Ladataan...
Maria M.

Ruusut, kauniit kuvat instagramissa ja tyttöporukat on tärkeitä asioita, jotka on taitanut jättää tänään sen varjoon, että naistenpäivä toimii muistutuksena jokaiselle naiselle ja miehelle siitä, että meidän tulee vaalia naisten oikeuksia ja edistää meidän mahdollisuuksia osallistua poliittisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin prosesseihin. Naisten oikeuksien kohdalla, saavutukset eivät ole itsestäänselvyyksiä, eikä niiden ylläpitämistä tule unohtaa, etenkin nyt kun niiden viittaaminen kintaalla on poliittisella kentällä ympäri maailmaa ollut hyvin ajankohtaista.

 

 

Vaikka Suomi on maa, jossa naisten tasa-arvo on lainsäädännöllä turvattu se ei silti tarkoita sitä, että meillä vapailla naisilla ei olisi roolia naistenpäivän osalta. Lähestulkoon täysin tasa-arvoisena ihmisenä ja aina tasa-arvoisesti kohdeltuna, naistenpäivää viettämällä osoitamme solidaarisuutta niille naisille ympäri maailmaa, jotka

- Eivät saa käydä koulua sukupuolestaan johtuen

- Joutuvat silvotuksi koska ovat tyttöjä

- Eivät saa käydä töissä, sillä heidän paikkansa, naisena, on kotona

- Joutuvat vähättelyn kohteeksi urapolulla

- Joukkoraiskataan ilman, että tekijät joutuvat oikeuteen

- Eivät saa päättää pukeutumisestaan ja pahimmillaan joutuvat hakatuksi tai seksuaalisen ahdistelun kohteeksi pukeutumistavan takia

- Eivät saa tehdä aborttia

- Kokevat fyysistä ja henkistä väkivaltaa

-Joutuvat ihmiskaupan uhreiksi

- Eivät saa ajaa autoa

- Eivät saa pitää lyhyitä hiuksia

- Pidetään fyysisesti heikompina sukupuolesta johtuen

..... ja lista jatkuu

Vaikka naistenpäivä on useammalle juhla, jonka avulla juhlistetaan naiskauneutta ja yhteisöllisyyttä naisten välillä niin toivon, että katseet myös kääntyvät naisten kohtaamiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, erityisesti niiden sisarien takia, jotka eivät voi käyttää omaa ääntä näihin asioihin. 

 

Ladataan...