Ladataan...

Perhosen siipi, se,

tai miten esiin pakotettuna,

ääntelyä jota kukaan...., kuin

läpi unen jossa pieni

poika poimii unikon,

(kuin kasvoillesi

heijastetussa elokuvassa)

ja se jatkuu (kuin jossakin

toisessa maassa... missä 

levottomuus), etenkin tuulessa,

eräänlainen hämmästys, joka

tunkee kaiken läpi

kielellisesti, kaikki muu

siinä mihin kätkeydyt

 - Agneta Enckell

 

Enckellin runot ovat monesti kryptisiä, mutta tunnelma vie mukanaan. Harson ohut, läpinäkyvä, sinkoileva ja nopea kesän hetki on täällä. Joogasin äsken mökin terassilla. Jalalla vipelsi muurahainen ja olkapäälle laskeutui suuri vihreänä kuultava kärpänen. Illan hitaassa yin-joogassa toimimme puolisoni kanssa hyttyssyötteinä. Muistelin lukeneeni jostakin mediaatioharjoituksesta, jossa mennään istumaan suon tai rämeen keskelle ja annetaan hyttysten syödä, samalla kun mieli irtoaa kehosta. No, läiskiessä ja huitoessa meni oma joogasessioni - joskin huomasin että mitä vähemmän huidoin, sitä vähemmän itikoita ympärillä pyöri.  Joka tapauksessa kesä vei kesäparatiisiin!

 

 

Ladataan...

Ruusun sisin

Missä on ulkopuoli tähän sisimpään

Kipu millainen

Moiseen palttinaan peitetään

Mitkä taivaat välkkyvätkään

Näiden avointen ruusujen lähteissä

Ne niin huolettomina

Suovat terälehtien levätä

- lomittain, irtonaisina

kuin ei vapiseva käsi niitä koskaan voisi varistaa.

Nehän tuskin omin avuin 

Koossa pysyvät

Monet täyttyivät jo ja tulvivat

valoon päivien,

jotka täytenä

- täydempänä mailleen laskeutuvat.

Kunnes uneksi muuttuu koko kesä,

synnyinsijaksi unelmien.

- R.M. Rilke

Diggailin Rilkestä mahdottomasti teini-ikäisenä. Nykyään hänen runonsa ovat minulle liian paatoksellisia ja rimssuisia. Näissä säkeissä oli kuitenkin jotakin siitä suloisen surullisesta huokauksesta, jonka moni suomalainen juhannuksen tullen päästää, "Tästä se päivä sitten vain lyhenee." Vielä ei tarvitse noidenkaan pessimistien huolehtia, nautitaan tästä kesästä!

 

 

 

 

Ladataan...

Ladataan...

Koska en sairasvuoteella ole saanut joogata, olen sen sijaan pohtinut joogaa ja tapojani joogata. Olen vuosikausia aloittanut aamuni aurinkotervehdysten a-sarjalla ja tehnyt sen jälkeen jonkin minulle rakkaan joogalehden yhteensä kahdestakymmenestäyhdestä asanasarjasta. Tuttua ja turvallista lämmittelyä ja sopivasti vaihtelevaa flowta. Kymmenien asanasarjojen joukosta ovat vuosien varrella valikoituneet useat ehdottomat suosikit ja inhokit. Yllättäen ne ovat myös muuttuneet ja vaihtaneet paikkojaan vuodesta toiseen. Se mikä vuonna 2013 Espanjan kotini kattoterassilla tuntui maailman hirveimmältä taivutukselta onkin tänä päivänä suosikkiasanani. Vatsalihaksia vaativa eka-pada-bakasana, eli jonkin sortin yksijalkainen keppi on joinakin päivinä täyttä tuskaa ja toisina hauska haaste. Vaikeana aamuna pysyn asanassa viitisen hengitystä, helppona aamuna fiilistelen kahdeksasta kymmeneen.

Kaikki päättyy ähisevään päälläseisontaan ja istuvaan meditaatioon, joka lakkaa sitten kun minulle on aivan sama lakkaako se vai ei. Taustalla ei tikitä kello tai meditaatioappi, olen opetellut luottamaan mieleeni ja siihen, että ymmärrän miten se toimii. Mediataatio alkaa yleensä mielen muistilista -vaiheella, pysähtymisen rauhassa tajuan yhtäkkiä unohtaneeni tehdä/kirjata ylös X määrän asioita, jotka tekeekin mieli mennä hoitamaan JUURI NYT (jos tunnet unohtaneesi jotakin tärkeää, kannattaakin istua alas meditoimaan), tätä seuraavaa rauhoittumista piinaa suonenveto-/nenänkutina -vaihe, kun kehoni kiukuttelee mieleni jälkeen pysähtymisestä. No, näitä riittää. Tärkeintä on, että saan lopuksi kokea edes muutaman hetken meditaation päättämää täyttä irtautumista, sanotaan sitä vaikka maan pinnalta irtautumiseksi, edes kerran päivässä. Sen jälkeen en pelkää kuolemaa, laskuja tai konflikteja. 

Olen joogassa tottunut siihen, että kehomuistini on huono. Aurinkotervehdykset osaan jynssätä läpi ulkomuistista, mutta sen jälkeen tarvitsen apua, mieluiten kuvien muodossa. Sairastaessani kuitenkin pohdin, että ehkä tapani suhtautua kehomuistiin on jotenkin vinksahtanut. Jos osaan loppumeditaatiossa tarkastella mieleni koreografiaa tyynesti, enkö voisi yrittää tehdä samalla tavalla myös kehoni kanssa, antaa sen rullata asanasta toiseen? Ystäväni kertoi pettyneensä pahoin kevään joogafestareilla osallistuttuaan ihailemansa opettajan tunnille. Joogaguru oli rullannut mattonsa auki ja kehottanut porukkaa tekemään maton päällä ihan mitä huvittaa, kunnon flow päälle vaan! Ystäväni olisi kaivannut vinkkejä, oivalluksia ja ohjausta, mutta opettaja (jolla tietty saattoi olla pieniä paineita hc-joogafiilistelijöiden festareilla opettamisesta) korosti oman kehon olevan paras joogaopettaja. Kukaan ei varmasti ole sitä mieltä, että oman kehon opeilla yksistään pötkitään joogassa pitkälle. Ainakin minulle edessäni asanasta toiseen virtaavat joogaopettajat avasivat sellaisten asanoiden maailman, jollaisia en olisi ikinä osannut kuvitella, saati uskoa että taipuisin niihin. Olen oppinut asanoita myös kuuntelemalla selityksiä "näin pääset tähän asentoon, ohjeet vaiheesta 1 vaiheeseen 13."

Nyt kuitenkin pohdin, että militantti kuvasta kuvaan sukeltamiseni aamusta toiseen on jotenkin vaivaannuttavan insinöörimäistä joogaa. Miksi uskallan irrotella mieleni tasolla ja luottaa meditaatiossa itseeni, mutta jähmetän kehoni heti, kun tuuli puhaltaa mökin terassilla lehdestäni oikean asanasarjan piiloon? Minkälaiseen joogaan oma kehoni taipuu jos luotan sen vain epäröivän mieleni haltuun? Tällaisia pohdin tällä hetkellä. 

Omaan kehoon luottaminen on ainakin huomattavasti tärkeämpää kuin opettajaan luottaminen. Olen kuullut joogaopettajilta esimerkiksi kommentteja äitisuhteestani (vasen lonkkani on usein jumissa) ja syvälle kätketystä surusta (yskin allergia-aikaan paljon). Monelle henkiselle ihmiselle elämä on polku tai projekti ja erityisesti opettajastatuksella varustettu ihminen saattaa kokea elämäntehtäväkseen oppilaidensa henkisten kipupisteiden kaivelemisen fyysisten harjoitusten lomassa, sillä mieli ja keho ovat yhtä.

Suosikkijoogaopettajani väänsi viimeisellä yhteisellä tunnillamme oikean polveni hajalle. Luulen tämän tapahtuneen sen vuoksi, että olin edellisenä iltana kieltäytynyt hänen tarjoamastaan tantrisesta öljyhieronnasta. En enää tarkkaan muista mitä hän minulle sanoi kun kieltäydyin ja puolisostani, mutta jotenkin se liittyi minun alikehittyneeseen henkisyyteeni, olin hänen mielestään harhautumassa polulta. Myöhemmin saman joogakoulun johtaja otti minuun yhteyttä ja halusi tietää miksi olin lähtenyt tunneilta. Häntä oudoksutti, että joogaopettajan tunneilla kävi vain miehiä, oliko hänen kanssaan jotain ongelmia? Vaikka minulla oli tallessa opettajan lähettämiä törkeitä ja varsin seksuaalissävyteisiä viestejä, en tehnyt hänestä ilmoitusta. Jos sama olisi tapahtunut tänä päivänä uskon, että joogassa vahvana jylläävä #metoo-aalto olisi sysännyt minutkin liikkeelle.

Joka tapauksessa opin sen vuodenvaihteen aikana, joogatessani yksin kotona kipeän polveni kanssa, ettei guruihin ole uskomista. Kaikki ovat yhtä hukassa, toiset vain mielummin etsivät virheitä muista kuin itsestään. Visas tietää, että parhaat opit annetaan toiselle yleensä vahingossa, ei paasaamalla tai tuputtamalla. Hyödynnän joogassani edelleen tuolta öljytantraällötykseltä oppimiani loistavia asananiksejä, mutta oikea polveni kipeytyy edelleen kun kävelen paljon. Sain siis paljon, mutta jouduin aivan liian lähelle häiriintyneen opettajan mielenkiinnon piiriä.

Opettaja, jonka luona käyn tällä hetkellä on sitä mieltä, että vasen lonkka on usein oikekätisillä ihmisillä jumissa. That I can live with. Varon silti sitkeästi käymästä vain yhden opettajan tunneilla tai kuuntelemasta vain yhden opettajan ajatuksia. Oma kehoni johdattakoot siis minua läpi elämäni, se ei ole projekti tai polku mihinkään vaan se on tässä ja nyt - sitä pääsevät opettamaan hyvät opettajat, joihin en ripustaudu, ja joiden arviot äitisuhteestani, suruistani, henkisen polkuni kehityksestä ym. ym. ym. ovat vettä hanhen selässä. Tärkeintä on se, mitä kehoni heidän kehonkielestään ymmärtää. Ja luulenpa, että kokeilen aamujoogaa ilman apuja, ehkä jopa silmät kiinni, jahka taas matolle pääsen.

Mutta nyt takaisin sairaspäivän suosikkimeditaatioharjoitukseni eli Gilmore girlsien tuotantokausien pariin!

Pages