Älä sulje silmiäsi matkalla

Pitkällä matkalla on aikaa ajatella. Viime aikoina olen miettinyt, mitä olen valmis kohtaamaan matkalla. Olen todella tunteellinen ihminen. Reissuun valmistautuessa käytiin Chrisun kanssa keskustelua siitä, onko jotain, mitä en voisi herkkyyteni takia tehdä. Mitä en haluaisi nähdä tai kokea? Mihin tilanteeseen en haluaisi joutua? Tuolloin sanoin, että kunhan minulla on turvallinen olo, voin oikeastaan matkustaa minne tahansa.

Julia kirjoitti taannoin blogissaan siitä, miten ihmiset eivät lue lehtiä, koska siitä tulee paha mieli tai eivät katso surullisia elokuvia, koska se masentaa. Myhäilin ja nyökyttelin. Itsekin kuuntelin hämmästyneenä, kun kaverini kertoi, ettei Syyrian tilanteen ja Euroopan pakolaiskriisin takia lue enää uutisia. Nyt reissun päällä olen miettinyt asiaa matkailun näkökulmasta. Tarvitseeko matkailijan nähdä masentavia paikkoja? Mikä on ”surullisten” nähtävyyksien tehtävä?

Kambodžassa menneisyyden varjot ovat vahvasti läsnä nykypäivässä. Kambodžan kansanmurha, punakhmerit ja Pol Potin hirmuhallinto tulevat tutuksi matkatessa. Toki itse oletin, että perustiedot edellä mainituista kuuluvat yleissivistykseen tai matkailijat olisivat edes vähän tutustuneet Kambodžan historiaan ennen sinne matkustamista. Siksi olinkin järkyttynyt, kuinka välinpitämättömiä ja tietämättömiä matkailijoita kohtasin.

Muutamia lainauksia matkan varrelta:

”Me käydään yleensä talvisin Phuketissa, mutta nyt tultiin Sihanoukvilleen rantalomalle. Ei maalla niin väliä, kunhan on lämmintä ja halpaa.”

”Siis missä maassa me nyt ollaan?”

”Reissataan niin paljon, että menee Kambodžat ja Laosit sekaisin.”

”Ei me aiota mennä Phnom Penhiin, koska siellä on roskaista, ankeaa eikä meitä ne kuoleman kentät kiinnosta.”

”Me ollaan vaan kahden viikon lomalla niin ei me haluta käyttää sitä mihinkään, mistä voisi tulla paha mieli.”

Nyt siellä joku miettii, että mitä ihmettä. Oletankin blogimme lukijoiden olevan kiinnostuneita vastuullisesta matkailusta, mutta valitettavan moni turisti ei ole. Lomalla halutaan rentoutua, ei miettiä sodan kauhuja. En väitä, että itsekään olisin aina perehtynyt kohdemaan historiaan syvällisesti (esim. ennen ex tempore –reissua Macaoon, en tiennyt kohteesta juuri mitään), mutta viimeistään kohteessa haluan avoimin mielin tutustua tapoihin, kulttuuriin ja historiaan. Toki matkailu on jatkuvaa päätösten tekoa. Minne matkustetaan seuraavaksi? Missä majoitutaan ja syödään? Halutaanko me suurkaupunkiin vai pikkukylään? Omat kiinnostuksen kohteet vaikuttavat näihin valintoihin, mutta toivon, että useammalla reissaajalla olisi halu oppia ja myös kyseenalaistaa omia stereotypioitaan jostain kohteesta.

Kambodžassa moni nuori reppureissaaja polttelee pilveä, makaa rannalla ja nauttii alle euron oluesta. Jokainen tallaa tavallaan, mutta samaan aikaan ei saisi unohtaa matkakohdetta. Etenkin matkakohteen historian ymmärtäminen on olennaista. Kaikissa matkakohteissa ei voi käyttäytyä samalla tavalla. Kohdemaa tulisi jotenkin noteerata ja osoittaa kiinnostusta sen erityislaatuisuutta kohtaan.

Kukaan ei ole koskaan ajatustensa kanssa valmis. Nuorempana en ymmärtänyt, miksi joku haluaisi käydä keskitysleirillä. Paheksuin reilaavien kavereiden Auschwitz-vierailuja, ja pidin niitä mustavalkoisesti epäeettisinä. Kun sitten lopulta kävin Sachsenhausenin keskitysleirillä Berliinin reissun yhteydessä, nousivat kyyneleet silmiini. Me emme saa unohtaa. Näiden paikkojen tarkoitus on tehdä vaiettu näkyväksi. Me emme saa kääntää katsettamme pois. Kauheuksia tapahtuu koko ajan, ja ihmiset satuttavat toisiaan. Maailma on välillä paha, mutta maailma on myös todella kaunis.

Tästä kaikesta ja kuvista on pääteltävissä, että vierailimme Phnom Penhissa Tuol Sleng –vankilamuseossa. Vankila tunnettiin myös koodinimellä S-21. Punakhmerien hallinnon aikana vuosina 1975-1979 vankilassa oli n. 17 000 vankia (arviot vankien määrästä vaihtelevat). Vain seitsemän vankia selvisi hengissä. Aluksi kidutetut ja teloitetut vangit haudattiin vankilan pihamaalle, mutta tilan loputtua karmivaa toimintaa jatkettiin Choeung Ekin kuoleman kentillä (killing fields) kaupungin ulkopuolella. Kävimme myös siellä, ja molemmat kohteet olivat henkisesti todella vaativia. Itku tuli useamman kerran – niin vierailun aikana kuin sen jälkeen. Me kävimme ensin Tuol Slengissa, ja emme tehneet samana päivänä juuri muuta. Toisena päivänä kävimme kuoleman kentillä, ja loppupäivä menikin majapaikassa rauhoittuen. Suosittelen siis varaamaan aikaa, ja valitsemaan rauhallisen majoituksen.

Sairasta on, että kuoleman kenttien lähellä on ampumarata (kyllä, luit oikein), jonne turret viedään kaupunkikierroksen yhteydessä. Pelkkä ajatus kaupunkikierroksesta, jossa saman päivän aikana käydään läpi kaikki kansanmurhasta muistuttavat kohteet, tuntuu hurjalta. Onko matkailijan silloin mahdollisuus käsitellä ”nähtävyyden” herättämiä tunteita? Mielestäni ei - varsinkin, kun kuoleman kentille ja ampuradalle turisteja vievän yrityksen Tripadvisor-arvostelut ovat luokkaa ”best day ever”. Päivät Phnom Penhissa olivat meillekin reissun mieleenpainuvimmat, mutta en ihan noilla sanoilla lähtisi niitä kuvailemaan.

Oman kansakunnan historian ymmärtäminen ja käsittäminen on äärimmäisen tärkeää. Sodan trauma jää usein käsittelemättä, kuten koen, että Suomessa on käynyt. Sodista on kirjoitettu paljon, mutta suomalaiselle kulttuurille tyypillisesti tunteista ja mielenterveydestä ei juuri puhuta. Ari Matikaisen elokuva Sota ja mielenrauha olikin mielenkiintoinen avaus laajemmalle keskustelulle siitä, miten Suomen sotien trauma on periytynyt, ja miten siitä kärsii niin sodan kokeneet kuin heidän lapsensa ja lapsenlapsensa - koko Suomen kansa.

Traumanjälkeinen stressihäiriö on todella yleinen Kambodžan kansanmurhan kokeneilla, mutta mahdollisuutta viralliseen diagnoosiin ja hoitoon ei ole ollut. Trauma periytyy ja ongelmat ovat läsnä vielä tänä päivänä, kun hirmuhallinnon kokeneet kasvattavat lapsiaan.

Kuoleman kentillä meidän kanssa samaan aikaan oli amerikanenglantia puhuva perhe, jonka sukujuuret ovat Kambodžassa. Lyhyen kohtaamisen aikana en päässyt tarkkaan perille heidän taustoistaan, mutta vanhemmat puhuivat keskenään englantia, eivät khmeria, joten olivat luultavasti kasvaneet englanninkielisessä ympäristössä ulkomailla. Lapset olivat kouluikäisiä ja eivät varmasti ymmärtäneet kaikkea, mutta äiti pysähtyi välillä juttelemaan heidän kanssaan ja selittämään, mistä oli kyse. Ei varmasti ollut helppoa, mutta ymmärrän, että perheellä oli tarve käsitellä asiaa oman taustansa takia. Samaan aikaan joku turisti päivitteli, että ”this is no place for children”. Ymmärrän tuonkin pointin, mutta mielestäni lapset olivat tarpeeksi vanhoja kohtaamaan oman kansansa historian.

Tällaisissa kohteissa vierailu on vaikeaa, mutta tärkeää. Toki se pitää tehdä kunnioittavasti. Tuol Slengissa muutama reppureissaaja oli pukeutunut paikallisen kaljamerkin tank toppiin ja minisortseihin – ei näin. Valokuvia vankilamuseossa ja kuoleman kentillä voi ottaa, mutta vain niillä alueilla, joissa siihen on lupa.

Haluan vielä korostaa, että en tällä postauksella halua syyllistää ketään. En halua myöskään korostaa niin monta kertaa kuultua narratiivia, jossa kansanmurha on ainoa asia, josta Kambodža tunnetaan. Kambodža on mieletön matkakohde suloisine pikkukaupunkeineen ja kauniine saarineen, mutta on tärkeää ymmärtää, mitä kansakunta on kokenut, ja miten siitä selviytynyt. Kun Kambodžassa kohtaa vanhan ihmisen, häntä kunnioittaa suunnattomasti, kun tietää, millaisessa yhteiskunnassa hän on varttunut, ja mitä elämänpolullaan kohdannut. Suurin osa paikallisista on todella iloisia ja positiivisia. Jälleen osoitus siitä, kuinka vahva ihmismieli on, ja mistä voimme selvitä. Kambodža on monipuolinen ja mielenkiintoinen matkakohde, jonne useamman kannattaisi matkustaa.

Rakas lukija, älä ole tietämätön ja välinpitämätön matkailija. Kaikki saavat matkustaa omalla tyylillään, mutta matkailun taloudellisista, ekologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista vaikutuksista tulee olla tietoinen. Sen lisäksi, että blogissamme kerrotaan matkakohteista, ja miltä ne meidän silmissä näyttävät, haluamme myös suhtautua matkailuun kriittisesti ja herättää keskustelua vastuullisesta matkailusta. Mitä pidempään matkustan, sitä enemmän koen huonoa omaatuntoa matkailun vaikutuksista. Mitä pidempään matkustan, sitä helpommin voin kuitenkin minimoida matkailun negatiiviset vaikutukset. Mitä pidempään matkustan, sitä enemmän opin nauttimaan matkanteosta. Kaikesta ”onko musta enemmän haittaa kuin hyötyä” –tuskailusta huolimatta, haluan enemmän kuin mitään muuta olla nyt tällä matkalla. Kiitos, kun olet mukana.

Nyt on teidän vuoro: Mitä ajatuksia postaus herätti? Mitä olette valmiita kohtaamaan matkalla? Kyseenalaistatteko omia asenteitanne ja tapaanne matkustaa?

Osallistu keskusteluun ja seuraa reissuamme:

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI / BLOGIPOLKU

Share

Kommentit

Kati / Lähinnä Kauempana (Ei varmistettu) https://lahinna.blogspot.fi/

Todella hyvä ja vaikuttava teksti! Kiitos, Ella!

Me kävimme Kambodzassa tasan viisi vuotta sitten helmikuussa. Kiersimme kaikki nuo kansanmurhan tapahtumapaikat ja sanattomaksi, surulliseksi ja vihaiseksi veti. Verilöyly on ollut vielä käynnissä, kun olen syntynyt. Tuntuu järkyttävälle, että siitä on niin vähän aikaa. Pahantekijöitäkin on vielä elossa. Ei vaan meinaa ymmärtää, ei vaan pysty! Siinä sai silmäkulmia pyyhkiä, kun pysähdyttiin tuon lapsentappopuun viereen.

Kun tultiin Kuoleman kentiltä, meille tultiin ihan hirveästi myymään sitä ampumarataa, tyrkytettiin ja tyrkytettiin. Se järkytti melkein yhtä paljon! Että sitten kaiken tämän kokemuksen päälle tappamisen simuloimisesta pitäisi vielä riemastua ja nauttia? Suututti.

Kambodzan ihanista asioista saa ja pitää nauttia. Mutta ihan kuten sanoit, pitää tietää mitä kansa on kokenut ja miksi se on sellainen nyt mikä se on. Me oltiin Kambodzassa alle kaksi viikkoa mutta silti haluttiin käydä Angkor Watin ja Sihanoukvillen lisäksi Phomn Penhissä. Ei olisi missään nimessä haluttu jättää käymättä, vaikka Phomn Penhistä sainkin massiivisen turistiripulin. :)

Mun sydän jäi kaikesta huolimatta Kambodzaan ja haluaisin sinne vielä joskus uudelleen. Perheen kanssa tietenkin, sillä Tyttäreni on saanut alkunsa Kambodzassa. <3

EllaGusGus

Kiitos ihana Kati! Mullakin noi aiheutti todella suuret tunnereaktiot. Siksi olikin niin järkyttävää, kun kuulin yhden tyypin kommentoivan kuoleman kenttien kiertelyn jälkeen, että "is this it?". Että ei ollut mitään nähtävää... Uskomatonta! Tuon tyylisille matkailijoille varmaan ne ampumaradatkin suunniteltu. Onpahan jotain tekemistä...

Tää oli mulle ainoa tapa käsitellä näitä paikkoja, joten kiva, jos pidit postauksesta. En olisi noista voinut kirjoittaa kuten mistä tahansa "nähtävyyksistä". Hulluinta tässä oli se, että sain jo privakommenttia, että tarvitseeko noista edes kirjoittaa. Että ei blogissa saisi/kannattaisi olla tällaista ankeutta. Jos saan yhdenkin ihmisen miettimään näitä asioita niin olen tyytyväinen.

Me tavattiin todella monia reissaajia, jotka ainoastaan vaihtoi busseja PP:ssa. Ymmärrän, jos ajanpuutteen vuoksi valitset, että menet vaikka mieluummin Mondulkiriin tms., mutta jos syynä on se, että ei halua kohdata mitään "kauheaa" niin sitten en ihan tajua. Tai jos ei ole valmis kyseenalaistamaan omaa kuvaa kaupungista. Meillekin moni sanoi, että PP:ssa on pelottavaa ja paljon ryöstöjä. Varmasti joillain alueilla näin onkin, mutta itse koin oloni todella turvalliseksi siellä.

Munkin sydän jäi Kambodzaan! Ehdottomasti lähdette sinne perheen kanssa - varsinkin, kun tuollainen vaikutus teidän henkilökohtaiseen elämään ollut ;) Ennen tulevaa reissua suosittelen muuten katsomaan Don't Think I've Forgotten -dokkarin:

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä oon kyllä niin turisti kuin olla ja voi ja silloin harvoin kun pääsen lähtemään niin haluan maata rannalla aivot narikassa, mutta valitsen kohteetkin kyllä sen mukaan. Tietysti jokaisessa paikassa olis omat isommat tai pienemmät nähtävyytensä ja haavansa, mutta jossain Kanarialla ne ei tuu ekana mieleen. Mä en kyllä pahastuisi tosta ampumaratajutusta, musta se on vaan urheilua ja viihdettä siinä missä keilauskin. Jos pointti oli se että mikä vaan viihde tuntuu tollasessa paikassa kököltä, niin ymmärrän, mutta toisaalta ymmärrän että siinä voi olla sijainnin puolesta hyvä bisnes paikallisille. Itse en oikein osaa välittää paikoista tai maallisista muistomerkeistä ja voin hyvin mennä puolialasti pyhään temppeliin tai mitä vaan, koska ne on vaan ihmisten luomia konstruktioita. No en kyllä osaa selittää mitä haen mutta kuitenkin :-D Siis kunnioitan ihmisiä toki siinä mielessä että ei saa vahingoittaa/tappaa muita tietoisesti, mutta jos joku on niin sidoksissa johonkin rakennukseen (esim. kirkkojen tms. pyhyys joillekin ihmisille), että loukkaantuu sen loukkaamisesta (vierailu liian vähissä vaatteissa tms.), se on henkilön oma moka. Kuten en tajua myöskään tajua sitä, että Macchu Picchulla turismi haluttaisiin kieltää, jotta kohde ei tuhoutuisi - kuitenkin ainoa arvo paikalle on ihmisten luoma, ja jos siellä ei saa vierailla, mitä jää jäljelle? Paikalla itselläänhän ei ole mitään absoluuttista arvoa. Silloinhan se olisi kuin vaikkapa banaani, jota ei voi nähdä eikä syödä, ja mitä arvoa sillä sitten on, vaikka tietäisi sen olevan olemassa? Okei sori tää juttu lähti vähän omille teilleen... :-) Lyhyesti olen ehkä sitä mieltä että muistoa ei voi loukata, esim. selfiet keskitysleireillä. He joita tällä toiminnalla voisi loukata, ovat enimmäkseen jo poissa, ja muut taas ovat näitä nykyisin niin yleisiä puolestaloukkaantujia.

EllaGusGus

Rentoutuminen onkin tärkeää matkalla. Mun mielestä kohteen historian ja tapojen tunteminen ja niihin tutustuminen ei kuitenkaan ole pois siitä rentoutumisesta eli matkasta voi nauttia monipuolisesti. Ymmärrän, että ei tule ekana mieleen, mutta hyvä, jos alkaa mietityttämään omat valinnat.

Ymmärrän tuon näkökulman, että hyvä bisnes paikallisille, mutta tarpeestahan tuollaiset palvelut syntyvät. Ei sellainen paikka pärjäisi, jos turistit eivät haluaisi sinne mennä. Kambodzassa tällä hetkellä ihmisille tärkeintä on saada rahaa, ja se on täysin ymmärrettävää, kun yhteiskuntaa rakennetaan jälleen. En siis millään tavalla halua kritisoida paikallisia toimijoita, mutta ehkä herätellä matkailijoiden ajatuksia siitä, että tällaisia nähtävyyksiä ei voi suorittaa, ja mun mielestä kokemaansa ei voi vaan yksinkertaisesti ampumaradalla käsitellä.

En ole itse uskonnollinen ihminen, mutta kunnioitan toisten uskoa, ja en missään nimessä menisi vähissä vaatteissa temppeliin/kirkkoon.

Enimmäkseenhän tässä on kyse arvoista. Että näkeekö esim. kulttuurihistorian merkityksellisenä ja tärkeänä. Kiitos kommentistasi ja mukavaa, että osallistut keskusteluun!

Aave (Ei varmistettu)

Ehkä parempi ettet sitten mene muiden ihmisten pyhiin paikkoihin, jos et kunnioita niitä lainkaan. Se, että ne ovat "ihmisten luomia konstruktioita" kun ei tee niistä toisille ihmisille yhtään vähemmän pyhiä.

Kyse ei ole siitä, onko se sulle pyhä vai yks hailee, vaan siitä, että vaivaudut osoittamaan minkäänlaista kohteliaisuutta muita ihmisiä ja heidän kulttuuriaan kohtaan. Itse en erityisesti loukkaannu typeristä turisteista, tunnen vain myötähäpeää heitä kohtaan. Miten joku voi olla niin daiju ettei osaa peruskäytöstapoja eikä ymmärrä kuinka typerän kuvan luo itsestään? Kuinka vaikeaa on laittaa se pitkähihainen päälle tai kameran salama kiinni? Nämä ovat mulle samoja asioita kuin se, että aikuinen ihminen osaa kiittää tai laittaa roskansa roskikseen. Ihan basic hommaa. Jos ei halua/kykene noudattamaan alkeellisimpiakaan sääntöjä niin ehkä kannattaa pysyä siellä rannalla.

Ja meinaatko että esim. keskitysleireillä olleiden ihmisten sukulaisilla ei ole oikeus loukkaantua selfiestä?

Räyhälä
Räyhälä

Hyvä teksti! Mua kiinnostaa matkoilla hyvin paljon nimenomaan tämän tyyppiset kohteet, ja sen takia on tullut käytyä just esim. Auschwitzissa tai viimeisimpänä Armeniassa, jonka kansanmurhasta kirjoittelin blogiini jokunen aika sitten: http://www.lily.fi/blogit/rayhala/syvemmalle-armeniaan

Koen, että tällaiset kohteet ovat (ainakin minulle) yksi tärkeimmistä asioista matkaillessa, sillä niiden kautta oppii näkemään kansojen historiaa kipeämmistäkin perspektiiveistä. Niiden kautta on helpompi peilata ja käsitellä myös nykyajan tapahtumia.

Eräs ilmiö (aiheeseen liittyen), joka on musta ihan hirveä, on esim. Berliinin juutalaisten kansanmurhan muistomerkillä otetut riemukkaat selfiet, joista tehtiin taideprojektikin: http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005065141.html

EllaGusGus

Täytyykin lukea noi sun Kaukasia-postaukset ajan kanssa. Oon jo pitkään haaveillut matkasta Georgiaan ja Armeniaan. Mun yksi jenkkikaveri on juuriltaan armenialainen, ja hänen kauttaan olen saanut näkökulmaa siihen, miten historia koskettaa heidän perhettään, vaikka asuvat toisella puolella maapalloa. Toivottavasti pääsen käymään paikan päällä, kunhan ensin tullaan takaisin Eurooppaan.

Mua on aina kiinnostanut historialliset kohteet, mutta eniten tällaisissa kohteissa ahdistaa juuri toiset ihmiset. Jos porukka puhuu kovaäänisesti, kännykät soi yms. En oikein osaa enää sanoa, miksi pidin keskitysleirivierailuja epäeettisinä ennen. Ehkä juuri sen takia, että häiritsi, kun joku "kehui" käyneensä siellä. Että se vierailu itsessään ei ollut merkityksellinen vaan se, että tuollaisella pääsi kehuskelemaan. En tiedä - jotain outoa liian vakavasti itsensä ottavan nuoren ajattelua.. Myös kuoleman kohtaaminen oli nuorempana vaikeaa. Myöhemmin sitäkin joutunut käsittelemään niin ei murru heti, kun tällaisissa kohteissa vierailee.

Juuri näin - noissa kohteissa historia (ja niin myös nykyaika) tulee jotenkin lähemmäksi ja eläväksi.

Mä näin viimeksi tänään hymyilevän selfien Instassa tuolta holokaustimuistomerkiltä.. Mun mielestä ne ei ole yhtään vähentyneet, vaikka esim. tuo kyseinen taideprojekti on ollut otsikoissa. Karmivaa. 

Kiitos kommentistasi!

Räyhälä
Räyhälä

Luulen ymmärtäväni mitä meinaat tuolla "kehumisella" etenkin niissä kohteissa, joissa traaginen historia on tapahtunut suoraan siinä missä itse nyt seisoo. Siihen ehkä liittyy sellainen tietynlainen sydämen pistos, että millä oikeudella näin kauheiden asioiden äärellä juuri minä voin vaan tepastella täällä itseäni sivistellen, kun paikka on lukemattomien ihmisten hauta. Siksi itselleni tulee ainakin vähän tukala olo kertoessani sellaisista visiiteistä. 

EllaGusGus

Samoilla linjoilla. Omasta kokemuksesta voi kertoa monella eri tavalla. Esim. "I did Auschwitz" .tyyppiset heitot on aika jäätäviä eli luetellaan vaan "suoritettuja paikkoja". Sen sijaan, jos kerrot siitä, että sulle tuli tukala olo, ja mitä muita ajatuksia heräsi, on hyvä tapa käsitellä kokemaasi ja herätellä myös muita ajattelemaan. On siis eri asia vierailla jossain sen takia, että se on "insta worthy" (yök) kuin se, että olet aidosti kiinnostunut kohteesta.

Anna | Muuttolintu.com (Ei varmistettu) http://muuttolintu.com

Ajatuksia herättävä ja tärkeä juttu! Ymmärrän kyllä täysin niitäkin, jotka lyhyellä lomallaan skippaavat tällaiset kohteet ja haluavat keskittää kaiken ajan rantalomailuun. Mutta tällaiset kohteet on tärkeitä, ettei ne kauheudet pääse unohtumaan. Ei se mitään kauheuksilla mässäilyä ole vaan konkreettinen muistutus siitä mitä on tapahtunut. Liian moni matkailee välinpitämättömästi ja sokeana kulttuurille tai historialle. Mutta eipä se itseäkään nuorena kiinnostanut samalla tavalla kuin sangot ja täydenkuun juhlat, joten en tuomitse ketään :) Reissusta saa kuitenkin niin paljon enemmän irti, kun tietää siitä maasta jotain, tutustuu historiaan ja ymmärtää niitä ihmisiä sitä kautta vähän paremmin!

EllaGusGus

Kiitos Anna <3 Ymmärrän minäkin niitä, mutta rantalomallakin tulisi mun mielestä edes jotenkin huomioida, missä maassa on. Eli on eri asia olla rantalomalla Espanjassa tai Thaimaassa. Ja ymmärtää, ettei rannan ulkopuolella ehkä voi kävellä bikineissä tms. Tiedän, että sä tämän kyllä ymmärrät :) Mutta eivät varmasti kaikki. Toi on myös tosi tärkeää, että osaa peilata omaa reissuhistoriaansa. Bucketeja saa toki juoda, mutta esim. oli mun mielestä uskomatonta, kun porukka valitti, että heidän lomansa meni "pilalle" Thaimaan kuninkaan kuoleman takia...

Ihanaa, että kommentoit! Toivottavasti nähdään Ausseissa :)

Jullellson (Ei varmistettu)

Matkustin viime vuonna Dubaihin lomailemaan. Ennakko-oletukset olivat jo epäilevät, olin lukenut arabiemiraattien kansalaisten eristäytymisestä ulkomaisesta työvoimasta ja kuinka eriarvoisuus jakaantui hälyttävällä tavalla maassa asuvien kesken. Viimeistäänkin paikan päällä kirkastui kaupungin iljettävä mahdottomuus: kaupunki aavikolla, jossa on muun muassa oma sisätiloihin rakennettu laskettelumäki sekä yksi maailman suurimmista vesipuistoista. Hotellimme kattoterassin altaalla seurasin, kun pakistanilaistyöntekijät (?) valoivat uutta sementtiä naapuripilvenpiirtäjän katolle - ilman mitään turvavälineitä ja vanhat farkut ja t-paita päällä. Alhaalla oli China Railwaysin bussi odottamassa kalterit ikkunoissaan.

En valitettavasti omassa arjessani kiinnitä tarpeeksi huomiota siihen, että teoillani ja ostoksillani toimisin eettisesti ja kestävästi. Kuitenkin erityisen paha mieli tuli siitä, että kontribuoin lomalla, eli itselleni erikoisella ajalla ja rahalla, tämänkaltaisen toiminnan ylläpitoon.

EllaGusGus

Tällainen itsereflektio on erittäin tervetullutta tähän keskusteluun! Mulla oli itse asiassa luonnos postauksesta "Miksi en matkusta Dubaihin" työn alla... Saa nähdä näkeekö päinvalon. En halua ikinä suututtaa ketään, mutta koska on kyseessä niin suosittu kohde niin haluaisin ainakin tuoda näkyvämmäksi noita epäkohtia. Jos teen postauksen niin saanko käyttää kommenttiasi? Kärjistäen voidaan sanoa, että Dubai edustaa nykypäivän orjuutta, ja juuri tuo eriarvoisuus siellä hirvittää. Ikävä kuulla, että ennakkoasenteeseeni vaihtui reissussa.

Haasta itsesi vaikka ensi viikolla siihen, että pysähdyt miettimään arjen valintojasi. Esim. ruokaan, ostopäätöksiin ja liikkumiseen. Kannattaa aloittaa pienistä asioista. Tässäkään asiassa kukaan ei ole koskaan valmis :) Arjen kestävistä ja eettisistä valinnoista kirjoitetaan jo paljon, mutta joillain nämä valinnat tuntuvat unohtuvan reissun päällä. Kiitos, kun kommentoit!

Veera / Kirjamatkat (Ei varmistettu) http://kirjamatkat.wordpress.com

Minäkin tunnustan oleviani niitä ihmisiä, jotka mielellään välttelevät kauheuksia ihan omien hermojen takia. Mutta silti toi tietoisuus on myös omasta mielestäni tärkeää: että tietää mihin paikkaan on menossa vaikka se ei kiinnostaisikaan oikeasti ja ottaa huomioon paikan luonteen. (Vähän hämmästytti toi yksi anonyymi kommentti, mutta ei siitä sen enempää.) Vaikken itsekään ole täydellinen matkailija, yritän kyllä huomioida vastuullisuutta omilla reissuillani edes jossain määrin, koska se on kuitenkin tavallaan kaikkien asia - riippumatta siitä mikä on matkan tarkoitus tai oma matkustustyyli.

EllaGusGus

Mua hämmästytti noi kaikki kommentit, kun ne kuulin :D Mahtavaa, että otat huomioon matkakohteen, ja pyrit matkustamaan vastuullisesti. Oon samaa mieltä siitä, että vastuullisuus, tietoisuus ja uteliaisuus eivät ole mitenkään sidoksissa matkan tarkoitukseen tai matkustustyyliin vaan niiden tulisi olla jokaisen mielessä. Kiitos kommentistasi!

Anne | Metallia Matkassa (Ei varmistettu) http://metalliamatkassa.com

Hyvä ja mielenkiintoinen postaus, sekä tärkeä aihe. Itse kirjoitan paljon tuskaturismista ja olen vieraillut mm. tässä lähiaikoina taas kahdella eri keskitysleirillä Puolassa (Stutthof ja Fort 7). Mun blogiin tulee aika paljon synkkiä juttuja, enkä pelkää niistä kirjottaa. Matkoiltani myös etsin kokemuksia synkemmästä historiasta, sillä haluan oppia ja olen muutenkin historian hirveyksistä kiinnostunut.

Joidenkin mielestä taas erilaisilla kauhujen tapahtumapaikoilla vierailu on vastuutonta rahastusta. Itse kyllä näin asian niin, että on tärkeää, että nämä kohteet pidetään auki ja yleisölle nähtävillä, jotta ihmiset eivät unohda. Kamalaa historiaa on turha yrittää peitellä.

Mitä tulee reissuissa käyttäytymiseen ja vastuullisuuteen, Berliinin holokaustimuistomerkki on mielestäni myös hyvä esimerkki, kuinka monet sillä vierailevat eivät ehkä ymmärrä, mitä se oikeastaan symboloi. Muistomerkillä otetaan iloisia kuvia ja palikoiden päällä maatan, juostaan ja joogataan instamatskua varten. Auschwitzissa vieraillessani pistin merkille myös, miten ihmiset ottivat sen surullisenkuuluisan portin edessä hymyileviä kuvia. Monesti sanon, että ei sitä nyt tarvitse itkua vääntää, mutta pientä kunnioitusta voi esittää ja mietiskellä oman pään sisällä, mitä on oikeastaan tapahtunut.

On helppo matkustaa johonkin kohteeseen makaamaan rannalle ja juomaan olutta, sen enempää miettimättä kohdemaan historiaa, kulttuuria tai mitään muutakaan.. toisaalta sitten taas, voidaanko turisteilta vaatia, että on mentävä katsomaan niitä Killing Fieldsejä tai vierailtava keskitysleirimuseossa. Tietoa on saatavilla myös muualta ja mielestäni on ihan OK, jos joku ei halua näissä kohteissa käydä. On kuitenkin tärkeää, että tiedostetaan se historia ja myös kunnioitetaan sitä. En kuitenkaan sanoisi matkustajaa vastuuttomaksi, jos ei halua sen enempää tutustua synkkään historiaan. Osa on herkempiä eivätkä he halua, että rentoutumiseen tarkoitettua rantalomaa varjostaa ajatus historian tapahtumista. Tavallaan ymmärrän senkin näkökannan.

Teillä onkin muuten mielenkiintoinen blogi, pistetään lukulistalle!

EllaGusGus

Tosi hienoa, että et pelkää kirjoittaa synkistä aiheista. Ymmärrän, että blogeissa halutaan välittää positiivisuutta, mutta valitettavan moni blogi jää todella pinnalliselle tasolle.

Pitääkin käydä teidän blogissa tutkimassa, missä kaikkialla olet seikkaillut. Usein myös lipputulot käytetään tutkimustyöhön (esim. Cambodian Center for Human Rights), joten mielelläni kannatan tällaisia paikkoja.

Olet aivan oikeassa, että kohteen historiaan voi tutustua myös muulla tavalla kuin esim. vierailemalla keskitysleirillä. Tärkeintä on, että jollain tavalla noteeraa kohteen erityislaatuisuuden. 

Kiitos kommentistasi <3

Todella hyvä teksti ja kävin läpi niin samoja fiiliksiä Kambodiassa! Kävin heti ensimmäisenä päivänä tuolla kidutusmuseossa, sillä tiesin, että maalla on karu historia ja ajattelin, että muun reissun kannalta on hyvä tietää historiasta vähän enemmän, jotta ymmärtäisi maata ja sen ihmisiä vähän paremmin. Loppureissusta ajatukset liikkuikin sitten aika syvissä vesissä. Nautin kyllä ajastani kambodiassa, mutta viihdyin paljon itsekseni omassa mietteissäni vaikka yleensä olen hyvin sosiaalinen reissatessa. Suurin osa backpackereistä ketä kambodiassa kohtasin oli juurikin noita "jee halpaa bissee ja huumeita"-tyyppejä, joten ajatusmaailmat eivät sillä hetkellä kohdanneet. :D En tosin paheksu tuotakaan tapaa reissata, mutta itselleni on aina ollut tärkeä tietää maan historiasta reissatessa ja kambodiassa historiaa oli vaikea unohtaa. 

EllaGusGus

Kuulostaa, että me ollaan aika samoilla linjoilla tän asian suhteen :) Mä en myöskään paheksu halvan kaljan kittaamista, mutta hyvä, jos se ei ole ainoa asia, mikä kohteesta jää käteen. Kyllähän nuorempana valvottiin yöt ja nukuttiin päivät, joten ei välttämättä jäänyt kohteen historiasta paljon käteen, mutta itse ainakin pyrkinyt ottamaan kontaktia paikallisiin, tutustumaan maan kulttuuriin ja edes jossain määrin pakenemaan siitä reppureissaajakuplasta. Sinällään siis positiivista, että niitä kaljapaitaisia reissaajia oli päätynyt myös vankilamuseoon, ja toivottavasti herätti ajatuksia, ja ehkä seuraavaan kohteeseen eivät pamahda minisortseissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olin viime vuonna Vietnamissa ja me keskityimme lähinnä luontomatkailuun, syömiseen ja rentoutumiseen. Tunnemme maan historian ja siitä kyllä matkan aikana keskustelimme keskenämme ja parin paikallisenkin kanssa.
Monesti maan historiaan liittyvät paikat ovat niitä pakollisia nähtävyyksiä, jossa pitää käydä, koska matkaoppaassa niin sanotaan, vaikka kävijä ei asiasta mitään tietäisi eikä aihe edes oikeasti koskettaisi; otetaan vain someen kuvia, kun ollaan olevinaan tiedostavia... Nämä nähtävyydet ovat ikään kuin pakollinen paha ja sitten äkkiä rannalle tai baariin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olin viime vuonna Vietnamissa ja me keskityimme lähinnä luontomatkailuun, syömiseen ja rentoutumiseen. Tunnemme maan historian ja siitä kyllä matkan aikana keskustelimme keskenämme ja parin paikallisenkin kanssa.
Monesti maan historiaan liittyvät paikat ovat niitä pakollisia nähtävyyksiä, jossa pitää käydä, koska matkaoppaassa niin sanotaan, vaikka kävijä ei asiasta mitään tietäisi eikä aihe edes oikeasti koskettaisi; otetaan vain someen kuvia, kun ollaan olevinaan tiedostavia... Nämä nähtävyydet ovat ikään kuin pakollinen paha ja sitten äkkiä rannalle tai baariin.

EllaGusGus

Kuulostaa siltä, että teillä on ollut onnistunut Vietnamin matka. Paras tapa käsitellä näitä asioita onkin keskustelemalla. Kiva, että olet löytänyt blogini, ja kiitos, että kommentoit.

Tosi ikävää, jos ihmiset tekevät noin, että "someen kuvia, kun ollaan olevinaan tiedostavia". Mä harvemmin julkaisen näistä mitään kuvia, koska tarve nimenomaan käsitellä asiaa omassa päässä tai vaikka matkakumppanin kanssa. Nyt oli kuitenkin tarve puhua asiasta, mutta nimenomaan tuon ihmisten ajattelemattomuuden kautta, ei niinkään itse "nähtävyyden". Mun on vaan vaikea ymmärtää, että miten tällainen aihe ei jotain koskettaisi...

Vierailija (Ei varmistettu)

Varmasti nuo paikat kaikkia koskettavat jollakin tapaa (toivottavasti), mutta kimmoke lähteä paikalle on kuitenkin se, että siellä "pitää" käydä, kun ollaan täällä ja vielä todisteeksi kuvia. Voivat toki käsitellä asiaa omalla tavallaan, mutta jonkinlainen kunnioitus pitäisi minusta kuitenkin säilyttää. Ja varsinkin kun paikalla saattaa olla ihmisiä, joita paikka koskettaa jollakin tapaa henkilökohtaisesti.

rosahuuska
ROSA (H)

Kiitos todella hyvästä teksistä! Itse myös aina, mihin tahansa matkustaessa pyrin sisällyttämään matkaan historiaa. Osin siksi, että olen erittäin kiinnostunut historiasta, mutta myös siksi että se joka kerta avaa silmäni vähän enemmän ja katson maailmaa taas vähän eritavalla. En ole matkustanut vielä kovin kaukana, mutta yksi paikka joka todella jäi mieleen, oli Liettuassa Vilnassa KGP:n vankila, joka poistui käytöstä vasta 1991. Se tuli jotenkin historiassa niin lähelle ja tarinat sieltäkään ei olleet kovin kivaa kuunneltavaa. 

Minusta historia on tärkeä osa kulttuuria ja jos suljemme silmämme, miten ikinä opimme? Historian kohtaaminen on aina avartava kokemus ja suosittelen sitä kaikille! :)

EllaGusGus

Juuri näin! Kiitos kommentistasi, Roosa :) Tuolla KGB:n vankilassa pitääkin käydä. Oon ollut Vilnassa vaan läpikulkumatkalla niin silloin ei päässyt. Baltian maissa näkyy kyllä vahvasti neuvostoajan historia - se on läsnä kaikkialla. Historian kautta ymmärtää nykypäivääkin paremmin.

Koiruudet mielessä

Mielenkiintoisia näkökulmia tullut täällä esille. Oma linjaukseni on myös kunnioittavalla linjalla ja olen ahdistuksissani itsekin voinut vain istua S-21:n portailla ja miettiä, että minkälaisessa maailmassa mä oikein elän. Killing Fieldseillä oli hiljaista, kukaan ei puhunut mitään. Omilla vierailuillani myös Auschwitzissä ja Sachsenhausenissakin näin vain asiallista käytöstä. Mutta porttien ulkopuolella, ns. turvallisella alueella otettiin näitä selfieitä silloinkin ja mietin, että se on varmaan yhdenlainen selviytymismekanismi ihmisellä. Aihe ahdistaa aivan varmasti lähes jokaista vierailijaa. Naureskelu on yksi tapa peittää hermostuneisuutta, hämmennystä, ahdistusta, surua... Toisille keino käsitellä asiaa on hiljentyminen, toiselle itku, jollekin puhuminen, joku käsittelee asiaa sen kautta, että pahin on jo historiaa ja voimme iloita nykypäivästä kun ei tarvi pelätä itselleen samaa kohtaloa. 

Joku nimimerkitön kun tuolla kommentoi, että ihmisten tekemiähän nämä historialliset kohteet ovat eikä pitäisi esimerkiksi kieltää vierailua jossain kohteissa. Olen samaa mieltä, ei pitäisikään kieltää, mutta pitäisi rajoittaa. On olemassa kohteita, joita ei saada enää koskaan takaisin. Ne ovat niin vanhoja, kuten pyramidit, etteivät ne yksinkertaisesti kestä kulutusta kuten turismi niitä nyt kuluttaa. Uusia vastaavia ei tulla enää saamaan. Jos me käytämme kaiken nyt loppuun ahneuden vuoksi, niin mitä on jäljellä lastenlapsillemme? Turismi tuo monille maille rahaa, mutta pitää muistaa, että senkin voi tehdä eettisesti ja ekologisesti.

 

EllaGusGus

Aivan totta, että ihmiset käsittelevät näitä asioita tosi eri tavoin. Heti vierailun jälkeen tulee varmasti tarve nollata tilanne jotenkin. Toivottavasti nämä ihmiset havahtuvat myöhemmin miettimään kokemaansa.

Kiitos, kun osallistuit keskusteluun <3

Mariamaria (Ei varmistettu)

Kiitos, olipa hieno kirjoitus! Asun tällä hetkellä maassa jossa näen päivittäin asioita jotka tekevät minut surulliseksi. Olenkin pohtinut paljon sitä että miksi minä saan kääntää pääni pois ja vain jatkaa omaan elämääni, jossa minulla on kaikkea? Miksi minä saan kurjuuteen kyllästyttyäni muuttaa pois ja olla helpottunut etten näe tuota enää päivittäin? Pohdittavaa riittää...Tästä aiheesta riittäisi juteltavaa vaikka kuinka. Kiitos vielä, tämä herätti ajatuksia. ❤️

EllaGusGus

Olen pohtinut globaalia eriarvoisuutta paljon matkailun näkökulmasta. Vielä enemmän se iskee vasten kasvoja, jos asuu pidempään jossain (kehitys)maassa. Toi on varmasti vaikea sisäinen taistelu. Länsimaalaisina ollaan aina etuoikeutettuja, ja Suomen passilla päästää nopeasti kurjuutta pakoon. Tästä olisi todellakin paljon sanottavaa, joten varmasti nostan näitä teemoja esiin jatkossakin. Kommenttisi perusteella ymmärtäisin, että tällainen keskustelu on tervetullutta blogiimme, vaikka toki haluan säilyttää positiivisen meiningin ja inspiroida - en masentaa. Kiitos, kun kommentoit, ja tervetuloa seuraamaan blogiamme!

Minna - Ku ite tekee (Ei varmistettu) http://www.kuitetekee.com

Mä olen matkailijana aika mukavuuden haluinen. En halua mitään extremeä, en vierailla missään kansanmurha mestoilla, enkä toisaalta halua nähdä paikkoja, joissa turisti ei ole vielä koskaan käynyt. Ei se silti tarkoita, ettenkö olisi kiinnostunut kohdemaasta tai yli päätään siitä mitä maailmalla tapahtuu tai on tapahtunut. Mä itse tuskailen sen asian kanssa, että missä menee raja ns. sosiaalipornon suhteen. Että me hyvä osaiset, rikkaat länkkärit käydään tirkistelemässä toisten katastrofeja ja kuvitellaan sitten jälkimainingeissa nyyhkiessämme tietävämme miltä niistä ihmisistä tuntuu jotka sen on oikeasti kokeneet. En väitä siis mitenkään tietäväni mikä on oikein, mutta en ole varma, että onko mitään oikeaa tapaa matkustaa olemassakaan. Tai oikeaa tapaa tuntea myötätuntoa tai tutustua historiaan.

EllaGusGus

Tärkeintä on mun mielestä olla kiinnostunut. Jokainen toteuttakoon sitä omalla tavallaan, mutta välinpitämättömyys on julmaa. Eli kuten itsekin sanoit - kiinnostunut voi olla monella eri tapaa.

Sellaista sosiaalipornoa mäkään en kestä. Siihen perustuu esim. lastenkotivierailujen ongelmallisuus. Monissa paikoissa lapsilla rahastetaan, ja turisti saa hyvän omantunnon vierailtuaan kohteessa. Toki hyviäkin paikkoja on olemassa, mutta niiden valinnassa saa olla tarkkana.

Hääräämön Laura (Ei varmistettu) http://www.haaraamo.fi/

Matkustellessani Kaakkois-Aasiassa en tiennyt ennestään alueen historiasta mitään. Phnom Penhin ja Ho Chi Minh Cityn nähtävyydet toivat historiaa esiin mielenkiintoa herättävällä, mutta surullisella tavalla. Olisin varmaan saanut paikoista enemmän irti, jos olisin tuntenut historiaa etukäteen, mutta tuntuu, että minulle sopii tällainen elämyksien kautta oppiminen.

Minusta on ihana nauttia lomalla hyvästä ruuasta ja rentoutua, mutta pelkästä rantalomasta en haaveile. On hyvä yhdistää monenlaisia asioita lomaan, vaikkapa noilla seuduilla juurikin tutustumista traagiseen lähihistoriaan. Tykkään Suomesta tosi paljon, mutta kun näen, miten vaikeaa muualla on tai on ollut, osaan olla entistä kiitollisempi omasta maasta. Reissuilla on myös noussut halu auttaa ihmisiä. Auttamiseni on tosi pientä (kummilapsitoiminta), mutta jospa se auttaisi vaikka yhtäkin lasta, niin on se parempi kuin ei mitään.

EllaGusGus

Hienoa nähdä, että näissä kommenteissa lukijat miettivät omaa tapaansa matkustaa ja kohdata asioita. Sitä toivoinkin tätä kirjoittaessa, mutta ikinä ei tiedä tuleeko onnistumaan vai täysin väärinymmärretyksi. Kiitos kommentistasi!

Samaa mieltä, että reissulla on kiva yhdistellä erilaisia aktiviteetteja. Kun näkee kohdetta eri näkökulmista, syntyy paljon monipuolisempi kuva paikasta.

peggy thomas (Ei varmistettu) http://www.pienipunainenkeittio.com

Pienten lapsien ja suurperheeni kanssa tulee matkusteltua aika ajoin, varsinkin sukulaisiimme Walesiin Matkoillamme yritämme olla avoimin silmin ja niitä surullisiakin asioita on opeteltu matkan varrella. Silmien sulkeminen jättää myöskin pahan olon. Yritän opettaa lapsille laidasta laitaa kokemuksia ja kunnioittamaan maan tapoja sekä kulttuuria.

EllaGusGus

Kiitos kommentistasi! Hienoa, että haluat antaa lapsillesi avaran maailmankuvan <3

Mira Lovestotravel (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus Ella. Myönnän, että olin itse aika tietämätön ensimmäisellä Kambodzan reissulla. En ollut historiaan niin tarkkaan perehtynyt. Kävin lasken kanssa Tuol Slengissä. Vasta kaksi päivää myöhemmin googletin paikan tarkemmin. Sain tietää, että yksi selviytyjä, Chum Mey, on lähes päivittäin siellä myymässä kirjojaan. Muistin, että lapsilla oli kova kiire syömään ja näin harmaantuneen miehen yhden puun kupeessa. Harmitus oli suuri, sillä olin itse jo Sihanoukvillessä. Korjasin virheen 2 vuotta myöhemmin. Kävimme uudestaan Tuol Slengissä ja lasten kanssa kävin herraa tervehtimässä. Nyt olen lukenut kasoittain paikasta tietoa. Killing Fields oli myös pysäyttävä paikka.

Yritän olla tekemättä samaa virhettä uudestaan. kesällä kävimme Armeniassa ja georgiassa ja historiaa tuli luettua paljon ennen vierailua.

EllaGusGus

Matkailu on nimenomaan oppimista. Kuten postauksessakin sanoin: kukaan meistä ei ole koskaan valmis. Vierailu kuitenkin herätti sussa ajatuksen, jonkinlaisen kipinän. Kyseinen herra oli paikalla, kun mekin käytiin tuolla. Uskomaton tarina hänellä. Mua muuten kiinnostaisi, miten käsittelet tällaisia asioita lasten kanssa. Omia lapsia mulla ei vielä ole, joten olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.

Mira Lovestotravel (Ei varmistettu)

Mä olen yrittänyt mahdollisimman suoraan ja koruttomasti kertoa lapsille asioista. Ensimmäisellä reissulla Kambodzassa nuorempi poikani pelästyi kovasti jalattomia, kädettömiä ja naamapuolisia ihmisiä. Piti sitten käydä historiaa läpi ja kertoa, mitä maassa oli aikoinaan tapahtunut. Joitakin asioita jätin kertomatta. Killing Fieldsin puuta vasten hakatut lapset eivät tietysti kuulu lapsen korville vielä. Onneksi omat lapset eivät ole kovin herkkiä näille paikoille. Keskustellaan, muttei yöunet ole mennyt ensi pelähdyksen jälkeen.

EllaGusGus

Muistan, että lapsena mua ärsytti todella paljon sellainen, että "puhutaan siitä sitten, kun olet vanhempi". Selitystä ja ymmärrystä olisi tarvinnut sillä hetkellä. Useimpiin asioihin ei ikinä palattu vaan jäivät käsittelemättä. Ei tietenkään pidä viedä lasta tarkoituksella tilanteeseen, jota hän ei pysty käsittelemään, mutta jos jotain sattuu näkemään niin siitä olisi hyvä päästä puhumaan. Saa nähdä, miten itse onnistun tässä, jos joskus saan lapsia.

Nuorgamin Emmi (Ei varmistettu) Http://emminuorgam.com

Todella hyvä postaus, jään ehdottomasti seuraamaan teidän matkaa. :)

EllaGusGus

Kiitos Emmi <3 Ihana kuulla! 

Uusi Alku

Hyvä kirjoitus. Mä olen myös sen sortin reissaaja, etten pysty (kai haluakaan..?) sulkea silmiäni kohteen "eri" puolilta. Aikalailla jokaisella reissulla olen jossain vaiheessa kuunnellut Phil Collinsin Another day in paradisen ja tirauttanut itkun - mun tyyli tosiaan taitaa olla just se, että kerään jutut sisään ja itken kerralla ne ulos. Afrikan jälkeen tosin itkeä tirauttelin viikon toista Suomeen palattuani - taisi olla jonkinlainen kulttuurishokki päällänsä tai sitten kävi niin, että vasta Suomessa oli kapasiteettia käsitellä kaikki kokemani ja näkemäni. Tosin en ole yhtään draamanhakuinen eli en lähde kauhistelemaan enkä jeesustelemaan, pääasiassa haluan avartaa omaa mieltäni ja kasvaa siten ihmisenä.

Se vielä loppuun, että yhden ainoan kerran olen sortunut paheksumaan. Sri Lankassa maaseuduilla tutkimusta tehdessäni sain omasta mielestäni aika hyvän tuntuman saaren kulttuuriin ja mm. siihen kuinka suuri ongelma seksuaalinen häirintä maassa on (siis voi puhua jo suuresta ongelmasta/ilmiötä). Reissun jälkeen mietin pitkään kuinka ajattelemattomia ovat ne pissisreissaajat, jotka pikkubikineissään lähtevät rannoille tajuamatta yhtään mistään mitään. Sain kyllä läpsäistyä itseäni henkisesti, että antaa kaikkien kirmailla miten kirmailee. Mutta itselläni se herätti tunteita. Mietin vielä vuosi reissun jälkeenkin lenkillä kuinka vapaa (kokemuksiini peilaten) minä olen suomalaisena naisena ja miten se ei ole yhtään mitenkään itsestäänselvyys.

EllaGusGus

Usein ajatukset purkautuukin vasta jälkikäteen. Tunnistan hyvin tuon tunteen, että vasta Suomessa oikeasti pystyy käsittelemään kokemaansa. Ollaan nyt oltu puoli vuotta reissussa, ja pakko ottaa aina välillä pieni aikalisä. Ei muuten vain yksinkertaisesti kykene sisäistämään tätä kaikkea.

Mä en myöskään ole draamanhakuinen ja nimenomaan haluan näyttää, että hei, täälläkin eletään ihan normaalia elämää ja arkea. En tiedä, mitä ihmiset olettaa, mutta välillä tapaa sellaisia tyyppejä, jotka on tosi pettyneitä, että joko kohde on kehittynyt ja asiat toimii. En itsekään halua turistirysään, mutta en etsi mitään "alkukantaisuutta" vaan otan kohteen vastaan sellaisena kuin se on.

Kiitos, kun kommentoit <3

Susannastravels (Ei varmistettu) http://www.matkailusivu.blogspot.com

Mielenkiintoinen kannanotto. Mielestäni on myös tärkeää se ettei ole vain aina jossain turisriresortissa erillään paikallisista! siis siihen tyyliin kun monet menee vaikka Kanarialle vaan löhölomalle, eivätkä halua nähdä miten tai missä paikalliset asuu. On myös matkalijoita jotka menee Roomaan vain naureskelemaan että talot on huonokuntoisia. No tottakai kaupungilla jolla on tuhansien vuosien historia niin on myös huonokuntoisia taloja, se vain kuuluu asiaan. Suomessahan on paljon puutaloja poltettu, niin sen takia ei ole sillä tavoin historiallisia nähtävyyksiä säilynyt. Asioilla on aina se toinenkin puoli. Olen käynyt Saksassa mutta en ole keskitysleirejä kiertänyt, koska ne ovat usein todella etäisiä paikkoja ja en halua miettiä niitä koko ajan. Mutta nythän on tulossa esim. Zookeeper's wife elokuva joka kertoo naisesta joka pelasti juutalaisia eläintarhaan, se olisi kyllä mielenkiintoinen elokuva. Nykyäänhän Saksa on todella monikulttuurinen, on useita kaupunkeja esim. Nurnberg joka on täynnä turkkilaisia ja he avaavat jatkuvasti uusia omia liikkeitään sinne. Myös Wienissä oli paljon maahanmuuttajien alueita. En usko että holikaustin tapaiset asiat enää tulevaisuudessa onnistuisivat noissa maissa. En ymmärrä matkailijoita jotka menee johonkin kohteeseen vaan auringon takia tietämättä missä kohteessa edes ovat, ilmeisesti Aasiassa käy paljon sellaisia turisteja. Joskus on vähän myös ärsyttänyt turistit jotka menee etelä-Eurooppaan vain viinan ostoreissulle, niin että jo nähtävyyksille suunnatessa turistibussissa pitää juoda pää täyteen ja kailottaa hölmöjä juttuja. Mutta jokainen matkailee tyylillään.

Liian moni turisti myös unohtaa paikalliset kodittomat ja kävelee vain nokka pystyssä ohitse haukkuen kodittomia ihmisiä, mielestäni se antaa ihmisestä aivan kamalan täysin sietämättömän ja kylmän tuntettoman kuvan! Tuskin kukaan aidosti haluaa kyhjöttää jossain nurkassa kerjäämässä 7-14 tuntia.

EllaGusGus

Olin pari vuotta sitten Kanarialla ekaa kertaa, ja yllätyin todella positiivisesti. Oli se kyllä aika huvittavaa, kun kaikki muut samalla lennolla olleet kiipesivät matkanjärjestäjän bussiin ja hurauttivat resorttiin. Me vuokrattiin auto ja sohvasurffattiin ihanan pariskunnan luona. Ei nähty muita suomalaisia koko aikana. Eli hyvin rajattua tuntuu monilla olevan se matkakohteen tutkiminen...

akoominen

Olipas hyvä kirjoitus. Meitä matkailijoita on moneen junaan. Me, vaikka lämpimän ystäviä olemmekin, emme jaksa rannoilla (juurikaan) makoilla, ja siksikin tulee otettua selvää kohteiden muista nähtävyyksistä. Jotenkin tuntuisi tuhlaukselta vain mennä jonnekin kauas, mutta jättää tutustumatta paikan historiaan ja kulttuuriin.

Nuo puhakhmerien julmuudet saavat edelleenkin ihon kananlihalle. Jotenkin vielä erityisen hurjalta tuntuu, että tällaista on tapahtunut omana elinaikanani. Ja tokihan julmuuksia tapahtuu maailman eri kolkissa kaiken aikaa. 

Kuolemankenttien ja Tuol Slengin kierrosten jälkeen olo oli varsin järkyttynyt. Vaikka asioista oli lukenut etukäteen, on ihan eri asia kohdata ne noin läheltä. Ja tuk-tuk-kuski kyllä aina kierrokselta palattuamme hymyili leveästi ja kysyi, olisiko seuraavaksi sen ampumaradan vuoro. Jätimme väliin.

EllaGusGus

Kohteissa vierailu tuo sen nimenomaan lähelle. Toi on ihan totta, että julmuuksia tapahtuu koko ajan, ja vain osa niistä tulee kansainväliseen tietoisuuteen.

Kiitos, kun osallistut keskusteluun!

Cza (Ei varmistettu)

Mua on aina jotenkin kiinnostanut sellainen... erilainen matkustaminen? Heh, ei varmaan hirveesti avannut :D Tarkoitan siis että mä en jaksa löhötä aurinkorannoilla enkä tykkää heittää aivoja narikkaan (ei pahalla niille, jotka siitä nauttivat!), mä haluan että matkailu avartaa.

Mä kävin lähemmäs vuosi sitten Tsernobylissä, ja siinä Pripyatissa kerrostalon katolla seisoessa ja katsellessa viheriöivää metsää ja tuulihaukkoja ja kuunnellessa käen kukuntaa, sitä taas jotenkin tajusi, kuinka mitättömän pieni ja hento ihminen on luonnon rinnalla, ja kuinka ihminen yrittää valjastaa käyttöönsä sellaisia voimia, joiden tuhovoima voi olla mittaamaton. Se oli samaan aikaan hieno ja surullinen hetki, sen veroista en ole saanut aurinkolomilta.

EllaGusGus

Ymmarran taysin (ihana Singapore-nappis, hahaa!). Matkailualan tutkimuskirjallisuudessa kaytetaan termia "alternative tourism" eli vaihtoehtoinen matkailu. Uskoisin, etta sun ylla kuvailema olisi aika lailla oppikirjaesimerkki siita. Eli vastakohtaista "perinteiselle" turismille. Tykkaan myos rannoissa, mutta mieluiten autioista, karuista ja rauhallista - sellaisista, joissa ei ole palveluita :D Eli ei ihan rantalomaksi voi kutsua. 

Ihminen on vain pieni osa tata kaikkea. Ymmarran tuon tunteen tosi hyvin. Itse en ole paassyt viela Tsernobylissa kaymaan, mutta ehdottomasti jonain paivana! Kiitos, kun kommentoit!

Kommentoi