Battambang – minun Kambodžani

Battambangin juna-asemalla Kambodžassa aika on pysähtynyt. Vuonna 2009 sulkeutuneen aseman kello on aina 8.02. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen postaus, jossa kerrotaan myös kaupungissa ajan pysähtyneen. Toki kaupungissa on Kambodžan hienointa kolonialismin aikaista arkkitehtuuria ja rauhallinen tunnelma verrattuna Phnom Penhiin tai Siem Reapiin, mutta Battambang suuntaa katseensa vahvasti tulevaan. Usein kehittyvissä maissa matkaillessaan ihmiset puhuvat aikamatkasta menneeseen ja etsivät autenttisuutta. Itsekin olen tähän sortunut, mutta sellaisessa puhetavassa mennään vahvasti metsään. Aito Kambodža on yhtä lailla Angkorin temppelit kuin Sihanoukvillen rantabaarit. Maan historia on vaikuttanut molempiin. Battambangissa 2000-luku näyttää tältä. Se on aitoa elämää, ei turisteja varten rakennettu esitys viipyilevästä pikkukaupungin tunnelmasta.  

Aitouden sijaan korostaisinkin enemmän itselle tärkeiden asioiden toteuttamista reissussa ja oman matkustustyylin löytämistä. Kuten monessa muussakin asiassa tässä auttaa itsetutkiskelu, ei itsensä vertaaminen muihin. Se, mikä on merkityksellistä sinulle, voi olla tyhjänpäiväistä jollekin toiselle.

Battambangissa tiivistyi kaikki ne asiat, joihin rakastuin Kambodžassa: ystävälliset ihmiset, kulttuuri, taide, ruoka, vehreä luonto, historia ja vanhat rakennukset. Battambang on Kambodžan toiseksi suurin kaupunki, joka elää ja hengittää vahvasti taidetta ja kulttuuria. Toisaalta alue tunnetaan riisinviljelystä. 250 000 asukkaan kaupunki on helposti lähestyttävä ja tarpeeksi pieni, jotta siihen pystyy tutustumaan muutaman päivän vierailulla. Battambang on monella tapaa samanhenkinen kuin ihana Kampot, mutta Battambangissa vierailee huomattavasti vähemmän matkailijoita kuin rannikon Kampotissa. Jos pidit Kampotista, niin pidät myös Battambangista.

Battambangissa on paljon taideopiskelijoita, ja siellä onkin todella leppoisa tunnelma. Ihania kahviloita ja ravintoloita on joka nurkalla. Suosikkejamme ovat muun muassa diginomadien toimistokseen valtaama Kinyei Cafe ja kansainvälisen tason ravintola Jaan Bai (missä Chrisu söi tähänastisen reissumme parhaan pad thain, ja voin kertoa, että niitä on vedetty paljon). Mikä parasta monien kahviloiden tuotot menevät hyväntekeväisyyteen (esim. sympaattinen HOC Cafe, jonka aamiaisbuffetia voimme lämpimästi suositella). Paikalliset ovat ehkä hieman varautuneempia kuin muualla maassa, mutta suomalaiselle se sopii hyvin.

Majapaikkamme Blue Guesthouse on keskustan edullisimpia majapaikkoja. Suurin osa majataloista sijaitsee maaseudulla keskustan ulkopuolella. Alueeseen voi tutustua polkupyörällä, skootterilla tai tuktuk-retkillä. Battambangin tunnetuimmat nähtävyydet ovat bamboo train ja lepakkoluolat, mutta me keskityime lähinnä chillailuun keskustassa. Jokivarressa on tyylikästä arkkitehtuuria, ja ihana Street 2.5 hurmaa gallerioillaan.

Urbaania löytöretkeilyä (urban exploration) rakastavina meidän oli pakko käydä rautatieasemalla ja hylätyllä ratapihalla. Rautatieasemalle ei päässyt sisään, mutta viereisessä hallissa riitti tutkittavaa. Vanha ruostunut junavaunu osoittautui paikallisten lasten suosimaksi leikkipaikaksi. Saimme siis muutaman uuden kaverin.

Parhaimpia kokemuksia Battambangissa olivat ehdottomasti vierailu Phare-sirkuksessa ja puolen päivän melontaretki pitkin Sangkea-jokea. Kambodžassa tanssilla, musiikilla ja teatterilla on pitkät perinteet. Kulttuuriperinteet ovat ehkä rikkaimpia koko Kaakkois-Aasian alueella. Siksi onkin järkyttävää, miten punakhmerien hallinnon aikana noin 90 % Kambodžan taiteilijoista, kirjailijoista, muusikoista, kulttuurityöläisistä ja sivistyneistöstä surmattiin. Tämä ei ollut sattumaa vaan edellä mainittuja ryhmiä eliminoitiin järjestelmällisesti. Koska kulttuuriperintö siirtyi eteenpäin suullisesti, suurin osa Kambodžan kulttuuriperinnöstä kirjaimellisesti kuoli Pol Potin hallinnon aikana. Meille olikin tärkeää, että haluamme käydä mahdollisimman monessa kulttuurikohteessa, ja osaltamme tukea kambodžalaisen kulttuurin jälleenrakennusta.

Phare Ponleu Selpak taidekasvatukseen keskittynyt kansalaisjärjestö, joka pyörittää myös sirkuskoulua Battambangissa. Esitykset ovat yhdistelmä sirkusta, teatteria, tanssia ja live-musiikkia. Temppuilun sijaan esityksissä keskitytään vahvaan tarinankerrontaan, ja jokaisella esityksellä on oma teemansa, joka jotenkin liittyy kambodžalaiseen kansanperinteeseen. Sirkuksen keinoin käsitellään esimerkiksi sotaa, syrjintää ja köyhyyttä. Me näimme esityksen Chills, joka kertoi ihmisten ja haamujen kohtaamisesta, ja oli näin ollen mielenkiintoinen katsaus kambodžalaiseen käsitykseen yliluonnollisesta ja taikauskosta. Esitys oli aivan mieletön. Se sai meidät niin nauramaan kuin itkemäänkin (okei, Chrisu ei tainnut itkeä). Kosketti juuri niin kuin kulttuurielämyksen kuuluukin.

Elämään Sangkea-joen varrella tutustuimme Green Orange Kayaksilta vuokrattujen kajakkien avulla. Green Orange Kayaks on osa FEDA-kansalaisjärjestöä, joka tekee töitä useassa kylässä Kambodžan maaseudulla. Tarkoituksena on elävöittää kyläyhteisöjä ja tarjota työmahdollisuuksia. Näin ollen maksoimme mielellämme 24 dollarin kajakkivuokran. Joki ei ole kaunein mahdollinen, mutta muutaman tunnin rauhallisen melonnan aikana näkee paikallista elämänmenoa. Ihanaa, kun voi yhdistää kulttuurin ja liikunnan – tätä lisää.

Kiinnostaako Kambodža? Oletko käynyt Battambangissa? Kuulostaako paikalta, jossa viihtyisit?

 

Aiemmat postaukset Kambodžasta:

Phnom Penh - älä sulje silmiäsi matkalla

Kambodzan parhaat saaret

Bokor Hill Station - hylätty palatsi Kampotissa

Kampot - pikkukaupungin vetovoimaa selvittämässä

Share

Kommentit

akoominen

Olipas upeita kuvia! Kambodža on meille tuttu vain parin lyhyen pyrähdyksen verran. Phnom Penh ja Siem Reap olivat kohteina. Nähtäväähän tuolla toki on paljon enemmänkin. Kiitokset siis hienoista vinkeistä. Toivottavasti joskus pääsemme mekin katselemaan maisemia noissa maan muissa kohteissa.

EllaGusGus

Ehdottomasti lähdette Kambodzaan taas uudestaan! Me oltiin Kambodzassa vähän yli kolme viikkoa, ja nähtiin vaan tosi pieni osa. Esim. idän Mondulkiri ja Ratanakiri kiinnostaa mua tosi paljon.

Suunnatom (Ei varmistettu) http://suunnatonmatkablogi.pallontallaajat.net

Tosi hienoja kuvia. Tuota taivas-lauta -kuvaa palasin katsomaan useamman kerran. Siinä on jotain tosi upeaa! Valloittavia nuo lapsetkin.
Kambodža on jo vuosikaudet ollut vierailtavien maiden haavelistalla, joten varmasti sinne vielä joskus pääsen. Täytyy laittaa nämä vinkit talteen.

EllaGusGus

Kiitos <3 Se lautajuttu oli muuten silta, jonka alta mentiin kajakilla. Jos Kambodzan reissu tulee ajankohtaiseksi niin autan mielelläni :)

Suunnaton (Ei varmistettu) http://suunnatonmatkablogi.pallontallaajat.net

Kun nyt sanoit, niin siltahan se selkeästi on :) Kääntelin kuvaa moneen kertaan mielessäni, kun mietin, mikähän se oikein on. En osannut asettua suoraan alapuolelle. Nuo toispuoleiset pilvet varmaan hämäsivät.

Jenni / Globe Called Home (Ei varmistettu) http://globecalledhome.fi

Silloin kun me käytiin Battambangissa tammikuussa 2009, meille kerrottiin että juna-asema oli suljettu jo vuosia sitten, eikä se takuulla ollut operointikunnossa. :) Sain käsityksen, että olisi suljettu jo 80-luvulla?

Battambang on munkin lemppareita Kambodzan paikoista. Me mentiin sinne pitkälti bambujunien takia, mutta tykättiin muutenkin.

EllaGusGus

Meille tosiaan kerrottiin tuo v. 2009, kun vierailun jälkeen kyseltiin paikan päällä. Nyt katselin netistä niin muutamassa lähteessä luki, että v. 2008 meni n. kerran viikossa ja suljettiin kokonaan v. 2009. Nyt käsittääkseni suunnitteilla reitin kunnostus ja avaus uudelleen.

Oliko bambujunailu hauskaa :)

Hanna K
Sunday Blondie

Juuri tuo ajatus oman matkustustyylin löytämisestä on ollut itselleni number one thing viime vuosina matkustaessani. Olen tajunnut, että pakonomaisen turistinähtävyyksien kahlaamisen sijasta nautin huomattavasti enemmän siitä, että saan käydä paikallisten suosimissa mestoissa ja seurata heidän elämäänsä. Toki on nähtävyyksiä, joissa haluan käydä, esimerkiksi tulevalla Tokion reissullani Tokyo Skytreessä. Mutta mun ei ole mikään pakko juosta läpi esim. joka ikistä temppeliä ja pyhättöä :--D

Te olette päässeet kyllä kokemaan mielettömiä asioita ja näkemään niin paljon! Kuvista päätellen (jotka ovat aivan upeita) olette myös päässeet kohtaamaan useita paikallisia ihmisiä. ♡

 

EllaGusGus

Mekin ollaan varsinaisia nautiskelijoita :) Usein havainnointi ja "oleminen" on riittävää. Päätyy yllättäviin tilanteisiin ja saa niistä paljon irti. Toki jokaisella on noita kohdekohtaisia must-juttuja, ja se on täysin ok :) Mutta niissäkin olennaista, että ovat juuri sulle tärkeitä ja vastaavat omia mielenkiinnon kohteita.

Paikallisten kohtaaminen on meille todella tärkeää. Se on kehittyvissä maissa toki haasteellisempaa kuin länkkärikuplassa matkatessa, mutta omalla aktiivisuudella pääsee kyllä tutustumaan paikallisiin (muihinkin kuin tarjoilijoihin ja majatalon respaan).

Kiitos ihanasta kommentista, ja nauti Japanin reissusta <3

Kommentoi