Testasin zumbamyyttiä
Jokunen vuosi sitten kaikki trenditietoiset liikkujat ja varsinkin sohvaperunat hurahtivat zumbaan. Kaikki ylistivät lajia tehokkaaksi, hauskaksi ja ennen kaikkea helpoksi. Kaikki vaan jammailee vähän omaan tahtiin ja syke nousee, zumbaajat ylistivät.

Näin se toimii. Vyötärökin kavenee.
Joukkuepelien ohella kaikenlaiset tanssi- ja aerobic-tunnit kuuluvat kammotuksiini. Olen ehkä jokaisen jumppaohjaajan painajainen. Olen juuri se, joka nostaa ylös väärän käden, hyppää ilmaan liian myöhään ja pomppii väärään suuntaan.
Totaalisesta rytmitajun puutteesta huolimatta kävin kokeilemassa zumbaa. Ihan oikealla, ohjatulla tunnilla, jossa seuranani oli 60 muuta liikkujaa ja innokas ohjaaja.
En olisi uskaltautunut tunnille, jos en olisi kuullut kyseisen trendilajin sopivan rytmitajuttomille. Kuulunen tempovammaisten genressä alaluokkaan toivoton, sillä en ihan vakuuttunut zumban helppoudesta. Ohjaaja ilmaisi muutamaan kertaan närkästyksensä, kun kaikilla ei menneet askeleet ihan koreografian mukaan.
Annettakoon virkaintoiselle ohjaajalle anteeksi sen verran, että saatan uskaltautua zumbaamaan vielä toiste. Tavaksi en sitä varmaan ota, sillä olen metsäisistä hikilenkeistä nauttiva tylsimys. Myönnettäköön, etteivät askelkuviot olleet niin monimutkaisia kuin kahdeksankymmentäluvun aerobicissa. Minun unelmaliikunnassani ei vaan ole minkään kaavan mukaan hyppelyä.
Tulihan sillä tunnilla ihan oikeasti kuuma. En syytä pelkästään huonoa ilmastointia, vaan syke ihan oikeasti nousi. Ei huipputehokasta, mutta ihan hyvää liikuntaa.
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kanssazumbaajat vaikuttivat iloisilta ja rennoilta. Oli vanhaa, nuorta, naista, miestä, isoa, pientä. Monella oli hymy naamalla. Oma laji oli selvästi löytynyt, mikä on tärkeintä - yksilölle ja kansanterveydelle.
Minun lajini on sen sijaan lenkkipoluilla. Jokaiselle jotain.


Kommentit
Mitä isompi ryhmä, sitä vähemmän omat vika-askeleet pistävät kenenkään silmään (: Keskelle ryhmää piiloon. Kannattaa valita se suosituin aika. Mielellään mukaan vielä joku, joka on yhtä toivoton! :D
Totta - varsinkin tuo viimeinen toimii! :D
Keskustele