Ladataan...

Battambangin juna-asemalla Kambodžassa aika on pysähtynyt. Vuonna 2009 sulkeutuneen aseman kello on aina 8.02. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen postaus, jossa kerrotaan myös kaupungissa ajan pysähtyneen. Toki kaupungissa on Kambodžan hienointa kolonialismin aikaista arkkitehtuuria ja rauhallinen tunnelma verrattuna Phnom Penhiin tai Siem Reapiin, mutta Battambang suuntaa katseensa vahvasti tulevaan. Usein kehittyvissä maissa matkaillessaan ihmiset puhuvat aikamatkasta menneeseen ja etsivät autenttisuutta. Itsekin olen tähän sortunut, mutta sellaisessa puhetavassa mennään vahvasti metsään. Aito Kambodža on yhtä lailla Angkorin temppelit kuin Sihanoukvillen rantabaarit. Maan historia on vaikuttanut molempiin. Battambangissa 2000-luku näyttää tältä. Se on aitoa elämää, ei turisteja varten rakennettu esitys viipyilevästä pikkukaupungin tunnelmasta.  

Aitouden sijaan korostaisinkin enemmän itselle tärkeiden asioiden toteuttamista reissussa ja oman matkustustyylin löytämistä. Kuten monessa muussakin asiassa tässä auttaa itsetutkiskelu, ei itsensä vertaaminen muihin. Se, mikä on merkityksellistä sinulle, voi olla tyhjänpäiväistä jollekin toiselle.

Battambangissa tiivistyi kaikki ne asiat, joihin rakastuin Kambodžassa: ystävälliset ihmiset, kulttuuri, taide, ruoka, vehreä luonto, historia ja vanhat rakennukset. Battambang on Kambodžan toiseksi suurin kaupunki, joka elää ja hengittää vahvasti taidetta ja kulttuuria. Toisaalta alue tunnetaan riisinviljelystä. 250 000 asukkaan kaupunki on helposti lähestyttävä ja tarpeeksi pieni, jotta siihen pystyy tutustumaan muutaman päivän vierailulla. Battambang on monella tapaa samanhenkinen kuin ihana Kampot, mutta Battambangissa vierailee huomattavasti vähemmän matkailijoita kuin rannikon Kampotissa. Jos pidit Kampotista, niin pidät myös Battambangista.

Battambangissa on paljon taideopiskelijoita, ja siellä onkin todella leppoisa tunnelma. Ihania kahviloita ja ravintoloita on joka nurkalla. Suosikkejamme ovat muun muassa diginomadien toimistokseen valtaama Kinyei Cafe ja kansainvälisen tason ravintola Jaan Bai (missä Chrisu söi tähänastisen reissumme parhaan pad thain, ja voin kertoa, että niitä on vedetty paljon). Mikä parasta monien kahviloiden tuotot menevät hyväntekeväisyyteen (esim. sympaattinen HOC Cafe, jonka aamiaisbuffetia voimme lämpimästi suositella). Paikalliset ovat ehkä hieman varautuneempia kuin muualla maassa, mutta suomalaiselle se sopii hyvin.

Majapaikkamme Blue Guesthouse on keskustan edullisimpia majapaikkoja. Suurin osa majataloista sijaitsee maaseudulla keskustan ulkopuolella. Alueeseen voi tutustua polkupyörällä, skootterilla tai tuktuk-retkillä. Battambangin tunnetuimmat nähtävyydet ovat bamboo train ja lepakkoluolat, mutta me keskityime lähinnä chillailuun keskustassa. Jokivarressa on tyylikästä arkkitehtuuria, ja ihana Street 2.5 hurmaa gallerioillaan.

Urbaania löytöretkeilyä (urban exploration) rakastavina meidän oli pakko käydä rautatieasemalla ja hylätyllä ratapihalla. Rautatieasemalle ei päässyt sisään, mutta viereisessä hallissa riitti tutkittavaa. Vanha ruostunut junavaunu osoittautui paikallisten lasten suosimaksi leikkipaikaksi. Saimme siis muutaman uuden kaverin.

Parhaimpia kokemuksia Battambangissa olivat ehdottomasti vierailu Phare-sirkuksessa ja puolen päivän melontaretki pitkin Sangkea-jokea. Kambodžassa tanssilla, musiikilla ja teatterilla on pitkät perinteet. Kulttuuriperinteet ovat ehkä rikkaimpia koko Kaakkois-Aasian alueella. Siksi onkin järkyttävää, miten punakhmerien hallinnon aikana noin 90 % Kambodžan taiteilijoista, kirjailijoista, muusikoista, kulttuurityöläisistä ja sivistyneistöstä surmattiin. Tämä ei ollut sattumaa vaan edellä mainittuja ryhmiä eliminoitiin järjestelmällisesti. Koska kulttuuriperintö siirtyi eteenpäin suullisesti, suurin osa Kambodžan kulttuuriperinnöstä kirjaimellisesti kuoli Pol Potin hallinnon aikana. Meille olikin tärkeää, että haluamme käydä mahdollisimman monessa kulttuurikohteessa, ja osaltamme tukea kambodžalaisen kulttuurin jälleenrakennusta.

Phare Ponleu Selpak taidekasvatukseen keskittynyt kansalaisjärjestö, joka pyörittää myös sirkuskoulua Battambangissa. Esitykset ovat yhdistelmä sirkusta, teatteria, tanssia ja live-musiikkia. Temppuilun sijaan esityksissä keskitytään vahvaan tarinankerrontaan, ja jokaisella esityksellä on oma teemansa, joka jotenkin liittyy kambodžalaiseen kansanperinteeseen. Sirkuksen keinoin käsitellään esimerkiksi sotaa, syrjintää ja köyhyyttä. Me näimme esityksen Chills, joka kertoi ihmisten ja haamujen kohtaamisesta, ja oli näin ollen mielenkiintoinen katsaus kambodžalaiseen käsitykseen yliluonnollisesta ja taikauskosta. Esitys oli aivan mieletön. Se sai meidät niin nauramaan kuin itkemäänkin (okei, Chrisu ei tainnut itkeä). Kosketti juuri niin kuin kulttuurielämyksen kuuluukin.

Elämään Sangkea-joen varrella tutustuimme Green Orange Kayaksilta vuokrattujen kajakkien avulla. Green Orange Kayaks on osa FEDA-kansalaisjärjestöä, joka tekee töitä useassa kylässä Kambodžan maaseudulla. Tarkoituksena on elävöittää kyläyhteisöjä ja tarjota työmahdollisuuksia. Näin ollen maksoimme mielellämme 24 dollarin kajakkivuokran. Joki ei ole kaunein mahdollinen, mutta muutaman tunnin rauhallisen melonnan aikana näkee paikallista elämänmenoa. Ihanaa, kun voi yhdistää kulttuurin ja liikunnan – tätä lisää.

Kiinnostaako Kambodža? Oletko käynyt Battambangissa? Kuulostaako paikalta, jossa viihtyisit?

 

Aiemmat postaukset Kambodžasta:

Phnom Penh - älä sulje silmiäsi matkalla

Kambodzan parhaat saaret

Bokor Hill Station - hylätty palatsi Kampotissa

Kampot - pikkukaupungin vetovoimaa selvittämässä

Share

Ladataan...

Pitkällä matkalla on aikaa ajatella. Viime aikoina olen miettinyt, mitä olen valmis kohtaamaan matkalla. Olen todella tunteellinen ihminen. Reissuun valmistautuessa käytiin Chrisun kanssa keskustelua siitä, onko jotain, mitä en voisi herkkyyteni takia tehdä. Mitä en haluaisi nähdä tai kokea? Mihin tilanteeseen en haluaisi joutua? Tuolloin sanoin, että kunhan minulla on turvallinen olo, voin oikeastaan matkustaa minne tahansa.

Julia kirjoitti taannoin blogissaan siitä, miten ihmiset eivät lue lehtiä, koska siitä tulee paha mieli tai eivät katso surullisia elokuvia, koska se masentaa. Myhäilin ja nyökyttelin. Itsekin kuuntelin hämmästyneenä, kun kaverini kertoi, ettei Syyrian tilanteen ja Euroopan pakolaiskriisin takia lue enää uutisia. Nyt reissun päällä olen miettinyt asiaa matkailun näkökulmasta. Tarvitseeko matkailijan nähdä masentavia paikkoja? Mikä on ”surullisten” nähtävyyksien tehtävä?

Kambodžassa menneisyyden varjot ovat vahvasti läsnä nykypäivässä. Kambodžan kansanmurha, punakhmerit ja Pol Potin hirmuhallinto tulevat tutuksi matkatessa. Toki itse oletin, että perustiedot edellä mainituista kuuluvat yleissivistykseen tai matkailijat olisivat edes vähän tutustuneet Kambodžan historiaan ennen sinne matkustamista. Siksi olinkin järkyttynyt, kuinka välinpitämättömiä ja tietämättömiä matkailijoita kohtasin.

Muutamia lainauksia matkan varrelta:

”Me käydään yleensä talvisin Phuketissa, mutta nyt tultiin Sihanoukvilleen rantalomalle. Ei maalla niin väliä, kunhan on lämmintä ja halpaa.”

”Siis missä maassa me nyt ollaan?”

”Reissataan niin paljon, että menee Kambodžat ja Laosit sekaisin.”

”Ei me aiota mennä Phnom Penhiin, koska siellä on roskaista, ankeaa eikä meitä ne kuoleman kentät kiinnosta.”

”Me ollaan vaan kahden viikon lomalla niin ei me haluta käyttää sitä mihinkään, mistä voisi tulla paha mieli.”

Nyt siellä joku miettii, että mitä ihmettä. Oletankin blogimme lukijoiden olevan kiinnostuneita vastuullisesta matkailusta, mutta valitettavan moni turisti ei ole. Lomalla halutaan rentoutua, ei miettiä sodan kauhuja. En väitä, että itsekään olisin aina perehtynyt kohdemaan historiaan syvällisesti (esim. ennen ex tempore –reissua Macaoon, en tiennyt kohteesta juuri mitään), mutta viimeistään kohteessa haluan avoimin mielin tutustua tapoihin, kulttuuriin ja historiaan. Toki matkailu on jatkuvaa päätösten tekoa. Minne matkustetaan seuraavaksi? Missä majoitutaan ja syödään? Halutaanko me suurkaupunkiin vai pikkukylään? Omat kiinnostuksen kohteet vaikuttavat näihin valintoihin, mutta toivon, että useammalla reissaajalla olisi halu oppia ja myös kyseenalaistaa omia stereotypioitaan jostain kohteesta.

Kambodžassa moni nuori reppureissaaja polttelee pilveä, makaa rannalla ja nauttii alle euron oluesta. Jokainen tallaa tavallaan, mutta samaan aikaan ei saisi unohtaa matkakohdetta. Etenkin matkakohteen historian ymmärtäminen on olennaista. Kaikissa matkakohteissa ei voi käyttäytyä samalla tavalla. Kohdemaa tulisi jotenkin noteerata ja osoittaa kiinnostusta sen erityislaatuisuutta kohtaan.

Kukaan ei ole koskaan ajatustensa kanssa valmis. Nuorempana en ymmärtänyt, miksi joku haluaisi käydä keskitysleirillä. Paheksuin reilaavien kavereiden Auschwitz-vierailuja, ja pidin niitä mustavalkoisesti epäeettisinä. Kun sitten lopulta kävin Sachsenhausenin keskitysleirillä Berliinin reissun yhteydessä, nousivat kyyneleet silmiini. Me emme saa unohtaa. Näiden paikkojen tarkoitus on tehdä vaiettu näkyväksi. Me emme saa kääntää katsettamme pois. Kauheuksia tapahtuu koko ajan, ja ihmiset satuttavat toisiaan. Maailma on välillä paha, mutta maailma on myös todella kaunis.

Tästä kaikesta ja kuvista on pääteltävissä, että vierailimme Phnom Penhissa Tuol Sleng –vankilamuseossa. Vankila tunnettiin myös koodinimellä S-21. Punakhmerien hallinnon aikana vuosina 1975-1979 vankilassa oli n. 17 000 vankia (arviot vankien määrästä vaihtelevat). Vain seitsemän vankia selvisi hengissä. Aluksi kidutetut ja teloitetut vangit haudattiin vankilan pihamaalle, mutta tilan loputtua karmivaa toimintaa jatkettiin Choeung Ekin kuoleman kentillä (killing fields) kaupungin ulkopuolella. Kävimme myös siellä, ja molemmat kohteet olivat henkisesti todella vaativia. Itku tuli useamman kerran – niin vierailun aikana kuin sen jälkeen. Me kävimme ensin Tuol Slengissa, ja emme tehneet samana päivänä juuri muuta. Toisena päivänä kävimme kuoleman kentillä, ja loppupäivä menikin majapaikassa rauhoittuen. Suosittelen siis varaamaan aikaa, ja valitsemaan rauhallisen majoituksen.

Sairasta on, että kuoleman kenttien lähellä on ampumarata (kyllä, luit oikein), jonne turret viedään kaupunkikierroksen yhteydessä. Pelkkä ajatus kaupunkikierroksesta, jossa saman päivän aikana käydään läpi kaikki kansanmurhasta muistuttavat kohteet, tuntuu hurjalta. Onko matkailijan silloin mahdollisuus käsitellä ”nähtävyyden” herättämiä tunteita? Mielestäni ei - varsinkin, kun kuoleman kentille ja ampuradalle turisteja vievän yrityksen Tripadvisor-arvostelut ovat luokkaa ”best day ever”. Päivät Phnom Penhissa olivat meillekin reissun mieleenpainuvimmat, mutta en ihan noilla sanoilla lähtisi niitä kuvailemaan.

Oman kansakunnan historian ymmärtäminen ja käsittäminen on äärimmäisen tärkeää. Sodan trauma jää usein käsittelemättä, kuten koen, että Suomessa on käynyt. Sodista on kirjoitettu paljon, mutta suomalaiselle kulttuurille tyypillisesti tunteista ja mielenterveydestä ei juuri puhuta. Ari Matikaisen elokuva Sota ja mielenrauha olikin mielenkiintoinen avaus laajemmalle keskustelulle siitä, miten Suomen sotien trauma on periytynyt, ja miten siitä kärsii niin sodan kokeneet kuin heidän lapsensa ja lapsenlapsensa - koko Suomen kansa.

Traumanjälkeinen stressihäiriö on todella yleinen Kambodžan kansanmurhan kokeneilla, mutta mahdollisuutta viralliseen diagnoosiin ja hoitoon ei ole ollut. Trauma periytyy ja ongelmat ovat läsnä vielä tänä päivänä, kun hirmuhallinnon kokeneet kasvattavat lapsiaan.

Kuoleman kentillä meidän kanssa samaan aikaan oli amerikanenglantia puhuva perhe, jonka sukujuuret ovat Kambodžassa. Lyhyen kohtaamisen aikana en päässyt tarkkaan perille heidän taustoistaan, mutta vanhemmat puhuivat keskenään englantia, eivät khmeria, joten olivat luultavasti kasvaneet englanninkielisessä ympäristössä ulkomailla. Lapset olivat kouluikäisiä ja eivät varmasti ymmärtäneet kaikkea, mutta äiti pysähtyi välillä juttelemaan heidän kanssaan ja selittämään, mistä oli kyse. Ei varmasti ollut helppoa, mutta ymmärrän, että perheellä oli tarve käsitellä asiaa oman taustansa takia. Samaan aikaan joku turisti päivitteli, että ”this is no place for children”. Ymmärrän tuonkin pointin, mutta mielestäni lapset olivat tarpeeksi vanhoja kohtaamaan oman kansansa historian.

Tällaisissa kohteissa vierailu on vaikeaa, mutta tärkeää. Toki se pitää tehdä kunnioittavasti. Tuol Slengissa muutama reppureissaaja oli pukeutunut paikallisen kaljamerkin tank toppiin ja minisortseihin – ei näin. Valokuvia vankilamuseossa ja kuoleman kentillä voi ottaa, mutta vain niillä alueilla, joissa siihen on lupa.

Haluan vielä korostaa, että en tällä postauksella halua syyllistää ketään. En halua myöskään korostaa niin monta kertaa kuultua narratiivia, jossa kansanmurha on ainoa asia, josta Kambodža tunnetaan. Kambodža on mieletön matkakohde suloisine pikkukaupunkeineen ja kauniine saarineen, mutta on tärkeää ymmärtää, mitä kansakunta on kokenut, ja miten siitä selviytynyt. Kun Kambodžassa kohtaa vanhan ihmisen, häntä kunnioittaa suunnattomasti, kun tietää, millaisessa yhteiskunnassa hän on varttunut, ja mitä elämänpolullaan kohdannut. Suurin osa paikallisista on todella iloisia ja positiivisia. Jälleen osoitus siitä, kuinka vahva ihmismieli on, ja mistä voimme selvitä. Kambodža on monipuolinen ja mielenkiintoinen matkakohde, jonne useamman kannattaisi matkustaa.

Rakas lukija, älä ole tietämätön ja välinpitämätön matkailija. Kaikki saavat matkustaa omalla tyylillään, mutta matkailun taloudellisista, ekologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista vaikutuksista tulee olla tietoinen. Sen lisäksi, että blogissamme kerrotaan matkakohteista, ja miltä ne meidän silmissä näyttävät, haluamme myös suhtautua matkailuun kriittisesti ja herättää keskustelua vastuullisesta matkailusta. Mitä pidempään matkustan, sitä enemmän koen huonoa omaatuntoa matkailun vaikutuksista. Mitä pidempään matkustan, sitä helpommin voin kuitenkin minimoida matkailun negatiiviset vaikutukset. Mitä pidempään matkustan, sitä enemmän opin nauttimaan matkanteosta. Kaikesta ”onko musta enemmän haittaa kuin hyötyä” –tuskailusta huolimatta, haluan enemmän kuin mitään muuta olla nyt tällä matkalla. Kiitos, kun olet mukana.

Nyt on teidän vuoro: Mitä ajatuksia postaus herätti? Mitä olette valmiita kohtaamaan matkalla? Kyseenalaistatteko omia asenteitanne ja tapaanne matkustaa?

Osallistu keskusteluun ja seuraa reissuamme:

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI / BLOGIPOLKU

Share

Ladataan...

Turkoosia vettä, pitkiä hiekkarantoja, kirjan lukemista riippumatossa. Niistä haaveilimme, kun mietimme, mille Kambodžan saarista suuntaamme. Halusimme löytää rauhaa ja luonnonläheisyyttä, emme jättihotelleja ja bilemeininkiä. Koh Ta Kiev ja Koh Rong Samloem tuntuivat sopivimmilta ja eniten meidän tyylisiltä.

Koh Ta Kieville pääsee mantereen puolelta Otres Beachilta. Itse Otres on Sihanoukvillen rannoista rauhallisin. Vietettiin Otresilla vain yksi yö ennen saarille siirtymistä, mutta voin lämpimästi suositella Otresia. Voisin hyvin asustella vaikka Otres Villagen Pachamama-majatalossa joogaten ja vegaaniruokaa popsien. Rento Otres on myös hyvä vaihtoehto, jos aika ja budjetti eivät riitä saarivierailuun. Kuljetukset, majoitus ja ruoka ovat paikalliseen hintatasoon nähden kalliita, mutta meidän mielestä kaiken vaivan arvoisia.

Majapaikka saarilta kannattaa varata etukäteen. Koh Ta Kievilla on vain muutama majatalo. Jokaisella majatalolla on oma vene, joka tulee kerran päivässä noutamaan reissaajia mantereelta. Olimme varanneet kolme yötä Kactus Resortista, joka osoittautui aivan mielettömäksi paikaksi. Me saatiin oma puumaja! Kissanpentuja, hyvää ruokaa, viidakkoa, torkkumista löhötuolissa – täydellistä. Koh Ta Kievilla voi myös snorkkailla, vierailla kalastajakylässä tai rämpiä viidakon läpi saaren pohjoispäähän, jossa voi hyppiä kallioilta alas. Me keskityttiin lähinnä chillailuun, koska Kactus oli niin ihana paikka, ettei sieltä ja omalta rannalta tehnyt mieli lähteä pientä viidakkokävelyä kauemmaksi.

Koh Ta Kievilta Koh Rong Samloemille siirryttäessä täytyy kulkea mantereen kautta. Koh Rong Samloemilla suurin osa resorteista on saaren itäpuolella Saracen Baylla ja reppumatkailijoiden suosimat hostellit saaren pohjoisosassa M’ Pay Baylla. Kun näimme kuvan saaren länsipuolella sijaitsevasta Lazy Beachista, totesimme, että tuonne on päästävä. 60 euron bungalowit olivat aivan liian kalliita matkabudjettiimme nähden, mutta päätettiin, että tuonne mennään ja syödään vaikka sitten pelkkää riisiä seuraava kuukausi. Perillä meitä odotti kaunein ranta, jonka olen ikinä nähnyt. Hiekka ei ollut hohtavan valkoista eikä aurinko paistanut kirkkaalta taivaalta, mutta rauhallisen rannan tunnelma kuitenkin lumosi meidät täysin. Matkustamisessa onkin kyse enemmän siitä, mitä tuntee ja kokee, ei siitä mitä näkee.

Oletko käynyt Kambodzan saarilla? Mitä toivot rantalomalta: rauhaa ja rentoutumista vai menoa ja meininkiä?

Pysythän matkassa mukana:

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI / BLOGIPOLKU

Share

Pages