Unelmista kalpeisiin muistoihin

Ladataan...
Mansi- ja mustikat

Unelmista jauhaminen on mielestäni usein hieman kliseistä ja naiivia. Unelmoinnista on silti tärkeä puhua joskus, sillä unelmat eivät ole kaikille itsestään selviä. Aina ei jaksa tai voi toivoa.

Koin elämäni kirjaimellisesti ja kuvannollisesti pimeimmän ja kylmimmän talven ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Pimeys konkretisoitui siinä, ettei minulla ollut enää unelmia. En halunnut pettyä. En oikeastaan tiennyt, mitä hyvää olisin voinut odottaa.

All I wish is to dream again, soi mielessäni usein tuona aikana Nightwishin sanoin. Toivoin uskaltavani unelmoida taas.

En väitä tuolloin kärsineeni mistään vakavasta masennuksesta, ajoittaisesta alakulosta vain. Aika pian aurinko alkoi paistaa minunkin elämässäni. Aloin taas odottaa tulevaisuutta ja iloita elämästä.

Huomasin, kuinka unelmat pitävät elämässä kiinni. Ne antavat toivoa synkimpän hetkeen. Jos toivo menee, jäljelle jää aika vähän mitään myönteistä. Unelmille ei voi rakentaa elämää, mutta pieninä annoksina ne piristävät elämää. Ne osoittavat suunnan, johon kulkea.

 

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...