BOKOR HILL STATION

Matkalla kaiken aikaa

Kampotin lukuisten päiväretkien ykköskohde on Bokor Hill Station. Olimme aluksi hieman skeptisiä koko Bokorin suhteen (tää on mainittu aika monessa postauksessa eli alkaa kuulostaa siltä, että olemme skeptisiä kaiken suhteen). Jutut netissä kertovat kolkosta, hylätystä lomakylästä ja keskinkertaista nähtävyyksistä. Suurin osa kävijöistä ottaa vain kuvan hylätystä palatsista, näpsäisee pikaselfien jättimäisen Buddha-patsaan kanssa, ja käy ehkä alueella sijaitsevalla vesiputouksella. Itse näimme paikassa potentiaalia urban exploration -kohteena, koska rakastamme hylättyjä mestoja.

1920-luvulla rakennettu ranskalaisten kolonialistien rentoutumisalue Bokorin vuorella hylättiin 1940-luvulla ensimmäisen kerran. 60-luvulla alue näki uuden kukoistuksen, ja vuorella sijaitsevaa palatsia laajennettiin. Kuitenkin vuonna 1972 vallankumousliike punaiset khmerit ottivat alueen haltuunsa. Bokor olikin punakhmerien viimeisiä linnakkeita vielä 90-luvun alussa.

Kansallispuiston asemasta huolimatta Bokorilta vuokrattiin tontteja rakennusalan konsernille 2000-luvun alussa. Alueen kehittämiseen suunnitellaan käytettävän yhteensä miljardi dollaria seuraavien 15 vuoden aikana. Päällystetty tie toi Bokorin massojen saataville vuonna 2011. Samoihin aikoihin vuorelle avattiin jättimäinen Thansur Bokor Highland Resort käynnistämään turistibisnes uudelleen. Huhupuheiden perusteella 1000-paikkaisessa hotellissa yöpyy keskimäärin vain 2 vierasta per yö, joten suuret investoinnit ja suunnitelmat ovat epäonnistuneet tai ainakin viivästyneet.

Sisäänkäynti puistoon sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä Kampotista. Puolen dollarin pääsymaksun jälkeen seuraa 32 kilometrin nousu vuorelle, josta pikku Honda-skootteri selviää helposti. Täysi tankki bensaa takaa pääsyn myös alas vuorelta, jossa palveluita ei ole. Nousun puolivälissä edellä mainittu Buddha tervehtii turistiparvia. Meitä kuitenkin kiinnosti paljon enemmän läheltä löytyvä hylätty kuningas Sihanoukin kesähuvila Black Palace sekä viidakon valtaamat luksushuvilat. Homeen mustaamat palatsit hienoine graffiteineen olivat todella vaikuttavia. Syvemmältä viidakosta pilkottavat täysin umpeen kasvaneet kesken jääneet huvilat muistuttavat betoniluurangoillaan menneestä.

Tie huipulle risteää. Oikealle lähtevä tie vie luonnonpuistoon ja Popokvilin vesiputouksille, joihin emme väenpaljouden ja erillisen sisäänpääsymaksun vuoksi vaivautuneet. Vasemmalle vievä tie taas suuntaa kohti uutta hotellia ja vanhaa palatsia. Vuorelle on rakennettu uuden hotellin viereen myös iso asuinalue, joka on jäänyt kesken ja jo puoliksi mädäntynyt. Kuka oikeasti ajatteli, että joku haluaisi asua vuoren päällä 37 kilometrin päässä lähimmästä kaupungista? Monikerroksiset rakentamisen eri vaiheissa olevat betonikolossit ovat aavemaisia, ja niiden tutkimiseen menee helposti tunteja. Pakko kuitenkin jatkaa matkaa, nähtävää riittää!

100-vuotias katolinen kirkko oransseine sammalpeitteineen sekä isot lentokonehallit ja satelliittirykelmät tuovat outoa kontrastia buddhalaiselle temppelille, joka tuntuu olevan ainut elämää sisältävä paikka alueella. Hienot näkymät alas rannikolle, ja temppelialueen rauhallisuus ovat mukava bonus. 

Alueen päänähtävävyys, hylätty palatsi, ei ole huhuista huolimatta koskaan ollut kasino. Turistiparvet kiehnäävät hyvin säilyneen betonirakennuksen neljässä kerroksessa ottamassa kuvia menneisyyden hienoudesta sekä upeista näköaloista kohti merta. Ökyrakennuksen saloja tutkiessa on helppo unohtaa alueen synkkä menneisyys, ja ne 1000 työntekijää, jotka aluetta rakennettaessa tiettävästi kuolivat. Pienen ajomatkan päässä sijaitsee vielä muutamia huviloiden raakileita, joihin useimmat turistit eivät bussistaan kävele. 

Ymmärrän, miksi Bokorista saa ristiriitaisen kuvan. Nopeasti vaihtelevat säät, pitkähkö ajomatka ja monille "turhat" nähtävyydet eivät riitä. Meille Bokor antoi paljon enemmän, ja alueella olisi viihtynyt kauemminkin. Hylättyjen rakennusten romantiikka ja synkkyys ei kaikkiin iske. Suurimmassa osassa saimmekin olla aivan yksinään. Kalliin järjestetyn päiväretken jälkeen olisin kyllä itsekin ollut pettynyt pelkkään palatsiin. Alue antaa omatoimiselle tutkijalle paljon enemmän. Mopo siis alle, ja kohti tuulista kukkulaa - mukaan sadetakki sekä täysi tankki bensaa!

- Chrisu - 

Seuraa reissuamme:

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Share

Kommentoi