Ladataan...

Gobista Keski-Mongoliaan siirryttäessä maisemat muuttuvat vehreämmiksi ja vuoristomaisemmiksi. Ajoimme Gobista Orkhonin laaksoon erittäin vähän käytettyä reittiä, joten vastaan tuli vain pieniä yhden perheen leirejä. Niin maaseudulla kuin kaupungin laitamilla useat mongolialaiset asuvat edelleen pyöreissä gereissä, joihin suomen kielessä yleensä viitataan jurtta-sanalla. Mongolialaiset ovat kuitenkin tarkkoja turistien käyttämistä termeistä. Yurt eroaa geristä, ja muistuttaa enemmän intiaanien tiipiitä tai saamelaisten kotaa. Tällaisia kolmion muotoisia pystyrakennelmia löytyy Pohjois-Mongoliasta, jossa esimerkiksi Tsaatan-heimo eli ”poroihmiset” asustavat. Selvyyden vuoksi viittaan gereihin jurtta-sanalla blogissakin.

Yleensä perheellä on yksi jurtta, jossa oleskellaan, nukutaan ja kokataan. Sen lisäksi saattaa olla toinen jurtta varastona tai turisteja varten. Monilla oli myös kontti varastointia varten. Matkailusta elantonsa saavilla saattaa toki olla 5-10 jurttaakin. Jurttaleiriin kuuluu myös vessa, joka on yleensä reikä maassa ja puinen hökötys sen ympärillä. Toki näimme hienompiakin virityksiä. Ihan alkukantaista jurtta-asuminen ei kuitenkaan ole, koska monilla oli satelliittiantennit jurtan katolla ja telkkari pauhaamassa.

Kuten Chrisu viime postauksessa mainitsi, moni perhe oli jo suuntamassa talvileiriinsä. Nomadiperheet muuttavat 1-4 kertaa vuodessa riippuen sääolosuhteista, ja leiriä ympäröivän maaperän kunnosta. Onko eläimille tarpeeksi ruokaa? Missä kunnossa nurmi on? Eläimet siis laiduntavat täysin vapaana. Jotenkin isännät kuitenkin löytävät eläimensä vuorilta kymmenienkin kilometrien matkan päästä. Nykypäivänä yleisin paimentamisen väline on moottoripyörä. Lokakuu olikin mielenkiintoinen aika vierailla Mongoliassa, kun paimentolaiset ”etsivät” eläimiään vuorilta. Talvileiriin rakennetaan yleensä suoja eläimille, ja se sijaitsee yleensä lähempänä isompaa kylää. Yhä useampi mongolialainen myös muuttaa talveksi asuntoon johonkin lähikaupunkiin, mutta moni on kamiinan varassa myös -40 asteen pakkasessa.

Lähimpään kylään on helposti kymmenien ja kymmenien kilometrien matka. Useaan otteeseen kuskimme antoi kyydin kylään suuntaaville lapsille. Lapset aloittavat 6-vuotiaana koulun, ja joutuvat jättämään kotinsa. Viikot lapset asuvat lähimmässä kylässä. Osalla kouluista on asuntola, osa lapsista asustaa sukulaisten luona tai jompikumpi vanhemmista muuttaa lapsen mukana kylään. ”Normaalia” perhe-elämää on siis suhteelliseen hankalaa viettää.

Mongolialainen ruoka on kulinaristin näkökulmasta hyvin yksinkertaista. Lihaa, riisiä, maitotuotteita ja leivonnaisia. Porkkana ja peruna ovat käytetyimmät vihannekset. Yleisin juoma on milk tea, jossa on teetä, maitoa ja suolaa. Monet mongolialaiset karttavat ulkomaisia, etenkin kiinalaisia, vihanneksia saasteiden ja myrkkyjen takia. Toki pääkaupungista löytyy kaikkea vegaaniravintoloista korealaisiin herkkuihin.

Mongolialaiset ovat taikauskoista väkeä. Kharkhorinin lähellä tutustuimme peniskiveen, jonka luokse monet mongolialaiset vaeltavat hedelmällisyyden toivossa. Jos pariskunnalla on vaikeuksia lapsen saamisessa, nainen menee istumaan peniskiven päälle. Tämän uskotaan tuovan hedelmällisyyttä. Lapsen syntymän jälkeen pariskunnat palaavat peniskivelle kiitosretkelle. Valitettavasti emme saaneet peniskivestä kuvaa. Kaikenlaisia muitakin ”energiakiviä” tuli kosketeltua Mongoliassa. Buddhismin lisäksi kaikenlaiset luonnonuskonnot ovat siis voimissaan.

Yksi asia on varmaa: mongolialaiset rakastavat musiikkia! Karaokebaareja on pienissäkin kylissä, ja kaikenlainen hoilotus on yleistä, oltiin sitten hevosen selässä tai kylänraitilla. 11 päivää pakun kyydissä tuli kuultua samat biisit satoja kertoja – tässä muutama ”suosikkimme”:

 

Lue myös:

Vapaaehtoistyö Mongoliassa

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI

Share

Ladataan...

Gobin autiomaa tuo ensimmäisenä mieleen maantiedon kirjoista tutun dyynisen hiekkaerämaan. Horisonttiin jatkuva kivinen totuus on kuitenkin suuremmaksi osaksi toista. Matkalla nähdään muun muassa jokia, pieni järvi ja kaikenlaista kasvillisuutta. Ulan Batorista etelään suuntaavat kiertomatkat lähtevät Gobin osuudelle kaartamalla "päätieltä" kohti tasankoa jonkinlaista polkua ja jälkiä seuraamalla.  Autossa körötellyn 2800 kilometrin jälkeenkään en ymmärrä, kuinka nämä ammattikuskit tietävät minne suunnata keskellä aavikkoa.

Monia satoja kilometrejä voi kulua venäläisen pakun kyydissä ennen kuin ensimmäiset tärkeimmät muodostumat siintävät edessä. Näihin kuuluu esimerkiksi kommunismin aikana tuhottu buddhalaistemppeli sekä Tsagaan Tsuvarga, vaalea hieman Ayers Rockia ja Grand Canyonia muistuttava kivimuodostelma. Hiekka-aavikolle on tässä vaiheessa vielä satoja kilometrejä matkaa. Reitti taittuu itään Yol-laakson kohdalla, jossa lämpötila tilapäisesti tippuu pakkasen puolelle, ja ensilumi iskee jo syyskuun lopussa. Eläimistöstä kaksikyttyräiset kamelit korvaavat laiduneläimenä lampaan ja lehmän jo pian Ulan Batorin jälkeen. Kamelit ottavat rennosti pitkin aavikkoa, mutta villeinä niitä ei enää ole.

Meille ykköskohde Gobissa oli hiekkadyynit. Gobin lounaisnurkka kulminoituu Khongorin dyyneille, jotka jopa 180 kilometrin pituudellaan hallitsee maisemaa jo pitkään ennen saapumista ger-leiriin. Monilla reissaajilla on tavoitteena kiivetä noin 200 metrin korkean Singing Sands -dyynin harjalle. Jyrkän ja rankan kiipeämisen kruunaa äkillinen tiputus teräväkulmaisen dyynin toiselle puolelle sekä uskomaton näkymä auringonlaskun värjäämälle hiekka-aavikolle. Auringonlasku ja pistelevä hiekkatuuli kuitenkin muistuttavat, että lämpötila laskee yötä myöden nopeasti. Kylmyyttä voi iskeä takaisin lämpimällä kamelinmaidolla ja suolalla maustetulla teellä. Pääseepä kamelin selässä killumaankin.

Suurin osa toureista lähtee tässä vaiheessa takaisin pohjoiseen kiertämällä vielä Bayanzagin kivimuodostelmien eli ”liekehtivien kallioiden” kautta. Punaisen hiekan tilalla oli aikoinaan meri, jonne tarinan mukaan dinosaurukset hukkuivat. Alueella onkin paljon fossiileja. Oma reittimme lähti tässä vaiheessa kohti Keski-Mongolian vuoristoja.

Helpoin tapa Gobin näkemiseen on lähteä erilliselle noin 6 päivän kiertoajelulle, mutta etäisyyksien vuoksi tämä kannattaa yhdistää esimerkiksi Keski-Mongolian kiertämiseen. Itsenäinen matkustaminen on Gobissa hankalaa, mutta ei mahdotonta. Liftaaminen onnistuu jotenkuten, ja on kaudesta riippuen pitkälti tuurista kiinni. Yöpyminen tapahtuu useimmiten gerissä, jonka omistajat siirtyvät talvileireihin eläinten kanssa syyskuun lopusta lähtien. Suurimmassa osassa leireistä saa autokunta käyttöönsä oman gerin, joka on syksyisin varustettu useimmiten kamiinalla. 

***

Tämän postauksen rustasi Chrisu Ellan valvovan silmän alla ;)

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI

Share

Ladataan...

Kolmen viikon Venäjällä seikkailun jälkeen pääsimme vihdoin Mongoliaan. Rajan ylitimme bussilla, joka on huomattavasti junaa nopeampi ja halvempi. Jo rajalla selviää, että mongolialaiset taitavat englantia venäläisiä paremmin, ja ovat muutenkin leppoisaa sakkia. Maisemat bussin ikkunasta ovat kuin suoraan luontodokumentista. Sama silmiä hivelevä tykitys jatkui koko kolmeviikkoisen Mongolian seikkailumme aikana. Kohokohdista kerromme seuraavissa postauksissa.

Trans-Mongolian junamatka tuntuu olevan kilpasiskojaan Vladivostokiin johtavaa Trans-Siperiaa ja Mongolian kiertävää Kiinaan johtavaa Trans-Mantsuriaa suositumpi tapa kokea legendaarinen junamatka. Moni matkaaja kuitenkin viipyy Mongoliassa vain muutaman päivän, mutta me halusimme ottaa kaiken ilon irti. Olihan kuukauden viisumi maksettu (toinen vaihtoehto olisi ollut 10 päivän transit-viisumi), ja todennäköisyys uudesta reissusta Mongoliaan tuntui suhteellisen pieneltä. Luontointoilijoina Mongolia oli meille unelmakohde erämaineen ja vuoristoineen.

Mongolian 3,2 miljoonasta puolet asuu pääkaupunki Ulan Batorissa ja puolet muualla maassa. Vaikka kaupunkeihin muuttaminen on yleistynyt, paimentolainen elämäntapa on voimissaan vielä 2000-luvulla. Harvassa paikassa perinteet ja alkuperäiskulttuuri ovat näin luonnollisesti koettavissa. Gereissä asuminen, kansallispuvuissa käpystely ja eläinten paimentaminen ovat arkipäivää, eivät turisteille rakennettua kulissia.

Mongolian kieli kuulostaa suomalaiseen korvaan kuiskailulta, mutta lausuminen tuntuu helpolta. Paikallinen tervehdys ”Sain bainuu!” naurattaa. Siis minne saan painua? Kyseistä tervehdystä ja kiitoksia (”bayarlalaa”)  tuleekin hoettua joka välissä.

Monia tuntuu Mongolia kiehtovan, mutta mikä tarkemmin? Luonto, ihmiset, kulttuuri, aavat maisemat vai jokin muu? Mielellämme kuulemme mikä lukijoita kiinnostaa, joten kerrothan kommenteissa mistä haluat seuraavissa postauksissa lukea. Tervetuloa Mongoliaan!

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI

Share

Pages