Ladataan...
Mansi- ja mustikat

Onkohan siellä enää ketään lukijaa? Ymmärrän, jos ei ole.

Huomasitte varmaan, että viime kesänä palstani hiljeni. Intoa kirjoittamiseen oli, kunnes tapahtui jotain kaiken täysin mullistavaa.

 

 

Meistä tulee vanhempia, ehkä jo reilun kuukauden päästä.

Se on taatusti suurin muutos, mitä olen koskaan kokenut. Aluksi olin niin sekaisin, etten oikein osannut enää kirjoittaa tänne mitään. Sitten alkoivat valtaisat pahoinvointi ja väsymys.

Alussa toivoin vertaistukea, anonyymina. Niinpä perustin vauvablogin, jonne bloggailuni on siirtynyt. Enää se ei tosin ole niin anonyymi, eikä sen tarvitsekaan olla.

En tiedä, mitä tälle palstalle tapahtuu. Jätän sen toistaiseksi tänne, koska tunnuksillani on kätevää seurata Lilyn blogeja.

Minun ajatuksiani voi lukea Vauvanukkeleikistä. Ehkä joskus palaan tänne kirjoittelemaan.

Voikaa siis hyvin! Minua raskaus on kohdellut varsin lempeästi pahoinvoivan ja väsyneen alun jälkeen.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mansi- ja mustikat

13.10.2013... epäonnistumisen päivä... Heeetkinen, palstani syntymäpäivä!

Ajatus palstani 2-vuotispäivästä iski tajuntaan vasta illalla. Onneksi se ehti iskeä oikean vuorokauden puolella.

Epäonnistumisen päivä on hyvä syntymäpäivä blogille. En pidä epäonnistumista varsinaisesti mitenkään tavoiteltavana, mutta mielestäni epäonnistumista pelätään liikaa. Tärkeintä on yrittää ilman pelkoa siitä, ettei kaikki menekään hyvin. Aivan taatusti aina ei menekään. Jos ei yritä, ei voi onnistua.

Yrittämisestä ja epäonnistumisesta on blogin vuosipäivänä hyvä lainata aiempia kirjoituksiani, joissa on hyviä ajatuksia Mikael Pentikäiseltä, Mika Waltarilta, joltain tuntemattomaksi jäävältä kasvatustieteen professorilta ja, noh, minulta myös:

 

""Tar­tu si­nä mou­ka­riin ja tao omaa ai­kaa­si kuin heh­ku­vaa rau­taa. Älä pel­kää suu­ria ai­hei­ta, sil­lä ih­mi­nen kas­vaa työn­sä mu­ka­na. Ole roh­kea. Si­nul­la täy­tyy ol­la us­kal­lus­ta myös epäon­nis­tua. – – En­nen kaik­kea, älä ma­sen­nu, älä kat­ke­roi­du, älä kos­kaan vi­haa ih­mis­tä."

- Mika Waltari

- - Ihminen kasvaa työnsä mukana. Kehittyminen tapahtuu aina epämukavuusalueella. Se tapahtuu siellä, minne ei ehkä ensin uskaltaisi mennä - mutta samalla siellä, jossa käymistä arvostaa myöhemmin."

Mansi- ja mustikat 19.11.2012: Ole rohkea, uskalla epäonnistua, älä katkeroidu

"Olen äärirealisti, joka pelkää toisinaan lähes hysteerisesti epäonnistumista. Iän karttuessa pahin perfektionismi on alkanut kadota, mutta tunnen edelleen sietämätöntä onnistumisen pakkoa. Jätän tekemättä asioita, joiden en usko sujuvan hyvin. - -

Ei riskinotto tarkoita välttämättä kaiken myymistä ja Bahamasaarille muuttamista. Minulle se voisi olla vaikka englanninkieliseen keskustelupiirin meneminen. En ehkä en ehkä tajua siellä mitään ja kuulosta intialaissuomalaiselta, mutta hei, olenpa sentään yrittänyt. - -

Olin muutama kuukausi takaperin kasvatusalan seminaarissa, jossa eräs professori kritikoi Suomen peruskoulua epäonnistumisten sallimattomuudesta. Hänen mukaansa koulussa pitäisi olla vapaus epäonnistua ilman leimaamista. - -

Eikä maailma lopu epäonnistumiseen. Olen saanut huonoja ja järkyttävän huonoja arvosanoja, mutta sitten on pitänyt yrittään enemmän seuraavalla kerralla. Joskus pelkään jonkun leimaavan minut jonkin epäonnistumisen takia. Jos joku joku jää muistelemaan minun epäonnistuneita hetkiäni, ei hänen oma elämänsä liene kovin, noh, onnistunut."

Mansi- ja mustikat 13.10.2011: Kuollaan me kuitenkin

 

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Mansi- ja mustikat

Syrjäytynyt, pummi, loinen, yhteiskunnan elätti, vapaamatkustaja, sossun ruokittava.

Arkisen aherruksen ulkopuolella olevalla on monta nimeä. Jokaisella tuntuu olevan heistä mielipide. Se ei ole kovin mairitteleva.

Ymmärrän sen enkä itsekään pidä loisimista järkevänä. Minusta jokaisen velvollisuus on osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, vointinsa rajoissa toki.

Silti mielestäni keskustelu syrjäytyneistä on joskus kammottavaa. Se on niin mustavalkoista ja tuomitsevaa. Ei nähdä itseä ehkä heikommalta vaikuttavan yksilön taustaa. Tuomitaan pummiminen ja samalla korostetaan, kuinka itse on sentään tehnyt töitä 12-vuotiaasta alkaen eikä ole ollut päivääkään työttömänä.

Suomessa elää työttä, nähtävästi. En tiedä, miten yltäkylläistä ja tyydyttävää sellainen elämä olisi. Epäilen, ettei se ehkä ole kumpaakaan.

Tiedän olevani suunnattoman etuoikeutettu. Minun olisi helppo tuomita alkoholistikodissa kasvanut elämäntapatyötön, mutta pyrin miettimään lähtökohtiemme erilaisuutta. Minua on aina kannustettu. Vanhemmat ja muut aikuiset ovat aina uskoneet minuun. Minulla ei ole diagnosoitu keskittymishäiriötä tai oppimisvaikeuksia. Uskon, että minut olisi viety lääkäriin, jos olisi ollut syytä epäillä.

Kuinka monella syrjäytyneellä on ollut näin? Kuinka monta on kannustettu kotona? Kuinka monella on aivokemia tasapainossa?

Varmasti osa pummii pummimisen ilosta. On silti syytä muistaa, että toiset ponnistavat huomattavasti matalammalta.

Toisten tuomitseminen on helppoa, mutta mitä jos tukisit ja kannustaisit sivuun joutunutta? Se voisit olla sinä, kuten Arno Kotro ansiokkaasti muistutti.

P.S. Pahoittelen hiljaiseloani. Lupaan, että minulla on ollut hyvä syy. Siitä ehkä lisää tuonnempana.

kuva

 

Share
Ladataan...

Pages