Nyt on jotain odotettavaa

Pääsen pian harrastamaan erästä lempiaktiviteeteistani eli matkailua. Varasimme nimittäin eilen reissun tuntien ja ehkä jopa päivien etsimisen ja vertailun jälkeen.

Rakastan matkustelua, vaikka en ole vielä ehtinyt kiertää maailmaa mahdottoman paljon. Moneen ikäiseeni verrattuna olen luultavasti reissannut aika vähän, sillä olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa vasta 20-vuotiaana. Toki matkalle pääsee muutenkin kuin lentäen, mikä lienee jopa ekologisempaa. Lapsuuteeni ja teini-ikääni ei silti matkailu juuri kuulunut.

Ensimmäinen matkani oli Päivä Tukholmassa -risteily ollessani 10-vuotias. Lyhyestä visiitistä naapurimaahan jäi mieletön kipinä matkustamiseen. Haaveilin lennoista, laivoista, junista, ulkomaista ja eri kohteista.

Ulkomaanmatkat eivät kuitenkaan olleet vanhempieni prioriteettilistassa kovin korkealla. Kävimme kyllä Lapissa, sukulaisten ja tuttujen luona kotimaan eri kolkissa, joskus pikaisesti siellä Ruotsissa ja pääsinhän minä koulun kanssa käymään itäisessäkin naapurimaassa.

Olisin tahtonut enemmän. Tietenkin lapsella on paljon pahempiakin kohtaloita kuin vähäiset matkat, mutta mahdollisille lapsilleni tahtoisin näyttää muutakin maailmaa kuin Suomen.

On eriäviä mielipiteitä, pitääkö lapsen kanssa matkustella. Minä muistelen kaikkia lyhyitä ja vähäisiäkin matkojamme hyvällä. Matkoilla oli rennompaa kuin tavallisesti, sai nähdä eri paikkoja, maistaa eri ruokia. Koko perhe oli koossa.

Myöhemmin Tukholmaa ja Äkäslompoloa pidemmälle sijoittunut matkailu on antanut motivaatiota oppia vieraita kieliä ja tutustua eri kulttuureihin. En voi kiistää Matkailu avartaa -sanontaa. Aivan taatusti se avartaa, kun lähtee matkaan avoimin mielin.

Matkustaminen tuo arkiseen aherrukseen pieniä kohokohtia. Kuten matkatoimisto takavuosina mainosti, sitä nyt vaan jaksaa paremmin, kun on jotain odotettavaa.

En malttaisi odottaa koneen nousua, perille pääsyä - ja paluuta, sillä kotiin on aina ihana tulla takaisin.