Ladataan...

Olen aina epäileväinen, kun jostain paikasta kirjoitetaan matkaoppaissa, että ”tulet pariksi päiväksi, mutta haluat jäädä viikoksi”. Eteläisessä Kambodzassa lähellä Vietnamin rajaa sijaitsevalla Kampotilla on juuri tällainen maine. Halusimme selvittää, miksi.

Phu Quocilta Kampotiin pääsee lautalla ja bussilla. Saatiin jostain meille tuntemattomasta syystä liput lautan vip-tilaan. Siispä istuttiin Chrisun kanssa kaksin mauttomilla tekonahkasohvilla epäkorrektin vietnamilaisen huumoriohjelman pauhatessa televisiossa. Muut reissaajat oli ahdettu lautan kahteen kerrokseen kuin sillipurkkiin. Välillä joku kävi vilkuilemassa meitä, ja teki mieli huutaa: ”Ei me haluta olla täällä!”

Ha Tienin satamassa hyppäsimme pikkubussiin kohti Kambodzaa. Rajamuodollisuuksissa kesti toivottoman kauan, koska kyydin järjestänyt nainen katosi jonnekin tunniksi muovikassillinen passeja mukanaan. Lopulta saatiin kuitenkin leimat passiin, ja auringon laskiessa saavuimme Kampotiin.

Jo ekan illan aikana Kampotin viehätys avautui meille. Tyylikkäitä kolonialismin aikaisia rakennuksia, hymyileviä paikallisia, suloisia kahviloita (suosiittelen esim. Epic Arts Cafea ja Simple Thingsia), kaupungin kokoon nähden laaja ravintolatarjonta, tunnelmallinen jokiranta ja ihana majapaikkamme Kampot Cabana. Majapaikan valintaan kannattaa käyttää aikaa, koska Kampot on loistava paikka ”olla kotona”: keinua riippumatossa, lukea kirjaa, syödä hyvää ruokaa ja siemailla drinkkiä.

Parasta Kampotissa on kuitenkin ympäröivä maaseutu. Keskusta on tosi pieni, joten hetkessä hurauttaa ihmettelemään esimerkiksi kalastajien elämäntapaa Fish Islandille tai kiinalaisten rakentamaa patoa Tuk Chou –koskelle. Myös Green Bridgelle johtava tie on mukava ajelu, ja onnistuu myös polkupyörällä. Majapaikkamme isäntä ranskalainen Simon on asunut Kampotissa kaksi vuotta, ja tylsää ei ole vielä tullut. Joka päivä riittää jotain uutta nähtävää.

Kaupungin kokoon nähden Kampotissa asuu paljon ulkomaalaisia, joista monet ovat perustaneet oman yrityksen. Yrityksen perustaminen on helpompaa kuin Laosissa tai Vietnamissa. Vaikka suosimme paikallista aina kuin mahdollista, aasialainen ruoka alkaa pitkällä reissulla jossain vaiheessa tökkiä, mutta Kampotissa tämä ei ole ongelma. Tarjolla on niin italiaista pastaa ja pizzaa (vaatimattoman Ciao-kojun omistava Diego vääntää kaikki pastat kadulla käsin alusta alkaen, joten annoksen saamisessa kestää, mutta ruoka maistuu taivaalliselta) kuin Aroma-ravintolan herkullista falafelia. Aroman omistaja on tyypillinen Pot-pat (paikallinen termi Kampotissa asuvalle expatille). Hän tuli Kampotiin reppureissulla kolmeksi päiväksi, ja jäi sille tielle.

Ja kyllä, mekin viivyimme Kampotissa aiottua pidempään. 

Seuraa reissuamme maailman ympäri:

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI / BLOGIPOLKU

Ladataan...

Olen elämäni aikana yöpynyt sadoissa hostelleissa. Sen takia monille voi tulla yllätyksenä, että en varsinaisesti pidä hostelleista. Edullisen majoituksen lisäksi odotan hostellilta myös rentoa tunnelmaa, mutta valitettavan harvoin sitä löytyy. Suurin "ongelma" on se, että henkilökohtaisesti vietän mieluummin aikaa paikallisten kuin muiden reissaajien kanssa.

Yhdeksän vuotta sitten liityin Couchsurfingiin, joka muutti elämäni täysin. Olen yöpynyt mitä jännemmissä paikoissa, ja tavannut mitä mielenkiintoisempia ihmisiä, joista osasta on tullut läheisiä ystäviä. Nykyään kuitenkin kaipaan tietynlaisia mukavuuksia ja myös omaa aikaa, joten majoitun myös hostelleissa ja hotelleissa. Sohvasurffaan vain, jos olen valmis muuttamaan omia suunnitelmiani majoittajani menojen mukaan, ja minulla ei ole tarkkoja suunnitelmia kohteessa. Sohvasurffauksessa on nimenomaan kyse ihmisten kohtaamisesta ja yhdessä olosta, ei ilmaisesta majoituksesta.

 

Samaa sohvasurffauksen tunnelmaa etsin hostelleista, mutta silloin ei ole mitään velvoitetta hengailla muiden reissaajien kanssa. Yhteisöllisyys jää kuitenkin usein haaveeksi. Keskustelut hostellituttavien kanssa jäävät useimmiten hyvin pinnalliselle tasolle, ja turhaudun helposti. Koti-ikävä iskee, ja haluaisin vaan jutella Skypessä tuntikausia Suomessa odottavien ystävien kanssa.

Mielenkiintoista on, että moni reissaaja haluaakin pysyä anonyyminä, ja jopa nauttii siitä, ettei keskustelussa tarvitse kertoa tarkemmin omia tunteita ja ajatuksia. Mistä tulet, mihin olet menossa – se riittää viihdyttämään monia. Suomalaiseen tyyliin en kuitenkaan tykkää puhua lämpimikseni vaan jos juttelen jollekin, olen aidosti kiinnostunut tutustumaan. Toki ajatus siitä, että ”hei, me majoitutaan samassa hostellissa, meistä tulee parhaita ystäviä!” on täysin järjestön. Sama matkakohde ei ole riittävän yhdistävä tekijä vaan muutakin yhteistä olisi löydettävä. Sohvasurffauksessa ongelma ratkeaa sillä, että voi etukäteen tutustua majoittajan profiiliin, ja ottaa yhteyttä vain, jos tuntuu, että jonkinlainen yhteys voisi löytyä.

”I’m not antisocial, I’m selectively social”

Reissussa kaipaankin aitoja kohtaamisia, en seuraa seuran vuoksi. Viihdyn hyvin itsekseni, ja tällä maailmanympärimatkalla on tietenkin Chrisu mukana, joten vietämme paljon aikaa kahdestaan. Chrisu kaipaa enemmän porukassa hengailua, ja Phu Quocilla päätimmekin oman rantabungalowin sijaan majoittua yhteisölliseen hostelliin.

Island Life Hostel on parikymppisten Samuelin ja Duongin pyörittämä hostelli Ong Langin kylässä Phu Quocin saarella. Hostellilla on erinomaiset arviot niin Bookingissa, Tripadvisorissa kuin Facebookissa. Arvioissa korostuvat nimenomaan hostellin tunnelma ja yhteisöllisyys, ei niinkään majoitustilat. Hostelli vaikutti todella sympaattiselta, ja toiveissa oli, että tämäkin skeptikko saataisiin lämpenemään.

Jo ensimmäisenä iltana kävi ilmi, että olimme tulleet oikeaan paikkaan. Asiantunteva, lämminhenkinen ja kielitaitoinen henkilökunta saivat meidät innostumaan saaresta, josta meillä ei ollut kovinkaan suuria odotuksia. Muiden reissaajien kanssa löytyi heti yhteinen sävel. Kävimme yhdessä syömässä, ja istuimme hostellin baarissa tien varressa myöhäiseen iltaan asti. Ollaan Chrisun kanssa oltu varsinaisia eläkeläisiä reissussa, ja menty yleensä nukkumaan kymmenen aikoihin.

Island Lifessa on vain 16 sänkypaikkaa (10 vuodetta makuusalissa ja 3 kahden hengen huonetta), joten muihin reissaajiin tutustuu helposti. Kynnys jutella muille on pienempi kuin isoissa hostelleissa. Hostelli sijaitsee Ong Langilla eikä alueella ole kahviloita ja baareja, joissa reppureissaajat hengailisivat (lukuun ottamatta hostellin omistajan Samin So True –ravintolaa, jonka valtasimme useana iltana). Tämä vetää porukkaa kasaan, mutta missään vaiheessa ei tullut oloa, että olisi pakko hengailla porukassa. Kaikki tuntui luonnolliselta, ja nopeasti ryhmä hitsautui yhteen. En ole ryhmäihminen vaan viihdyn paremmin yksittäisten läheisten ystävien seurassa, joten tuntui oudolta, että yhtäkkiä halusinkin osallistua kaikkiin aktiviteetteihin, ja vaeltaa 16 hengen lauman kanssa paikasta toiseen. Mieleen muistui Prometheus-leirit ja Erasmus-vaihto, joissa olen aiemmin kokenut vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kaikki kokoontuivat yhteen aamiaisella, ja kertoivat suunnitelmiaan päivälle. Minä ja Chrisu seikkailimme useimpina päivinä kahdestaan skootterin selässä, mutta illalla pimeän tultua kokoonnuimme jälleen yhteen. Porukka tuntui olevan enemmän kiinnostunut muihin tutustumisesta kuin bilettämisestä ja juomisesta. Tämä oli erittäin virkistävää, koska useimmiten hostelleissa ihmiset haluavat juhlia eikä sillä ole niin väliä kenen kanssa. Toki oluttakin kului, mutta kenelläkään ei ollut tarvetta lähteä kylille (lue: Long Beachille), mistä olisi löytynyt enemmän menoa. Ja kun kerran Duong Dongin kaupunkiin lähdettiin, niin se tehtiin koko hostellin voimin. En ole ikinä aiemmin ollut tilanteessa, ettei kukaan halunnut jäädä hostellille. Yleensä olen ollut itse se, joka mieluummin katsoo omassa huoneessa Netflixiä kuin lähtee yöelämään porukalla.

Viikon kohokohta oli reissu Phu Quocin eteläpuolella sijaitseville saarille. Olimme Chrisun kanssa halunneet veneretkelle, mutta paikallisten matkailuyrittäjien retket eivät innostaneet. Netin arviot eivät olleet kovin mairittelevia. Kun Sam ehdotti, että lähdetään omalla porukalla saariretkelle, olimme todella innoissamme. Kahden veneen voimin lähdimme An Thoista valloittamaan Finger Nailia, Dam Ngangia, May Rutia ja Pineapple Islandia (Hon Thom). Etenkin May Rut oli mieleemme, koska saarella ei ollut samaan aikaan ketään muita.

Phu Quocin etelepuolen saarilla ei ole vielä juurikaan majoitusta, mutta pikkusaaret ovat kehityksen alla kuten itse Phu Quocin saarikin. An Thoista rakennetaan köysirataa Hon Duan ja Hon Roin kautta Hon Thomilla. Tornit, joiden välille köysirata tulee, olivat jo pystyssä, ja näky oli järkyttävä. Miten kauniin merimaiseman voikin pilata rumilla betonitolpilla. Surullista. Yksi syy jälleen kerran suunnata Phu Quocille nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaikka et yöpyisi Island Lifessa, suosittelen piipahtamaan So Truessa ja Island Lifen baarissa drinkillä. Samille voi myös laittaa viestiä, jos haluaisit mukaan saariretkelle. Meidänkin porukassa hengaili sveitsiläinen David, joka majoittui muualla, mutta piti yhteisöllisestä meiningistämme niin paljon, että tuli joka aamu hostellille kysymään, että mitä tänään on suunnitelmissa. Hänestä tuli viikon aikana maskottimme, ja osalla selvisi vasta viikon jälkeen, että hän asui muualla (ihanalla Orchard Farm –tilalla, jota voin lämpimästi suositella). Lähdettyämme kuulimme, että David vihdoin ”luovutti”, ja muutti Island Lifeen. Sam kertoi, että n. 90 % hostellin vieraista haluaa yöpyä pidempään kuin aiemmin suunnitteli. Hotelli on usein täyteen varattu, joten ihmiset ovat jopa nukkuneet ulkona riippumatossa, koska eivät ole halunneet lähteä hostellista. Eli varoituksen sana: jos majoitut Island Lifeen, et ehkä ikinä halua lähteä.

MILLAISIA KOKEMUKSIA TEILLÄ ON HOSTELLEISTA? KUINKA AVOIMIA OLETTE REISSUSSA? KIINNOSTAAKO YLIPÄÄTÄÄN MUIDEN REISSAAJIEN TAPAAMINEN?

***

We spent a wonderful week at Island Life Hostel in Phu Quoc, Vietnam. Why it was so special? To find the reason in English, please refer to my friend Ashley's blog. She is teaching English in Vietnam and was part of our little family and comminity in Phu Quoc.

Join us on our journey:

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI / BLOGIPOLKU

Ladataan...

Mitä muuta Phu Quocilla voi tehdä kuin maata rannalla? No, vaikka mitä! Suurista rakennusprojekteista huolimatta yli puolet saaresta on luonnonsuojelualuetta. Koskematonta luontoa siis riittää. Paras tapa tutustua saareen on vuokrata skootteri. Itsekin ajoin ensimmäistä kertaa yksin skootteria Phu Quocilla (yleensä istun takana jonkun toisen ajaessa). Jos mä pystyin siihen niin säkin pystyt! Jos skootterilla ajo tuntuu aivan ylivoimaiselta (kuten kuvasta näkyy ei oo onnistuneesta kokeilusta huolimatta mun suosikkipuuhaa) ja olette liikkeellä porukalla, niin taksin vuokraaminen päiväksi on myös hyvä vaihtoehto.

Tässä postauksessa tutustutaan muutamaan suosikkikohteeseemme Phu Quocilla. Listatut kohteet sijaitsevat saaren pohjoisosassa. Niihin voi tutustua yhden päivän aikana, mutta jaettiin ne usealle eri päivälle (kuten meillä on tapana). Päädyttiin näihin paikkoihin sattumalta, kun ajeltiin päämäärättömästi ympäri saarta. Eli kannattaa varata aikaa, tarkkailla ympäristöä ja pysähtyä, kun näkee jotain mielenkiintoista.

RACH VEM – uinuva kalastajakylä

Rach Vem oli erittäin piristävä löytö kaukana turistikeskittymistä. Pitkiä puulaitureita, hymyileviä paikallisia, kissanpentuja ja kalastajia työssään. Kylässä aika tuntui pysähtyneen, ja näimme vain kaksi muuta länsimaalaista reissaajaa, saksalaisen pariskunnan. Heidän kanssaan jutellessa huomasimme taas, kuinka eri tavalla ihmiset voivat kokea jonkun paikan. Meidän mielestä kylässä oli ihana tunnelma, toinen pariskunta koki paikan ahdistavaksi, likaiseksi ja tylsäksi. Kukaan kylässä ei puhunut englantia, mutta meille hymyiltiin, ja pysähdyimme leikkimään paikallisten lasten kanssa. Saksalaiset sanoivat, että paikalliset ovat vihamielisiä ja tuijottavat heitä inhottavasti. Meidän kokemus oli täysin päinvastainen. Totta on, että kylässä ei ole turisteille suunnattuja aktiviteetteja, mutta siksi pidimmekin siitä. Kylä on kaukana kaikesta, ja voisin hyvin kuvitella hengailevani siellä pari päivää laiturilla kirjaa lukien ja riippumatossa torkkuen. Tällä hetkellä kylän lähellä on yksi resortti, mutta joidenkin suunnitelmien mukaan koko kylä aiotaan pistää matalaksi ketjuhotellien tieltä. Toivotaan, ettei näin käy.

PHU QUOC COUNTRYSIDE – pippuria ja olutta

Ajaessamme Rach Vemilta takaisin Ong Langille näimme Phu Quoc Countryside –maatilan mainoksen, jossa luki ”Pepper farm – free tour and home made beer”. Ensimmäisen kerran paikan ohittaessamme emme pysähtyneet, koska ajattelimme, että kyseessä kuitenkin joku huijaus ja rahastus (ihana asenne meillä), ja ehkä paikka on meidän makuun liian turremainen. Ong Langin Rock Barissa saimme kuitenkin maistaa paikallista olutta (Phu Quoc Beer). Muutaman teollisen Saigon-oluen jälkeen maku oli erittäin virkistävä, jopa kaltaistemme olutsnobien mielestä. Baarin omistaja Jenny kertoi, että hänen veljensä pyörittää kyseistä Phu Quoc Countryside –tilaa, jonka yhteydessä on panimo, missä olut tehdään. Pienpanimo Phu Quocin kaltaisella lomasaarella on aikamoinen harvinaisuus, joten pakkohan meidän oli palata tarkastamaan tilukset. Olimme joka tapauksessa suunnitelleet käyvämme jossain vaiheessa pippuritilalla.

Kierros alkaa tunnelmallisesta kahvilasta, jossa on suositeltavaa ostaa jotain pientä. Emme kuitenkaan kokeneet, että meitä olisi painostuttu ostamaan yhtään mitään. Halusimme joka tapauksessa maistaa tilan tummaa olutta, koska Rock Barissa oli tarjoalla vain vaaleampaa versiota. Kierroksen ajaksi saimme päähämme vietnamilaiset hatut. Eka ajatus oli, että onko tätä pakko pitää päässä, ja näytän idiootilta. Auringon porottaessa taivaalta myönnyin, ja lopulta poseerattiin kilpaa oppaamme kanssa.

Tilalla kasvaa monia eri vihanneksia ja hedelmiä, mutta se tunnetaan etenkin pippureistaan. Pippuria viedään Eurooppaan asti, muun muassa Italiaan ja Saksaan. Mulla meni pippurin kasvatusinfot vähän ohi, kun keskityin fiilistelemään tilan rauhallista tunnelmaa.

Malttamattomina kyselimme, että missä se panimo on, ja kierroksen lopussa päästiin vihdoin tutustumaan yllättävän isoihin tuotantotiloihin. Opas oli aika hämmentynyt meidän olutnörttien kysymyksistä, joten palasimme nopeasti myymälän puolelle. Mukaan ostettiin oluen lisäksi tilan omaa pippurisuolaa, joka on meillä edelleen käytössä. Nam!

PHU QUOC BEE FARM – mehiläisten elämää

Mulla on tapana huutaa ”Mä en kestä!”, kun näen jotain todella söpöä. Tuota huutoa Chrisu saikin kuunnella Phu Quoc Bee Farm –mehiläistilalla, koska se oli vaan yksinkertaisesti älyttömän söpö paikka. Pastellinväriset mehiläispesät, kahvilan hassut kyltit, hiljaa virtaava puro, auringossa makoileva koira ja herkullinen kakku aiheuttivat hetkellisen, voimakkaan onnellisuusryöpyn. Kahvilassa symppis tyttö kertoi meille hunajan valmistuksesta, ja maisteltiin inkiväärillä ja kanelilla maistettua hunajaa. Lähtiessämme hän huikkasi meille: ”Thank you for beeing with us!” 

Todellakin - mä en kestä. 

Seuraa reissuamme myös muualla:

 FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI / BLOGIPOLKU

Pages