jossa tekee mieli mennä joka biisillä tanssimaan. Oli nimittäin sellaista mahtavien biisien tykitystä tämä ilta. Toivottavasti Mira ja Hanna soittavat levyjä toistekin! Kaikkien pingikseen osallistujien kesken arvottiin illan päätteeksi Uhana Designin tuotteita.

 

 

Ilta oli todella hauska! Pingisklubi on mukavaa menoa viikolle kun baarista löytyy hyvää musiikkia ja mukavaa tekemistä eikä tarvitse niinkään keskittyä juomapuoleen. Ei se juomakaan niin kallista olisi ollut sillä samaan aikaan Klubilla oli nimittäin Tummat Tunnit.

Seuraavat Pingisklubit järkätään torstaina 21.5. Elmun Baarissa ja torstaina 28.5. Tampereen Klubilla. Tampereelle dj-vieraiksi tulevat Jukka ja Jytämimmit, joten siellä on varmasti mahtavaa musaa tiedossa!

 

 

 

Menovinkkinä tällä viikolla meillä on jo tänään alkava Loud Silents Festival. Lisää voitte käydä lukemassa LE COOL Tampereen sivuilta tästä.

 

Nägyy taas!

-Anna

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.